Tänään on 16.04.2024, 07:49.

Derby 2014

Jutustelua hevosista ja heppavedoista
Vastaa Viestiin
Romppanen
Jäsen
Viestit: 1999
Liittynyt: 07.01.2005, 21:47
Pisteitä: 518

Derby 2014

Viesti Kirjoittaja Romppanen »

Tulevana keskiviikkona juostaan Vermossa lämminveristen 4-vuotiaiden kauden kohokohdan, Derbyn, karsinnat. Kaksi parasta per lähtö sekä kaksi parasta ranking-kolmosta (eli keräilylähtöä ei enää juosta!) menevät puolitoista viikkoa myöhemmin juostavaan finaaliin. Kyllähän se vetää mielen matalaksi, että tällaisiin klassisiin kasvattajakilpailuihin ei tunnu enää löytyvän osallistujia. Nytkin mukaan on ilmoitettu häpeälliset 49 hevosta eli kasaan ei saatu täysiä lähtöjä ja jokainen halukas pääsi mukaan. Kaikki kunnia hevoselle ja sen taustajoukoille, mutta jos 16,8-ennätyksisen, 1760€ 16 startissa keränneen hevosen paikka on Derby-karsinnoissa, niin jotain on mennyt suomalaisessa lämminverihevosen kasvatuksessa helvetin pahasti mönkään.

No joo. Karsintojen lähtölistat löytyvät esim. täältä.

L2: Selkeästi heikkotasoisin karsinta. Selvä suosikki on vasta tällä kaudella - menestyksekkäästi tosin - kilpauransa aloittanut 2 Proud Leader. Klemolan ori on ollut kahteen viimeiseen dödsistä todella hyvä ja tässä se päässee vetotöihin muiden kunnioittaessa valjakkoa siinä määrin, että kukaan tuskin haluaa sitä vastaan ajaa alussa. Toisesta finaalipaikasta tappelee leveä rintama suht arkisen tasoisia valjakoita. 1 Sylvi De Vie/Perttunen sisäradalta, hyvin avaava 6 Inspis Arioso/Moilanen (joko Ojanperän stallform on menossa alaspäin?) ja kesällä harppauksin parantanut ja ammattivalmentajalle (Lars Wetzeriltä Bella Varjoselle) ennen edellisstarttia siirtynyt 7 Sundsvik Mayday lienevät lähimpänä tuota himoittua toista finaalipaikkaa. 9 Ramble On/J. Torvinen on vaihtanut myös kesän aikana tallia (Markku Niemiseltä Juuso Holttiselle) ja se teki aivan jäätävän loppukirin toissa startissaan Derby-kenraalissa kovassa sakissa aivan porukan perältä. Viimeksi rahasarjassa ruuna laukkaili useampaan otteeseen, joten kysymysmerkkejä liittyy myös sen suoritustasoon. Tämä voisi olla kuitenkin mielenkiintoinen yritys kaksaripeleihin suosikin kanssa, vaikka juoksunkulkuun liittyykin kysymysmerkkejä takarivin lähtöpaikan takia. Sisäratareissulla tämä voisi spurtata lujaa, jos vaan tilat aukeaisi. Juoksupaikka 3./4. sisällä on tosin aina kovin riskaabeli lähdössä, jossa vauhti tullee olemaan alun selvittelyjen jälkeen melko rauhallista.

Viimevuotisten näyttöjen perusteella Korpien 8 Fashion Duo ja Kylliäisen 10 Ranch Nero olisivat tähän lähtöön kovia pelejä, mutta tänä vuonna ei kummallakaan ole juuri pyörä pyörähtänyt ja vaikeilta paikoilta voi tehtävä osoittautua liian hankalaksi kaksarisijoja ajatellen. 4 Apache Kemp/Nieminen oli keväällä Kuopio Stakesissa ihan jonkinlainen, mutta senjälkeisessä Turun startissa tuli laukka lähtöön, jonka jälkeen hevonen on kerran jäänyt pois. Nykyisestä iskusta ei siis ole minkäänlaista hajua.


A: 2 B:7,1,6,9+ C: 10,8,4


L3: Lähdön ennakkosuosikkina starttaa yksi koko kisan suosikeista 5 Jontte Boy. Korvenojan ässä on juossut koko uransa aivan eri tason lähdöissä kuin tämä karsinta eli homman pitäisi olla "rankkari tyhjään maaliin", mutta aina voi jotain sattua, kuten esim. yli 80% pelatulle Express Duolle viime syksynä. Jontte Boyn edellinen startti on puolentoista kuukauden takaa Halmstadin Sprintterimestaruudesta, jossa se sortui laukalle. Karsintalähtönsä hevonen voitti alle kahden kertoimeen pelattuna ja siinä lähdössä vastus oli jonnin verran eri luokkaa kuin tässä! Tässä kohtaa voidaan todeta sama laulu kuin edellä eli suosikki päästettäneen suosiolla keulaan vetämään rauhallista tahtia ja paikka johtavan selässä on takuulla todella haluttu, koska sieltä se toinen finalisti tässä lähdössä erittäin todennäköisesti tulee.

Kakkossijasta taistelevat mielestäni melko tasapäin 4 Kiikku´s Chance/Utala ja 6 Mr Mallorca/Venäläinen. Ensimmäinen lienee lähempänä paikkaa auringossa paremman lähtöpaikkansa takia. Hevoset kohtasivat edellisessä startissaan Teivossa ja sielläkin suoritukset olivat melko samankaltaiset, joten juoksunkulku ratkaissee näiden paremmuuden. Utalan tamma lähtee mielestäni riittävän nopeasti saadakseen ensimmäiset keulat ja näin ollen jättisuosikin selän.

Viimeinen henkihevonen on mielestäni Jomppe Kontion ajama ja Reijo Liljedahlin valmentama 9 Top of the World. Hevonen on tosin meikäläiselle melkoisen tuntematon ja kun paikkakin on takarivissä, niin vaikeata tullee tällä olemaan tappelussa finaalipaikasta. Statistiikka tällä on kunnossa, Ruotsin puolella 15 starttia, joista 7 voittoa. Täyttä matkaa ori on polkenut 13-alkuisesti useammankin kerran, joten mistään aivan onnettomasta menijästä ei ole kyse.

Muilla lähdön osallistujilla ei ole mielestäni mitään jakoa kahden parhaan joukkoon. Hyviä/kohtalaisia menijöitä rahasarjoihin, mutta huomattavasti ainakin mainittua kärkikolmikkoa perässä.


A: 5 B: 4,6 C: 9


L6: Kahden erittäin lupaavan nelivuotiaan lähtö. 1 EL Catwalk/Forss (Heikki Korhonen) 24 starttia, 21 voittoa. 4 Araw Hoss/Kontio (Nurmos) 5 starttia, 5 voittoa. Jälkimmäisen esityksistä ei ole näköhavaintoja, mutta juttujen perusteella kyseessä on erittäin lahjakas menijä ja voitoissa varaa on jäänyt paljon. Huono ei ole ensinmainittukaan, joka ei ole kertaakaan urallaan jäänyt totokolmikon ulkopuolelle! Todennäköinen juoksunkulku on Forss keulassa ja Jomppe rinnalla ja lopussa katsotaan, kellä peli vetää...! Tässä lienee sellainen kaksari, joka tullaan lyömään alle kahden kertoimeen keskiviikkona. Vaikea tuosta kaksikosta on ohikaan pelata, sen verran perässä muut lähdön osallistujat kauden aikaisempien esitysten perusteella ovat ainakin tällä puolella Suomenlahtea esiintyneestä EL Catwalkista. Jos siis molemmat suosikit ovat terveitä ja suorittavat edes suurin piirtein parhaalla tasollaan, ne ovat lähdön kaksi parasta. Rankkaaminen lienee makuasia, mutta rutinoituneempi ja keulat pitävä EL Catwalk on meikäläiselle ykkösmerkki tähän.

A: 1,4 B: -

L8: Todella tasainen ja suht tasokaskin otatus tämä viimeinen karsintalähtö. Tässä nähtäneen huomattavasti enemmän käänteitä jo matkalla kuin alkupään karsinnoissa yhteensä. Suosikin viitasta kamppailee useampi osallistuja, mutta meikäläiselle maistuu oikeastaan aika kovastikin 7 Incredible Ironman/Forss. Hevosta on kilpailutettu aika maltillisesti pelkästään rahasarjoissa, mutta mielestäni tämä riittää kyllä ikäluokkalähdöissäkin. 2600 metrin matkasta on tälle vain etua verrattuna moniin muihin lähdön osallistujiin. Jokimaalla tämä runttasi 3100 metrin matkalla hyvällä kirillä takajoukoista voittajaksi. Vermossa laukka yllätti parijonosta kierros ennen maalia, mutta Joensuun kunkkareissa tämä teki todella kovan esityksen dödsistä mankeloiden muut maan rakoon. Nyt ennakoitava rivakka alkukiihdytys sopisi tämän valjakon kuvioihin oikein mainiosti, joten II on meikäläisen ehdoton ykkösrankki tähän paikkaan!

4 Ranch Newman/Kylliäinen on ollut kahteen viime starttiin oikein hyvä ja viimeksi Seinäjoella se paineli keulasta (yhtä vastustajaa lukuunottamatta melko heppoiselta) vastukselta karkuun ja voitti yläpystyyn. Keulapaikka on varmasti Kylliäisen mielessä tässäkin, mutta mutkan matkaan aiheuttaa sisäradalta ampaiseva 1 Arctic Muscles/Pekka Korpi, jolla on takuuvarmasti samat aikeet. Vaikka Pekan ajokki voittikin tällä matkalla juostavan Derbyn Kevätsuosikki-lähdön kesäkuussa, pidän sitä silti enemmän mailerina. Ja koska taktiikkavaihtoehtoja ei ole kuin yksi (keulasta), niin pidän tätä lähdön enitentienannutta tähän kohtaan ohipeli-ideana, koska vauhti tullee olemaan reipasta koko matkan keulapään hevosille.

3 Leemark´s Casimir/O.Koivunen on esittänyt viime starteissaan rivakoita kirejä ja hyvällä selkäreissulla se pystyy varmasti sotkemaan taistoa finaalipaikoista. 5 Sahara Rouge hävisi Seinäjoella dödsistä selvästi Ranch Newmanille, vaikka oli pelattu selväksi suosikiksi. Muuten tämä Hannu Hietasen ajokki on tehnyt erittäin hyvää jälkeä ja nopea lähtijä havittelee varmasti paikkoja kärjen läheisyydestä, josta voisi yrittää kiriä finaaliin.

8 Lecrosse/Moilanen teki mallikkaita esityksiä alkuvuodesta rahasarjoissa ja voitti lähtöjä liukuhihnatyyliin. Kesällä hevonen oli jostain syystä starttaamatta ja neljässä loppukesän startissa meno ei ole ollutkaan enää niin lennokasta, joskaan ei huonoakaan. Nyt kehno paikka ja kova vastus aiheuttavat liikaa hankaluuksia, mitä tulee finaalipaikasta tappelemiseen.

9 Anaheim Kemp tähdännee sisäratareissuun, jollaisella se kiri oikein mallikkaasti Kaustisella heinäkuun puolivälissä. Seuraavaan starttiin tämä oli sitten erittäin vaisu takajoukoista ja ravikin oli hieman kulmikkaan näköistä. Tälle hevoselle kengättömyys on käsittääkseni elinehto menestykselle ja miksipä niitä ei tällä kertaa jätettäisikin katoksille. En silti jaksa uskoa, että Santtu Raitalan ajokki jaksaa taistella itseään kahden sakkiin. Markku Niemisen tallista tuleva 2 Perfect Choicen edellisestä startista on yli vuosi aikaa, joten siitä on täysin mahdoton sanoa mitään. Vaikea olisi kuvitella sen kuitenkaan riittävän jatkuvasti kilpailleita hevosia vastaan. Lähes samat sanat voi sanoa numerosta 6 Dominic Web, jolla on kaksi starttia alla liki vuoden tauon jälkeen. Itselläni ei riitä usko valjakon riittävän totosijoille tässä. 10 Liza Lee Laurelton ei riitä mitenkään tällaisessa porukassa.


A: 7+ B:4,1- C: 3+,5,8,9

L4 osalta palaan asiaan huomenissa!

Minkälaisia ennakkoajatuksia karsinnat herättävät muissa palstan raviseuraajissa?

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 5. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

23.08.2015 21:45 <thorn> ATGVisionista voit katsoa noita Araw Hossin suorituksia...

24.08.2015 11:50 <pjl> Hieno tekstiä! Kiitos ja peukku :)


Romppanen
Jäsen
Viestit: 1999
Liittynyt: 07.01.2005, 21:47
Pisteitä: 518

Re: Derby 2014

Viesti Kirjoittaja Romppanen »

L4: Vaikka viime starteissaan kuntonsa löytänyt 1 William Birdland/Forss onkin pelattu lähdön suosikiksi, niin meikäläisen papereissa suosikin viitta lankeaa 3 Willy Yankee/Korvenoja harteille. Se teki kaksi mainiota esitystä kuolemanpaikalta kesä-heinäkuun vaihteen tienoilla, mutta senjälkeiseen kahteen starttiin se ei ole ollut odotetun hyvä. Teivossa juostun viime startin vaisuuteen löytyi Korvenojan mielestä kengityksestä --> uskotaan, joten juoksupaikasta lähdön vähiten riippumaton hevonen saa suosikin paineet. Mielestäni tällä on hyvät saumat keulajuoksuunkin, koska eturivin kovimmilla avaajilla tuskin halutaan ajaa Tuomasta vastaan hänen ajokulttuurinsa sekä lähdön luonteen tietäen.

Toisesta finaalipaikasta käydään todella verinen kamppailu. JOS Willy Yankee jää jostain syystä kuolemanpaikalle, voi keulassa juoksevalle hevoselle povata vaikeita aikoja rahanjakosuoralla ja takajoukoistakin on mahdollista kiriä finaaliin. Jo mainittu 1 William Birdland on tosiaan parantanut menoaan syksyä kohti ja tässä on väkisinkin luvassa juoksu kärjen lähettyvillä, vaikkei se lähdön kaikkein nopeimpiin avaajiin käsittääkseni kuulukkaan. Kiriruutia tältä kyllä löytyy, jos vain tilaa tulee ajoissa.

7 Tilia´s Abraham/EePee Mäkinen on kisaillut liki jatkuvasti parhaita vastaan tehden vähintäänkin mukiinmeneviä esityksiä, kuitenkaan riittämättä voittoihin. Nyt paikka on kurja, mutta jos tämä löytää hyvän paikan parijonosta, niin kaksariin kiriminen on täysin mahdollista. Esim. SH-sunnuntain nelivuotislähdössä tämä kiri takaporukoista voittaneen Willy Yankeen rinnalle, joten EePeen ajokki on mielestäni selvästi peliosuuttaan (T65) vaarallisempi!

Toinen yllätysruksi lähtöön voisi olla 6 Glory´s First. Vaikka se onkin lähdön toiseksi vähiten tienannut, niin jotenkin sen viime otteista on huokunut sellainen fiilis, että tällä voisi olla sanansa sanottavana. Hevosella on kilpailtu melko säästeliäästi ja senkin takia tuntuu, että kuntokäyrä voi edelleen sojottaa vahvasti yläviistoon!

10 Arctic Model ei ole yltänyt tällä kaudella samanlaisiin urotekoihin kuin 3-vuotissesongilla. Korven klaanin hevonen taitaisi olla myös parempi keulasta, jonne tässä ei tietenkään ole mitään asiaa. Ensimmäisenä tämän esityksistä tulee mieleen tietysti case Victory Bonsai St. Michel-raveissa, jossa tämä uhrattiin tallikaverin menestyksen takaamiseksi. Kapasiteettiä tältä takuulla löytyy, mutta kunto ei taida olla aivan tapissaan...?

2 Callela Kingswin/Venäläinen tulee samasta tallista kuin L2 starttaava Ramble On. Ruuna esiintyi edukseen kevään starteissa ollen mm. Derbyn Kevätsuosikki-lähdössä kakkonen, joten ainakaan matka ei tuottane ongelmia. Sen sijaan kesän sairastelujen jälkeiset esitykset voivat ollakin ongelma, sillä meno on ollut hyvin vaisua ja epävarmaa. Päässee sisäradalle, josta parantaessaan voi venyä totokamppailuun, vaikka kunnosta ei olekaan varmuutta.

Viime syksyn Kritetium-kolmonen 5 Oliwer Hip/Teivainen ei ole tällä kaudella löytänyt samanlaista lentoa, joten sen pärjäämistä on vaikea valmentaja Korvenojan vakuutteluista huolimatta uskoa.

8 Chili Factor ja 9 Blue Blood River ovat hyviä hevosia rahasarjoihin, mutta tässä lähdössä en näe niillä mahdollisuuksia totokahinoihin.

A: 3 B: 1,7+,6+ C: 10,2,5

Summa Summarum:

"Varmat" finalistit:

Proud Leader
Jontte Boy
Willy Yankee
EL Catwalk
Araw Hoss

Tyrkyllä finaaliin:

Sylvie De Vie
Inspis Arioso
Sundsvik Mayday
*Ramble On

*Kiikku´s Chance
Mr Mallorca
Top of the World

*Tilia´s Abraham
Glory´s First
William Birdland
Arctic Model

*Incredible Ironman
*Leemark´s Casimir
Ranch Newman
Arctic Muscles
Sahara Rouge

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


ptets
Avatar
Jäsen
Viestit: 2226
Liittynyt: 16.05.2008, 09:49

Tuotto: -16.53 yks.

Palautus%: 97.79%

Panosten ka: 2.63 yks.

Vetoja: 285

Pisteitä: 1371

Re: Derby 2014

Viesti Kirjoittaja ptets »

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Children are innocent
teenagers fucked up in the head
adults are even more fucked up
and elderlies are like children

Minikommentit


ptets
Avatar
Jäsen
Viestit: 2226
Liittynyt: 16.05.2008, 09:49

Tuotto: -16.53 yks.

Palautus%: 97.79%

Panosten ka: 2.63 yks.

Vetoja: 285

Pisteitä: 1371

Re: Derby 2014

Viesti Kirjoittaja ptets »

Hienot alustukset!

Ihan lyhyesti omat ajatukset suosikeista(järjestys Unibetin kertoimista)

Araw Hoss
Hirvittävän vaikea verrata suomalaisiin. Juossut vasta 5 starttia ja tuttuun Nurmos-tyyliin oikein keveissä lounas- ja iltaraveissa(joku Stig H ei varmaan edes ilmoita hevosia noin pienillä 1.palkinnoilla juostaviin kisoihin.). Nurmos on kunnonajoituksen mestari ja takataskussa on 2 Derby-voittoa valmentajana. Taso ei tänä vuonna päätä huimaa joten kai tämä on laskettava suosikeihin. En rehellisesti sanottuna osaa sanoa kuuluuko olla suosikki mutta vähän epäilen. Kai näihin odotuksiin vaikuttaa Seabiscuit joka tuli Derbyvoittajaksi vähän samanlaisilla näytöilä. Voi olla myös täysin ylimainostettu floppi tyyliin Yank Kemp.

El Catwalk
Näytöiltään kisan selvä ykkönen ja Heikki Korhosen voittoprosentit valmentajana ovat kolmelta viime vuodelta 60%, 55% ja 37%. Ainoa mikä mietityttää on 2600 metrin matka. Sadekelillähän tämä on sitten aina ollut paljon huonompi mikä tekee tästä tässä vaiheessa epäkiinnostavan pelikohteen kun finaalin säätä ei voi vielä tietää.

Proud Leader
Ollut matalissa rahasarjoissa täysin pitelemätön. Todella lahjakas mutta äkkiseltään tuntuisi olevan vielä El Catwalkia jäljessä. Vuoden päästä ei välttämättä enää ole.

Muiden saumat ovat varmaan lähinnä parhaiden epäonnistumisessa vaikka Kiikku's Chance viimeksi loistikin.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Children are innocent
teenagers fucked up in the head
adults are even more fucked up
and elderlies are like children

Minikommentit

26.08.2015 18:40 <toimitusjohtaja> top of the world ei ehkä voittamaan pysty mutta totoon kyllä

26.08.2015 18:40 <toimitusjohtaja> finaalissaki jos voittaa tänää et saa hyvän paikan sit

26.08.2015 18:40 <toimitusjohtaja> kivoja voittoja+ viimeks ihan hyvä älyttömiä hevosia vastaan

26.08.2015 18:41 <toimitusjohtaja> volsteadilla ja emmett brownilla voi ajaa vaikka

26.08.2015 18:41 <toimitusjohtaja> elitloppetissa keväällä ja dennis de castellaki hirmutikissä

26.08.2015 19:06 <ptets> Jep. Selvässä nousussahan TOW on.


ptets
Avatar
Jäsen
Viestit: 2226
Liittynyt: 16.05.2008, 09:49

Tuotto: -16.53 yks.

Palautus%: 97.79%

Panosten ka: 2.63 yks.

Vetoja: 285

Pisteitä: 1371

Re: Derby 2014

Viesti Kirjoittaja ptets »

Vermon kuvasta katsottuna Araw Hoss oli lämmityksessä enemmän kuin täysi kymppi. Oli todella herkän ja terveen näköinen hevonen. Tuon perusteella tulee kyllä tänään menestymään.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Children are innocent
teenagers fucked up in the head
adults are even more fucked up
and elderlies are like children

Minikommentit

26.08.2015 19:23 <Romppanen> Toivottavasti Jompella onnistuu ajo vähän paremmin kuin TOTW


ptets
Avatar
Jäsen
Viestit: 2226
Liittynyt: 16.05.2008, 09:49

Tuotto: -16.53 yks.

Palautus%: 97.79%

Panosten ka: 2.63 yks.

Vetoja: 285

Pisteitä: 1371

Re: Derby 2014

Viesti Kirjoittaja ptets »

Olipahan täydellinen pysähdys El Catwalkilta 1000 metrin jälkeen. Ihan samanlainen pysähdyshän nähtiin Veniceltä Suur-Hollolassa.

Sen jälkeen Araw Hoss hallitsi helposti.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Children are innocent
teenagers fucked up in the head
adults are even more fucked up
and elderlies are like children

Minikommentit

26.08.2015 20:30 <Romppanen> Ittelle tuli mieleen kans Venice. Korhosta koetellaan...


ptets
Avatar
Jäsen
Viestit: 2226
Liittynyt: 16.05.2008, 09:49

Tuotto: -16.53 yks.

Palautus%: 97.79%

Panosten ka: 2.63 yks.

Vetoja: 285

Pisteitä: 1371

Re: Derby 2014

Viesti Kirjoittaja ptets »

Karsintojen jälkeen on todettava että Proud Leader vakuutti ylivoimaisesti eniten. Katsellaan sitten lähempänä finaalia tarkemmin kun lähtöradat ovat selvillä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Children are innocent
teenagers fucked up in the head
adults are even more fucked up
and elderlies are like children

Minikommentit


Romppanen
Jäsen
Viestit: 1999
Liittynyt: 07.01.2005, 21:47
Pisteitä: 518

Re: Derby 2014

Viesti Kirjoittaja Romppanen »

Eipä ollut aikaisempi menestys tae pärjäämisestä tänä iltana. Derby-karsinnoissa juoksi 15 kpl yli 25000€ tienannutta hevosta. Näistä 4kpl pääsi finaaleihin!

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Romppanen
Jäsen
Viestit: 1999
Liittynyt: 07.01.2005, 21:47
Pisteitä: 518

Re: Derby 2014

Viesti Kirjoittaja Romppanen »

Tässä jotain pikaisia ajatuksia karsinnoista:

L2: Juoksu meni aika lailla käsikirjoituksen mukaan. Proud Leader korkkasi lähdön keulasta hienoon tyyliin ja Sylvie De Vie kiri sisältä toiseksi.

Proud Leader finaalissa sijoille 1..4
Sylvie De Vie finaalissa sijoille 5...10

L3: Utala ja Kontio ajoivat kuin pullopersesiat. Jos edes jompikumpi olisi tajunnut ajaa fiksusti, niin luultavasti molemmat olisivat menneet finaaliin. Nyt jatkoon menivät takajoukoista kirineet Fabrice Duo ja Dreambow.

Fabrice Duo finaalissa sijoille 6...12
Dreambow finaalissa sijoille 6...12

L4: William Birdland laukkasi pahasti lähtöön, mutta kiri silti finaaliin. Willy Yankee oli aivan mätä kuolemanpaikalta, vaikkei ajossakaan ollut paljon kehumista... EePee karautti keulasta voittoon ja Callela Kingswin sen selästä kakkoseksi.

Tilia´s Abraham finaalissa sijoille 3..6
Callela Kingswin finaalissa sijoille 5...10
William Birdland finaalissa sijoille 1...4

L6: EL Catwalk pysähtyi lähes konkreettisesti keulasta alle kierroksen juoksun jälkeen, jonka jälkeen Jomppe lipui toisella suosikilla Araw Hossilla keulaan ja äärimmäisen helppoon voittoon. Stone Capes Nougat liftasi sen selästä toiseksi finaalihevoseksi.

Araw Hoss finaalissa sijoille 1...4
Stone Capes Nougat finaalissa sijoille 5...10

L8: Ranch Newman täräytti lähdöstä keulaan ja piti siitä helposti muut takanaan. Arctic Muscles sai sen takaa sen verran tilaa, että pääsi työntymään kakkoseksi. Incredible Ironman tsemppasi johtavan rinnalta kolmoseksi ja ranking-sijansa ansiosta finaaliin.

Ranch Newman finaalissa sijoille 1...4
Arctic Muscles finaalissa sijoille 4...8
Incredible Ironman finaalissa sijoille 4...8

Finaalissa kun on isoa rahaa jaossa myös muille kuin voittajalle, niin se alkaa pahasti haiskahtaa SH-finaalin uusintaotokselta: alussa kinastellaan (riippuen tietysti lähtöradoista) paikoista sisäradalle, jonka jälkeen suosikki käy pokkaamassa keulat, vetää löröä ja valuu lopussa alta pois, kun kukaan ei uskalla matkan aikana alkaa haastamaan.

Ilman haavereita siis Araw Hoss voittaa, Ranch Newmanilla oiva paikka liftata sen takaa 50000€:n kakkosrahoille, jos saa otettua ekat keulat taistossa EePeen hevosta vastaan. Jos Proud Leaderilla tai Incredible Ironmanilla uskalletaan lähteä haastaamaan Jompen hevosta jo matkalla, niin se avaa pelin ihan eri tavalla ja silloin ainakin William Birdlandilla voisin nähdä jonkinlaisen mahdollisuuden kiilata kärkitaistoon, vaikka ilmeisesti 8- tai 12-radalta joutuukin starttaamaan...

Katsotaan, josko jaksaisi päivitellä ajatuksia lähempänä finaalia!

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


ptets
Avatar
Jäsen
Viestit: 2226
Liittynyt: 16.05.2008, 09:49

Tuotto: -16.53 yks.

Palautus%: 97.79%

Panosten ka: 2.63 yks.

Vetoja: 285

Pisteitä: 1371

Re: Derby 2014

Viesti Kirjoittaja ptets »

Romppanen kirjoitti:
Finaalissa kun on isoa rahaa jaossa myös muille kuin voittajalle, niin se alkaa pahasti haiskahtaa SH-finaalin uusintaotokselta: alussa kinastellaan (riippuen tietysti lähtöradoista) paikoista sisäradalle, jonka jälkeen suosikki käy pokkaamassa keulat, vetää löröä ja valuu lopussa alta pois, kun kukaan ei uskalla matkan aikana alkaa haastamaan.

Ilman haavereita siis Araw Hoss voittaa, Ranch Newmanilla oiva paikka liftata sen takaa 50000€:n kakkosrahoille, jos saa otettua ekat keulat taistossa EePeen hevosta vastaan. Jos Proud Leaderilla tai Incredible Ironmanilla uskalletaan lähteä haastaamaan Jompen hevosta jo matkalla, niin se avaa pelin ihan eri tavalla ja silloin ainakin William Birdlandilla voisin nähdä jonkinlaisen mahdollisuuden kiilata kärkitaistoon, vaikka ilmeisesti 8- tai 12-radalta joutuukin starttaamaan...
Ekat fiilikset mitä itselleni tuli oli että Ranch Newmanilla saatetaan hyvinkin ajaa keulasta. Tulihan se tänään keulasta viimeisen 1000 metriä alle 12-vauhtia. Se jättäisi Araw Hossin äkkiä johtavan rinnalle. Mutta katsellaan uudestaan lähempänä finaalia.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

Children are innocent
teenagers fucked up in the head
adults are even more fucked up
and elderlies are like children

Minikommentit

26.08.2015 22:18 <Romppanen> Toivottavasti Tommilla on munaa ajaa keulasta.

26.08.2015 22:19 <Romppanen> Maata pitkin Araw Hosskin menee.


ptets
Avatar
Jäsen
Viestit: 2226
Liittynyt: 16.05.2008, 09:49

Tuotto: -16.53 yks.

Palautus%: 97.79%

Panosten ka: 2.63 yks.

Vetoja: 285

Pisteitä: 1371

Re: Derby 2014

Viesti Kirjoittaja ptets »

Katsoin vielä karsinnat uudestaan. Jos nyt verrataan Ranch Newmanin ja Araw Hossin esityksiä niin väliajat olivat RN:lle 14,5/Ranch Newman 16,5 15,5 10,5 ja Araw Hossille 14,0/El Catwalk 17,5 15,5/Araw Hoss 15,5. Vauhdinjaot olivat siis viimeistä 500 metriä lukuunottamatta lähes identtiset. Toki voidaan jossitella että Araw Hossilla pussiteltiin mutta tuo ero lopetuksessa on niin suuri että en oikein usko Kylliäisen antavan keuloja tässä kenellekään. Muutenkin Ranch Newmanin esitys jäi ehkä Proud Leaderin loiston ja yleisen Araw Hoss-hössötyksen varjoon. RN oli oikeasti hyvä. En sano että RN voittaa mutta veikkaan että ajaa keulasta.

Toinen hevonen mikä ehkä jäi huomiotta on Fabrice Duo. Toki kärkipari ajoi lähdön täysin päin pyllyä mutta tämä meni pitkästä aikaa ihan ok ravia. Fabrice Duolla voi olla kovempi fyysinen kapasiteetti kuin moni uskookaan. Olen roikotellut tätä kroonista laukkuria peleissä viime vuoden Kriterium-karsinnoista asti missä teki mielestäni karsintojen toiseksi parhaan esityksen Jontte Boyn jälkeen. On vain käytännössä aina todella epävarma eikä ollenkaan ajettavissa.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 4. Antamasi peukut: 0.

Children are innocent
teenagers fucked up in the head
adults are even more fucked up
and elderlies are like children

Minikommentit


ptets
Avatar
Jäsen
Viestit: 2226
Liittynyt: 16.05.2008, 09:49

Tuotto: -16.53 yks.

Palautus%: 97.79%

Panosten ka: 2.63 yks.

Vetoja: 285

Pisteitä: 1371

Re: Derby 2014

Viesti Kirjoittaja ptets »

Fabrice Duo!

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

Children are innocent
teenagers fucked up in the head
adults are even more fucked up
and elderlies are like children

Minikommentit

05.09.2015 17:56 <Diesel> Jäätävä haku :)


200% 60€ vedonlyöntibonus Ninjacasino.com.

Katso kaikki vedonlyöntibonukset.

Vastaa Viestiin