jka10 kirjoitti:Mika Nurmela näköjään pelaa sitten OLS;n riveissä ottelukohtaisella
sopimuksella ja jo KPV;tä vastaan. (teksti tv)
Alla hieman juttua poimittuna OLS:n kotisivuilta. Joukkueen kokoonpano näyttäisi siis olevan aivan OK. Lähtökohtaisesti pidän joukkuetta kuitenkin niin heppoisena, että Veikkauksen 1,85 maistuu edelleen.
05.08.2005 - Jalkapallo
KOHTALON HETKIÄ?
Ykkönen jatkuu tositoimilla lauantaina, kun OLS saa vieraakseen Kokkolan Pallo-Veikot. Ottelu pyörähtää käyntiin Castrenin urheilukeskuksessa klo 16:00.
OLS kärsi viime viikonloppuna merkittävän tappion, kun se hävisi hyvistä otteista huolimatta yhdelle päävastustajalleen. VG-62 pyöritti OLS:sta kotikentällään 3-1 –voiton, vaikka oululaisjoukkue ehti johtaa ottelua avausjaksolla. Tappio tiesi OLS:n jämähtämistä tiukasti sarjajumboksi, sillä matkaa viimeiseen karsintapaikkaankin on jo seitsemän pistettä. Suoraan säilymiseen oikeuttava kymmenes sija on karannut 11 pisteen päähän.
OLS kaipaakin tulevasta ottelusta kipeästi kolmea pistettä, sillä vaikka kellot eivät vielä soi, on kellonsoittaja ottanut jo narusta kiinni. Tappio tietäisi köyden kiristymistä OLS:n kaulalla jo huolestuttavan tiukaksi. OLS:n valmentaja Timo Salmi ei kuitenkaan halua heittää kirvestä kaivoon.
”Kyllähän tämä hankala tilanne näkyy, mutta joukkueen henki ja pelihuumori ovat silti korkealla. Lauantaiksi saadaan hyvä joukkue kasaan, sillä pitkäaikaispotilaiden lisäksi vain Vesa Fröjd on poissa rivistä”, kommentoi Salmi.
”Sarjapaikasta taistellaan loppuun asti niin kauan kuin se on teoriassakin mahdollista. Sen jälkeen pelataan kunniasta, jos ei muuta ole jäljellä”, on Salmi kommentoinut jo aikaisemmin OLS:n lähitulevaisuutta.
Valmentaja Salmi ei hätkähdä myöskään oululaisen jalkapalloilun myrskyviikkoa, jonka aikana viidestä aikuisten liiton sarjoissa pelaavasta joukkueesta kolme on vaihtanut valmentajaa. Myrskypuhurin riippeet ovat yltäneet myös OLS:aan asti, kun kakkosvalmentaja Kari Lindgren jätti henkilökohtaisista syistään joukkueen.
”Ei se minua kosketa. Teen töitä täysillä niin kauan kuin annetaan”, nauroi Salmi kotikaupunkinsa erottajaisviikon jälkitunnelmissa.
Yksi nousijajoukkueista KPV kuuluu kauden positiivisiin yllättäjiin. Joukkue on kuulunut suurimman osan kaudesta ylempään keskikastiin ja on tälläkin hetkellä sarjataulukossa kuudennella sijalla seitsemän pistettä nousupaikoista jäljessä. KPV:n ylivoimaisesti kovin nimi on Ghanan maajoukkuehyökkääjä Dawda Bah, joka on noussut maalipörssissä kärkisijoille. Bah oli myös pelaaja, joka kuritti OLS:aa keväällä Kokkolassa pelatussa ottelussa. Bah teki molemmat maalit, kun KPV voitti 2-1.
OLS saa otteluun vahvistusta, kun Jari Hasa palaa Torniosta takaisin Ouluun. Tehokaksikko täydentyy vielä Tommi Halosella, jonka sopimus OLS:aan jatkuu toistaiseksi. Muuten pelaajaliikenne OLS:n ja TP-47:n välillä on rauhoittumaan päin.
OLS ja KPV ovat toisilleen hyvin tuttuja vastustajia. Joukkueet ovat kohdanneet viime vuosina, lähinnä Kakkosessa, useasti ja ottelut ovat menneet ristiin, joten tilastoista ei ole juurikaan apua.
OLS – KPV on Pitkävetokohde, jossa kertoimet 3,30 – 3,40 – 1,85.
Minikommentit