Tämän seuraavan väänsin itse äsken ihan tuosta kielen päältä alle minuutissa. Jos Olisin Kohonen Ehkä Rukoilisin Ihan Taivaalle, että kannattajia löytyy areenassa myös ensi kaudella. Täytyy myös lisätä tähän kaikkien aikojen urheiluun liittyvä vitsi joka on kaikenlisäksi aivan tosi herra Harkimon suusta ennen kauden 97-98 alkua: -Jokerit on dynastia, muiden on edes turha haaveilla mestaruudesta. Me rakennamme suomalaisen huippujoukkueen. Me ei tarvita mitään ulkomaalaisia. Otto me lasketaan suomalaiseks. Olisi ollut hyvä myös seisoa sanojensa takana, mutta harvoin niitä omia lauseita muistaa edes seuraavana päivänä. Tuo 97-98 kausi on jäänyt itsellä mieleen siitä, etten ollut koskaan ennen nähnyt yhtä kömpelöä puolustajaa, kuin Darren Stolk joka tuli ulkomaan"vahvistuksena" joukkueeseen. 61 jäähyminuutilla joukkueen toiseksi suurin lukema, siinä oli herran "parhaimmat" meriitit. Stolk on varmasti aika lähellä jokereiden kaikkien aikojen suurimpia virhehankintoja, ilman että tuloksia katselee sillä kausi oli silti suhteellisen hyvä pronssilla.
Olen todella pettynyt eri päätöksiin, ja tänään oli aika kertoa henkilökohtaisesti hyvästit sähköpostitse joukkueen korkeimmille henkilöille.
Arvoisat Jokerit Hockey Club Oy:n hallituksen puheenjohtaja Harry Harkimo, sekä toimitusjohtaja Jukka Kohonen,
Minulla kävi uskomaton tuuri, että sain teidän sähköpostiosoitteet esille, jotta palaute varmasti tulee perille asti juuri heille joille tämä on suunnattu. Toivottavasti en häiritse kovinkaan pahaan aikaan, sillä voisin arvata että teillä saattaa olla muutamalle tiedotusvälineelle myös tänään vastailtavaa. Kuitenkin asia on nyt tällä tavalla, että sähköpostit luetaan tärkeysjärjestyksessä, ja tämä posteljoonin kiikuttama kirje kannattaa priorisoida siihen kiireellisempään luokkaan.
Näihin vuosiin on mahtunut monta ilon hetkeä jolloin on tuntenut että jääkiekko on elämän tärkein asia. Näihin vuosiin on mahtunut hetkiä jolloin iso mies on itkenyt onnesta, vai oliko se sittenkin siitä että viinat loppui juuri samalla hetkellä kun kanada-malja nousi kattoon? Näihin vuosiin on mahtunut hetkiä jolloin on tehnyt mieli hypätä sillalta alas pettymyksistä karvaiden tappioiden myötä. Kuitenkin vuosien aikana on ollut enemmän ilon hetkiä yhdessä samanlaisten toisten kannattajien kanssa, jotka ovat uskollisesti pysyneet samoissa väreissä, vaikka ollaankin välillä käyty todella alhaalla hakemassa uutta vauhtia. Kova työ tuotti uskomattomia muistoja muutamien vuosien sisällä, aikoina jotka jo alkavat hämärästi poistua vanhan äijän korvien välistä. Kuitenkin ne muistot säilyvät ainakin joissakin muodossa niin pitkään kun pumppu lyö edes kerran minuutissa.
Viimeaikaisten tapahtumien myötä olen kuten moni muu tehnyt suuren päätöksen, ja ripustanut jokeri-paidan kattoon ikuisiksi ajoiksi. Voiko näin monen vuoden jälkeen kääntää takkia, ja aloittaa kannustamaan toista punaista joukkuetta? Ei voi. Voiko näin monen vuoden jälkeen tuosta vaan tehdä päätöksen jättää joukkueensa? Kyllä voi, kaiken tämän jälkeen! Minulla on ystävä- sekä tuttavapiirissä tarkalleen ottaen 26 henkilöä joilla on ollut kausikortti areenakujalle ainakin viimeisten vuosien aikana. Olemme yhdessä tehneet päätöksen, ettei kukaan meistä aio enää paikan päällä seurata ensimmäistäkään ottelua uudessa sarjassa. Meistä ei kukaan ole koskaan kuulunut eteläpääty ryhmään, joten toivottavasti viimeistään tämä avaa teidän silmänne minkälaisen tulevaisuuden olette päättäneet itsellenne rakentaa. Kotiotteluiden yleisömäärä oli nähtävästi ka. 9252 kuluvalla kaudella. Ainakin 0,28% siitä määrästä tulee olemaan seuraavalla kaudella poissa hallilta. Mitä olen kuullut ja lukenut muitten ajatuksia, tulee tämä prosentti olemaan kuitenkin todella paljon suurempi. Silloin kun asiat menee tähän järjestykseen, että se viimeinenkin pisara rakkautta lajia kohtaan ja joukkueeseen vaihtuu pelkäksi rahantekovälineeseen, on aika myös uskollisen kannattajan tehdä omia ratkaisuja sekä päätöksiä, vaikka se pikkuisen kirpaiseekin. Se että yritetään epätoivoisesti tehdä jokereista koko kansan joukkuetta, menee aikamoiseen huumoriosastoon. Voin sen verran kertoa, ettei mitkään markkinointitempaukset paljoa lisää mielenkiintoa joukkueeseen, sillä voitte unohtaa että joku tamperelainen, jyväskyläläinen tai oululainen tulisi helsinkiin katsomaan koko suomen kansan omaa narri-joukkuetta. Toivottavasti pelataan ensimmäinen kausi mahdollisimman tyhjille katsomoille, se olisi ehkä se paras rangaistus kaikista päätöksistä.
Sitten eilisen uutisen jälkeen tällaisella yleensä rauhallisella sekä ystävällisellä miehelläkin meinasi paikoitellen hermokontrolli pettää. Rahaa on mukava olla, mitä enemmän sen parempi. Kysykää vaikka Kalelta, sitä on mukavaa saada niin monista eri paikoista kun vain mahdollista sekä mitä laki antaa edes hieman myötä. Yhteistyösopimuksia on tärkeetä olla jotta urheiluseura pärjää taloudellisesti sekä voi ainakin yrittää menestyä. Kuitenkin voisi joku jopa kääntää hieman puukkoa haavassa, että ei sillä rahalla ole viime vuosina joukkueilla mestaruuksia juhlittu. Se, minkälaisten yhtiöiden kanssa lähtee tekemään yhteistyötä on sitten taas aivan toinen asia, eikä sillä ole mitään väliä onko se historian suurin sopimus vai ei. Nordicbetilla ja minulla on erittäin lämpimät välit vuosien varrelta, ja olen lupautunut aina tilaisuuden tullen muistaa heitä tekemällä pientä mainostusta heidän toimintatavoista. Nyt tulee ikään kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun voi liittää julkisesti yhteen kaksi mielipidettä yrityksistä yhteen palautteeseen. Huonokin julkisuus on aina hyvä julkisuus sanotaan, mutta tämä väite ei pidä näissä merkeissä paikkansa. Itse toimin vedonlyöntipiireissä sekä tunnen tuhansia muita, joilla on samankaltaisia tuntemuksia teidän yhteistyökumppanin nordicbetin suhteen. Vedonlyöntimarkkinoilta ei löydy montaakaan yhtiötä, joka kohtelisi asiakkaitaan huonommin kuin nordicbet. Tai jos nyt oikein asian määrittelee, niin koko Betsson Group ja siihen lukeutuvat yhtiöt kuuluvat sellaisiin jonne ei aurinko paista. Tällaisille alalla toimiville yrityksille pitäisi laittaa villapipot päähän ja nussia uudestaan! Kannattaisi ehkä tehdä kunnolla taustatyötä ennen kun lähtee jonkun yrityksen kanssa tekemään yhteistyötä. Nyt olette jokainen joka on ollut tätä yhteistyötä rakentamassa unohtaneet sellaisen asian, että pääsponsori on melko näkyvästi esillä, sekä antaa omalle yritykselle saman kuvan kuten sillä on. Olette lyöneet kätenne isoon paskakasaan!
Olette jo nähtävästi itsekin tässä vaiheessa havahtuneet lukuisiin palautteisiin, sekä nyt on varmasti ainoa vaihtoehto epätoivoisesti laittaa mainokset pyörimään nopealla aikataululla, ja kutsua Vesku ja Teemu viheltelemään jotain uutta Minä, ex-kannattajat ja koko kansan joukkue mainosmelodiaa. Nyt taitaa olla niitä viimeisimpiä kortteja hihassa, että Jarska saa jollain taikatempulla Teemun pään puhuttua ympäri, jotta tulisi pelastamaan kaikki nämä virheet. Jos tämä onnistuisi, olen varma että ainakin suuri osa tulevista ex-kannattajista saattaisi vielä yhden kauden seurata otteluita, vain ja ainoastaan Teemua kunnioittaen paikan päällä. Onneksi Selänne on sen verran viisas mies, että toivon hänen ymmärtävän mikä on paras ratkaisu, sillä tässä tapauksessa rahalla ei ole mitään merkitystä, ja tämä ympyrä sulkeutuu toivon mukaan siihen että sillä rahalla ei sittenkään voinut kaikkea saada, päinvastoin sillä menetettiin lähes kaikki mikä oltiin vuosikaudet rakennettu. Teemulla on sen verran ajatusmaailma samalla tasolla kuin itsellä, joten hän tietää että upean legendaarisen uransa kannattaa lopettaa seurassa joka arvostaa ja kuuntelee kannattajiaan, eikä joukkueessa joka on muuttunut isoksi paskaläjäksi.
ps. Hjallis, jos sinulla ei ole mitään illalla, niin laita koodia tuntia ennen jotta ehtii saada rantasaunan lämpimäksi. Voisihan sitä pienimuotoiset läksiäiset silti viettää? Vene on vapoja myöten uisteluvalmiudesssa. (Kohoselle ei valitettavasti ole tilaa)
Kaikkea hyvää jatkoon, sekä aurinkoista kesää toivottaen,
Kesälomastaan nauttiva ex-jokerikannattaja + 25 muuta henkilöä
Minikommentit
05.06.2014 19:25 <humanoidi> Ei muuta kuin punanuttua sovittamaan, niin pääsee ensi
05.06.2014 19:25 <humanoidi> Vuonna seuraamaan myös liigatason fudistakin :-)
05.06.2014 19:26 <humanoidi> ...kuten siihen "parhaaseen" jokeripokeriaikaan
10.06.2014 20:15 <Gini> Loirilta uusi "me"-mainos ulos, niin kaikki on taas hyvin.
21.06.2014 01:51 <moderator> Ketjun aloittaja paljastui Wanhaksi Tutuksi. Bannattu.