PV 29/1 (mm. Lokomotiv M - Tsska M)
Lähetetty:
Tässä TotalCTRL:in otteluennakot tasaiseen Moskovan paikallisotteluun, sekä Honduras-Brasilia otteluun:
"Tiistai 15.07.
klo 17.55 01 Lokomotiv M - TsSKA M 2,75 2,70 1,95
Viime kaudella Venäjän sarjan paras joukkue, ja ylivoimaisesti pitävimmän puolustuksen omannut Lokomotiv, menetti Champions Leaguen uuvuttamana ja pahasti rampauttamana Venäjän mestaruuden loppumetreillä juuri tämän päivän vastustajalleen eli tasapisteisiin nousseelle CSKA:lle uusintaottelussa. Poikkeuksellisen modernia jalkapalloa venäläiseksi joukkueeksi koko kauden sarjassa esittänyt Lokomotiv hävisi viime kauden sarjapeleissään vain 2 kertaa ja päästi vain 14 maalia 30 ottelussa.
Täksi kaudeksi joukkueiden voimasuhteet näyttävät sarjataulukon perusteella olevan muuttuneet dramaattisesti, mutta totuus on kuitenkin taas kerran aivan jotain muuta! CSKA oli toki alkukaudesta näistä kahdesta selvästi parempi porukka, varsinkin keskikentän pelinrakentelussa ja hyökkäyspelissä. CSKA voittikin alkukauden kohtaamisen ansaitusti 2-0. Lokomotivin heikon alkukauden selittää kuitenkin se, että KAIKKI joukkueen tärkeimmät pelaajat kärsivät alkukaudesta edelleen viime kauden lopussa tulleista loukkaantumisista, ja Lokomotivilta oli hyvät pelaajat suoraan sanottuna loppu. Lokomotiv on kuitenkin saanut kokoonpanonsa taas kuntoon ja peli onkin sen jälkeen ollut aivan erinäköistä kuin alkukaudesta! Ensin kuudesta peräkkäisestä ottelusta Lokomotivin saaliina oli neljän voiton lisäksi kaksi 0-0 tasapeliä. Sitten Kazanista kotoisin oleva ja Venäjällä aivan ennennäkemätön supernousijajoukkue Rubin tuli vastaan ja Lokomotiv ei kahdessa peräkkäisessä pelissä onnistunut saamaan aikaiseksi muuta kuin yhden kotitasapelin tuoman pisteen (Keski-Venäjän tataarien omassa porukassa Rubinissa on erittäin hyviä pelaajia, mm. pari taitavaa afrikkalaista, ja hirvittävän nopeisiin vastaiskuihin pelinsä perustava nousijajoukkue taisteleekin tällä kaudella jopa mestaruudesta!).
Tästä Moskovan paikalliskamppailusta voi odotella melko runsasmaalista koitosta, vaikka edellisessä ottelussa tuli vain 2 maalia ja vaikka viime kauden kahdessa kohtaamisessa tehtiin yhteensä vain 1 maali. Alkukauden peli oli kuitenkin yhtä hurlumheitä, jossa mentiin lujaa päästä päähän, ja samaa on odotettavissa nytkin kun molemmat, varsinkin Lokomotiv, haluavat saada täydet 3 pistettä.
CSKA sai edellisessä vieraspelissään 1-4 kuonoon kovalta kotijoukkueelta, myös alkukaudesta pahoista kp-ongelmista kärsineeltä pietarilaiselta Zenitilta, eikä kotipelikään tuonut Zenitia vastaan kuin yhden tasuripisteen, joten nyt CSKA on takuulla motivoitunut ja haluaa säilyttää hyvän kaulan muihin kärkijoukkueisiin nähden mestaruustaistossa (eroa toisena olevaan Moskovan Dynamoon on kahden pettymyksen tuoneen ottelun jälkeen vieläkin 6 pistettä. Tosin yläkanttiin pelanneesta Dynamosta ei ole vaaraa mestaruuden uhkaajana, se tulee kuitenkin kauden päättyessä olemaan parhaimmillaan sijalla 10, se on ainoa joukkue joka on tällä kaudella voittanut kaikki surkeimmat joukkueet 100% tarkkuudella.).
Veikkaus on tällä kertaa hieman liioitellut moskovalaisjoukkueiden välistä tasoeroa antamalla kotijoukkueelle maailman suurimman kertoimen 2,75. Lokomotiv on ottelussa äärimmäisen niukka suosikki, ja siitä syystä paras pelivalinta pitkävedon kertoimilla. Vaikka molemmat joukkueet Moskovasta ovatkin, niin silti tässä voi puhua jonkinlaisesta kotiedustakin, stadion on kuitenkin Lokomotivin, vaikka kannattajat jakaantuvat melko tarkkaan 50/50.
Todennäköisyysarvio: 35% - 31% - 34%.
klo 22.00 02 Honduras - Brasilia 7,70 4,75 1,10 P
Veikkaus tarjoaa tässä puolueettomalla kentällä Meksiko Cityssä pelattavassa ottelussa Brasilialle erikostarjousta 1,10, joka on selvästi maailman matalin tarjous. Maailman toiseksi pienin kerroin Brasiliasta on 1,40.
Brasilia on vierailevana tähtenä tässä Keski-Amerikan mestaruusturnauksessa, ja nyt sillä on varsin heppoinen joukkue kasassa, jos vertaa siihen mikä sillä voisi parhaimmillaan olla. Brasiliasta ei tietenkään tule surkeata joukkuetta vaikka kyseessä olisi viitosmaajoukkue, mutta silti nyt kasassa oleva porukka ei ole pelannut juuri lainkaan yhdessä.
Brassien kasatessa maajoukkuetta ns. vähemmän tärkeisiin peleihin nousee kaupallisuus selvästi esiin, eli nimettömille pelaajille pitää saada leima "pelannut Brasilian maajoukkueessa", se nostaa kovasti pelaajan myyntihintaa ulkomaille. Viime MM-karsinnoissa Brasilia käytti lähes 70 miestä nimettynä eri otteluihin, kun "normaali" joukkue selviää vastaavista karkeloista noin 30 miehellä.
Honduras taas on liikkeellä täsmälleen samalla kokoonpanolla jolla se meinasi päästä viime MM-kisoihinkin, ja Hondurasilla on hyvät mahdollisuudet tässä ottelussa yltää voittoon tai ainakin tasuriin (molemmista hyvät kertoimet Veikkauksen pitkävedossa).
Edellisen ottelun Brasilia hävisi Meksikolle 0-1, se olikin odotettua Meksikon pelatetessa kotiyleisönsä edessä. Nyt Brasilia on Hondurasia vastaan n. 60% voittajasuosikki, mutta kerroinasetelmasta johtuen pelivalinnat siis Hondurasin voitto kertoimella 7,70 sekä myös tasapeli kertoimella 4,75, jotka molemmat ovat hienoja ylikertoimia."