Tervehdys!
Muutama vuosi on tullut koluttua täälläkin enemmän tai vähemmän aktiivisena ja laitetaan nyt viimein uutta aluevaltausta tulille tämän blogin muodossa. Selkeyttänee omaakin toimintaa kun ei tuolla Vihje Caféen uumenissa tarvitse seikkailla tai pysyä ajan kartalla päivämääristä.
Betsailua olen puuhaillut vuodesta 2014, josta lähtien suurin osa ajasta täysipäiväisesti. Edellisten muutaman vuoden aikana myös kryptot ja kaikki sen kommervenkit niin hyvässä kuin pahassa tulleet tähän ohelle.
Blogin pääpaino tulee olemaan kaikennäköisissä alasarjoissa mitä bookkereilta vaan löytyy - Vinttikoirista Kambodzan jääkiekkoon, jos vaikkapa
veikkaus/
Pinnacle vastaisuudessa innostuisi noita tarjoamaan. Eniten seuraan änäriä ja NFL:ää, mutta niissä omalla kohdalla vain hupibetsailua tämän blogin ulkopuolella. Bookkereissa pyrin pitämään fokuksen Pinnaclella ja Veikkauksella (tai muilla ei-hupibookkereilla), sillä esim Bet365-accoja on tullut pian toistasataa laitettua roskiin. Edelleen ruletti silti pyörii ja sieltäkin tulee tipsejä jos ei muualta saatavilla tai ero Pinnyyn ihan järjetön.
Tarkoitus pitää seuranta myös kohtuullisen seuranta-ystävällisenä, vaikka mitään finansiaalista adviisia nämä
ei toki ole. Monesti esimerkiksi voidaan, jos kertoimet menee roskiin instana. Panokset oman pelaamisen mukaan 1-4u limitit huomioon ottaen. Mitään kommentteja tai perusteluja harvemmin jaan, mutta pyrin laittamaan omat arviot linjasta/kertoimesta tipsin mukana.
Tsemiä peleihin!

Minikommentit
06.11.2022 02:03 <Holmberg> seurantaan 👍