Tänään on 28.03.2024, 21:49.

Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Keskustelua arvokilpailuista.
Vastaa Viestiin
Mungo
Jäsen
Viestit: 4418
Liittynyt: 25.05.2003, 23:13

Tuotto: +59.91 yks.

Palautus%: 101.26%

Panosten ka: 3.65 yks.

Vetoja: 1305

Pisteitä: 4110

Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja Mungo »

Joulunajasta johtuen osaltani hyvin vaihtelevasti vetoja nuorten kisoihin, mutta toivotaan ettei tämä jää ainoaksi. Kisoissa on kaksi suosikkia, Kanada ja USA. Suomi ei kuulu joukkoon. Viime vuoden MM tuli hyvin roolitetulla viisikkopuolustamisella (varsinkin finaali Ruotsia vastaan) ja oli pitkälti paitsi joukkueen, myös valmentaja Kiven saavutus. Kiven korvannut Jortikka ei enää omaa samanlaista osaamista nykykiekossa kuin Kivi ja Suomen joukkuekin on mestarivuotta heikompi. Ilman että Saros/Husso varastaa voiton jenkeiltä, Suomi jää varmasti hyvin pelanneena, mutta tuttuun tapaan tehottomana maalipaikoissa tässä ottelussa toiseksi. Suomen perusongelma on se, että meidän juniorisysteemi ja Liiga eivät kasvata ratkaisijoita ja jenkkien yksilötaito korvaa sen minkä he - mahdollisesti - jäävät viisikkopelaamisessa jälkeen. Jenkkien joukkue pelaa tuttuun tapaan Kanadan ja USA:n yhteisiä tai USA:n omia junnusarjoja. Niissä luistelu ja pelinopeus on viimeisten viiden MM-kisan perusteella erittäin kova ja esimerkiksi Liigassa jopa hallitsevat nuoret suomalaispelaajat jäävät yleensä armotta jalkoihin.

Vedonlyöntivihje: - U-20 - Suomi vs USA (U-20) - peliaika päättynyt

kohde
Suomi vs USA (U-20)
veto
USA ml
kerroin
1.340 (Guts)
panos
8 yks.
raja
1.305
todennäköisyysarvio
arvio 76.65%

Osuma! +2.72 yks.

1-2 SO

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 10. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

23.12.2014 14:53 <Taika> ihan mielenkiinnosta, että onko tää Gutsi sellanen paikka

23.12.2014 14:54 <Taika> mihin pystyy vetäsemään turvallisin mielin 8yks panoksia

23.12.2014 14:54 <Taika> 2,5 yks keskipanoksilla pelaavana?

23.12.2014 15:07 <betpanda> Itekin epäilin eka, mut kyl lätkiin ottaa hyvin. Hiihdot

23.12.2014 15:08 <betpanda> sitten iha kurapaskaa, ei mitään saa.

23.12.2014 15:14 <Tenkrat> No avaavat sentään hiihtoja toisin kun Veikkaus

23.12.2014 15:49 <Mungo> Vastasin bookkeripuolella.


razor
Jäsen
Viestit: 3729
Liittynyt: 26.01.2004, 18:48

Tuotto: +103.22 yks.

Palautus%: 104.39%

Panosten ka: 4.21 yks.

Vetoja: 558

Pisteitä: 2785
Paikkakunta: Razor`s any price picks. Through the wind and rain.

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja razor »

Mungo ei oo uskovainen. Mungo tietää.

Vedonlyöntivihje: - Suomi-USA - peliaika päättynyt

kohde
Suomi-USA
veto
2 -0,5
kerroin
1.530 (veikkaus)
panos
5 yks.

Huti: -5.00 yks.

1-1

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 10. Antamasi peukut: 0.

"I will bide my time and wait as long as it takes to make a wager that I can truly say that win or lose I would make the same wager again and again...and that`s the name of the game"

Minikommentit


seti
Jäsen
Viestit: 684
Liittynyt: 15.01.2003, 03:48

Tuotto: +53.10 yks.

Palautus%: 102.59%

Panosten ka: 5.98 yks.

Vetoja: 343

Pisteitä: 581

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja seti »

Mungo kirjoitti:Kisoissa on kaksi suosikkia, Kanada ja USA.
Jep. Ja jos jenkit voittavat niin heidän kassari on turnauksen MVP?

Vedonlyöntivihje: - U20 MM MVP - peliaika päättynyt

kohde
U20 MM MVP
veto
Thatcher Demko
kerroin
36.000 (Paddy)
panos
1 yks.

Huti: -1.00 yks.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Ver
Jäsen
Viestit: 1396
Liittynyt: 27.01.2004, 08:54

Tuotto: +5.95 yks.

Palautus%: 100.29%

Panosten ka: 0.71 yks.

Vetoja: 2851

Pisteitä: 983

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja Ver »

Veikkaushuoneella joulukalenteri jatkuu, luukussa 25 lukee "Huomenna alkaa alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisat Kanadassa. Tarjoamme markkinoiden korkeimmat kertoimet Pikkuleijonien MM-avaukseen USA:ta vastaan!"

Suomen kerroin on 4.7 kun unibetilla se on 5.15. Tiiä sitten mitä heiän mielestään tuo tarkoittaa.

USA on veikkaushuoneella kuintenkin 1.55, kyllähä tuossa tasoeroa on.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


KilgoreTrout
Jäsen
Viestit: 2066
Liittynyt: 27.10.2006, 20:29

Tuotto: -13.75 yks.

Palautus%: 98.34%

Panosten ka: 2.95 yks.

Vetoja: 280

Pisteitä: 532
Paikkakunta: Helsinki

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja KilgoreTrout »

Vedonlyöntivihje: - U-20 MM - Tanska-Venäjä - peliaika päättynyt

kohde
Tanska-Venäjä
veto
under 7,5
kerroin
2.300 (Veikkaus)
panos
7 yks.
raja
1.96

Osuma! +9.10 yks.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

25.12.2014 22:41 <KilgoreTrout> Sbo u8,0 (1,96)

25.12.2014 22:41 <KilgoreTrout> Pinny u8,0 (1,88)

25.12.2014 22:44 <KilgoreTrout> ~59%

26.12.2014 00:16 <rillijuti> Mistä löytyy kerroinvertailu turnausvetoihin,esim. voittaja?

26.12.2014 00:20 <rillijuti> koko turnauksen voittaja siis. USA:han tämän vie

26.12.2014 00:49 <KilgoreTrout> http://www.oddsportal.com/hockey/world/w­ch-u20/outrights/

26.12.2014 00:50 <KilgoreTrout> esimerkiksi tuolta

26.12.2014 01:11 <rillijuti> usa 4.00 bwinillä jos jollai muulla sama kutina persiissä.


maiconi
Jäsen
Viestit: 751
Liittynyt: 12.11.2013, 12:45

Tuotto: -170.18 yks.

Palautus%: 88.81%

Panosten ka: 1.21 yks.

Vetoja: 1253

Pisteitä: 58

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja maiconi »

Vedonlyöntivihje: - Suomi - USA - peliaika päättynyt

kohde
Suomi - USA
veto
USA -2,5
kerroin
2.580 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
2.45

Huti: -2.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Turnauksen voittaja - peliaika päättynyt

kohde
Turnauksen voittaja
veto
USA
kerroin
3.480 (Pinnacle)
panos
0.6 yks.
raja
3.15

Huti: -0.60 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 2.60, palautukset 0.00, tulos -2.60 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

26.12.2014 07:30 <razor> Usa veikalla 3,60..


juspa
Jäsen
Viestit: 3138
Liittynyt: 10.09.2004, 22:27

Tuotto: +12.67 yks.

Palautus%: 100.15%

Panosten ka: 2.80 yks.

Vetoja: 2934

Pisteitä: 980
Paikkakunta: ylöjärvi

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja juspa »

Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Denmark-Russia - peliaika päättynyt

kohde
Denmark-Russia
veto
U 7,5
kerroin
2.300 (veikkaus)
panos
2 yks.
raja
2.17

Osuma! +2.60 yks.

2-2







Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Finland-Usa - peliaika päättynyt

kohde
Finland-Usa
veto
U 6
kerroin
2.000 (pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.89

Osuma! +3.00 yks.

1-1


Vihjeet yhteensä: panokset 5.00, palautukset 10.60, tulos +5.60 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


juspa
Jäsen
Viestit: 3138
Liittynyt: 10.09.2004, 22:27

Tuotto: +12.67 yks.

Palautus%: 100.15%

Panosten ka: 2.80 yks.

Vetoja: 2934

Pisteitä: 980
Paikkakunta: ylöjärvi

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja juspa »

Vedonlyöntivihje: - U20 MM kanada 14-15 - Sweden - Czech Republic - peliaika päättynyt

kohde
Sweden - Czech Republic
veto
Sweden -1,5
kerroin
1.900 (ladbrokes)
panos
3 yks.
raja
1.81

Osuma! +2.70 yks.

5-2




Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Canada - Slovakia - peliaika päättynyt

kohde
Canada - Slovakia
veto
Slovakia +4,5
kerroin
2.160 (pinnacle)
panos
3 yks.
raja
2

Huti: -3.00 yks.

8-0




Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Canada - Slovakia - peliaika päättynyt

kohde
Canada - Slovakia
veto
U 8,5
kerroin
2.130 (pinnacle)
panos
2 yks.
raja
2.04

Osuma! +2.26 yks.

8-0


Vihjeet yhteensä: panokset 8.00, palautukset 9.96, tulos +1.96 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


razor
Jäsen
Viestit: 3729
Liittynyt: 26.01.2004, 18:48

Tuotto: +103.22 yks.

Palautus%: 104.39%

Panosten ka: 4.21 yks.

Vetoja: 558

Pisteitä: 2785
Paikkakunta: Razor`s any price picks. Through the wind and rain.

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja razor »

Vedonlyöntivihje: - Tanska-Venäjä - peliaika päättynyt

kohde
Tanska-Venäjä
veto
alle 7,5
kerroin
2.300 (veikkaus)
panos
4 yks.

Osuma! +5.20 yks.

2-2

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

"I will bide my time and wait as long as it takes to make a wager that I can truly say that win or lose I would make the same wager again and again...and that`s the name of the game"

Minikommentit


credit
Jäsen
Viestit: 5495
Liittynyt: 02.08.2003, 00:47

Tuotto: +232.86 yks.

Palautus%: 104.64%

Panosten ka: 1.57 yks.

Vetoja: 3193

Pisteitä: 4777

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja credit »

Mistä näitä kisoja kannattaisi seurata? MTV Sport ei ilmeisesti näytä alkulohkoista kuin Suomen pelit ja Kanada-USA-ottelun.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

26.12.2014 20:47 <GooRio> TSN striimin etsit netistä. Muita kannata edes vilkuilla.

27.12.2014 02:06 <lompsa> löyty, kiitti


petterik
Jäsen
Viestit: 28
Liittynyt: 13.11.2012, 15:01
Pisteitä: 19

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja petterik »

Ehkä vähän väärä ketju fiilistelyyn, mutta vetäsin tuuliasun päälle ja käväsin tapsan päivän kunniaksi ärrällä,
mukaan tarttu 14,65 kertoiminen lappu, joka on enää USA -2,5 voitosta kiinni, joten go suomi!

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Punterismo
Jäsen
Viestit: 109
Liittynyt: 22.12.2014, 21:47

Tuotto: -49.03 yks.

Palautus%: 92.77%

Panosten ka: 5.30 yks.

Vetoja: 128

Pisteitä: 16

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja Punterismo »

Sellasen tulin tänne huikkaamaan, että Betsson tarjoaa u20 kisoihin riskittömän vedon. Pakkohan se oli jenkeille lyödä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


razor
Jäsen
Viestit: 3729
Liittynyt: 26.01.2004, 18:48

Tuotto: +103.22 yks.

Palautus%: 104.39%

Panosten ka: 4.21 yks.

Vetoja: 558

Pisteitä: 2785
Paikkakunta: Razor`s any price picks. Through the wind and rain.

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja razor »

Vedonlyöntivihje: - Slovakia-Suomi - peliaika päättynyt

kohde
Slovakia-Suomi
veto
alle 6,5
kerroin
1.930 (veikkaus)
panos
4 yks.

Osuma! +3.72 yks.

2-1

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

"I will bide my time and wait as long as it takes to make a wager that I can truly say that win or lose I would make the same wager again and again...and that`s the name of the game"

Minikommentit

27.12.2014 16:06 <e5k> samaa lapulla mut kai näihin jotain perusteluita vois lätkiä

27.12.2014 18:27 <suppoo> e5k comebackia onkin odoteltu!


juspa
Jäsen
Viestit: 3138
Liittynyt: 10.09.2004, 22:27

Tuotto: +12.67 yks.

Palautus%: 100.15%

Panosten ka: 2.80 yks.

Vetoja: 2934

Pisteitä: 980
Paikkakunta: ylöjärvi

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja juspa »

Veikkaus totaleissa joka pelissä hieman kujalla. En usko murskavoittoihin ja kovin runsaisiin maaleihin kuten eilen nähtiin ja tulokset tyyliin 6-0 5-1 riittää näissä undereissa ja canada 7-0 8-0 7-1. kuten eilen riittikin 8-0 u 8,5
Tsekkipelissä taas overi 5,5 on pelattavissa. Maaleja siinä pelissä voi taas tulla molempiin päihin ja onhan se mielestäni reilusti yli 50%

Tasoituksillakin saisi pelattavaa, mutta tyyliin saksa +6,5 on liian samalainen veto kuin u 8,5 joten ei ole kannattavaa pelata molempia ainkaan normaalilla kelly panoksella. Panosta voi toki jakaa näihin kahteen. Itse tyydyn pelkkään underiin.




Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Denmark U20 - Sweden U20 - peliaika päättynyt

kohde
Denmark U20 - Sweden U20
veto
U 7,5
kerroin
2.000 (veikkaus)
panos
2 yks.
raja
1.92

Osuma! +2.00 yks.

1-5



Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Slovakia U20 - Finland U20 - peliaika päättynyt

kohde
Slovakia U20 - Finland U20
veto
U 6,5
kerroin
1.930 (veikkaus)
panos
3 yks.
raja
1.85

Osuma! +2.79 yks.

2-1



Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Czech Republic U20 - Switzerland U20 - peliaika päättynyt

kohde
Czech Republic U20 - Switzerland U20
veto
O 5,5
kerroin
1.850 (veikkaus)
panos
3 yks.
raja
1.75

Vihje poistettu seurannasta.



Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Germany U20 - Canada U20 - peliaika päättynyt

kohde
Germany U20 - Canada U20
veto
U 8,5
kerroin
2.100 (veikkaus)
panos
2 yks.
raja
2

Vihje poistettu seurannasta.


Huom! Vihjaajan vihjeseuranta ei täsmää tämän viestin osalta. Viestistä on poistettu 2 vihjettä, mutta niitä ei ole poistettu seurannasta.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 6. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

28.12.2014 01:27 <JussiQ> Veikkaus kyykyssä :)

28.12.2014 08:19 <pikkupikkuliikeri> hienoo

28.12.2014 08:42 <razor> Ylöjärven Jormalla Kopo narun jatkeena.


Mungo
Jäsen
Viestit: 4418
Liittynyt: 25.05.2003, 23:13

Tuotto: +59.91 yks.

Palautus%: 101.26%

Panosten ka: 3.65 yks.

Vetoja: 1305

Pisteitä: 4110

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja Mungo »

Ylikerroin, jonka maistuvuutta pienentää se fakta, että Saksa pelaa ensin Kanadan ja USA:n kanssa kunnes kohtaa päävastustaja Slovakian.

Vedonlyöntivihje: - U20 - Saksa vs Kanada - peliaika päättynyt

kohde
Saksa vs Kanada
veto
u8.5
kerroin
2.100 (Veikkaus)
panos
2 yks.
raja
1.961
todennäköisyysarvio
arvio 51%

Osuma! +2.20 yks.

0-4

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

27.12.2014 22:04 <Romppanen> Toisaalta, JOS joku matsi on kanukeille letdown, niin tämä!

27.12.2014 22:05 <Mungo> Totta sekin.


Hese
Avatar
Jäsen
Viestit: 4768
Liittynyt: 16.03.2004, 18:33
Pisteitä: 2437

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja Hese »

Missä muodossa streamin osoite pitää esim. Ace playeriin kopioida? Saan joka kerta virheilmoituksen. ty

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

28.12.2014 02:52 <herrasmies> avaa osoite selaimessa, ohjelma aukeaa automaattisesti

28.12.2014 02:56 <lompsa> http://cricfree.sx/tsn-1-live-stream.php

28.12.2014 02:57 <lompsa> käytän tommosta, toimii hyvin väsyneessä tabletissakin

28.12.2014 12:56 <Hese> TY. Sitä ei siis siirretä playeriin, kuten esim.

28.12.2014 12:57 <Hese> VLC-playerissä?


juspa
Jäsen
Viestit: 3138
Liittynyt: 10.09.2004, 22:27

Tuotto: +12.67 yks.

Palautus%: 100.15%

Panosten ka: 2.80 yks.

Vetoja: 2934

Pisteitä: 980
Paikkakunta: ylöjärvi

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja juspa »

Nyt alkaa totalit olla aika oikein veikalla, mutta tästä löyty vielä peini etu. Tämä voi mennä yli 7,5, mutta kuitenki aika 50 50 meneekö vai ei, mutta kertoimella 2,1 saa pientä etua

Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - USA U20 - Germany U20 - peliaika päättynyt

kohde
USA U20 - Germany U20
veto
U 7,5
kerroin
2.100 (veikkaus)
panos
2 yks.
raja
2

Osuma! +2.20 yks.

6-0

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 4. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

28.12.2014 19:19 <Betman12> U8,5 saa enemmän etua tuplaan, kummatkin osuu

28.12.2014 21:07 <Betman12> Hyvät tilikisat, en tiä mitä kertoimia oli


juspa
Jäsen
Viestit: 3138
Liittynyt: 10.09.2004, 22:27

Tuotto: +12.67 yks.

Palautus%: 100.15%

Panosten ka: 2.80 yks.

Vetoja: 2934

Pisteitä: 980
Paikkakunta: ylöjärvi

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja juspa »

Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Finland U20 - Canada U20 - peliaika päättynyt

kohde
Finland U20 - Canada U20
veto
U 5,5
kerroin
2.300 (veikkaus)
panos
1.5 yks.
raja
2.22

Osuma! +1.95 yks.

1-4

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


kovaleka
Jäsen
Viestit: 1098
Liittynyt: 07.09.2003, 19:12

Tuotto: +216.43 yks.

Palautus%: 115.50%

Panosten ka: 6.50 yks.

Vetoja: 215

Pisteitä: 167
Paikkakunta: Helsinki

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja kovaleka »

Vedonlyöntivihje: - USA-Slovakia - peliaika päättynyt

kohde
USA-Slovakia
veto
u7,5
kerroin
1.720 (Veikkaus)
panos
5 yks.

Osuma! +3.60 yks.




Veikko edelleen pihalla totaliensa kanssa. Tämä >60% varmasti. Tähän saa yli 7,5 maalia Sportingbet 2,50, Unibet/paf 2,43 kolikkosuretkin.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


razor
Jäsen
Viestit: 3729
Liittynyt: 26.01.2004, 18:48

Tuotto: +103.22 yks.

Palautus%: 104.39%

Panosten ka: 4.21 yks.

Vetoja: 558

Pisteitä: 2785
Paikkakunta: Razor`s any price picks. Through the wind and rain.

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja razor »

Vedonlyöntivihje: - Tshekki-Tanska - peliaika päättynyt

kohde
Tshekki-Tanska
veto
2 +2,5
kerroin
1.600 (veikkaus)
panos
3 yks.

Osuma! +1.80 yks.

3-3

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

"I will bide my time and wait as long as it takes to make a wager that I can truly say that win or lose I would make the same wager again and again...and that`s the name of the game"

Minikommentit


juspa
Jäsen
Viestit: 3138
Liittynyt: 10.09.2004, 22:27

Tuotto: +12.67 yks.

Palautus%: 100.15%

Panosten ka: 2.80 yks.

Vetoja: 2934

Pisteitä: 980
Paikkakunta: ylöjärvi

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja juspa »

Underit vaan veikalla senkun jatkuu.

Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - USA U20 - Slovakia U20 - peliaika päättynyt

kohde
USA U20 - Slovakia U20
veto
U 7,5
kerroin
1.720 (veikkuas)
panos
3 yks.
raja
1.66

Osuma! +2.16 yks.

3-0



Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - USA U20 - Slovakia U20 - peliaika päättynyt

kohde
USA U20 - Slovakia U20
veto
Slovakia +3,5 (+4)
kerroin
2.350 (veikkaus)
panos
1 yks.
raja
2.27

Otetaan pienellä tätäkin.

Vihje poistettu seurannasta.


Huom! Vihjaajan vihjeseuranta ei täsmää tämän viestin osalta. Viestistä on poistettu 1 vihje, mutta sitä ei ole poistettu seurannasta.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

29.12.2014 22:00 <suppoo> 1,72 on underi?

29.12.2014 22:26 <juspa> Joo 1,72

29.12.2014 22:26 <juspa> korjattu meni vahingossa 1,73


juspa
Jäsen
Viestit: 3138
Liittynyt: 10.09.2004, 22:27

Tuotto: +12.67 yks.

Palautus%: 100.15%

Panosten ka: 2.80 yks.

Vetoja: 2934

Pisteitä: 980
Paikkakunta: ylöjärvi

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja juspa »

. Tämä taas pitäs olla enempi over 5,5 peli.

Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Slovakia U20 - Germany U20 - peliaika päättynyt

kohde
Slovakia U20 - Germany U20
veto
O 5,5
kerroin
1.780 (Veikkaus)
panos
4 yks.
raja
1.69

Osuma! +3.12 yks.

5-2



Edit juuri nyt pinnaclen kerroin nousi hieman peremmaksi 1,81

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


TheFan
Jäsen
Viestit: 881
Liittynyt: 23.01.2004, 13:58

Tuotto: +230.70 yks.

Palautus%: 111.40%

Panosten ka: 5.23 yks.

Vetoja: 387

Pisteitä: 111
Paikkakunta: Dickursby

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja TheFan »

Kokeillaan jonku pelin nähneenä.

Kanada toki suosikki mutta eikait näin iso. Ennen kisoja USA oli aika tasoissa ja joissaki arvioissa jopa voittaja suosikki. Karkeasti 60-40 rosentit.

Vedonlyöntivihje: - Kanada-USA - peliaika päättynyt

kohde
Kanada-USA
veto
2 ml 60min
kerroin
3.070 (pinnacle)
panos
2 yks.

Huti: -2.00 yks.



Tsekki kyntäny näissä kisoissa ja aina vahva Venäjä kyykyttää viimisessä pelissä niitä kans. Venäjä ois hyvä olla kahen joukossa jotta välttyis USA/Kanada vastustajan puolivälierissä. Venäjä (-1,5) n.60%.

Vedonlyöntivihje: - Venäjä-Tsekki - peliaika päättynyt

kohde
Venäjä-Tsekki
veto
Venäjä(-1,5)
kerroin
1.830 (ladbrokes)
panos
4 yks.

Huti: -4.00 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 6.00, palautukset 0.00, tulos -6.00 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

"En ole maailman paras valmentaja, mutta luulen ettei maailmassa ei ole ketään minua parempaa" - Jose Mourinho

Vihjeiden panostus asteikolla 1-10.

Minikommentit

31.12.2014 08:33 <razor> mitä sä lädsille jauhat?luukut on kii ihan justiinsa.

31.12.2014 09:00 <TheFan> Molen markinaali tallaaja, joten luukut vielä auki

31.12.2014 09:39 <Henkka> mutku ne ei tarjoa enää palvelujaan suomipojille.

31.12.2014 10:16 <TheFan> Ahaaa...hjyvä hjyvä..rahat pois sitte sieltä jos vielä saan


juspa
Jäsen
Viestit: 3138
Liittynyt: 10.09.2004, 22:27

Tuotto: +12.67 yks.

Palautus%: 100.15%

Panosten ka: 2.80 yks.

Vetoja: 2934

Pisteitä: 980
Paikkakunta: ylöjärvi

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja juspa »

Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Switzerland U20 - Sweden U20 - peliaika päättynyt

kohde
Switzerland U20 - Sweden U20
veto
U 6,5
kerroin
1.800 (veikkaus)
panos
4.5 yks.
raja
1.69

Osuma! +3.60 yks.

1-5



Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Germany U20 - Finland U20 - peliaika päättynyt

kohde
Germany U20 - Finland U20
veto
U 6,5
kerroin
1.850 (betway)
panos
5 yks.
raja
1.72

Osuma! +4.25 yks.

0-2


Vihjeet yhteensä: panokset 9.50, palautukset 17.35, tulos +7.85 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

31.12.2014 15:14 <suppoo> Millane saitti tää betway on? Millaset on panosrajat?

31.12.2014 15:19 <suppoo> Jaa näköjään kilpailee paddyn kanssa paskin bookkeri -kisaa

01.01.2015 00:43 <Betman12> Superhuono, ei kannata depota isolla


Jii
Jäsen
Viestit: 935
Liittynyt: 25.01.2004, 14:18

Tuotto: +374.56 yks.

Palautus%: 108.27%

Panosten ka: 5.47 yks.

Vetoja: 828

Pisteitä: 1300

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Viesti Kirjoittaja Jii »

Venäjä-Tsekki • Venäjä(-1,5) • kerroin 1.83 (ladbrokes) • panos 4 yks
Parhaimmassakin tapauksessa tuo veto menee voidiksi. Pahimmillaan hirveä tappelu, kun tuossa jo panos sisällä ja puolenyön aikaan suomalaisille porttikielto. Aspasta kannattaa varmaan pyytää tuon vedon voidaamista, muuten voipi mennä aikamoiseksi taisteluksi.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

01.01.2015 00:35 <Betman12> No ei edes osu tuo


100% 200€ bonus librabet.com.

Katso kaikki vedonlyöntibonukset.

Vastaa Viestiin