Valitettavasti mulla ei oo ollu päivällä juurikaan aikaa, ja nytkin perustelu jää tiiviiksi.
mikkot kirjoitti:JussiQ:lle
arviosi Hifk-Hpk-matsiin sekä tps-kärpät-otteluun eroavat omistani sekä markkinan näkemyksistä niinpaljon, että olisi kiva kulla perustelujasi.
En voi ymmärtää että saat vain 42% Hifkille. Joukkue on perustasoltaan Hpk:n tasoinen, mutta tällä hetkellä hieman paremassa iskussa. Lisäksi Hifk pelaa kotonaan, Minusta min. 45% Hifkille.
Suurin ero meillä on taas varmaan perustasoissa. Mulla on TPS ja HPK kaks parasta tiimiä, minkä jälkeen tulee pieni väli ja sitten tulevat HIFK, Jokerit ja Kärpät jossain järjestyksessä.
Vaikka HPK ei ole tuloksellisesti vielä aivan parasta esittänyt, niin kyllä esim. joukkueen puolustuspeli on toiminut alkukaudella huiman hyvin. Kauden alussa mm. Xavi totesi HPK:n puolustuksen olevan hyvässä kuosissa, mutta itse en aivan uskonut että näin hyvässä. Tällä kaudella HPK:n verkkoon on isketty vain n. 1,70 maalia/ottelu, kun itse odotin tuollaista 2,40/ottelu lukemaa. Vastaavasti HPK:n hyökkäyspeli ei ole kulkenut odotetunlaisesti. Tuloksena 2,4 maalia/ottelu ja odotettu 3,0/ottelu. Lisäksi alun kahden pelin jälkeen maaleja on tullut hitaampaan tahtiin. Yhteenvetona voidaan todeta HPK:n alkukauden menneen hieman alakanttiin, mutta koska joukkuepeleissä ehkäpä tärkein osa-alue, eli puolustus toimii, niin jatkossa tuollaiset 0-1 ja 1-2 tappiot kääntyvät väkisinkin toisin päin, koska HPK:lla on eittämättä käyttämätöntä potentiaalia huimasti jäljellä (esim. Voutilainen ja Laakkonen, joiden esitys oli vallan mainio taannoisessa Lukko-HPK-pelissä, ja tuolloinkin yksi tolppa(Voutilainen) olisi voinut kääntää pelin täydellisesti).
Eli itse olen sitä mieltä, että tässä monet(mm. bookkerit) ovat ylireagoineet jälleen kerran muutamaan edellisen ottelun tulokseen.
Ilves-HIFK 1-5
Kärpät-HIFK 2-3
HPK-TPS 1-2
Lukko-HPK 2-1
Esim. Lukko-HPK oli etukäteen erittäin 50-50 peli, ja sitä se oli todellisuudessakin, aivan hyvin olisi tulos voinut olla 1-2:kin. Sama juttu tuossa TPS-pelissäkin. Eikä ainakaan omissa papereissani vaikuta hirveän huonolta jos häviää kotonaan rankingissa kakkosena olevalle.
HIFK toki on pelannut hyvin edellisissä otteluissaan, ja se on toki huomioitu arvioissa.
mikkot kirjoitti:
Tps-kärpät 52% Tps:lle!!! Joukkueet ovat perustasoltaan samantasoiset. (sinulle tosin Tps taitaa olla rankingissa Kärppiö ylempänä)Tps aavistuksen paremmassa vireessä. Kotietu ei ole kummoinen Tps:llä...
Minusta max 48% Tps:lle
Toivottavsati ehdit perustella!
Hitsit, nyt meni kaikki aika tuota edellistä perustellessa, mutta nopea perustelu löytyy myös ylempää. Eli mulla on tosiaan TPS edellä rankingeissa, ja kun katsoo, että TPS on päästänyt kotonaan vastustajan ampumaan keskimäärin VAIN 18 kertaa, niin ihme on jos noilla määrillä vastustaja rokottaa yli 2 kertaa maalin muodossa. Ja esim. kolmessa ed. vieraspelissä omiin on mennyt yhteensä vain 3 maalia.
Nyt kun vielä hieman tarkastelin ottelua, niin lopullinen arvio on 51-20-29.
Minikommentit