Tänään on 14.10.2019, 14:38.

Aktiivista oppimista

Vedonlyöntiblogit. Pelivalintoja ja tarinaa rahapelien maailmasta ja vähän muualtakin.
Vastaa Viestiin
Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Tervehdys,

Nimimerkkini on tuttu toistaiseksi CSGO -vihjeisiin keskittyneestä ketjusta. On kuitenkin tullut aika avata oma blogi, sillä vihjeisiin liittyvien lajien tarjonta on kasvamassa. Vihjeiden keskittämisen lisäksi haluan mahdollistaa paremmin keskustelua vedonlyönnistä sekä mahdollisesti teeman ympärillä olevista asioista.

Ensin tietoja Minusta, tai oikeastaan Meistä. Kaikki vihjeeni ovat yhteistyökumppanieni kanssa luotuja. Vaikka tätä blogia tulee päivittämään Minä, on kunnia silti jaettu useamman henkilön välille. Ensin siis Meistä:

Ryhmämme on viimeisen vuoden ajan opetellut, harjoitellut sekä toteuttanut aktiivisesti vedonlyöntiä. CSGO -ketjuun on vihjattu aika-ajoin. Tulee kuitenkin huomata, että olemme edelleen oppimisprosessissa (toki siinä ollaan ikuisesti). Vaikka lyötyjä vetoja on enemmän kuin täällä vihjattuja, tulee kuitenkin huomata että koska olemme vuoden aikana oppineet paljon asioita, ovat myös arviomme tarkentuneet jatkuvasti. Näin ollen esimerkiksi viime talven arvioita ei välttämättä voi pitää samoina kuin tämän kesän. Mainittakoon myös, että vihjeisiin näyttäisi toistaiseksi sattumalta eksyneen ne parhaiten osuneet vedot.

Minusta:

Kiinnostuin vedonlyönnistä tosissani noin kaksi vuotta sitten. Noin 1000 täältä peesatun vedon ja + - 0 tuloksen jälkeen lähdin pohtimaan omia mahdollisuuksiani vedonlyönnin saralla. Olen aikoinani pelannut myös pokeria, joskaan en koskaan yltänyt tyydyttäville tuntipalkoille.

Ammatiltani olen juuri hiljattain valmistunut Kasvatustieteiden maisteri, ja jatkan opintojani väitöskirjalla matematiikan oppimisen parissa. Mielenkiinnon kohteitani on kuitenkin laajasti myös kasvatus, yhteiskunnalliset asiat, Veikkaukseen liittyvä keskustelu & ylipäätään uhkapelaamiseen liittyvä filosofinen pohdinta. Olen pelannut pelejä (virtuaalisia & raha) koko nuoruuteni alkaen helvetinkoneista teininä huoltoasemalla. Onko näiden pelikoneiden paikka jokaisessa marketissa, onko kansallisesti tärkeätä että pelejä tarjotaan, ja onko ihmisellä jokin synnynnäinen tarve uhkapelata/pelata?

Teininä Minulla oli epäterve suhtautuminen rahapelaamiseen. Pokerin ja siihen liittyvän todennäköisyyksien ymmärtämisen voi sanoa olleen minulle onnenkolaus. Muistan edelleen elävästi sen ymmärryksen kipinän, kun tajusin häviäväni n. 5% panoksestani joka kerta painaessani tuplapotissa ''pyöräytä''.

Nyt kokeillaan siipiä Vedonlyönnissä yhdessä luotettavan porukan kanssa. Toivoisin blogissa keskustelua, kysymyksiä (jos en osaa vastata, pohditaan yhdessä), sekä ylipäätään aktiivisuutta. Tulen varmasti myös itse kyselemään kommentteja ja ajatuksia.

Tervetuloa mukaan!

Julkistan samalla myös ensimmäisen DOTA 2 -vihjeen. Dotavihjeisiin kuitenkin liittyy _todella_ painava varoitus: Dota-arviot ovat todella alussa, enkä suosittele näihin panostamista kuin korkeintaan hupimielessä näin aluksi. Myös vihjeiden panostus dotaan toistaiseksi kymmeneosa CS:n vastaavasta.

Tässä kohtaa kysyn myös ensimmäisen kysymyksen: tietääkö joku mistä löytäisi Dotapelien kertoimia historiasta?

Vedonlyöntivihje: - Dota 2 - Beastcoast - J Storm - peliaika päättynyt

kohde
Beastcoast - J Storm
veto
Beastcoast
kerroin
2.590 (Pinnacle)
panos
0.5 yks.
raja
2.45

Midas -turnaus

Huti: -0.50 yks.

CS - Vihjeitä:

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Spirit - SMASH - peliaika päättynyt

kohde
Spirit - SMASH
veto
Spirit
kerroin
2.350 (Pinnacle)
panos
7 yks.
raja
2.3

European champions cup

Huti: -7.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Japaleno - Ex-epsilon - peliaika päättynyt

kohde
Japaleno - Ex-epsilon
veto
Japaleno
kerroin
2.280 (Pinnacle)
panos
9 yks.
raja
2.12

ESEA MDL

Huti: -9.00 yks.

Ps. Onkohan jotain kätevää tapaa määrittää kaikki aiemmat vedot lajiksi ''CSGO'' - vai käynkö yksitellen päivittämässä seurantahistoriaan

Vihjeet yhteensä: panokset 16.50, palautukset 0.00, tulos -16.50 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 23. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Blogin avaus = ultimaattinen jinxaus?

Positiivista on se, että ainakaan ei voi mennä huonommin kuin eilen!

Vedonlyöntivihje: - CSGO - ex-epsilon - SMASH - peliaika päättynyt

kohde
ex-epsilon - SMASH
veto
Ex-epsilon
kerroin
2.050 (Pinnacle)
panos
9 yks.
raja
1.95

Loot.bet

Huti: -9.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Movistar Riders - Gamerlegion - peliaika päättynyt

kohde
Movistar Riders - Gamerlegion
veto
Movistar Riders
kerroin
3.100 (Pinnacle)
panos
6 yks.
raja
2.51

Europe Champions Cup

Huti: -6.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - INTZ - The Quest - peliaika päättynyt

kohde
INTZ - The Quest
veto
The Quest
kerroin
2.080 (veikkaus)
panos
10 yks.
raja
1.51

ESEA North America. Veikkauksen ansa

Huti: -10.00 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 25.00, palautukset 0.00, tulos -25.00 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 7. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

:roll:

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Movistar Riders - SMASH - peliaika päättynyt

kohde
Movistar Riders - SMASH
veto
Movistar Riders
kerroin
2.540 (Pinnacle)
panos
8 yks.

Europe champions cup

Huti: -8.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Illuminar - Gamerlegion - peliaika päättynyt

kohde
Illuminar - Gamerlegion
veto
Gamerlegion
kerroin
2.140 (Pinnacle)
panos
10 yks.

Europe champions cup

Osuma! +11.40 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Liquid - Eunited - peliaika päättynyt

kohde
Liquid - Eunited
veto
Eunited
kerroin
6.880 (Pinnacle)
panos
3 yks.

ESL One NY

Huti: -3.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - HAVU - Nemiga - peliaika päättynyt

kohde
HAVU - Nemiga
veto
Nemiga
kerroin
2.180 (veikkaus)
panos
9 yks.

Pinnyllä sama. Oga counter pit

Huti: -9.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - FaZe - NRG - peliaika päättynyt

kohde
FaZe - NRG
veto
NRG
kerroin
1.555 (Pinnacle)
panos
10 yks.

ESL One NY

Osuma! +5.55 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 40.00, palautukset 36.95, tulos -3.05 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 8. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Gamerlegion - Nemiga - peliaika päättynyt

kohde
Gamerlegion - Nemiga
veto
Nemiga
kerroin
3.060 (Pinnacle)
panos
8 yks.

Starseries Qualifier

Huti: -8.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - HAVU - PACT - peliaika päättynyt

kohde
HAVU - PACT
veto
PACT
kerroin
3.890 (Pinnacle)
panos
4 yks.

Loot.bet

Huti: -4.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Astralis - Evil Geniuses - peliaika päättynyt

kohde
Astralis - Evil Geniuses
veto
Evil Geniuses
kerroin
3.070 (Pinnacle)
panos
4 yks.

ESL One NY. EG on vanha NRG

Osuma! +8.28 yks.

Dotaa, molemmat UTCELS Qual:

Vedonlyöntivihje: - Dota2 - Beastcoast - J.Storm - peliaika päättynyt

kohde
Beastcoast - J.Storm
veto
Beastcoast
kerroin
3.670 (Pinnacle)
panos
0.2 yks.

Push: +0.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - Dota2 - Wind and Rain - FlyToMoon - peliaika päättynyt

kohde
Wind and Rain - FlyToMoon
veto
Wind and Rain
kerroin
3.270 (Pinnacle)
panos
0.4 yks.

Huti: -0.40 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 16.60, palautukset 12.48, tulos -4.12 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 4. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


hetkinen
Jäsen
Viestit: 2648
Liittynyt: 15.10.2018, 11:31

Tuotto: +170.21 yks.

Palautus%: 101.26%

Panosten ka: 2.02 yks.

Vetoja: 6697

Pisteitä: 697

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja hetkinen »

Kiinnostava avaus jinxauksesta huolimatta :).

" Mainittakoon myös, että vihjeisiin näyttäisi toistaiseksi sattumalta eksyneen ne parhaiten osuneet vedot."

Olet(te)ko miettinyt miksi näin? Onko niin, että arviot, joihin on eniten luottoa on päätynyt tänne?

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Yksi nopea:

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Copenhagen Flames - SJ - peliaika päättynyt

kohde
Copenhagen Flames - SJ
veto
Copenhagen flames
kerroin
2.270 (Pinnacle)
panos
10 yks.
raja
1.78

LBET Invitational.

Huti: -10.00 yks.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

hetkinen kirjoitti:
27.09.2019, 11:24
Kiinnostava avaus jinxauksesta huolimatta :).

" Mainittakoon myös, että vihjeisiin näyttäisi toistaiseksi sattumalta eksyneen ne parhaiten osuneet vedot."

Olet(te)ko miettinyt miksi näin? Onko niin, että arviot, joihin on eniten luottoa on päätynyt tänne?
Kiitos kysymyksestä!

Mietinkin, että tämä lause ei ehkä ollut kaikista selkein. Pyrin viestimään sitä, että mitään tietoista valikoimista vihjeiden antamiseksi ei ole tapahtunut.

Taustoituksen vuoksi voin vielä kertoa, että olemme lyöneet n. 1500 peliä vuoden aikana palautusprosentilla n. 101%. Oletamme (toivomme) tietysti, että arvioiden tekeminen on parantunut vuoden mittaan, koska olemme kehittäneet metodejamme. Tämänhetkisten vihjeiden todellinen palautus% sijoittuukin toivoaksemme johonkin tuon 101% ja täällä näkyvän palautuksen väliin.

Alussa vihjaamatta jättäminen oli mahdollisesti laiskuutta ja käytännössä kesästä alkaen olen vihjannut kaikki pelit. Nykyään mikäli vihjettä ei tule niin syynä on joko A) en yksinkertaisesti muiden kiireiden takia ehdi laatimaan vihjeitä tai B) ottelu alkaa hyvin pian (esim. edellisen postauksen Copenhagen pelin olisin lyönyt vain nopeasti liikkeellä ollessani, ellen nyt olisi sattumoisin ollut tietokoneella ja pystynyt myös vihjaamaan).

Löytyyköhän tästä logiikasta joku aukko mitä en nyt hoksaa, josta syystä tänne voisi eksyä parempia vihjeitä :?:

Ja vastasinko kysymykseen :)

e: 1500 vetoa lyöty vuoden aikana. Ei kuluneen vuoden

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit

27.09.2019 12:57 <hetkinen> Jes, kiitti. Eli ymmärrän tämän niin, että jatkossa...

27.09.2019 12:57 <hetkinen> Jes, kiitti. Eli ymmärrän tämän niin, että jatkossa...

27.09.2019 12:58 <hetkinen> ... Täällä olevat tägit, ovat valtaosa betseistänne?

27.09.2019 13:02 <Akti11> Kyllä. Heitetään hatusta, että 97% meiän vedoista tulee jatkossa tänne tägeihin


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Aussipelei yöks

Vedonlyöntivihje: - CSGO - ORDER - AVANT - peliaika päättynyt

kohde
ORDER - AVANT
veto
AVANT
kerroin
1.645 (Pinnacle)
panos
10 yks.

ESL AU & NZ

Huti: -10.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Chiefs - Ground Zero - peliaika päättynyt

kohde
Chiefs - Ground Zero
veto
Ground Zero
kerroin
5.450 (Pinnacle)
panos
3 yks.

ESL AU & NZ. Coolilta saa 5.6, mutta tää tägeihi ku menee coolilla vaa hiluja

Huti: -3.00 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 13.00, palautukset 0.00, tulos -13.00 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Evil Geniuses - G2 - peliaika päättynyt

kohde
Evil Geniuses - G2
veto
G2
kerroin
4.230 (Pinnacle)
panos
5 yks.

Esl One NY

Huti: -5.00 yks.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

MSI MGA FINALS

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Izako Boars - Unique - peliaika päättynyt

kohde
Izako Boars - Unique
veto
Unique
kerroin
1.719 (Pinnacle)
panos
10 yks.
raja
1.6

Maxit on näissä mitä on. Aukee varmaa muuallakin myöhemmin

Huti: -10.00 yks.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 5. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Unique - SJ - peliaika päättynyt

kohde
Unique - SJ
veto
SJ
kerroin
1.518 (Pinnacle)
panos
10 yks.

Lootbet

Huti: -10.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Virtus.Pro - Japaleno - peliaika päättynyt

kohde
Virtus.Pro - Japaleno
veto
Japaleno
kerroin
2.850 (Pinnacle)
panos
7 yks.

ESEA MDL

Push: +0.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Gamerlegion - Japaleno - peliaika päättynyt

kohde
Gamerlegion - Japaleno
veto
Japaleno
kerroin
2.870 (Pinnacle)
panos
7 yks.

ESEA MDL

Push: +0.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Sharks - The Quest - peliaika päättynyt

kohde
Sharks - The Quest
veto
The Quest
kerroin
4.700 (Pinnacle)
panos
3 yks.

ECS S8 North America

Huti: -3.00 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 27.00, palautukset 14.00, tulos -13.00 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Eteenpäin sano mummo lumessa. Kyllä näitä kuoppia on aiemminkin koettu ja lopulta taitettu.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - ENCE - Fnatic - peliaika päättynyt

kohde
ENCE - Fnatic
veto
ENCE
kerroin
1.800 (Pinnacle)
panos
10 yks.

DH Malmö

Osuma! +8.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Natus Vincere - North - peliaika päättynyt

kohde
Natus Vincere - North
veto
North
kerroin
2.200 (Pinnacle)
panos
8 yks.

DH Malmö

Huti: -8.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Unique - Forze - peliaika päättynyt

kohde
Unique - Forze
veto
Unique
kerroin
4.670 (Pinnacle)
panos
4 yks.

WePlay! Forge

Huti: -4.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - HAVU - Movistar Riders - peliaika päättynyt

kohde
HAVU - Movistar Riders
veto
Movistar Riders
kerroin
3.040 (coolbet)
panos
5 yks.

ESEA MDL. Veikalla 3 kerroin hyvä kans

Huti: -5.00 yks.

Illalla pyritään ehtiä laskemaan DH malmö jatkopelien rajoja, lyömään & vihjaamaan tänne jos tulee pelejä

Vihjeet yhteensä: panokset 27.00, palautukset 18.00, tulos -9.00 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 4. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Lukijakysymys: ''Why do we fall sir?''

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Jade - Chiefs - peliaika päättynyt

kohde
Jade - Chiefs
veto
Jade
kerroin
7.010 (Pinnacle)
panos
2 yks.

Aussiarpa ESEA MDL

Huti: -2.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Copenhagen Flames - Gamerlegion - peliaika päättynyt

kohde
Copenhagen Flames - Gamerlegion
veto
Copenhagen Flames
kerroin
3.140 (Pinnacle)
panos
6 yks.

WePlay! Forge

Huti: -6.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Natus Vincere - Optic - peliaika päättynyt

kohde
Natus Vincere - Optic
veto
Optic
kerroin
3.390 (Pinnacle)
panos
7 yks.

DH Masters Malmö

Huti: -7.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - FURIA - ENCE - peliaika päättynyt

kohde
FURIA - ENCE
veto
FURIA
kerroin
2.690 (Pinnacle)
panos
5 yks.

DH Masters Malmö

Osuma! +8.45 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Heroic - Avangar - peliaika päättynyt

kohde
Heroic - Avangar
veto
Heroic
kerroin
2.490 (Pinnacle)
panos
6 yks.

ECS Europe

Osuma! +8.94 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Sharks - Cloud9 - peliaika päättynyt

kohde
Sharks - Cloud9
veto
Sharks
kerroin
2.080 (coolbet)
panos
8 yks.

ECS S8 NA

Osuma! +8.64 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 34.00, palautukset 45.03, tulos +11.03 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Ei tullut lukijakysymykseen vastausta:

Vastaus on: ''So we can learn to pick ourselves up'' -Alfred
Batman Begins

Hienoa huomenta ja torstaita kaikille

Vetoja:

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Astralis - Vitality - peliaika päättynyt

kohde
Astralis - Vitality
veto
Vitality
kerroin
3.260 (Pinnacle)
panos
8 yks.

Malmö

Huti: -8.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - FURIA - fnatic - peliaika päättynyt

kohde
FURIA - fnatic
veto
FURIA
kerroin
1.870 (coolbet)
panos
10 yks.

Malmö

Huti: -10.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Natus Vincere - NiP - peliaika päättynyt

kohde
Natus Vincere - NiP
veto
NiP
kerroin
3.070 (Pinnacle)
panos
6 yks.

Malmö

Huti: -6.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Avangar - Movistar riders - peliaika päättynyt

kohde
Avangar - Movistar riders
veto
Movistar Riders
kerroin
2.700 (Pinnacle)
panos
4 yks.

ESEA MDL

Huti: -4.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Heroic - Nemiga - peliaika päättynyt

kohde
Heroic - Nemiga
veto
Nemiga
kerroin
3.950 (Pinnacle)
panos
4 yks.

Starseries I-league europe qualifier

Huti: -4.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Syman - Pro100 - peliaika päättynyt

kohde
Syman - Pro100
veto
Pro100
kerroin
2.050 (veikkaus)
panos
10 yks.

Starseries..Eu qualifier. Tuskin aukee muualla. Syman jossain ikibanneissa sopupelisotkujen kanssa. Tässäkin varmaan parempi toivoa että on oikealla puolella matchfixiä

Osuma! +10.50 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - SJ - Aristocrasy - peliaika päättynyt

kohde
SJ - Aristocrasy
veto
SJ
kerroin
2.510 (Pinnacle)
panos
7 yks.

United masters league qual. EZ4Jamppi

Huti: -7.00 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 49.00, palautukset 20.50, tulos -28.50 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Vedonlyöntivihje: - CSGO - BIG - Sprout - peliaika päättynyt

kohde
BIG - Sprout
veto
Sprout
kerroin
2.630 (Pinnacle)
panos
10 yks.

Starseries Ileague Qual

Osuma! +16.30 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Movistar Riders - Aristocrasy - peliaika päättynyt

kohde
Movistar Riders - Aristocrasy
veto
Movistar Riders
kerroin
3.440 (Pinnacle)
panos
5 yks.

United masters league

Huti: -5.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Tricked - Aristocrasy - peliaika päättynyt

kohde
Tricked - Aristocrasy
veto
Aristocrasy
kerroin
1.990 (coolbet)
panos
10 yks.

Starseries i-league Qual eu

Push: +0.00 yks.

Tricked voitti, mutta eka mappi luovutusvoitto. Tasuri useimmilla bookkereilla


Vihjeet yhteensä: panokset 25.00, palautukset 36.30, tulos +11.30 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Dotaa MDL Chengdu -Qualifiereja kaikki:

Vedonlyöntivihje: - DOTA2 - Royal Never Give up - Aster (MAP1) - peliaika päättynyt

kohde
Royal Never Give up - Aster (MAP1)
veto
RNG
kerroin
1.769 (Pinnacle)
panos
1 yks.

Huti: -1.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - DOTA2 - Royal Never Give up - Aster (MAP2) - peliaika päättynyt

kohde
Royal Never Give up - Aster (MAP2)
veto
RNG
kerroin
1.769 (Pinnacle)
panos
1 yks.

Huti: -1.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - DOTA2 - Aster -Newbee (MAP1) - peliaika päättynyt

kohde
Aster -Newbee (MAP1)
veto
Newbee
kerroin
2.330 (Pinnacle)
panos
0.7 yks.

Huti: -0.70 yks.

Vedonlyöntivihje: - DOTA2 - BOOM Esports - Fnatic (MAP1) - peliaika päättynyt

kohde
BOOM Esports - Fnatic (MAP1)
veto
BOOM
kerroin
4.030 (Pinnacle)
panos
0.2 yks.

Huti: -0.20 yks.

Vedonlyöntivihje: - DOTA2 - BOOM Esports - Fnatic (MAP2) - peliaika päättynyt

kohde
BOOM Esports - Fnatic (MAP2)
veto
BOOM
kerroin
4.030 (Pinnacle)
panos
0.2 yks.

Osuma! +0.61 yks.

Vedonlyöntivihje: - DOTA2 - Liquid - Hippomaniacs(MAP1) - peliaika päättynyt

kohde
Liquid - Hippomaniacs(MAP1)
veto
Hippomaniacs
kerroin
4.760 (Pinnacle)
panos
0.3 yks.

Osuma! +1.13 yks.

Vedonlyöntivihje: - DOTA2 - Liquid - Hippomaniacs(MAP2) - peliaika päättynyt

kohde
Liquid - Hippomaniacs(MAP2)
veto
Hippomaniacs
kerroin
4.760 (Pinnacle)
panos
0.3 yks.

Huti: -0.30 yks.

Vedonlyöntivihje: - DOTA2 - Keen Gaming - Newbee (MAP1) - peliaika päättynyt

kohde
Keen Gaming - Newbee (MAP1)
veto
Newbee
kerroin
2.400 (Pinnacle)
panos
0.7 yks.

Osuma! +0.98 yks.

Vedonlyöntivihje: - DOTA2 - Keen Gaming - Newbee (MAP2) - peliaika päättynyt

kohde
Keen Gaming - Newbee (MAP2)
veto
Newbee
kerroin
2.470 (Pinnacle)
panos
0.7 yks.

Huti: -0.70 yks.

Onkohan Dotatietäjää lukijoiden joukossa kertomassa, että onko jotain erikoista bo2 -otteluissa vai voiko aika pitkälti kohdella 2xbo1 -peleinä?

Vihjeet yhteensä: panokset 5.10, palautukset 3.91, tulos -1.19 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Kansanterveydelle tänään

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Astralis -Fnatic - peliaika päättynyt

kohde
Astralis -Fnatic
veto
Fnatic
kerroin
5.600 (veikkaus)
panos
3 yks.

DH Malmö

Osuma! +13.80 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Heretics - Movistar Riders - peliaika päättynyt

kohde
Heretics - Movistar Riders
veto
Heretics
kerroin
1.880 (veikkaus)
panos
10 yks.

La Copa 2019

Osuma! +8.80 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Natus Vincere - Vitality - peliaika päättynyt

kohde
Natus Vincere - Vitality
veto
Vitality
kerroin
2.240 (Pinnacle)
panos
8 yks.

DH Malmö

Osuma! +9.92 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 21.00, palautukset 53.52, tulos +32.52 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 4. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Dotoa:

Vedonlyöntivihje: - DOTA2 - Royal Never Give Up - Keen Gaming (Map1) - peliaika päättynyt

kohde
Royal Never Give Up - Keen Gaming (Map1)
veto
Keen Gaming
kerroin
2.410 (Pinnacle)
panos
0.9 yks.

MDL Chengdu China Qual

Huti: -0.90 yks.

Vedonlyöntivihje: - DOTA2 - Royal Never Give Up - Keen Gaming (Map2) - peliaika päättynyt

kohde
Royal Never Give Up - Keen Gaming (Map2)
veto
Keen Gaming
kerroin
2.410 (Pinnacle)
panos
0.9 yks.

MDL Chengdu China Qual

Osuma! +1.27 yks.

Vedonlyöntivihje: - DOTA2 - Vici Gaming - EHOME (MAP1) - peliaika päättynyt

kohde
Vici Gaming - EHOME (MAP1)
veto
Vici Gaming
kerroin
1.421 (Pinnacle)
panos
1 yks.

MDL Chengdu China qual

Huti: -1.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - DOTA2 - Vici Gaming - EHOME (MAP2) - peliaika päättynyt

kohde
Vici Gaming - EHOME (MAP2)
veto
Vici Gaming
kerroin
1.421 (Pinnacle)
panos
1 yks.

MDL Chengdu China qual

Osuma! +0.42 yks.

Vedonlyöntivihje: - DOTA2 - TNC Predator - Geek Fam (MAP1) - peliaika päättynyt

kohde
TNC Predator - Geek Fam (MAP1)
veto
Geek Fam
kerroin
2.200 (Pinnacle)
panos
1 yks.

MDL Chengdu NA qual

Huti: -1.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - DOTA2 - TNC Predator - Geek Fam (MAP2) - peliaika päättynyt

kohde
TNC Predator - Geek Fam (MAP2)
veto
Geek Fam
kerroin
2.200 (Pinnacle)
panos
1 yks.

MDL Chengdu NA qual

Huti: -1.00 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 5.80, palautukset 3.59, tulos -2.21 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Heroic - Tricked - peliaika päättynyt

kohde
Heroic - Tricked
veto
Heroic
kerroin
1.760 (coolbet)
panos
10 yks.

Starseries i-league qual

Osuma! +7.60 yks.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Yks veto tänään. WePlay! Forge masters season 2

Hassunhauskaa maanantaita!

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Sprout - ex-epsilon - peliaika päättynyt

kohde
Sprout - ex-epsilon
veto
Sprout
kerroin
1.704 (Pinnacle)
panos
10 yks.

Osuma! +7.04 yks.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Paradox - Chiefs - peliaika päättynyt

kohde
Paradox - Chiefs
veto
Chiefs
kerroin
1.316 (Pinnacle)
panos
10 yks.

ESEA Australia

Osuma! +3.16 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Copenhagen Flames - Gamerlegion - peliaika päättynyt

kohde
Copenhagen Flames - Gamerlegion
veto
CPH Flames
kerroin
3.260 (Pinnacle)
panos
6 yks.

Weplay!Forge

Huti: -6.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Ex-Epsilon - Avangar - peliaika päättynyt

kohde
Ex-Epsilon - Avangar
veto
Avangar
kerroin
1.328 (Pinnacle)
panos
10 yks.

ESEA Europe

Osuma! +3.28 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - HAVU - Avangar - peliaika päättynyt

kohde
HAVU - Avangar
veto
HAVU
kerroin
2.450 (Pinnacle)
panos
7 yks.

ESEA MDL Europe

Huti: -7.00 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 33.00, palautukset 26.44, tulos -6.56 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Kaksi arpaa vielä tälle päivälle:

Vedonlyöntivihje: - CSGO - PACT - SMASH - peliaika päättynyt

kohde
PACT - SMASH
veto
PACT
kerroin
3.990 (Pinnacle)
panos
4 yks.

Loot.bet season 4

Huti: -4.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Mousesports - BIG - peliaika päättynyt

kohde
Mousesports - BIG
veto
BIG
kerroin
4.000 (coolbet)
panos
3 yks.

ESL Pro -league

Huti: -3.00 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 7.00, palautukset 0.00, tulos -7.00 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit

08.10.2019 18:00 <matu14> Bet 365 BIG:lle Kerroin 5,00

09.10.2019 13:18 <Akti11> Hyvä huomio. B365 voi usein olla isompaa CS:ssä. Meillä rajat siellä


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Paljon on pelejä. Toivottavasti myös osumia kjeh kjeh

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Virtus Pro-SMASH - peliaika päättynyt

kohde
Virtus Pro-SMASH
veto
SMASH
kerroin
1.760 (coolbet)
panos
10 yks.

United masters league

Huti: -10.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Copenhagen Flames - Ex-epsilon - peliaika päättynyt

kohde
Copenhagen Flames - Ex-epsilon
veto
CPH Flames
kerroin
1.990 (coolbet)
panos
9 yks.

Loot.bet

Huti: -9.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Illuminar - Avangar - peliaika päättynyt

kohde
Illuminar - Avangar
veto
Avangar
kerroin
1.591 (Pinnacle)
panos
10 yks.

ESEA MDL EU

Push: +0.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Nemiga - Pro100 - peliaika päättynyt

kohde
Nemiga - Pro100
veto
Pro100
kerroin
1.854 (Pinnacle)
panos
8 yks.

ESEA MDL EU

Push: +0.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - PACT - Gamerlegion - peliaika päättynyt

kohde
PACT - Gamerlegion
veto
Gamerlegion
kerroin
1.666 (Pinnacle)
panos
10 yks.

ESEA MDL EU

Huti: -10.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - The Quest - TeamOne - peliaika päättynyt

kohde
The Quest - TeamOne
veto
The Quest
kerroin
2.350 (veikkaus)
panos
7 yks.

ESEA MDL NA. Veikan ansa

Huti: -7.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Envy - FURIA - peliaika päättynyt

kohde
Envy - FURIA
veto
Envy
kerroin
3.360 (Pinnacle)
panos
4 yks.

ESL Pro America

Osuma! +9.44 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 58.00, palautukset 31.44, tulos -26.56 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 5. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Vedonlyöntivihje: - CSGO - Havu - Unique - peliaika päättynyt

kohde
Havu - Unique
veto
Unique
kerroin
3.410 (Pinnacle)
panos
5 yks.

Loot.bet

Huti: -5.00 yks.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Akti11
Jäsen
Viestit: 145
Liittynyt: 21.05.2017, 11:12

Tuotto: +83.61 yks.

Palautus%: 103.14%

Panosten ka: 6.39 yks.

Vetoja: 417

Pisteitä: 393

Re: Aktiivista oppimista

Viesti Kirjoittaja Akti11 »

Vedonlyöntivihje: - CSGO - MIBR - FURIA - peliaika päättynyt

kohde
MIBR - FURIA
veto
FURIA
kerroin
2.200 (Pinnacle)
panos
10 yks.

ESL PRO league america

Osuma! +12.00 yks.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

Panostus CSGO 1-10 yks. 10yks = 4% kassasta. 21.5.2019 alkaen

Dota 2 panostus 0.1 - 1 yks. 1yks = 1% kassasta

Minikommentit


Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Vedonlyöntiblogit”