1. Kärpät A
Materiaali laadukkain. Ei silti yhtä kova kuin ennen viime kautta. Puolustuksesta menetetty enemmän mitä saatu. Alkukaudella varsinkin maalivahtipeli pieni arvoitus Chiodon loukkaannuttua. Ei silti syytä nostaa mitään muuta joukkuetta edelle, koska muu paketti sen verran hyvin kasassa, että marjoja on helppo napsia. Toisaalta uskon Suomalaisen olevan kelpo maalivahti myös liigassa ja osasto kunnossa viimeistään Chiodon toivuttua.
2. HPK A-
Vauhtikiekkoa nykyssäännöillä, ei kait siinä voi olla menestymättä. Varsinkin kotonaan todella kova. Saa yv:tä paljon ja ratkaisijoita löytyy. Viime kauden menestys saanee jatkoa.
3. Blues B+
Tästä voisi kirjoittaa samat jutut joka vuosi. Heikkilällä nyt kuitenkin jo toinen vuosi peräsimessä, joka nostattaa uskoa jälleen. Harjoituspeleissä myös kelpo esityksiä ja maalivahtikaksikko erinomainen tähän liigaan. Martin Kariya tähän mennessä näkemäni perusteella yllättänyt positiivisesti, pieni väkkärä hankkii ainakin jäähyjä jos ei muuta. Kohn on erinomaisessa iskussa ja Mandervillen hankinta lisää uskoa kestää tiukat paikat. Paketti kokonaisuutena hyvin kasassa ja suht tasapainoinen joukkue. Napsii tasaisesti pisteitä.
4. Lukko B+
Yleensä näin suuret muutokset mitä Lukossa on tapahtunut ovat haitaksi. Nyt kuitenkin tuuletus oli todella tarpeen. Pakisto vaikuttaa todella vahvalta. Martikainen takoo yv:llä pisteitä kovaan tahtiin ja kiekollista osaamista sopii odottaa myös Hunkesilta. Kovuudesta vastaavat Viitanen, Platil ja Mäkelä. Lukon nuoret pakit ovat jo tulikasteensa saaneet ja voidaan luokitella liigatason pelaajiksi. Niin ja Eepihän jaksaa vielä vaikka kuinka. 8) Myös hyökkäyksessä tulivoimaa, Ykkössentteriksi hommattu Straka näyttäisi kaikin puolin olevan onnistunut hankinta. Osaako Toivola johtaa myös ennalta menestymään odotettua joukkuetta? Häkkinen kiilaamassa ykkösveskaksi hyvien harjoituspelien ansiosta. Kaikki avaimet kuuden sakkiin pitäisi olla olemassa.
5. Jokerit B
Oli alkurankingissa mulla toisena. Pisteytin kuitenkin joukkueet käyden pelaajat läpi yksi kerrallaan ja ihmettelin saatuja tuloksia, Jokerit oli tässä pisteytyksessä yllättäen vasta seitsemäs. Yksilötasolla pelejä ei kuitenkaan ratkaista, mutta se mikä narripakassa kuitenkin mietityttää on hyökkäyspeli ja yv. Maalintekokalusto on loppujen lopuksi kuitenkin hyvin keskinkertainen, niin minä asian näen. Pakisto on ok ja nälkää joukkueelta löytyy. Kysymysmerkkejä sinkoilee ilmaan muun muassa siitä, saako Shedden luotua pelitaktiikan pelaajiston mukaan. On vaikea kuvitella, että jo hidastuvat Pakaslahdet, Kukit ja kumppanit rymistelevät kahtasataa päin pleksejä.

6. Ilves B
Hyökkäys liigan TOP3, mutta vastaavasti puolustus ei vakuuta. Ipassa on 4 ketjullista laatumiehiä tekemään maaleja ja tuskin esimerkiksi ylivoimapeli jää maaleja kaipaamaan. Ihan varmasti joku näistä lukemattomista kovan tason pelimiehiksi todetuista pelureista myös onnistuu. Vaikka maalintekopelistä kyse onkin, niin puolustaa pitäisi myöskin. En tajua miksei parin hyvän hyökkääjän sijaan otettu paria kelpo pakkia. On kuitenkin selvää, että osa Ilveksen hyökkäyspotentiaalista menee hukkaan jo pelkästään vähäisen peliajan takia. No ei mollata liikaa, kyllä Kudroc, Petriläinen ja myös Jerofejevs hyviä on, mutta tuleeko tässä liian suuri kuilu seuraaviin? Mitä jos avainpakki / pakkeja loukkaantuu? Vaihtokaupuat kauden edetessä hyvinkin mahdollsia ja jopa odotettuja. Raskilla mahdollisuus nousta liigavahtien todelliseen eliittiin. Jos puolustus saadaan toimimaan, mahdollisuudet vaikka mihin.
7. TPS B-
Jortikka. Keskityttäiskö tällä kaudella taas itse kiekkoon? Potentiaalia on ja harjoitusmatseissa homma näyttäisi toimivan sekä vanhoilla papoilla tyyliin Nurminen, että uusilla staroilla tyyliin Makkonen. Jos harjoitusmatseissa loistaneet pelimannit hyytyy, riittääkö ratkaisijoita? Hurmeen pelivire ja -halu epäilyttää, jos sieltä joskus maalin suulle luistelee. Lisähankinnat kauden edetessä kiven alla. Ei tiiviimpään kärkeen, mutta suorasta pudotuspelipaikasta TPS taistelee, jos ja kun Jortikka on saanut pelaajien luottamuksen takaisin.
8. Tappara C+
Kukaan ei juurikaan kohise Tapparasta ja miksi kohisisikaan. Kuitenkin joukkue on pysynyt kasassa ja omaa paljon laatupelaajia sekä hyökkäyksessä, että puolustuksessa. Maalivahtipeli ok, joskin loistokkaampaakin se voisi olla. Uusi head coach Urama on kyllä ollut jo pitkään kakkosena Lukossa ja omaa vastuullisempaa kokemusta myös nuorten maajoukkueen parista, mutta on silti liigan ykköskoutsina koettelematon kaveri. Ihan pakosti jouduin tästä rokottamaan Tapparaa. Voisi kuvitella, että varsinkin alkukaudella Tapparan esitykset kuitenkin maksavat itsensä takaisin - myös vedonlyöjille.

9. HIFK C-
IFK on tässä kohtaa oikeastaan omassa kastissaan. Harjoitusottelut ovat menneet päin honkia ja jollain lailla seuran uskottavuus on hieman koetuksella, eikä pelkästään Jeren takia. Viime kausi oli sillä materiaalilla nappisuoritus, nyt en moiseen lentoon usko. Yksittäisessä pelissä varmasti hakkaa välillä parempiansa, mutta sitten taas vastaavasti häviää huonommilleen. Saako Francis suorittamisen tason ylös illasta toiseen? En usko.
10.Pelicans D+
Viime kauden komea lopetus yhä mielessä, niin pelaajilla, valmentajilla, faneilla kuin koko organisaatiollakin. Mahdollinen black horse. Pelikaaneilta voi odottaa hyvää omalla tasolla ja hieman ylikin pelaamista illasta toiseen, myös vieraissa. Jantunen johdattaa muitakin nosteeseen. Vedonlyöjän piilevä sateenkaaren pää.

11.Ässät D
Ykkönen on tykki, mitäs sitten sen jälkeen? Oli viime kauden hurmos sitten Toivolan synnyttämää tai ei, niin pelaajista se lopulta kiinni on. Harjoituspeleissä on vaikuttanut siltä, että hieman samaa pilkettä silmäkulmissa paikoin esiintyy. Häppölä takoo ykkösen keskellä varmuudella kovat tehot. Korvaajia menetetyille pelipaikoille saatu suhteellisen hyvin, silti, materiaali on kuitenkin auttamatta liigan heikoimpia. Yksittäiset pelit varsinkin Porissa herättävät hurmosta patapaidoissa jälleen, mutta vierasmatseissa voi tulla lunta tupaan välillä pahastikin. Kaltiaisen uskon olevan hinta-laatusuhteeltaan todella hyvä hankinta. Tehnee läpimurtonsa liigassa.
12.JYP D-
Sinuhe napsii koppeja ja ennallaan pysynyt puolustus osaa asiansa. Hyökkäyspää on kuitenkin hyvin kevyt. Virtasen lähtö mahdoton paikattava. Filppula mielenkiintoinen lisä, onnistuuko, kun ensi kertaa odotetaan? Yv-pelissä lienee vaikeuksia. Alatalo pitää huolen siitä, että pelejä välillä voitetaankin, kun illasta toiseen jaksetaan yrittää. Kuitenkin aika tasapaksu, harmaa kalusto, joka ei hurraahuutoja pahemmin aiheuta.
13.Saipa E+
Köykäinen materiaali. Mälkiä nyt neljättä vuotta putkeen seurassa, joten peruspeelaaminen varmasti kuosissa. Kuitenkin hyökkääjien kädettämyys varsinkin yv-pelissä on todellinen ongelma. Yllätti viime vuonna iloisesti, mutten jaksa uskoa moiseen ihmeeseen enää. Taistelee 10 joukkoon pääsystä kuitenkin tosissaan.
14.Kalpa E
Kalpa hyötyy uudesta linjauksesta ja on tällä kaudella varmasti parempi joukkue mitä viime vuonna. On saumaa yllättää kotona suuriakin, jos liike on kova ja yv-peli toimii. Uudet entuudestaan toisille tutut kanukkihyökkääjät Sonnenberg ja Davidon näyttäisivät olevan varsin potentiaalisia kavereita heittämään yv-limppu sisään. Ehkä viime kauden suurin ongelma - maalinedustapeli - oli todella heppoista eikä siinä yksi Peto vielä ihmeitä tee. Vieraissa Kalpalla tulee olemaan todella vaikeaa tälläkin kaudella. Hyvä alku tekisi terää ja herättäisi uskottavuutta. Realistiset mahdollisuudet uhmata vähintäinkin yhtä kolmella edellä mainitusta, mutta lähtökohtaisesti jumbo.
Minikommentit