Olen perehtynyt asiaan vain pintapuolisesti, joten korjannette virheet.
Mielestäni Laihon ääriprotektionistiset turinat "loogisesta seuraamuksesta" ym ovat jopa loogisia. Miksi Suomi ei olisi verrattavissa Portugaliin tässä tapauksessa? Santa Casan ja Veikkauksen monopoli on saman kaltainen, kaikki esitetyt uhat joiden nojalla Portugalilla on oikeus estää ulkomaisia toimijoita tarjoamasta palveluitaan, ovat verrainnollisia Suomen olosuhteisiin.
Tuomioistuimen ratkaisun perusteista löytyy mm. ulkomaisen toimijan mahdolliset vaikuttamismahdollisuudet sponsoroimansa joukkueen tuloksiin, Laihonkin esittämä päättäjien tavoittamisen ongelmallisuus, puhtaasti verkossa tapahtuvan vedonlyöntimarkkinan suurempi petosriski. Kyllähän nämä Suomessa pätevät siinä kuin Portugalissakin?
Pörssiyhtiöiden lisäksi, joista täällä siis on puhuttu, löytyy Playbankseja joka lähtöön ja the musta lista on pitkä kuin nälkävuosi. Ongelmapelaamisen kasvu nettivedonlyönnin myötä lienee helppo osoittaa, kuten myös se, että Veikkaus on tässä asiassa selvästi vastuullisin osapuoli. Veikkausvarojen korvaamattomuus on tässä taloustilanteessa ilmiselvää ja se tulee myös valiokuntakäsittelyssä näin olemaan. Eduskunnassahan on venytetty penniä puhuttaessa vain murto-osa summista veikkausvaroihin nähden jo kauan.
Mielestäni tämän asian edetessä hallituksen esitykseksi Laihon argumenteilla vakuutetaan koko eduskunta ja Eurooppa melko helposti, jos nyt vertaa suoraan tuohon ennakkoratkaisuun ja niihin seikkoihin joilla sitä on perusteltu. Vaikka Laihon lausunnot ovat toki haavoittuvaisia oikein kohdistetun kritiikin alla, niin ne ovat yhdessä ennakkopäätöksen kanssa lähtökohta josta tätä keskustelua käydään. Oppositio on melko heikko, vai onko siellä ylipäätään ketään?
Provokaationa heitän, että kyse on vain siitä lähdetäänkö asiaa tosissaan eteenpäin ajamaan vai ei. Mikäli lähdetään ja jollain konstilla eurobuukkerit saadaan blokkaamaan Suomalaisten tilit, Veikkausvaroista yhdyskunnalle jaettavat tuotot kasvavat välittömästi ja osaltaan edesauttavat taloussuhdanteesta selviämistä. Rahaahan kaivetaan jo aivan epätoivoisesti muutenkin.
Sitä on vaikea arvioida olisiko Suomelle kuitenkin lisenssikauppa järkevämpi vaihtoehto, kun ei ole konkreettisia lukuja päätelmän tueksi. Työllistämisvaikutuksia en kovin suurena näkisi. Olisi tietysti mukava saada jotain lukuja markkinointibudjeteista suomeen verrainnollisissa maissa, kuten myös siitä miltä osin raha virtaa tässä tapauksessa nimenomaan markkinoinnin kohdemaahan.
Niin, tosiaan...en ole Laiho.
Pelottava ajatus...



Minikommentit