Itse analysoin HPK:n, Huerzo tehnee saman Jypille (kun kerran jo aikaisemmassa viestissään lupaili...) jne. Omana pohjanani on yksi nähty harjoituspeli ja useampien otteluraportit.
Maalivahdit:
Tallas - Potentiaalia on aina SM-liigan parhaaksi maalivahdiksi saakka. Rauhallisuudellaan ja varmuudellaan luo turvallisuudentunteen joukkueen puolustuspeliin.
Puurula - Vähemmän peliaikaa harjoituspeleissä, pieni kysymysmerkki.
Itse peluuttaisin Tallasia selkeästi ykkösveskarina, mutta Jalonen luultavasti kierrättää molempia, joten tässä suhteessa kannattaa aina katsella tarkasti kokoonpanoa ainakin totals-vetoja mietittäessä. Itse nimittäin pidän Tallasia selkeästi varmempana maalivahtina. Puurulalla on paha tapa päästää 1-2 helppoa maalia ottelussa.
Puolustus:
Tuulola - Ei esittelyjä kaipaa.
Aalto - Suhteellisen varma puolustuspäässä ja laukauksen teho tuli tutuksi jo viime kaudella.
Eskelinen - Jatkaa siitä mihin keväällä jäi. Nousemassa vahvasti liigapuolustajien eliittiin. Hyvä sekä puolustus- että hyökkäyspäässä.
Sicak - Parhaimmillaan yksi liigan ehdottomista huipuista, mutta huonompana päivänä virheitä sattuu turhan paljon. Tukee hyvin hyökkäyksiä.
Heino - Kotimainen versio Sicakista. Taso vaihtelee (liian)paljon ja hyökkää välillä turhankin innokkaasti.
Korkeavuori - Peruspuolustaja. Mielestäni pärjää ihan hyvin liigatasollakin. Ei yritä liikoja hienouksia, kun ei niitä osaa.
Immonen - Karmeita virheitä aika ajoin. Ei juurikaan tunnu kehittyneen viime kaudesta.
Mäkelä - Vauhti ja voima sata, äly nolla. Mies jatkaa samalla hasardityylillä. Yrittää ajaa kaikkea mikä liikkuu, mutta turhan usein tulee huteja. Peliälystä ei tietoakaan. Sopii mielestäni paremmin hyökkääjäksi.
Kuusi liigatason puolustajaa + Immonen siinä rajoilla. Peräpää ei kestä yhtään loukkaantumista, mutta kaikkien ollessa pelikykyisiä tämäkin osa-alue on aivan liigan kärkitasoa. Ylivoimalla tulivoimaa on vähintäänkin riittävästi. Tänään Leksandia vastaan Tuulola puuttui, mutta loput viisi liigatason miestä pelasivat suhteellisen vakuuttavasti ja perusvarmasti puolustuspäässä. Mäkelä ja Immonen pelasivat juuri niin epävarmasti kuin heiltä voi odottaakin.
Vujtek - Ei esittelyjä kaipaa, mutta on erittäin todennäköisesti sivussa kauden alussa. Paluuajankohdasta ei ole kenelläkään tarkkaa tietoa.
Kucharcik - Viime kausi luultavasti uransa paras. Harjoituspeleissä ei mitenkään ihmeellinen ja toivoa sopii, että viime kauden tehot löytyvät jostain.
Virta - Kokenut kehäkettu. Odotukset ovat korkealla ja maajoukkuepelit antavat varmasti jo suuntaa onko miehestä NHL-miesten paikkaajaksi.
Voutilainen - Tarjolla on Jokereita isompi rooli, aika näyttää tuleeko miehestä uusi Santala tai Somervuori. Sivussa kauden alussa.
Laakkonen - Viime kausi jopa yli odotusten ja nyt on tosipaikan edessä, koska odotukset ovat erittäin korkealla. Harjoituspeleissä ei parasta osaamista ole vielä näkynyt.
Louhi - Maaleja odotetaan, mutta pystyykö vastaamaan huutoon. Tekee paljon töitä, mutta se ei ensi kaudella riitä vaan tehojakin tarvitaan.
Burström - Tekee myös paljon töitä ja ainakin harjoituspeleissä on osoittanut olevansa vahvistus joukkueelle.
Kenig - Taitoa ja peliälyä löytyy, mutta onko puolustuspelaaminen kehittynyt yhtään ?? Harjoituspeleistä on vaikea saada oikeaa kuvaa miehen todellisesta tasosta sillä osa-alueella.
Skyttä - Peliälyltään vertaisin jopa Miettiseen. Todellinen vahvistus joukkueeseen, jos vain sopimus saadaan aikaiseksi.
Yli-Junnila - Itseluottamus ei ole kadonnut mihinkään. Iso jässikkä, joka pärjää hyvin liigavauhdissa. Mutta missä ovat tämänkin miehen tehot ??
Suutarinen, Lahti, Sillanpää, Loikas, Lappalainen - Vaikea sanoa, ketkä pääsevät pelaamaan kun kaikki runkomiehet ovat terveinä. Kaikilla on potentiaalia liigatasolle ja HPK:n nelosketju tuleekin varmasti olemaan liigan parhaita. Sen verran kova kilpailu paikoista pelaavassa kokoonpanossa käydään.
Hyökkäyksessä on hyviä pelaajia vaikka muille jakaa, mutta kuka loppujen lopuksi tekee ne maalit ?? Harjoituspeleissä maalinteko on tuottanut erittäin suuria vaikeuksia ja ne vähätkin ovat liian usein menneet puolustajien nimiin. Vujtekia saattaa tulla kauden alussa ikävä, jos Kuha ja Laakkonen eivät ole viime kauden tasollaan. Oma kysmysmerkkinsä on sitten uusin try-out pelaaja Hannu Väisänen. Mies pelasi tänäänkin hyvän pelin, mutta mihin ihmeen väliin hänet oikein meinataan laittaa, kun ylitarjontaa on jo muutenkin.
Harjoituspelien perusteella puolustuspeli on jo tarpeeksi tiivistä liiga-avausta varten, mutta niin oudolta kuin se tuntuukin, niin hyökkäys on ollut huolestuttavan hampaaton. Tämänpäiväisessä Leksand-pelissäkin tuttua vastustajien solmuun pyöritystä nähtiin vain parissa vaihdossa. Osasyynä oli kyllä todellisessa kesäterässä ollut tuomari. Todennäköisesti yli puolet peliajasta miehiä istui rangaistusaition puolella (niistä 90% länsinaapurin pelaajia) ja jaettiinpa ottelussa jäähy myös Leksandin kakkosveskarille??. Lisäksi yksi kolmesta tai neljästä vierailijan ulosajosta (menin laskuissa sekaisin...

Minikommentit