Palataan nyt ainakin kerran kirjoittelemaan jotakin tännekin. Voisi varmaan kirjoitella enemmänkin kuulumisia ja mitä kaikkea vuoden aikana on mielessä pyörinyt, mutta tällä kertaa ajattelin laittaa omat näkemykseni illalla ravattavalle superlauantai 75-kiekalle. Kirjoitusvirheitä saattaa esiintyä
75-1:
1 Baroness Pegasus / Panu Ahonen: viimeksi pilasi alun laukkaan, jäi todella paljon ja tuli porukan jälkeen maalin, laukattakaan ei juuri mahkuja
2 Ellen Ray / Juha Länsimäki: tuli viimeksi positiivisesti loppua, mutta ei tässä seurassa riitä silti riitä
3 Livi Mystery / Ari Moilanen: viimeksi haki aktiivisesti keulapaikan, luovutti sitten sen pois ja iski loppusuoran alussa johtavan takaa voittoon, nyt mahdollisuus samaan
4 Peppe Roc* / Petteri Joki: nousi viimeksi kierros ennen maalia johtavan rinnalle takaparista, ei sitten loppusuoralla enää kiriä löytynyt, pärjääminen tiukassa tälläkin kertaa, voi toki yllättää
5 Lady Spell / Tuomas Pakkanen: laukkaherkkä, viimeksi heti alkuun laukka, josta taisi mennä hylkyyn vaikka tulikin lopussa vielä ihan kivasti loppusuoraa, ei riitä
6 Wild Nock* / Hannu Hietanen: jää pois
7 Foxlander / Ville Pohjola: juoksi edellisessä toisella ilman selkää, ei pysynyt enää kolmannen kierroksen aikan kärjen mukana ja hyytyi taustalle, ei riitä tälläkään kertaa
8 Enter Mayweather / Santtu Raitala: viimeksi alun laukka, juoksi peräjoukoissa josta teki hyvän kirin lopuksi, nyt jouksuradalta hyvät mahdollisuudet päästä heti kärkijoukkoon, omaa saumat jopa voittaa
9 Lake's Action / Henri Bollström: pari starttia tauon jälkeen, joissa molemmissa pirteitä kirejä lopussa, vaikka toissa kerralla laukasikin maaliin, kaiken mennessä nappiin nomaa yllätysmahdollisuudet
10
Lucky Cloud / Tomi Haapio: juoksi viimeksi keulassa Livi Mysteryä vastaan, joka painui ohi maalisuoralla, onnistunee nytkin hyvin nopeasti nousemaan kärkipäähän ja on siitä tastelemassa voitosta
11 Decamerone / Jukka-Pekka Niskanen: viimeksi ei ihan riittänyt 3 ja 10 numeroille, mutta mahdollisuus haastaa kyseiset hevoset voitosta asti
12 Man In Black / Jani Ruotsalainen: pärjääminen olisi todella iso yllätys, ei vaan riitä
13 Noble Heart Nova / Veijo Heiskari: kohtasi viimeksi samoja hevosia kuin tässä, ei lopulta riittänyt kärkitaistoon ja nytkin tehtävä tuntuu liian hankalalta, juoksee vielä 10.5. lounasraveissa
14 Willy Fog / Kari Alapekkala: edellisessä vahva esitys johtavan rinnalta, loppukaarteessa keulaan, mutta ihan lopussa takaa pääsi yksi ohi, omaa tässäkin mahdollisuudet kärkikahinoihin
15 Hollywood Hills / Veli-Erkki Paavola: viimeksi heti alussa laukka ja keskeytys, sitä ennen ei takajoukoista vaan riittänyt millään Kaustisen vaihdikkaassa lähdössä ja vaikeaa on menestyä tälläkään kertaa, juoksee vielä 10.5. Vieremällä.
16 X.Factor* / Mika Jauhola: juuttui viimeksi kiertämään kolmatta kierros ennen maalia, laukkasi, mutta tuli ihan hyvin vielä maalin asti, nyt toki 80:n pakilta tehtävä tuntuu aika mahdottomalta
Ajatus juoksusta: Livi Mystery yrittää nopeasti nousemaan sisäradalta pois ja pyrkii reippaasti keulaan, joka kenties luovutetaan takaa tulevalle
Lucky Cloudille.
Omalle lapulle: 3,10,8,14 ainakin, seuraavana 11 ja 9.
75-2:
1 Glen Amore / Niko Jokela: laukka pilasi viimeksi mahdollisuudet, nyt kovassa sakissa pärjääminen yllättäisi, jäänee alussa hitaaksi
2 Quite A Star / Antti Teivainen: oli viimeksi ihan positiivinen noustessaan takaa aina voittotaistoonkin asti, nyt omaa mahdollisuudet yllättää
3 Freddy K.* / Seppo Markkula: edellisessä matkasi johtavan takana ja pääsi lopussa nousemaan toiselle ja kiri hallittuun voittoon, nyt mahdollisuudet taas menestykseen
4 Dalton Hoss / Esa Holopainen: viimeksi kiihdytti keulaan ja sai vetää siitä loppun asti, Olle Roc kiri vaan edelle lopulta, nyt taas keulamahdollisuus ja siitä vahvoilla
5 Wind Of Victory / Risto Airaksinen: joutui viimeksi revittäämään kolmatta johtavan rinnalle, josta sitten lopussa väsyi, taukoa oli takana, nyt kengät pois, starttin varmasti panostetaan ja on tässä yllätysvalmis
6 Ranch Pronto / Arna Ruohomäki: paikka tekee jo tehtävästä hitaalla avaajalla hankalan, menestys yllättäisi
7 Rene Conductor / Tommi Kylliäinen: hankala paikka, josta hyvän juoksun saaminen on todella vaikeaa, joten pärjääminen todella iso yllätys
8 Dancinginthedark / Jarmo Saarela: tuli viimeksi tauolta, lähti kierros ennen maalia kiertämään ja eteni vajaa kierros ennen maalia keulaan ja eteni lopulta helppoon voittoon, nyt paikka vaikeuttaa, onnistuessaan voi pärjätä
9 Personal Trainer / Juha Utala: ei ollut viimeksi mitenkään vahvanoloinen takajoukoissa, ei pystynyt lopussa parantelemaan asemiaan, menestys tälläkin kertaa olisi yllätys
10 Dark Defender / Tapio Perttunen: palaa tauolta ja menestys heti tauon jälkeen olisi kyllä yllätys
11 Mark More / Hannu Torvinen: jää pois
12 Herzog Greenwood* / Veli-Pekka Toivanen: oli viimeksi aika vaikea tehtävä kun joutui tulla kolmatta ja neljättä rataa, tuli kuitenkin ihan ok maaliin asti, mutta kyllä taas vaikeaksi menee ja menestystä tuskin tulee
13 Mainio / Mika Forss: tuli viimeksi tauolta, johti, sitten sai selän eteen, mutta hyytyi lopussa, voi toki parantaa kovastikin ja omaa yllätyssaumat
14 Better Boss / Iikka Nurmonen: jäi edellisessä Mainion taakse pussiin, eikä siis oikeaa virettä nähty tällä kertaa, nyt paha paikka, mutta Iikka tehnee ratkaisuja ajoissa ja juoksun onnistuessa taistelee voitostakin
15 Heavy Beat / Olli Koivunen: juoksi viimeksi johtavan takana, haastoi sitten loppusuoralla, mutta ei päässyt ohitse, nyt paikka tosi paha, joten mahdollisuudet ovat aika ohuet
Arvio juoksusta: Dalton Hoss avannee keulaan, Freddy K. pyrkii sen taakse, Wind of Victory myös avaa kovaa ja saattaa hakea keulan vaikka väkisin.
Lapulle: 3,4,14, seuraavana 5,8,2.
75-3:
1 A.T. Veli / Ville Pohjola: viimeksi matkasi toisessa ulkona, ei vaan jaksanut ja putosi lopulta häntäpäähän, tässä lähdössä ei myöskään menestystoiveita ole
2 Vixus / Janne Soronen: edellisessä ei riittänyt kovaa mennyttä Turelius vastaan, nyt mahdollisuus keulaan ja siitä voittoonkin asti, kun nyt on muutama startti vielä saatu alle niin voisi olettaa menon olevan yhä parempaa
3 Vixen / Markus Porokka: laukkasi viimeksi kolmannelta noususta, oli tekemässä vahvaa kiriä, voi nyt onnistuessaan jopa yllättää
4 Pireus / Mika Jauhola: jää pois
5 Josveis / Ari Moilanen: viimeksi jouti alussa olla kolmannella, kunnes pääsi laskeututmaan toiseen ulos, lähti loppukaarteessa vielä kolmannelle, mutta kiri ei enää kantanut, nyt nopea avaaja voi päästä jopa keulaan ja olsi siitä kova luu, mahdollinen pärjääjä siis
6 Koskelan Akseli / Jukka-Pekka Kauhanen: hyytyi kärjestä kovan painostuksen jälkeen loppusuoran alkaessa, lähtee aika lujaa ja toiveissa sisärata, josta voi hyvin roikkua kärjen mukana, voitto toki yllättäisi
7 Siirin Älli / Santtu Raitala: paikka on aika ulkona, joten juoksusta voi tulla liian vaikea, ei viimeksikään sisäratajuoksun jälkeen oikein kärjen vauhdissa edennyt, joten tässäkin pärjääminen yllätys
8 Koivikon Kalle / Tuomas Pakkanen: viime juoksu tuhriintui alun laukkaan, pääsi toki hyvin porukkaan mukaan, lopussa kiri ei kuitenkaan enää riittänyt vaikka aluksi ihan kivasti etenikin, menestys iso yllätys tässä
9 Ellin Sisu / Henri Bollström: tasoltaa lähdön eliittiä, mutta viimeksikin kisa meni heti alkuun pilalle, sitä edellinenkin turhiintui alussa tulleeseen laukkaan, nytkin siis takarivi, joka on tälle hevoselle huono, joten kysymysmerkkejä ilmassa, mikäli pysyy ravilla niin toki silloin menestyy
10 A.T. Veeti / Juha Länsimäki: teki viimeksi ihan hyvän esityksen johtavan rinnalta, edelleen kovassa porukassa ja takarivistä voittaminen olisi yllätys, toki jos pääsee johtavan rinnalle jotenkin on siirä vaarallinen
Arvio juoksusta: Jotenkin luulen, että Vixuksella panostetaan sen verran alkuun, että pitää keulat, toki nyt Josveis tai Koskelan Akseli voivat Pireuksen pois jäännin vuoksi päästä keulaan asti.
Lapulle siis ainakin: 2,5, seuraavana 9,3.
75-4:
1 Raggari / Antti Ojanperä: juoksi viimeksi toisessa ulkona ja loppukaarteen alussa nosti kiriin ja karkasi voittoon, nyt pieni pelko pussiin jäämisessä alussa, mutta jos pääsee hyvin matkaan niin mahdollinen pärjääjä tässä kyllä, vaikka takaa tuleekin pari kovaa
2 Sippimies / Teemu Okkolin: pilasi viimeksi juoksunsa laukkoihin, nyt mahdollisuus ottaa eka keula, mutta eiköhän kovemmat pääsestä edelle, menestys yllätys
3 Siporin Santtu / Antti Teivainen: viimeksi ei hidas lähtö haitannut, vaan pääsi mukavasti toisessa ulkona menemään ja kiri sitten siitä voittoon, nyt takaa tullaan aika kovaa, joten yllättäjän roolia tarjolla
4 Poikolan Neito / Iikka Nurmonen: sisäratajuoksun jälkeen kiri loppua ja melkein ehti haastamaan voittanutta Siporin Santtua, tässä yllättäjän rooli
5 Vihellys / Kim Åkerlund: viimeksi heti alussa laukka, jonka jälkeen joukon perällä tuli maalin, tässä porukassa pärjääminen suuri yllätys
6 Pauhis / Olavi Nisonen: matkusti edellellisessä toisella ilman vetoapua, lopussa pääsi molemmin puolin yksi ohittamaan kun vauhtia ei enää ollut tarpeeksi, kova lähtö jossa pärjääminen vaikeaa
7 Fiiling / Niko Jokela: teki viimeksi vahvan esityksen johtavan rinnalta ja muutenkin vire ollut vahva, taistelee tässä lähdössä voitosta
8 Kartier / Heikki Mikkonen: oli viimeksi taas todella hyvä edetessään takasuoran lopussa keulaan, ei antanut muille mitään mahdollisuuksia, nytkin pyrkii hakemaan keulapaikan taas ja on siitä todella vahvoilla, suosikki tässä
9 Tarun Tykki / Rauno Oikarainen: tuli viimeksi tauolta ja onnistui voittamaan toisesta ulkoa, nyt tasokkaampia vastustajia, jotne pärjääminen yllättäisi
10 Sokker / Mika Forss: edellisessä laukkasi heti alkuun, pääsi sitten porukkaan mukaan ja nosti kolmannelle kiriin, laukkasi uudelleen, mutta tuli vielä silti lopussa todella kivasti, yllättäjän rooli
11 Antin Onni / Tapio Perttunen: teki viimeksi ihan mukavan vahvan esityksen, ei kuitenkaan riittänyt Aatsia vastaan, tässä lähinnä yllättäjän roolissa
12 Aatsi / Jarmo Saarela: matkusti viimeksi toisessa ulkona ja iski sitten maalisuoralla vahvasti voittoon asti, omaa mahdollisuuden yllättää
13 Kukan Tutu / Terho Rautiainen: tehnyt ihan hyviä esityksiä pitkin kevättä, viimeksi ei kuitenkaan pysynyt taas 20 metriä edeltä lähtevää Kartieria uhkaamaan, voittaminen todella vaikeaa
14 Varjomanni / Olli Koivunen: tuli viimeksi lopuss ihan mukavasti loppua Aatsin voittamassa lähdössä, nyt takajoukoista menestys yllättäisi tällä kertaa
15 Turelius / Risto Tupamäki: oli viimeksi todella vahva ja karkasi Vixukseltakin voittoon, nyt taka-matkalla, joten vähän tulee kiertämistä, yksi mahdollinen menestyjä kuitenkin
16 Vieskerin Valo / Pertti Niveri: viimeksi tasokkaassa lähdössä, kiri ihan kivasti lopussa ja jatkoi edelleen vahoja esityksiään, taka-matkaa on ja sielä kärjen mukaan ehtiminen hankalaa
Arvio juoksusta: Sippimies ravilla lähtiessään hakee ne ekat keulat ja luovuttaa sitten Fiilingille tai Kartierille. Toki jos Raggari pääsee voltista hyvin matkaan voi se olla eka keula.
Lapulle: 7,8 ja näillä kahdella pärjää pitkälle, seuraavana 1,15
75-5:
1 Special Promise / Kari Alapekkala: viimeksi ihan kohtalainen esitys, ei vaan pitkä kiri kolmannella enää lopussa riittänyt, ykkösradalta nyt vaarana jäädä pussiin, pärjääminen vaikeaa
2 Hotshot Luca / Tomi Haapio: roikkui edellisessä johtavan takaa toiseksi, nyt saattaa joutua juoksemaan kuolemassakin, josta vaikeaa voittaa muttei mahdotonta
3 Callela Ladyboss / Santtu Raitala: edellisessä sisäratajuoksun jälkene ei ihan pysynyt edellä menevien mukana, mutta oli maalissa hyvä kolmas, nyt jos pääsee vaikka johtavan taakse niin voi roikkua korkealle, voittgo kuitenkin olisi vähän yllätys
4 Good Dynamite / Marko Hakkarainen: sai viimeksi hyvän juoksun kolmas sisällä, josta iski loppusuoralla ja nousi aina kakkoseksi asti, nyt vastus paljon kovempi, menestys yllättäisi
5 Lexus Dream / Ari Moilanen: viimeksi nopealla avaajalla tuli alussa laukka, eikä takajoukoista enää ollut sen jälkeen saumaa menestyä, nyt keulapaikka tarjolla ja siitä ravilla lähellä voittoa
6 Edward Ale / Hannu Hietanen: edellisessä ei heikon lähtöpaikan takia ollut juuri mahdollisuuksia, nytkin maililla hyvän juoksun saaminen voi olla vaikeaa, menestys paljon kiinni kuinka hyvään paikkaan pääsee
7 Seabiscuit / Jukka Torvinen: oli viimeksi kovatasoisessa lähdössä, jossa takajoukoissa ei ollut paljon jakoa, nytkin paikka huono, vaikka aika hyvin hevonen lähteekin, menestyminen silti yllätys
8 Top Of The World / Tuomas Pakkanen: viimeksi finladia-ajossa huono paikka eikä takajoukoista ollut saumaa pärjätä, nytkin kasirata, joten pärjääminen hankalaa
9 Callela Leonard / Petteri Joki: laukkasi viimeksi loppusuoran alussa, mahdollisuus yllättää mikäli lopussa luukut aukeavat sopivasti
Arvio juoksusta: Lexus Dream keulaan, Callella Ladyboss juossee johtavan takana. Hotshot Luca joko kuolemassa tai sitten toinen/kolmas ulkona.
Lapulle: 5 ja 2, koska suosikki liikaa luotettu tässä, sitten 3,9,8.
75-6:
1 The Dude / Ville Tonttila: mahdollinen keula ja ajetaanko siitä vai ei, mutta kaiken mennessä nappiin omaa yllätysmahdollisuuden tässä, omaa kovan loppukirin
2 Die Kaiserin / Tommi Kylliäinen: edellisessä juoksi takajoukoissa ja lopussa joutui kääntelemään avaruuskaistoille asti, mutta ei edennyt kuitenkaan ihan hirveän lujaa, parjääminen iso yllätys tässä
3 Captivate / Iikka Nurmonen: tehnyt Iikan käsistä vahvoja esityksiä, nyt mahdollinen keulakin, jos kaikki menee hyvin, jokatapauksessa valmis taistelemaan voitosta
4 Right Broline / Mika Forss: pääsi viimeksi hyvin takaa läpi ja keulaan ja voittoon, nyt keulapaikkakin mahdollinen ja siitä jälleen vahvoilla
5 Questionmark Me / Kari Rosimo: vire on edelleen hyvä ja jos vaan pääsee hyvin lopussa kirimään omaa mahkut vahvaan menestykseen
6 Intuto / Samuli Innanen: ollut monesti heikoilla paikoilla, viimeksikin jäi väsyvän selkään, tuli sen jälkeen ihan positiivisesti, eli jos juoksu natsaa on yllätysvalmis
7 El Dirtyman / Hannu Torvinen: oli ihan ok tauolta, nyt toki vähän paha paikka joten juoksu saattaa epäonnistua, voitto nyt yllättäisi
8 Staro Moschino / Olli Koivunen: paikka on hankala, menestys riippuu hyvin paljon mihin joutuu/pääsee, onnistuessaan kyllä valmis yllätykseen
9 Detroit Rock Sisu* / Veli-Pekka Toivanen: tehnyt tauon jälkeen hyvät esitykset ja omaa taas mahdollisuudet voittoon astikin
10 Selene Lune / Seppo Markkula: edellisessä pilasi laukkoihin, kyttää ylivauhtia, jonka jälkeen olisi kirissä vaarallinen, muuten ei mahkuja
11 Don Corleone Trot / Tapio Perttunen: taisteli hyvin viimeksi johtavan rinnalla, mutta lopussa ei puristus vaan riittänyt, nyt paha paikka joka vienee menestysmahdollisuudet
12 Reverend Dred / Antti Teivainen: paikka vie heti alussa mahdollisuudet, viimeksi vermossa samalta paikalta tuli peräjoukossa, eikä tuolta taida millään ehtiä
Arvio: The Dude avaa ihan hyvin, mutta kuitenkin Captivate lähtenee paremmin ja pääsee keulaan, myös Right Broline ja Questionmark Me voivat sotkea keulakamppailua. Pieni vaara, että avaus venyy.
Lapulle: 1,3,4,9,5, seuraavana 6,7,8.
75-7:
1 Global Solidarity / Marko Hakkarainen: juoksi tauolta paluussaan 4. sisällä, pääsi laukkaavan avulla nostamana toisen kautta kolmannelle ja kiri sitten vahvasti aina voittoon asti, jää alussa nopeimpien jalkoihin, joten tuuria tarvitsee taas pärjätäkseen, toki juoksun onnistuessa yllätysvalmis
2 Archie Press / Miika Tenhunen: juoksi parijonossa, josta nosti kolmannelle viimeisessä kaarteessa, nousi hyvin, mutta maalisuoralla ei meno enää riittänyt, pärjääminen iso yllätys
3 Little Easy / Petteri Joki: pyrkii alussa pääsemään keulan kautta sisäradalle, josta voi hyvinkin seurata pitkälle, voitto toki yllätys, viimeksi ihan positiivinen loppu johtavan takaa kun tilaa löysi
4 Willy Wingston / Ville Pohjola: pyrkinee keulaan, mutta kuinka helposti sinne pääsee, jos saa keulan helposti, on todella vahvoilla voiton suhteenkin
5 Juliet Ale / Hannu Hietanen: lähtee lujaa, joten keulamahdollisuuskin on, viimeksi tuli loppua hyvin ja nytkin juoksun onnistuessa mahdollisuus korkealle
6 Spirit Squad / Jani Ruotsalainen: voitti viimeksi suosikin laukatessa keulasta, nyt tuskin keulaan on asiaa ja juoksusta tulee vaikeampi, pärjääminen tiukassa
7 Forastero / Jukka Torvinen: voitti viimeksi helpomman porukan, nyt siis kovempi vastus joten voitto olisi iso yllätys
8 Elliot Web / Tuomas Pakkanen: vahva jyrä joka jaksaa punnertaa vaikka johtavan rinnalla, niinkuin viimeksi, voittoon ei kuitenkana tässä porukassa riitä
9 Cool On Photos / Janne Soronen: ei ole ollut parhaimmillaan viime aikoina, viimeksi ihan hyvä esitys kuitenkin johtavan rinnalta, lopussa ei vaan riitänyt, tässäkään tuskin pärjää
10 Madrid / Ari Moilanen: palasi viimeksi pitkältä tauolta, veti keulassa mutta lopussa tultiin ohi, nyt varmasti startti alla parempi esitys tiedossa ja lahjoiltaanhan hevonen on lähdön kovin, joten suosikki tähän lähtöön
11 Don Juan Sisu / Santtu Raitala: viimeiset esitykset olleet vahvoja ja vaikka viimeksi tulikin laukka keulasta, sai vielä porukan kiinni helpon näköisesti ja olisi otellut voitosta ilman hylkäystä, mahdollisuudet pärjätä tässäkin
12 Special Major / Kari Alapekkala: jää pois
Arvio: 3,4,5 avaa kovaa, Willy Wingston pääsee lopulta keulaan. Alun jälkeen vauhti rauhoittunee ja takaa tehdään ratkaisuja ajoissa.
Lapulle: 4,10,11, sitten 5,3.
Täytyy vielä päivän aikan seurailla kengitystietoja ja muita infoja, mutta tuskin hirveitä muutoksia alustavaan lappuun tulee. Ja olla sitten pihalla kuin lumiukko.

Greiss vs Mrazek