Tavoite on selvä, nousta takaisin A-sarjaan, missä joukkueen mielestäni kuuluisikin olla. Pahimmat vastustajat lienevät Italia ja Ranska. Kuitenkin Italia on voittanut kauden 9:stä pelistään ainoastaan kaksi (+ 2 tasuria ja 5 tappiota). Ranskan kohdalla 12 pelistä on irronnut 5 voittoa, 2 tasapeliä ja 5 tappiota. Toki Norjankaan kohdalla tämä saldo ei ole mikään loistelias, 12 peliä, 6-1-5. Norja on kuitenkin pelannut kovia maita vastaan, mm. 3 x Puola + 5 ottelua A-sarjan maita vastaan. Ranskakin on kyllä pelannut 8 ottelua keväällä Suomessa nähtävien maiden kanssa, mutta näistä Latvia saa kaikki parhaat pelaajansa Pohjois-Amerikasta vasta MM-kisoihin.
Ystävyysotteluista ei kuitenkaan kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä. Norjalaisen jääkiekon taso on kuitenkin aivan eri tasolla kuin Ranskan vastaava ja uskallankin nostaa joukkueen suursuosikiksi nousua ajatellen.
Väitän, että Nordicbetin Norjan lohkovoitosta tarjoama 2.50 on järkyttävän suuri ylikerroin. Itse antaisin Norjalle suurinpiirtein 55 % (Ranska 35% ja muut = pääosin Italia 10%). Tämä on toki täysin mutu-arvio, mutta onhan Norjan nykyisellä kokoonpanollaan noustava takaisin A-sarjaan. Itseltä ainakin lähti jääkiekkokauden suurin panostus, mutta en toki konkurssiinkaan mene, vaikka joukkue pettäisikin odotukseni...

Pari muutakin vetoa laitoin sisään ensimmäiselle pelikierrokselle:
Viro + 5.00 - Italia 1 2.45
Kroatia + 5.00 - Norja 2 1.65
Viron joukkueesta en löytään mitään informaatiota, mutta käsitykseni mukaan ainakin Mestiksessä on esiintynyt viime kausina pari virolaista ja Toivo Suursoo nyt on aivan oma lukunsa. Kyllähän Virossakin siis potentiaalia pitäisi olla. Tästä kertoo myös tammikuussa pidettyjen 20-vuotiaiden MM-kisojen C-ryhmän tulokset. Viro voitti kaikki 5 otteluaan (mm. Iso-Britannia) maalierolla 62-8.
Viiden maalin tasoitus pitäisi siis riittää...
Norjan joukkueesta jo puhuinkin riittävästi, mutta mainittakoon vielä, että pelaajien asenne tuntuu haastattelujen mukaan olevan kohdallaan alusta alkaen. Norjalle on myös tärkeää saada turnaus hyvin käyntiin, joten murskalukemat ovat odotettavissa. Kroatian jääkiekko kun ei ole mistään kotoisin. Viimeisinpinä saavutuksina 1-7 ja 2-7 tappiot Hollannille !!
Minikommentit