Kauden alku:
Alkurankit olivat onnistuneet ja kauden alku oli hyvää, niin tuloksellisesti kuin päätöskertoimiin verrattuna. Ideajoukkueet pitivät pintansa ja muutamat alakastiin kuuluvat jengit olivat tarpeeksi huonoja. Muutamat joukkueet tuottivat ongelmia, kuten Dynamo Moskova ja Salavat Ufa. Nämä joukkueet tuottivat kyllä ongelmia läpi kauden, Ufan poffit lukuun ottamatta.
Joulukuun puoleenväliin asti kaikki näytti varsin hyvältä, tämän jälkeen jokaisen (3) kauden ongelma tuli ilmi ja hieman haastavammat ajat koittivat. Oma mallinini ei ehkä ole tarpeeksi "järkevä", eli ei ehkä painota tarpeeksi kauden aikana tulevia muutoksia ja/tai lyhyen ajan sisällä tulevia voimasuhde muutoksia.
Joulukuun puolestävälistä eteenpäin tahkottiin +-0 tulosta oikeastaan kauden loppuun asti. (poislukien poffit) Muuten laittaisin varianssin piikkiin, mutta sama toistunut enemmän tai vähemmän 3 kauden ajan, joten uskon oman menetelmän olevan hieman heikko loppukaudesta. Tähän urhataan kesällä isosti aikaa ja toivotaan ensikauden olevan tässä asiassa askeleen tai kaksi parempi.
KHL jääkiekosta muutamassa blogissa hyvin kirjoitettukin, mutta kertaus ei ole pahitteeksi. Nämä omia ajatuksia ja voin jossain olla väärässäkin, mutta kerrotaan silti...
Huomio rasitus, myös vieraspelien jälkeinen rasitus
Tiettyjen joukkueiden välinen derby
Kotiedut (hieman samassa sarjassa rasituksien kanssa, mutta silti täysin eri)
Maalivahtien taso sarjassa ja 1 vs 2 maalivahdin taso joukkueen sisällä, ei helppoa kun ei ole samanlaisia datapankkeja kuin nhl tai jopa liigassa tarjolla
Valmennus ja onko pelaajat/joukkue entuudestaan tuttuja (tämä tärkeää kauden alussa ja alun voimasuhteita miettiessä) Valmennuksessa myös tieto siitä, onko valmentaja "vanhanaikainen" siinä ero, haluaako valmentaja hävitä mahdollisimman vähän, vai tehdä kaikkensa, että joukkue tekee vielä yhden.
Oma mielipiteeni ensikauden alusta, en povaa SKAlle ihan lentokeliä. Kauden alkuun piiiiitkä aika ja vielä ei voi sanoa mitään kauhean vakavasti, mutta silti tuollaisten pelaajien pois lähteminen vaikuttaa seurassa kuin seurassa.
khl ei ole xg mielessä vielä pelattu ja näin suosittelen katsomaan pelejä jos meinaa pelata enemmän kuin 20 vetoa kaudessa. Tämä voi muuttua suurestikkin, kun khl muuttamassa huonon datan nykyaikaiseksi, älykiekot/laikaisukartat tekevät tuloaan.
Kausi 2018-2019 (ei poffit, ei totals)
vetoja: 399 kpl
ka panos: 3,4 yks
pal%: 106,39%
tulos: 87,5 yks
Se mikä eniten lämmittää mieltä, niin veikkauksellekkin tuli 62 vetoa. Näin omatunto parempi ja ihan kaikkea ei laittomuuksiin ole sijoitettu
Playoffs 2018-2019 khl (ei totals)
vetoja: 41 kpl (samaan peliin useampia vetoja)
ka panos: 3,2 yks
pal%: 116,13%
tulos: 24,15 yks
totaleissa vielä harjottelu jaksot käynnissä, foorumin vedot osui vain oikeassa kohtaan. Näistä ei sen enempää.

-Tiima123
Minikommentit
14.05.2019 15:28 <Tiima123> vedot: pinnacle (pelipäivä) tai veikkaus
14.05.2019 15:28 <Apina286> Hienoa duunia! Monen monta vetoa tuli peesailtua kauden aikana
14.05.2019 15:32 <Muikkuz> Hienoa! Saitko kaverin vetotouhuihin, mitä olit vailla vuosi, kaksi sitten?
14.05.2019 15:32 <rakastaja> oot upee ukko. kiitos kaudesta!
14.05.2019 15:34 <Tiima123> en kyllä saanut, mutta monen foorumilaisen kanssa jutellut kiekosta/khl ja siitä
14.05.2019 15:36 <Tiima123> iso kiitos heille kuin myös itse foorumille paljon apua tuonut taipaleellani
14.05.2019 18:40 <Muikkuz> Hyvä, että jotain vertaistukea kuitenkin! Yksin pakertaminen on pitemmällä
14.05.2019 18:41 <Muikkuz> tähtäimellä melko uuvuttavaa.