Pitkävetovihjeet sekä parhaat veikkausvihjeet täyttävät tämän osion. Aina ei jaksa kirjoittaa pitkiä perusteluja eikä laskea tarkkoja prosentteja. Tässä osiossa tyyli on vapaa. Myös kaikki Veikkauksen urheiluvetopelit mahtuvat hyvin joukkoon.
HC MVD - MHC Spartak, HC MVD ml(1,91) @ Marathonbet
Toinen kohtaaminen heti seuraavana päivänä. Ensimmäinen pelihän päättyi MVD:lle jatkoajalla 3-2. En tätä ensimmäistä nähnyt, mutta aiemmin nähtyjen pelien perusteella pidän edelleen MVD:tä kovempana näistä kahdesta Spartakin hyvästä vireestä huolimatta. Tilastojen valossa Spartak oli todella vaisu ja kolmannessa erässä esim. ei saanut yhtään laukausta kohti maalia. Varsinaisella peliajalla laukaukset maalia kohti olivat MVD:lle 30-13. Jatkoerässä 4-3 MVD:lle. Jostain syystä Marathon on kuitenkin saanut ensimmäisen ottelun perusteella lähtöasetelmat tasaisemmaksi kuin ne olivat ennen sitä peliä.
Omsk - Kazan, Kazan (2,15) @ Expekt ja pari muuta pientä, Pinnyllä offline atm
Mielenkiintoinen matsi kun viimeinkin potentiaaliansa realisoinut Omsk saa vastaansa kovan Kazanin. Mielenkiinnolla seurailin myös kertoimien kehitystä. Oma arvio 29-23-48. Kahdesta voitosta huolimatta Omskin tilanne on edelleen epävarma. Miten peli toimii kun vastustaja kovenee? Miten joukkue reagoi esim. mahdolliseen tappioasemalle joutumiseen? Kohtahan näihin kysymyksiin ehkä saadaan vastauksia.
Heikosti kauden aloittanut Kataja saa niin ikään heikosti aloittaneen LRNMKY:n vieraaksi.
-Teemu Rannikon ensiesiintyminen kotihallissa
-Lievää derbyn tuntua ilmassa
-Kataja kouluttanut Lappeenrantaa selvästi menneisyydessä, joskaan tällä ei toki juurikaan vaikutusta arvioon ole.
-Yksinkertaisesti valtava tasoero, eiköhän Kataja tästä aloita pelaamaan odotetulla tasollaan.
WCG Korea Quali