No ei tuo nyt vielä mikään katastrofi olisi vaikka kaikki EU-bookkerit blokkaisivat Suomalaiset, sillä löytyyhän EU-alueen ulkopuolella olevia firmoja, joille pelaamista voi aina jatkaa. Ja joita nyt suurin osa järkipelureista käyttää joka tapauksessa, esim SBO (Man-saaret, EU-alueen ulkopuolella) ja
Pinnacle jne. Rajoittanee kuitenkin tosi paljon ns. tuulareita, joille tärkeämpää on esim. suomenkielinen asiakaspalvelu, kivat bonukset, hassut vetokohteet, pankkiyhteys Suomeen jne. ja näiden massojen kahlitsemiseen Laiho nyt varmasti pyrkiikin, ja saisi ennen kaikkea julkisuusvoiton sulkemalla "suuret saatanat", jotka nimenomaan Suomessa nytkin mainostavat ja kusevat sisäministeriön muroihin koko ajan. Paha sanoa voisiko tuollainen rajoitus teoriassa ulottua esim Moneybookersiin, joka on EU-alueen firma, ja esimerkiksi pakottaa estämään rahansiirrot kaikille vedonvälittäjille. Tai lähtisikö joku iso firma kuten
Pinnacle tai SBO rajoituksiin vaikka ovatkin EU:n ulkopuolisia - vaikea spekuloida, ja ei tässä auta kuin odottaa mitä tuleman pitää.
Suuri ongelma tässä tapaus Laihossa on koko ajan siinä, että mitään todellista vastavoimaa ei politiikassa ole. Suurelle yleisölle luotu mielikuva Veikkausvarojen tärkeydestä kansanterveydelle on niin vahva, ja Laihon propaganda leviää koko ajan (ja on levinnyt jo vuosia) päättäjille.
Veikkaus on ollut jo vuosia ja vuosia se Suomalaisen kulttuurin ja urheilun yms tukija, jolta ulkomaiset "roistot" vievät koko ajan varoja, ja perus perheenäidin tai lähempänä 60v "osaan juuri ja juuri lukea sähköpostit" -kansanedustajan on vaikea nähdä etuja pelimarkkinoiden vapauttamisessa. Se on yksi ja sama tietääkö yk.com:n tai pokerifoorumin lukijat tuon totuuden, ja lisäksi tarvittaisiin riittävän vaikutusvaltaisia poliitikkoja, jotka on voideltu ajamaan vahvasti tuon asian puolesta. Tuo peliongelmaisista puhuminen vs RAY:n automaatit -keskustelukin on vellonut jo vuosikausia, mutta siitä huolimatta Laiho saa ajaa koko ajan julkisesti propagandaansa siitä, että nettipelit ovat se suurin saatana. Tuon YLEX:n haastattelu oli hyvä esimerkki, jossa Laiho sai taas laukoa perusteettomia näkemyksiään ilman minkäänlaista kritiikkiä tai toimittajien ymmärrystä todelliseen ongelmaan.
Joku yksittäinen poliitikko voi silloin tällöin avata suunsa, ja sanoa että kyllähän nettipokeri on kiva juttu, mutta ei kukaan todella päättävässä asemassa oleva henkilö halua tehdä poliittista itsemurhaa tällaisessa asiassa. Ja vaikka haluaisikin näin tehdä, niin valtava enemmistö näkee asian joka tapauksessa Laihon suuntaisesti, koska heillä ei ole varsinaisesti mitään pelissä toiseen suuntaan. Toiseksi, suurin osa näistä saunakavereista on kuitenkin iältään 45-65v maastossa, joilla on aika heikko kosketuspintaa yleensäkin nettiin. Noin poliittisesti katsottuna tilanne on niin sanotusti yhden miehen peli tyhjään maaliin. Jos esimerkkinä joku sisäministeriön luupää ehdottaisi, että yh-äidit eivät pääse enää vauva-foorumeille, niin barrikadit olisi pystyssä varmasti alle tunnissa. Tai sorto kohdistuisi johonkin muuhun vastaavaan "mediaseksikääseen" ryhmään, kuten työttömiin, opiskelijoihin tai vaikkapa suurituloisiin, joilla on suhteita. Mutta loppujen lopuksi poliitikkoja tai suurta yleisöä ei hirveästi kiinnosta, pääseekö muutamat peliammattilaiset Unibetin sivuille vai eivät. Kannattaa lisäksi muistaa, että suurin osa Suomessa olevista vedonlyöjistäkin pelaa joka tapauksessa vain (tai pääasiassa) Veikkaukselle, joten Expektin tai Unibetin sulkeutuminen ei niin sanotusti vaikuta paskan vertaa.
Onko jollain laajalla pokerifoorumilla keskustelua tästä aiheesta? En alaa niin seuraa tai tiedä mikä on ns. ykköspaikka, mutta olisi kiva lukea myös tämän osaston mielipiteitä Laihon tempuista.
Minikommentit