Sivu 1/1

Lentopallon Mestaruusliiga 15-16

Lähetetty:
Kirjoittaja Volleyball
Tsau!

Kauden alkuun on enää alle 2 viikkoa ja siksi on varmaan jo hyvä aika laittaa lupailemani kausiennakko ilmoille. Ensiksi hieman ajatuksia yleisesti kaudesta ja sitten luonnollisesti jokaisesta joukkueesta yhteenvetoa. Tekstiä meinaa kertyä väkisinkin aika reilusti, mutta yritän saada pidettyä sen kuitenkin edes suht ytimekkäänä. Hope you enjoy!

Mestaruusliiga vuosimallia 2015-2016 tulee tarjoamaan todella tasokkaan kattauksen lentopalloa. Monet joukkueet ovat tehneet hyvinkin suuria hankintoja ja Suomen liigalla on selkeästi paljon vetovoimaa myös maailmalla, sillä tasokkaita pelaajia ympäri maailman on valunut kotimaiseen sarjaan. Euroopan huono taloustilanne vaikuttaa toki myös asiaan, sillä seuroille olisi tyrkyllä ulkomaalaisia pelaajia ihan jonoksi asti, ja osa niistä hyvinkin säädyllisillä hinnoilla. Myös säännöistä poistettu entinen rajoitus koskien ulkomaalaisia pelaajia poistui, ja joukkueen voisi siten koota halutessaan myös kokonaan ilman Suomalaisia pelaajia. Liigaan on tullut muunmuuassa niinkin laadukkaita pelaajia kuin Suomen pitkäaikainen maajoukkuepassari Mikko Esko, Australian maajoukkueessa mukana ollut Luke Smith, Marokon maajoukkuehakkuri Mohamed Al Hachdadi, Jenkki yleispelaaja/hakkuri Ryan J.Owens jne jne. Suomessa edelleen myös jatkaa useat
maajoukkueemme kärkihahmot kuten Ojansivu, Sivula ja Kunnari, muutamia mainitakseni.

Todella isoja satsauksia ovat siis joukkueet tehneet, ja luonnollisesti odottavat siten myös menestystä jo Euroopan cupeistakin. Taloudellisesti kauden läpivienti vaatii jo aika ison budjetin, varsinkin jos haluaa ettei tule aivan jyrätyksi sarjan aikana. Varsinkin Valepa, Hurrikaani, ja Tiikerit ovat isoilla satsauksilla mukana. Heillä on siten toki myös selvästi laajimmat ja laadukkaimmat rosterit
pelkkää nimilistaa katsellessa. Mutta nyt mukana ei ole aivan niin selviä heittopussijoukkueita kuin monesti aiemmin. Edelleen toki rahat ovat hyvin tiukassa, ja monen seuran taloustilanne ei todellakaan ole kadehdittava. Pahoin pelkään, että tulevien kausien aikana tulee rajat vastaan jollekkin muullekkin seuralle samalla tavalla kuin LiigaSärkille nyt.

Tästä päästäänkin myös tähän ikävään draamaan mitä sarjan yllä oli kesän ja syksyn aikana kun yksi seuroista (Kalajoen LiigaSärkät) jouduttiin poistamaan liigasta rahaongelmien ja toiminnan
kestämättömyyden vuoksi. Lisäksi on myös sanottava että kyseinen seura ei olisi saanut enää varmaankaan yhtäkään kotimaista pelaajaa riveihinsä, sillä valmentajalla (Shailen Ramdoo) on todella huono maine koko lentopalloyhteisössä. Eikä todellakaan syyttä. Tämä valmentajadiktaattori oli samalla myös koko seuran pomo ja on saanut potkut jo useammasta seurasta ennen tätä. Seuralla ei olisi ollut enää käytännössä myöskään talkoomiehiä, järkevän kokoista salia, yleisöä tms tms. Oli täysin oikea ratkaisu viheltää peli poikki.

Sarjajärjestelmästä sen verran, että joukkueita on siis tälle kaudelle 11 ja jokainen pelaa jokaista vastaan 3 ottelua. Otteluja kertyy siis aika paljon verrattuna melkeinpä mihin tahansa muuhun lentopallon ammattilaissarjaan. Tässä on toki sekä hyvät että huonot puolensa. Pelaajat ja valmentajat eivät ole pelimäärän kannalla, sillä loukkaantumisriski ja harjoittelun laatu kärsii väkisinkin ottelutahdin tiheyden takia. Seurat itse ovat kuitenkin tämän päätöksen tehneet, ja hyvin pitkälti kotipelien lipputulothan tässä vaakakupissa painavat heillä. Kertoo aika karua kieltään myös seurojen taloustilanteesta. Jotta kausi voidaan viedä järkevästi läpi, tarvitaan mahdollisimman paljon myös kotipelejä tuomaan rahaa lipputuloista. Vedonlyöjän näkökulmasta isommat pelimäärät ovat toki vain hyvä asia kun volyymi kasvaa. Kauden alussa osa pelaajista saattaa olla maajoukkueen mukana, joten eivät pääse vielä ensimmäisiin liigamatseihin mukaan. Tämä saattaa antaa vastapuolen joukkueelle hyvääkin etua normaaliin lähtökohtaan verrattuna.

Noh, sen enempää liigan yleistilanteesta jauhamatta, mennäänpä suoraan joukkeiden esittelyyn. Parissa joukkeista ei ole vieläkään lyöty lukkoon lopullista rosteria, vaan sopivaa ulkomaalaisvahvistusta etsitään vieläkin tai arvioidaan onko sellaiseen ylipäätään varaa. Heidän arviointinsa saattaa siis muuttua, kunhan päätöksen niistä selviävät. Mutta suurimmalla osalla joukkeista alkaa kokoonpanot olla aika selvät. Olen jakanut joukkueet taas ryhmiin noin suurinpiirtein sen mukaan mitä niiltä odotan. Ryhmien sisällä järjestys on satunnainen. Luokittelemieni ryhmien väliset tasoerot eivät ole mitenkään järisyttävän suuria, vaan varsinkin D-C, tai C-B ryhmän joukkueiden välin ero voi olla hyvinkin ohut. Ja jonkun joukkueen saadessa pelinsä rullaamaan, voisi se kuulua hyvinkin korkeampaankin ryhmään, tai päinvastoin alempaan jos peli lukkiutuu täysin. On esimerkiksi hyvinkin mielenkiintoisia todella nuoria joukkueita, joiden täysi potentiaali selviää vasta kun kausi rullaa kunnolla eteenpäin. A-ryhmä erottuu mielestäni kuitenkin selkeästi edukseen muista. Heidän budjettinsä ovat isoimmat ja pelaajahankinnat ovat olleet huomattavia. Olen yrittänyt poimia jotain yksittäisiä tärkeitä ja mielenkiintoisia pelaajia esille, sekä joukkueen vahvuuksia/heikkouksia. Aloituskuusikot, sekä vaihtomiehet myös koittanut jäsennellä.

RYHMÄ D:

Liiga-Riento

Viime kaudella 11. sija, eli toiseksi viimeinen ja ainoastaan Särkät jäi taakse. Tälle vuodelle Riento on hieman uusiutunut ja myös parantunut. Se hankki elintärkeän kohennuksen viime vuoteen, kun se sai Kenian maajoukkuehakkuri Michael Chemosin joukkoihinsa. Kenia ei kenties ole mikään lentopallon mahtimaa, mutta nuori 24-vuotias Chemos on kyllä todella kelvollinen hakkuri.
Maajoukkuepeleissäkin hyviä pistemääriä takonut pajavasara tuo paljon kaivattua hyökkäysvoimaa mukanaan. Todella ulottuva pelaaja on myös kelvollinen torjuja ja syöttäjä. Joukkueen viime vuoden ykköshakkuri Louhela ei yksinkertaisesti ole ollut tarpeeksi hyvä, mutta nyt kakkoshakkurin rooli sopii hänelle ihan hyvin. Voi tulla aina välillä tuuraamaan vaihdosta Kenian miestä, muttei tarvitse kantaa pääratkaisijan viittaa. Joukkueeseen tuli myös toinen mies Afrikasta, kun ekstoottisesta Ruandasta saapuu keskitorjuja Fred Musoni. Hänestä on saatavilla todella vähän tietoa, mutta todella hyvän ulottuvuuden omaava pelaaja on ilmeisesti kyseessä. Tekniikan ja taktiikan sisäistämisessä voi mennä hetki, mutta raamit kaverilla ovat kunnossa jo nyt. Keskitorjujaosasto on myös Riennon selvä heikkous, joten hän voi tuoda siihen tärkeää parannusta. Yleispelaajaosastolle Riento hankki Yhdysvalloista Michel Pelletierin. Hyvän vastaanoton omaava amerikkalainen tuo Riennon vastaanotto ryhmitelmään tärkeää tasapainoa, mutta hyökkäyspuolella hänellä ei ole niin hirveästi annettavaa. Tärkeä palanen silti ja ihan looginen hankinta Riennolta nyt kun heillä on kunnon pallontappaja Kenian miehen muodossa kantamaan hyökkäysvastuuta. Muuten joukkue on hyvin pitkälti samanlainen kuin viime vuonna. Isoa vastuuta kantanut Eetu Pennanen lähti Ouluun, mutta Savimäki Riennon onneksi jatkaa Joensuussa. Hän on isossa roolissa Riennon pakassa, ja hakkuri Chemosin kaverina vastaa varmasti pitkälti joukkueen hyökkäystehoista. Joukkueella ei ole vaihdosta apua juuri tulossa, joten ykköskuusikon toivoisi pysyvän terveenä. Varsinkin yleispelaajaosasto on todella heikoilla loukkaantumisen sattuessa. Riennolla on kasassa selvästi yllätysvalmiimpi ryhmä kuin viime vuosina on totuttu.

Kaikesta tästä kehityksestä huolimatta suuria tuloksia ei kuitenkaan kannata odottaa, ja todennäköisesti ryhmä löytyy sarjan loputtua häntäpäästä. Paukut ja tasaisuus eivät yksinkertaisesti riitä kärkijoukkueita vastaan ja koko sarja on myös kauttaaltaan ylipäätään taas hieman kovempi kuin viime vuonna.

Pudotuspelit olisivat Riennolta loistava saavutus, mutta todella tiukkaa tekee sinne pääsy.

Tärkeimmät pelaajat: Michael Chemos ja Joni Savimäki

Aloituskuusikko(tai seitsikkohan se nykyään on liberon kanssa):

Lyhenteiden selitykset: h=hakkuri, kt=keskitorjuja, yp=yleispelaaja, p=passari, l=libero

Hieman muutakin tietoa tästä aloituskuusikosta, pelaajien järjestyksestä ja termeistä nyt tässä ekan kokoonpanon yhteydessä, joka on vähän nippelitietoa jo, mutta saattaa selventää joitain asioita. Olen laittanut pelaajat siihen järjestykseen kuin he kentälläkin ovat. Kolme ylintä ovat siis aloituksessa verkolla ja kolme alinta ovat silloin takakenttämiehiä. Lentopallossa on kuusi paikkaa joidenka nimet ovat hyvinkin loogisesti numeroitu vaan 1-6. Ja joka kerta kun vastustajan syöttäessä voitetaan pallo, liikutaan yksi pykälä kierrossa eteenpäin kellon suuntaisesti. Ykköspaikka on siis tuo mistä passari tässä lähtee ja kakkospaikka on Savimäen paikka. Kolmonen Hedhilin jne jne. Musoni on siis kutospaikalla. Tämä kutospaikka on se mistä yleispelaajat hyökkäävät takakentän hyökkäyksiään ja sitä kutsutaan usein paippihyökkäykseksi. Ykköspaikka on se minne hakkuri aina siirtyy aloituksen jälkeen ollessaan takakentällä, koska hän lyö aina sieltä. Ykköspaikalta suoritetaan myös aina aloitussyöttö. Näitä rotaatioita voi vaihdella mielensä mukaisesti aina erien alussa ja siksi passari ei todellakaan aina lähde ykköspaikalta, mutta tietyt lainalaisuudet pätevät järjestyksessä silti aina. Kuten se, että passari ja hakkuri ovat aina "ristikkäisissä kulmissa", eli mahdollisimman kaukana toisistaan. Samoin myös yleispelaajat ja keskitorjujat keskenään. Niin, ja keskitorjuja pelaa toki vain etukenttä kierroksen, jonka jälkeen hän menee vaihtoon ja libero tulee pelaamaan takakenttäkierroksen hänen puolestaan. Jos teeveessä esim. siis em-kisojen aikaan puhutaan ykköspaikan hyökkäyksestä, tarkoitetaan sillä käytännössä aina hakkurin hyökkäystä takakentältä. Ykköspaikan hyökkäystä ei pidä sekoittaa ykköshyökkäykseen, joka tarkoittaa
keskitorjujan lyömää nopeata pateria tai siirtoa keskeltä verkkoa. Kutospaikan hyökkäys eli paippihyökkäys on todella nopeatempoinen paterin "päälle" pelattu yleispelaajan takakentän hyökkäys. Nelospaikan hyökkäys on hakkurin tai yleispelaajan tekemä lyönti siitä missä Chemos tässä on. Kakkospaikan hyökkäys taas Savimäen kohdalta. Vitospaikan hyökkäystä ei käytetä käytännössä kuin täysin poikkeustilanteissa, ja sitä ei näe edes läheskään joka pelissä. Oliko kaikki varmasti tarpeeksi sekavaa? Hyvä.

No nyt siihen Riennon aloituskuusikkoon:

Michael Chemos (h) Faroug Hedhili (kt) Joni Savimäki (yp)



Michael Pelletier (yp) Fred Musoni (kt) Tuomas Karjalainen (p)

Lasse Kukkonen (l)


Vaihtomiehet:
Lasse Kukkonen (p) Ihan ok vaihtoehto passaamaan jos Karjalaisella peli sakkaa, mutta ei häikäise.
Arttu Reijonen (kt)
Ville Louhela (h) Pystyy tarvittaessa silloin tällöin antamaan lepoa/lyhyt aikaisen vaihtoehdon hakkurin paikalle.
Aleksi Sillanpää (yp)
Jari Nurro (yp/l)


Team Lakkapää

Aiemman kestomenestyjän Lakkapään, eli PerPon tilanne on melko hankala. Viime kaudella sijoitus oli 10. ja tälle kaudelle ei paljoa enempää uskalla odottaa. Joukkue on nuori ja melko kokematon. He hankkivat Serbiasta itselleen hakkuriksi Luka Medicin. Kyseessä ei ole mikään valtava pallontappaja, vaan enemmän yleispelaaja tyyppinen hankinta, vaikka ei sitä paikkaa pelaakkaan. Medic lyö ihan fiksusti, mutta ei tavattoman korkealta tai lujaa. Lakkapää olisi kenties tarvinnut ison mörssärin riveihinsä joka hoitaa roskapalloja, mutta rahatilanne on heikohko ja aika pienellä liekillä on homma tällä hetkellä käynnissä. Keskitorjujaksi he saivat Australiasta Trent O'Dean. Ihan kelpo kaveri, mutta keskitorjujaosasto oli lakkapään parhaita osa-alueita jo valmiiksi Hautalan ja Karton johdolla, joten yleispelaajalle olisi
mielestäni ollut paljon enemmän tarvetta. Nyt se osa-alue on liigatasolle melko heikoilla kantimilla kun kolmikko Palokangas, Mäkinen ja Lemola jakavat sen keskenään. Palokangas ei ole samassa kunnossa kuin parhaina vuosinaan ja nuoret Lemola ja Mäkinen eivät ole vielä täysin valmiita kantamaan niin isoa vastuuta kuin heiltä vaadittaisiin. Passari Dosanjih on etevä pelimies ja pyörittää peliä ulottuvasti ja monipuolisesti. Käytössä oleva hyökkäysarsenaali ei vaan ole paras mahdollinen. Myös vastaanoton kestävyys on pieni kysymysmerkki.

Lakkapään paukut eivät millään taida riittää pudotuspeleihin ja sijoitus voi olla jopa ihan pahnan pohjimmaisena. Hyökkäysvoima, sekä vastaanotto ovat lähtökohtaisesti heidän heikkouksiaan. Myöskään erityisen hyvä syöttöjoukkue he eivät ole. Rovaniemen porukat ovat jo kauan olleet selvästi vaarallisempia kotikentällään kuin vierasmatkoilla.

Tärkeimmät pelaajat: Arash Dosanjih ja Luka Medic

Aloituskuusikko:

Luka Medic (h) Trent O'Dea (kt) Mäkinen (yp)


Palokangas (yp) Markus Kaurto (kt) Arash Dosanjih (p)

Matti Alatalo (l)

Vaihtomiehet:
Joel Juurinen (p)
Roope Siliämaa (l) Melko tasainen, joskin heikohko liberopari heillä kyseessä ja pelaava libero voi vaihtua useastikin. Hankala sanoa kumpi aloittaa.
Miikka Lemola (yp) Yleispelaajien peluutus voi olla hyvinkin tasaista kauden aikana, ja on hankala arvioida varmaksi ketkä aloittavat. Lemola käytännössä samalla viivalla muiden kanssa.
Jere Mäkinen (yp)
Tuomas Hautala (kt) Hyvä, laadukas keskitorjuja ja voi hyvinkin olla myös kuusikossa.

RYHMÄ C:

Leka Volley

Kuopioon viime vuonna todella nopealla aikataululla synnytetty Leka Volley saavutti ensimmäisellä kaudellaan ihan kelpo sijoituksen ollessaan runkosarjan 7. Pudotuspeleissä tuleva mestari Tiikerit kuitenkin hoiti Lekan ilman ongelmia pois tieltään. Tälle kaudelle Leka on uusiutunut aika paljon. Molemmat passarit, maajoukkuetason libero, pistepörssin voittanut hakkuri, sekä joukkueen kapteeni ovat joukkueesta nyt poissa. Tilalle tuli pari miestä Usasta ja hakkuri Samposta. Periaatteessa he siis menettivät hyvinkin tärkeitä palasia joukkueestaan, mutta ovat toisaalta onnistuneet myös ihan hyvin paikkaamaan osan heistä. Liberovaihdossa Sampon kanssa Leka jäi kyllä auttamatta häviölle, kun Tolvanen meni Sampoon ja Sampossa vaihtopenkille jumittunut Hakala meni puolestaan veljensä valmennettavaksi Lekaan. Myöskään hakkuri Leikas ei ole yhtään samantyylinen vasara kuin Tiisaar oli, mutta ei missään nimessä kuitenkaan huono hankinta. Leikas lyö matalammalta ja todella kovaa, kun Tiisaar oli täysin päinvastainen, eli löi korkealta mutta lyönneissä ei ollut kunnolla potkua. Loppukautta kohden ja erityisesti pudotuspeleissä joukkueet olivat aika pitkälti skoutanneet Tiisaariin lyöntisuunnat, ja saivat niistä paljon vaimennuksia ja puolustuksia. Torjumaan Tiisaar oli todella hyvä, joten siinä tulee takapakkia. Usasta hankitut yleispelaaja Petty ja passari Austin ovat molemmat ihan kelpo hankintoja. Petty tuo kaivattua lyöntivoimaa lisää ja omaa potentiaalia kovemmaksikin pelimieheksi. Austin on ihan hyvä peruspassari ja pyörittää keski- sekä paippihyökkäyksiä kenties paremmin kuin Lekan viime vuoden lingot Penttinen tai Mustonen. Muuten Austin häviää hieman Penttiselle pelillisesti.

Lekan heikkouksiin tulee ehkä kuulumaan hieman pehmeä laitahyökkäys, aivan kuten edellisellä kaudellakin. Petty tosin auttaa siinä sen verran, että se on tasaisempaa eikä hakkuri ole yksin vastuussa hyökkäystehoista. Silti isoa torjuntaa vastaan tehot ovat vaarassa jäädä hieman vajaiksi. Myös vastaanotto lukeutuu pieneksi kysymysmerkiksi. Vahvuuksiin lekalla kuuluu ehdottomasti keskihyökkäys. Maajoukkueratsu Lehtonen ja Usan paljon kehittynyt jättiläinen Johnson ovat siinä todellakin miehet paikallaan. Leka tulee varmasti pelaamaan paljon keskihyökkäyksien kautta kauden aikana, joten vastaanoton olisi todella tärkeää olla kunnossa jotta se on mahdollista. Tämä taas aukaisisi enemmän tilaa laitahyökkäyksille.

Lekalla on hyvät mahdollisuudet pudotuspeleihin, mutta aivan realistinen riski on myös se, että näin tasaisessa liigassa he ovat niiden ulkopuolella. Yksikin loukkaantuminen voi olla kohtalokas, koska vaihtopenkiltä on hyvin vähän saatavissa liigatasoista apua.

Tärkeimmät pelaajat: Jukka Lehtonen, Greg Petty ja Timo Leikas


Aloituskuusikko:

Timo Leikas (h) Kristopher Johnson (kt) Eelis Karinen (yp)



Greg Petty (yp) Jukka Lehtonen (kt) Chris Austin (p)

Juhani Hakala (l)


Vaihtomiehet:
Lasse Jäntti (p) Nuori kakkospassari. Hyvä tulevaisuus edessä jos jaksaa harjoitella. Vielä kuitenkin ymmärettävästi raakile liigaan.
Teemu Silventoinen (yp/l) Kenties kakkoslibero? En tiedä, tuntematon nimi itselle. Tuskin käyttöä liigassa.
Simo Puttonen (yp/kt/h) Todella monipuolinen, koska voi paikata melkeinpä mitä paikkaa vain, mutta jotain vielä puuttuu jotta olisi kuusikon mies millään paikalla.
Antti Karttunen (yp) Ihan kelpo yp-vaihtoehto Kariselle, mutta vastaanoton vuoksi Karinen pelannee leijonaosan peleistä.
Juho Kaunisto (yp/h) Nuori jättiläinen on takuuvarma tulevaisuuden nimi jos motivaatio säilyy. Kenties maajoukkueessa saakka. Ei vielä kuitenkaan liigatasoa, mutta ikääkin vasta 17.


Rantaperkiön Isku

Viime vuonna kauden edetessä todella paljon parantaneet ja jopa pudotuspeleihin nousseet Tamperelaiset ovat mielenkiintoisen tilanteen edessä. Tässä on hyvä esimerkki joukkueesta jonka todellista potentiaalia on todella hankala arvioida. Joukkue on täynnä nuoria lupaavia pelimiehiä ja heidän tärkein pelaajansa, kokenut Tihinen lopetti uransa viime kauteen. Kuka ottaa nyt johtajan viitan ja runnoo ne roskapallot väkisin torjunnan käsistä katsomoon? Riskinä on että jos peli alkaa takkuamaan, ei ole kenties ketään johtavaa pelaajaa joka ottaisi ohjat ja nostaisi nuoret pojat suosta. Joukkueessa on monta mielenkiintoista nimeä, jotka jo viime kaudella yllättivät varmasti monet ja vieläpä täysin puun takaa. Nyt he ovat vuoden vanhempia ja kuulemani mukaan se näkyy. Melko lyhyt joukkue muutamia pelaajia lukuunottamatta, ja se tarkoittaa että heidän pitää vaimentaa torjunnassa hyvin ja puolustaa vielä paremmin. Joukkue on melkeinpä muuttumaton viime kauteen nähden, aiemmin mainittua kapteenin poislähtöä lukuunottamatta tietenkin. Ainoastaan yksi ulkomaalaisvahvistus passarina ja loput nuorta kotimaista lentopallotulevaisuutta. Joukkue sai hankittua Valepasta Mäkisen joka onkin varmasti iso osa pelaavaa kuusikkoa. Toivottavasti myös nuori Helenius jatkaa samoja otteita kuin viime vuonna. Molempien pelaavien
yleispelaajien pituus on alle 190cm, ja se on kyllä liigatasolla varmastikin ennennäkemätöntä. Molemmilla sen sijaa on ponnistusvoimaa siitäkin edestä, sekä he ovat äärettömän taitavia ja fiksuja pelaajia. Myös vastaanotto sujuu hyvin. Hakkurina Kaislasalo tulee saamaan varmasti paljon passeja, saa nähdä miten hän suoriutuu. Ulottuvuutta on mukavasti, ehkä kesän treenit ovat tuoneet myös lyöntiin taas lisää potkua. Passari Eaton on todella taitava pelaamaan ennenkaikkea keskihyökkäystä ja tulee ruokkimaan maajoukkuemies Sinkkosta todella paljon ja hankalistakin paikoista. Tämä taas avaa laitapelaajille lisää tilaa, koska vastustajan on pakko vartioida keskihyökkäystä pitkään, eikä voi ennakoida torjuntaa vähän huonommastakaan vastaanotosta.

Joukkueen vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti vastaanotto. Maajoukkueessakin mukana ollut Mutka liberona, sekä kaksi hyvän vastaanoton omaavaa yleispelaajaa. Lisäksi valmentajana hihavelho Heino, jolla varmasti on siinä paljon annetttavaa. Siitä osa-alueesta ei peli varmasti heillä jää kiinni. Vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti myös jo mainittu passari-keskitorjuja kombinaatio. Heikkouksina on pakko mainita joukkeen pituus, sekä mahdollinen hyökkäysvoiman puute. Saako nuori joukkue tarpeeksi kovat tehot irti laidoista? Myöskään vaihtopenkki ei ole laaja, loukkaantumiset tuovat tullessaan ison huolen. Joukkue kuullemma syöttää erityisen hyvin.

Iskulla on hyvä mahdollisuus pudotuspeleihin ja itselläni on sellainen kutina, että nuori joukkue sinne myös menee. Jos minulle olisi tasan vuosi sitten näytetty tätä pelaajalistaa ja sanottu, että sillä taistellaan pudotuspelipaikasta, olisin pitänyt sitä täytenä hulluutena. Niin ne ajat vaan muuttuu, ja lupaavia pelaajia nousee yllättäenkin. Mutta kuten sanottu, myös epäonnistumisen mahdollisuus näin kokemattomalla joukkueella on täysin mahdollinen.

Tärkeimmät pelaajat: Conor Eaton, Sauli Sinkkonen ja Sakari Mäkinen (Tämä joukkue on niin tasainen, että tekisi mieli luetella puoli joukkuetta tähän)

Aloituskuusikko:


Samuli Kaislasalo (h) Tatu Härkönen (kt) Jan Helenius (yp)



Sakari Mäkinen (yp) Sauli Sinkkonen (kt) Conor Eaton (p)

Mutka (l)



Vaihtomiehet:
Teemu Koivunen (kt) Ihan kelpo vaihtoehto Härkösen paikalle keskitorjujaksi.
Petteri Friberg (yp/h)
Eetu Rantanen (p) Tason pudotus Eatonista on iso, mutta pystyy aika-ajoin paikkaamaan pätkiä tarvittaessa.
Tapio Toiviainen (yp) Hyvä yp-vaihtoehto jos Mäkisellä tai Heleniuksella peli tökkii.
Ossi Mäkinen (yp)



Korson Veto

Viime kaudella vahva alun pelannut, mutta myöhemmin pahasti hyytynyt KoVe on liikkeellä käytännössä täysin samalla ryhmällä kuin viime vuonna. Vain pieniä muutoksia on tullut. Joukkueen peliä on pyörittänyt monta vuotta todella kokenut ja taitava passari. Ensin Petteri Laurila ja nyt viime kaudella Arto Hanni. Siinä on ollut kapellimestari joka on saanut varmasti pidettyä nuorta ryhmää pelikurissa kiinni. Nyt paikan kuitenkin ottaa nuori ja vähän pelejä liigassa pelannut Joel Laakso, ja on mielenkiintoista nähdä pysyykö joukkueen peli kasassa samalla tavalla. Joukkueessa on hyviä nuoria pelimiehiä jotka ovat viime kausina nostaneet tasoaan, niin että alkavat kohta olla oikeasti kypsiä liigaan. Joukkue hankki ainoan ulkomaalaisvahvistuksena Unkarista kun keskitorjuja Szabo liittyy ryhmään. Kyseessä on mielestäni hyvä täsmähankinta sillä juuri keskitorjujaa KoVe kaipasi. Joukkueen selvästi tärkein pelaaja ja johtohahmo on Kankaanpää, joka kantaa suurta vastuuta niin vastaanotossa kuin myös hyökkäyksessä. Joukkueen hakkurina on mielenkiintoinen nuori Vallin jolla on kyllä raamit mihin vain, kunhan pelikokemusta ja harjoituksia saadaan alle.

Korso kuuluu Iskun kanssa niihin joukkueisiin joiden skaala menestyksen suhteen voi olla hyvinkin laaja, ja asian tietää vasta kun näkee miten nuori joukkue reagoi tappioihin ja voittoihin kauden aikana. Potentiaalia on kyllä. Loukkaantumisia joukkue ei kestä lainkaan, niin ohut on rosteri.

Joukkueella on täysi mahdollisuus hyvällä kaudella olla pudotuspeleissä, mutta millään tavalla shokkina ei voisi myöskään pitää jos he rymyävätkin viivan alapuolella.

Tärkeimmät pelaajat: Toni Kankaanpää, Antti Vallin


Aloituskuusikko:

Antti Vallin (h) Lassi Nurminen (kt) Toni Kankaanpää (yp)



Karl Külaots (yp) Alpár Szabo (kt) Joel Laakso (p)

Ville-Erik Tarkiainen (l)


Vaihtomiehet:
Marko Määttänen (yp)
Patrik Ovaska (yp/l)
Niko Kärkkäinen (yp)
Miro Määttänen (yp) Kovakätinen vaihtoehto yleispelaajaksi Külaotsin paikalle jos hänellä ei kulje.
Nuutti Niinivaara (kt)




RYHMÄ B:


Oulun Etta

Aika ison muutoksen pelaajistossa kokenut Etta lähtee ehkä hieman heikentyneenä, mutta siltä viisaasti rakennetulla joukkueella tähän kauteen. Viime kaudella potku riitti runkosarjassa kuudenteen sijaan, ja matka katkesi Loimua vastaan heti puolivälierissä ilman voittoja. Kauden päätteeksi joukkueesta lähtivät isoa vastuuta hyökkäyspäässä kantanut Walker, molemmat keskitorjujat, passari sekä ennen kautta joukkueen hakkuri Sorvoja loukkaantui pahasti ja kausi oli hänen osaltaan todennäköisesti siinä. Joukkue hankki tilalle Riennosta yleispelaajaksi Pennasen, Tiikereistä keskitorjujaksi Väisäsen, Usasta hakkuriki Bittnerin sekä kakkospassarin ja keskitorjujan Särkistä. Passariksi nostettiin viime vuoden kakkoskatapultti Haapakoski. Pennanen ei pysty korvaamaan Walkerin tehoja hyökkäyspäässä, mutta on häntä paljon parempi vastaanottaja ja pystyy lisäksi myös hyökkäämään järkevästi. Toista yleispelaajan paikkaa pelaa kokenut Hakala, joka on edelleen kelpo pelimies paikallaan, vaikka ei aivan takavuosien kunnossa enää olekaan. Silti todella varma ja vähillä virheillä pelaava kapteeni, joten on taas isossa vastuussa. Bittner on hakkurina kovempi kuin Sorvoja, joten siellä puolella hyökkäysvoima lisääntyi. Väisänen on ihan kelpo keskitorjuja ja pystyy mielestäni täyttämään roolin aivan yhtä hyvin kuin viime vuoden ulkomaalaisvahvistus Rusty Lavaja. Valmentajana heillä on vanha tuttu tulisieluinen mutta ajattelumalliltaan pelaajalähtöinen Kuoksa, joka sopii tälle ryhmälle varmastikin hyvin.

Joukkueen selkeisiin vahvuuksiin kuuluu vastaanottopelaaminen. Pennanen, Hakala ja maajoukkueessakin mukana ollut Rajala pitävät huolen siitä, että nuori passari Haapakoski ei joudu juoksemaan pallon perässä aivan kieli vyön alla. Pienenä kysymysmerkkinä mielestäni on keskitorjujien ja yleispelaajien hyökkäystehot. Molemmat yleispelaajat ovat kuitenkin niin sanottuja nostavia yleispelaajia, mutta ovat tosin saaneet hyökkäysvastuutakin ihan reilusti aiempina vuosina. He tekevät hyökkäyksessä järkeviä ratkaisuja torjunnan käsiä hyödyksi käyttäen ja eivät sorru suoriin räiskimisvirheisiin helposti, mutta löytyykö heiltä tasaisesti ja tarpeeksi tehoja koko kauden ajan? Hakkuri Bittnerillä on joskus ollut pieniä sopeutumisongelmia aiemmissa joukkueissa, onko nyt löytynyt ryhmä jos homma toimisi. Palloa mies osaa kyllä lyödä. Myös passari Haapakoski joutuu kovaan paikkaan. Pysyykö pelin taso tarpeeksi korkealla koko kauden ajan? Vaihtopenkki myös Ettalla on todella, todella ohut. Vaihtoehtoja loukkaantumisen tai pelin sakatessa ei juuri ole. Se voi kauden aikana tehdä asioita hankalammaksi.

Ettan pitäisi kyllä selvittää tiensä pudotuspeleihin ja mielestäni hyvin alakanttiin on kausi mennyt jos eivät sinne selviä. Voivat taistella jopa viimeisestä kotiedun paikasta.

Tärkeimmät pelaajat: Anssi Hakala, Dean Bittner


Aloituskuusikko:


Dean Bittner (h) Markus Väisänen (kt) Eetu Pennanen (yp)


Anssi Hakala (yp) Ville Kaksonen (kt) Niko Haapakoski (p)

Juho Rajala (l)


Vaihtomiehet:
Petteri Kiilunen (l)
Oskari Seppä (yp)
Heikki Lehtoniemi (yp, h)
Eemeli Kupari (kt)
Jussi Mäkinen (p)



Pielaveden Sampo


Viime kaudella runkosarjan vitonen, jonka jälkeen todella tiukka puolivälieräsarja finaaliin saakka mennyttä Hurrikaania vastaan, mutta siitä luu käteen. Tälle kaudelle useampi pelaaja vaihtui, mutta monta tärkeää pelaaja pysyi ja hankinnat myös järkeviä. Isoin menetys oli kenties Herreran lähteminen Kokkolaan. Tilalle hankittiin Sampon onneksi Slovenialainen Djordjevic joka on hyvä ja monipuolinen hankinta paikkaamaan Herreran jättämä aukko. Tärkeää Sampolle oli myös saada viime kaudella kesken sarjakauden mukaan tullut passari Krause pysymään joukkueessa. Erinomaisia otteita esittänyt ja todella ulottuva vasenkätinen pelintekijä antaa Sampon hyökkääjille hyvät eväät sujuvaan ja yllätykselliseen hyökkäyspeliin. Kakkospassarina on myös tarjolla kelpo vaihtoehto kun viime kaudella loukkaantunut Mäkitupa on taas pelikunnossa ja pystyy tarvittaessa pyörittämään peliä mainiosti. Yleispelaajaksi hankittiin taukoa liigasta pitänyt Heiskanen, joka on hyvän vastaanoton omaava, tasapainottava ja vähillä virheillä pelaava hankinta. Kolmantena yleispelaajana jatkaa viime vuodesta tuttu pomppuihme Poikela. Hakkkuritilanne Sampolla on aika mielenkiintoinen, koska Leikas siirtyi Lekaan ja tilalle ei ole hankittu vielä ketään. Ulkomailta siihen varmasti paikkaajaa he ovat etsimässä. Joukkueessa on kuitenkin hakkurina jo valmiiksi Häyrinen joka on myös ihan hyvä vaihtoehto kentälle, mutta ehkä ei vielä kuitenkaan se koko kauden pelaava vasara. Häyrinenkin on lisäksi tällä hetkellä loukkaantuneena, näinköhän pelikunnossa kauden alkaessa, jos ulkomailta ei ketään siihen mennessä ole tullut. Keskitorjujina Sampolla jatkavat Väliaho, Kaatrasalo ja Ikonen. Väliahon ja Kaatrasalon ollessa hyvä ulottuva parivaljakko liigaan. Ikonen paikkaa sitten tarvittaessa. Liberona toimii Lekasta takaisin Sampoon palaava Tolvanen, joka on edelleen liberoeliittiä Suomessa.

Sampon vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti hyvä passipeli, vastaanotto ja hyvin rakennettu tasapainoinen joukkue. Vaihdosta löytyy melkein jokaiselle pelipaikalle oikeasti hyvä paikkaaja/vaihtoehto. Varsinkin yleispelaajien ryhmä on tasapainoinen. Heikkouksina voidaan mielestäni pitää aloitussyöttöä ja kovan pallontappajahakkurin puuttumista. Lehtien mukaan sopivaa hakkuria kuitenkin koko ajan etsitään.

Sampon pitäisi lähtökohtaisesti olla melko varma pudotuspelijoukkue. Neljänteen sijaan eli kotietuunkin on hyvät mahdollisuudet, mutta murtautuminen kolmen ison edelle pitkässä runkosarjassa on varmastikin liian vaikeaa. Loukkaantumiset ovat myös tällä hetkellä Sampolla vaivana kun lehtiuutisten mukaan tosiaan sekä hakkuri Häyrinen että libero Tolvanen saattavat olla sivussa kauden alussa.

Aloituskuusikko:


Eetu Häyrinen (h) Aleksi Kaatrasalo (kt) Alen Djordjevic (yp)


Ville Heiskanen (yp) Mikko Väliaho (kt) Jared Krause (p)

Tolvanen (l)

Vaihtomiehet:
Antti Poikela (yp) Voi olla myös aloituskuusikon mies, niin tasainen kolmikko kyseessä.
Kasper Pennanen (yp)
Tuomo Ikonen (kt)
Toni Mäkitupa (p) Kelpo passarivaihtoehto Krausen huilatessa.


Raision Loimu

Viime vuonna runkosarjassa neljänneksi tullut ja lopulta myös loppusijoitukseltaan neljäs ollut Loimu on hieman heikentynyt tälle kaudelle. Tärkeitä pelaajia on lähtenyt pois, ja paikkaajat eivät ole yhtä laadukkaita. Isoin menetys oli selvästi hakkuri Sivulan lähteminen Valepan riveihin. Tilalle tullut Meksikolainen Vargas ei ole hänen tasoisensa pallontappaja. Vargas on ihan ok hakkuri, mutta ehkä kuitenkin hieman pehmeä valinta Loimulta. Myös vanhemman Rumpusen lähteminen ulkomaille tekee aukon Loimun rosteriin. Yleispelaajan paikalle ei ole hankittu ketään ja jos siihen ei hankitakaan, on siinä selvä heikkous Loimun kohdalla. Borichev pystyy sitä paikkaa kyllä pelaamaan ajoittain, mutta useampi peli peräkkäin, saati koko kausi voi olla liikaa. Keskitorjujaksi hankittu Meehan on hyvä pelimies ja tuo passarille selvästi lisää vaihtoehtoja. Passaritilanne on mielenkiintoinen, koska viime vuoden passari Juntura sai kaverikseen Iranista palanneen Vuorisen. Kaksi maajoukkueringissä mukana olevaa passaria siis samassa joukkueessa. Vuorisella on sopimuksessa kuitenkin ulkomaalaispykälä, joten voi olla ettei häntä nähdä koko kautta Suomessa. Liberon tonttia hoitaa ulkomaalaishankinta Silva, joka hoitaa kyllä tonttinsa varmasti hyvin.

Loimun heikkoudet löytyvät mielestäni yleispelaajaosastolta. Ossi Rumpunen hoitaa varmasti tonttinsa, mutta toisen yleispelaajan paikka on kysymysmerkki. Myös hakkurin tehot koko pitkän kauden ja erityisesti kärkiporukoita vastaan mietityttävät. Ongelmaksi muodostuu myös se, että vaihdosta ei ole passaria lukuunottamatta apua tulossa. Todella ohut vaihtopenkki. Vahvuudet ovat taas passariosastolla, sekä myös siinä että heillä on mielestäni kuitenkin melko tasapainoinen joukkue aloituskuusikon osalta, yleispelaajatilanteesta riippumatta.
Loimu taistelee mielestäni samoista sijoista Sampon ja Ettan kanssa. Eli kotiedusta playoffeihin.

Aloituskuusikko:

Daniel Vargas (h) Tuukka Anttila (kt) Kirill Borichev (yp)


Ossi Rumpunen (yp) Ryan Meehan (kt) Ville Juntura (p)

Joel Silva (l)


Vaihtomiehet:
Kasper Vuorinen (p) Aloittavaa passaria on itseasiassa hankala sanoa. Molemmat pystyvät sen hoitamaan kirkkaasti.
Karri Sihvonen (kt)
Verneri Vetriö (yp)
Eetu Rantanen (l)


RYHMÄ A:


Valepa

Viime vuoden runkosarjan voittaja, mutta playoffeissa tuli todella iso pettymys kun Hurrikaani tiputti heidät pronssiotteluun. Sen Valepa kuittasi itselleen. Tälle kaudelle on tehty todella isoja hankintoja useita. Hakkuriksi/yleispelaajaksi hankittiin hollantilaisen vähän kevyen Hoogendoornin tilalle Suomen maajoukkuemies Sivula, joka on parhaimmillaan pitelemätön. Toiseksi hakkuriksi hankittiin kehittyvä nuori Ukrainasta joka on jo osoittanut hyviä pelimiehen elkeitä. Keskelle hankittiin todella laadukas keskimies Ukrainasta korvaamaan Pollockia. Passariksi puolestaan pitkäaikainen maajoukkuelinko Mikko Esko, joka on edelleen maailmanluokan passari. Passareina ovat nyt siis Eskon veljekset, kun myös Antti jatkaa joukkueessa. Todella kova kaksikko heillä kyseessä ja jakavat varmasti pelivastuuta. Uskon kuitenkin että Mikko kaivetaan kentille tiukemmissa peleissä. Joukkueessa jatkaa myös maajoukkueen kenties tärkein pelaaja ja monivuotinen liigan paras pelaaja Kunnari. Hänen merkitystäänkään ei voi liikaa korostaa. Nyt Kunnarilla on myös tulitukena todella kovat miehet. Kaiken tämän lisäksi joukkueessa jatkaa myös maajoukkueringissä oleva Krastins, libero Korhonen, sekä torjuntatilaston moninkertainen voittaja Venski. Lisäksi mukana on myös muutamia muita nuorempia kavereita. Kaikki tämä miehistö luo Valepalle todella kovan ryhmän ja mahdollisuuden pyörittää erilaisia variaatioita halunsa mukaan. Esimerkiksi Sivula voi pelata hakkurina, tai siirtyä yleispelaajaksi jolloin Ukrainan mies ottaa hakkurin paikan itselleen. Tällöin Sivulan paippihyökkäys saadaan käyttöön, ja se on valtava ase laitahyökkäyksen rinnalle. Kunnari ja Korhonen ovat todella hyviä vastaanottajia ja Sivula ei tarvitsisi siitä suuremmin huolehtia edes yleispelaajana.

Valepan vahvuus on ehdottomasti yksinkertaisesti sen rosterin taso ja laajuus. Sillä on hurjasti hyökkäysvoimaa joka paikasta, todella laadukas vastaanotto ja myös todella vahva aloitussyöttö. Heikkouksia heidän joukkueestaan on suoraan sanottuna hankala löytää, ja suomen liigaan ei niitä juuri löydykään. Myös Euroopan kentiltäkin voi odottaa tulosta tämänkaltaisella joukkueella. Pelit pelataan toki kentällä eikä etukäteen papereissa, mutta hankala on sanoa mitä selviä heikkouksia heiltä muka löytyisi. Pelaajaluettelo on kovin mitä seurajoukkueella on Suomessa ollut koskaan.

Valepalla on varmasti ainoastaan kirkas ja selkeä tavoite. Mestaruus, sekä mahdollisimman hyvä menestys eurokentillä. Mitään muuta ei tämänkaltaisella joukkueella voi lähteä hakemaan. Ei se kuitenkaan itsestäänselvyys missään nimessä ole, sillä seuraavat kaksi joukkuetta listalla ovat varmasti toista mieltä.

Tärkeimmät pelaajat: Olli Kunnari, Mikko Esko, Urpo Sivula


Aloituskuusikko:


Urpo Sivula (h) Eduar Venski (kt) Elviss Krastins (yp)


Olli Kunnari (yp) Andrei Levchenko (kt) Mikko Esko (p)

Jarmo Korhonen (l)


Vaihtomiehet:
Antti Esko (p) Todella laadukas passari, vaikka veljeään huonompi onkin.
Timo Jokinen (yp)
Joonas Oksala (kt)
Stanislav Neviadomskyi (h) Hyvä vaihtoehto hakkuriksi jos Sivula pelaa yleispelaajana tai on loukkaantunut.
Toni Vahela (yp)



Hurrikaani Loimaa

Hurrikaani on muuttunut todella paljon viime kaudesta ja hankkinut todella kovia ulkomaalaispelaajia. Joukkueesta lähteneet tärkeimmät pelaajat olivat hakkuri Cedic, yleispelaaja Petrusevic ja passari Määttä.Tilalle tulivat Marokon maajoukkuehakkuri Mohammad Al Hachadi, passariksi Dolgopolov, yleispelaajiksi jenkki Ryan Jay Owens sekä Australian maajoukkuemies Luke Smith. Kaikki todella hyökkäysvoimaisia ja ulottuvia pelaajia ja vahvempia kuin viime vuoden edeltäjänsä. Hurrikaanissa jatkaa myös maajoukkueesta tuttu kolmikko keskitorjuja Matti Oivanen, libero Jesse Mäntylä ja yleispelaaja Eemeli Kouki. Kaikki nämä pelaajat plus muutama vaihtomies muodostavat todella laadukkaan joukkueen, joka voi pelin ollessa kunnossa taistella Valepan ja Tiikereiden kanssa mestaruudesta aivan tasapäin. Joukkuetta tuli valmentamaan Suomen maajoukkueen kakkosmies Giolito, joka on saanut kyllä todella hyvät resurssit joukkueenjohdolta ja on myös onnistunut houkuttelemaan laadukkaita pelaajia tiimiinsä.

Hurrikaanin selvä vahvuus on sama kuin Valepalla. Joukkue on yksinkertaisesti pelaajalistaltaan todella laadukas. Se on todella ulottuva jokaisella pelipaikalla ja jokaisella pelaajalla on kosolti hyökkäysvoimaa. Myös aloitussyöttö tulee kuulumaan heidän vahvuuksiinsa. Heikkouksia on hankala löytää, mutta aivan yhtä aukoton he eivät ennakkoon ole kuin Valepa. Pieni kysymysmerkki on esimerkiksi heidän vastaanottonsa, vaikka siellä Mäntylä hääriikin. Owens ja Smith ovat nimittäin enemmän hyökkäyspuolen yleispelaajia ja on mielenkiintoista nähdä miten heidän hihansa kestää kovaa pommitusta. Mutta sekin ongelma vähenee reilusti kun Kouki on kentällä. Hänen hihansa riittää liigaan vallan mainiosti ja ei ole niinkään sanottua etteikö hänkin voisi aivan hyvin olla aloittava kuusikossa. Yleispelaajien kohdalla onkin todella hankala sanoa etukäteen mikä heidän peluutuksensa on. Hurrikaanilla on myös hyvin laaja rosteri ja yksi loukkaantuminen ei heitä kaada, vaan mahdollisia vaariaatioita on monia erilaisia.

Myös Hurrikaanin selkeänä tavoitteena on varmasti sm-kulta ja menestyminen myös Euroopassa. Molempiin löytyy kyllä resursseja, mutta kyllä molempiin joutuu tekemään todella paljon töitä.

Tärkeimmät pelaajat: Mohammad Al Hachadi, Luke Smith


Aloituskuusikko:

Mohammad Al Hachadi (h) Matti Oivanen (kt) Luke Smith (yp)



Ryan Jay Owens (yp) Tuomas Koppanen (kt) Dmytro Dolgopolov (p)

Jesse Mäntylä (l)


Vaihtomiehet:
Kasimir Vuorinen (yp) Laadukas yleispelaaja, mutta edessä monta vielä kovempaa.
Karri Kutinlahti (kt) Pystyy tarvittaessa pelaamaan keskitorjujana pelejä siellä täällä jos Oivasen selkä ei kestä, tai sairastumisia on. Tulevaisuuden pelaaja.
Tomi Mutka (yp)
Eemeli Kouki (yp) Täysin hyvä vaihtoehto myös aloituskuusikkoon, ja voi siellä ollakkin.
Mauri Kurppa (p) Kelpo kakkospelintekijä


Kokkolan Tiikerit

Noniin. Viimeinen joukkue menossa. Tiikerit oli viime kauden mestari ja tälle kaudelle se on koonnut taas hyvätasoisen joukkueen. Yksi iso poislähtijä joukkueesta on kun Matti Hietanen ei heillä enää pelaa. Tilalle hankittiin Samposta Herrera joka on myös todella laadukas pelaaja ja siinä mielessä myös samantyylinen kuin Hietanen, että omistaa hyvän vastaanoton mutta myös vahvan hyökkäyksen. Myös joukkueen libero Hyvärinen lähti pois ja tilalle hankittiin peluri Japanista. Todella laadukas libero kyseessä tässäkin joten sillä osastolla ei Tiikereillä ole hätää vaihdoksesta huolimatta. Toisena yleispelaajana jatkaa Sauss, joka on todella hyvä ja laadukas pelaaja. Omistaa hyvän ja ulottuvan hyökkäyksen, mutta ei vastaanotossakaan ole isoja ongelmia. Joukkueen suurimpana tähtenä jatkaa toki Lelu Ojansivu joka oli viime kaudella koko liigan paras pelaaja. Hänen poissaolonsa näkyisi Tiikereiden pelissä kaikkein selvimmin. Omistaa maailmanluokan syötön ja pelaa passari Kehoen kanssa todella hyvin yhteen nopeata laitapassia joka on vastapuolen torjunnalle hankala torjuttava. Myös todella tärkeä hahmo koko Suomen lentopallomaailmalle. Kasvo joka on parhaiten tunnettu ja myös tykätty. Keskellä tiikereillä pelaa maajoukkuemies Siirilä sekä Leppälä. Joista Siirilä on aivan parhaita keskimiehiä koko liigassa. Vaihdossa myös ulkomaailta hankittu
keskimies, mutta hän on vielä raakile. Joukkuetta valmentaa nuori, mutta jo paljon menestystyä niittänyt ja pelaajien keskuudessa pidetty Tiilikainen.

Tiikereiden vahvuuksiin kuuluu yksinkertaisesti toki koko rosterin laajuus ja taso. Pelillisesti heillä on todella laajasti hyökkäysvoimaa, mutta myös vastaanotto on lähtökohtaisesti todella tasokasta. Kuten Valepalla ja Hurrikaanillakin, hyvillä hyökkäysjoukkueilla on usein myös vahva syöttö. Sama pätee Tiikereihinkin. Suoranaisia heikkouksia on hankala heiltäkin löytää. Kausi kertoo niistä taas enemmän.

Kuten muutkin A-ryhmän joukkueista, myös Tiikerit on varmasti vaan parhaiden sijoitusten perässä. Himmeämmät mitalit eivät tyydytä, eikä tälläisillä joukkueilla pidäkään.

Tärkeimmät pelaajat: Lelu Ojansivu, Steven Kehoe


Aloituskuusikko:

Lelu Ojansivu (h) Tommi Siirilä (kt) Roman Sauss (yp)


Enderwin Herrera (yp) Antti Leppälä (kt) Steven Kehoe (p)

Taichiro Koga (l)


Vaihtomiehet:
Lauri Jylhä (yp) Ihan kelpo yp-vaihtoehto jos jommalla kummalla ulkomaalaisella takkuaa, tai jos heille pitää antaa lepoa.
Lasse Jylhä (p) Nuori kakkospassari. Pystyy pelaamaan hetkittäin, mutta taso ei luonnollisesti verrattavissa Kehoen peliin.
Grayson Overman (kt)
Robert Seppänen (yp)
Antti Ropponen (h) Kelpo kakkoshakkuri, ja pystyy antamaan tarvittaessa Lelulle lepoa helpommissa peleissä.



Noniin. Siinäpä se koonti nyt olisi. Kirjoitusvirheitä ja joitain asiavirheitäkin saattaa joukkoon mahtua kun oikolukuin sen vain nopeasti. Mutta kyseessä kuitenkin ihan hyvin perustiedot kattava paketti josta kyllä saa kenties ne tärkeimmät infot ennen kautta. Vihjeistä sen verran, että laitan tännekkin sen verran vihjeitä mitä pystyn ja kerkeän. Kertoimien tippumisesta tai liian tiukasta aikataulusta
johtuen kaikkea ei varmastikaan tule, mutta jonkin verran kuitenkin varmasti. Jos on kysyttävää vihjeistä, lentopallosta yleensä, Suomen liigasta tms tms. niin joko tässä ketjussa tai yksityisviestillä voi kysellä. Pyrin vastaamaan niihin taas jos vain suinkin osaan.

Re: Lentopallon Mestaruusliiga 15-16

Lähetetty:
Kirjoittaja peitsamo
Koska tulen itse laskemaan näitä Voittolinjalle, en hirveästi viitsi lähteä valitettavasti korjailemaan tekstiä :D Tokihan omat mielipiteet saattavat mennä kivillekin, mutta muutama ranskalainen viiva nyt kuitenkin..

- Riento ja Lakkapää aika helppo sijoittaa alas. Palokankaalla on potentiaalia, en dissaa ennenkuin näen tositoimissa. Muutenkin niin paljon uusia tuttavuuksia, että muutama kierros pitää tarkentaa.
- Sammon menetykset? Leikas ja Herrera oli idioottivarma kaksikko, isot saappaat täytettäväksi. Tällä hetkellä riittämättömät korvaaja.
- ETTA on kyllä hankala ja voi olla alhaallakin.. Onko Väisänen Lavajan tasoa (IMO ei)? Niko Haapakoski on potentiaalinen floppi passarina.
- Korso, Isku ja LEKA -- Samoilla tasoilla kuin Sampo ja ETTA. Jos LEKA:n ohut pakka pysyy terveenä, se saattaa olla paras näistä.
- Loimu kanssa paha. Borichev ei vakuuta millään muotoa ja pakka tosiaan ohut.. Vargas pitää scoutata tarkemmin, ennen lopullista tuomiota.
- VaLePa-Hurrikaani-Tiikerit ratkoo mestaruuden, siitä samaa mieltä. Terveystilanne ja muutaman ulkomaalaisen todellinen taso tulee erottamaan tämän kolmikon.

Re: Lentopallon Mestaruusliiga 15-16

Lähetetty:
Kirjoittaja Volleyball
Joo, lähtökohtaisesti Riento ja Lakkapää on varmaan helppo laittaa pohjalle, mutta mielestäni erot seuraaviin eivät ole isot. Toisaalta hankala nähdä montaa joukkuetta heidän takanakaan.

Herrera oli tärkeä pelaaja Sampolle mutta Slovenialainen Djordjevic on hyvin laadukas pelaaja myös. Leikkaalla ongelmana on se, virhemäärät olivat usein hieman liian suuria. Silti kyseessä toki ihan kelpo hakkuri. Mutta kuitenkin täysin paikattavissa ja parannettevissakin jos vahvistus valitaan huolellisesti eikä hätiköiden. Lisäksi Häyrinenkin on nykyään ihan kelvollinen pelimies ja kehittyy vain lisää. Minun omissa papereissani Sampo tulee olemaan vahvempi kuin viime kaudella.

Lekan materiaali on sen verran ohut ja hieman kepoinen laitapelaajien osalta etten usko itse heidän olevan siksi esim Sampoa tai Ettaa edellä. Kotipeleissään Leka on varmastikin selkeästikin hankalampi vastus kuin vieraissa.

Isku itseäni mietityttää eniten. Välillä tuntuu että he voivat olla todellisia yllättäjiä ja välillä en usko että nuori porukka taas pysty tarpeeksi tasaiseen suorittamiseen. Kauden alku kertoo jo paljon enemmän joukkueiden täydestä iskukyvystä. Mielenkiinnolla sitä siis odotellen.

Re: Lentopallon Mestaruusliiga 15-16

Lähetetty:
Kirjoittaja Volleyball
Tänä viikonloppuna se sitten alkaa. Hyvin pientä pohjustusta ekoihin peleihin. Odotukset on kauden suhteentodella kovat. Sekä ihan pelillisestikin, mutta myös vedonlyönnin kannalta. Joitain vähän yllättäviäkin ennakkotietoja on jo ensimmäisellekkin kierrokselle tippunut.

Yksi tyhjä paikka auki Volleyballin sisäpiiriin, yksityisviestillä voi kysyä lisää jos on kiinnostusta ;)

Lauantai:

Etta-Valepa
Ettalla kova mittari heti kauden alussa näyttämään missä mennään. Toki täytyy muistaa, että Valepasta on maajoukkueen mukana kaksi tärkeintä pelaajaa (Kunnari ja Sivula), joten ihan eri joukkue heillä vastassa kuin täysvahva Valepa. Siltikin kyseessä toki kova joukkue. Jyrääkä Valepa keskeltä? Onko Bittner valmis heti kauden alussa? Jatkaako Etta harjoitusotteluissa aloitettua voittavaa linjaa?

Sunnuntaina sitten:

Loimu-Sampo
Loimu rökitti Virolaista Selveriä selvin numeroin viimeisissä harjoitusotteluissa ennen kautta. Oliko Selver heikko vai Loimu kova? Miten Borichev käsittelee ykköskuusikon paineet? Miten Vargas aloittaa uransa Suomessa? Passaako Vuorinen Sampon sekaisin?
Sampolla mietittävää kuusikossa avausviestissä mainittujen loukkaantumisten takia?

Leka-Riento
Mielenkiintoinen kaudenavaus Kuopiossa. Onko Lekan amerikkalaiset iskussa? Takooko Leikas Riennon pelaajien sormet nurin?
Riennolla mielenkiintoisempi joukkue kuin pitkään aikaan. Vetääkö Kenian poika torjunnan yli?

Lakkapää-Valepa
Rovaniemen joukkueet olleet aina parhaimmillaan kotonaan. Mutta taitaa vastus olla aivan liian hankala heti kauden alkuun?
Nouseeko nuori Mäkinen liigan eliittiin, niinkuin valmentaja sanoi? Valepalla viikonlopun toinen peli, painaako yhtään jaloissa?

Kove-Tiikerit
Kovellakin kova mittari heti alussa. Tiikereillä myös pari poissaoloa maajoukkueen takia. Joukkue silti hyvä. Onko Kankaanpää edelleen joukkueen selkeä tähti? Onko pitkä Vallin kehittynyt entisestään? Miten Herrera on sopeutunut Kokkolaan?

Re: Lentopallon Mestaruusliiga 15-16

Lähetetty:
Kirjoittaja Volleyball
Helou. Hieman hiljaista ollut ikävä kyllä täällä vihjeiden muodossa, ei ole ollut oikein mahdollisuuksia niitä laittaa tänne. Nyt kuitenkin yksi. Bet365lle tämä. Muualla jo kertoimet alhaalla, veikalla esim 3.1 enää.

Vedonlyöntivihje: - Riento-Etta - peliaika päättynyt

kohde
Riento-Etta
veto
Riento
kerroin
4.000 (Bet365)
panos
2.5 yks.

Huti: -2.50 yks.

2-3


Raja ~3.33

Lisäksi Puolan liigan yksi kuti rohkeille :) Tähän ei tarkkoja laskelmia vielä ole, sillä sarjan ensimmäinen kierros kyseessä ja datan/tiedon määrä mikä kyseisestä sarjasta itsellä käytettävissä ymmärrettävästi paljon heikompi kuin Suomen omasta sarjasta. Aktiivisen seurannan alla kuitenkin kyseinenkin sarja.

Vedonlyöntivihje: - Bielsko Biala-Gdansk - peliaika päättynyt

kohde
Bielsko Biala-Gdansk
veto
Bielsko +2.5 erää
kerroin
1.800 (Bet365)
panos
2.5 yks.

Osuma! +2.00 yks.

2-3


Pinny @1.74

Vedonlyöntivihje: - Bielsko Biala-Gdansk - peliaika päättynyt

kohde
Bielsko Biala-Gdansk
veto
Bielsko
kerroin
6.500 (Bet365)
panos
0.5 yks.

Huti: -0.50 yks.

2-3


Re: Lentopallon Mestaruusliiga 15-16

Lähetetty:
Kirjoittaja Volleyball
Laitetaan nyt tähän ketjuun tämä vaikkei mestaruusliigaa olekkaan. Eurocupit alkaa ja Tiikerit avaa suomalaisten joukkueiden taipaleen. Vastassa ranskalainen Sete. Tiikereille harmia tuo Ojansivun mykoplasma, mutta silti heillä loistavat saumat hakea tästä jo vierasvoitto alle. Sete on ihan kelpo porukka, mutta ei missään nimessä mikään ihmeellinen. Tiikereiden todella hyvässä kunnossa oleva puolustuspeli saattaa muodostua tässä ratkaisevaksi tekijäksi. Lähtökohtaisesti tiukka matsi pitäisi olla tulossa, Tiikereillä mielestäni tässä kertoimia selvästi paremmat mahdollisuudet voittoon jopa ilman Ojansivuakin. Huippukuntoisen Ojansivun kanssa tilanne olisi toki vielä selvästi parempi. Ranskalaiset pieniä suosikkia kuitenkin kotipelissään. Uskon että markkinat yleensä ovat tässä hieman eri linjoilla, kuten suomalaisten joukkueiden europeleissä yleensäkin. Joten kertoimet voi kestää hyvinkin.

Vedonlyöntivihje: - Sete-Tiikerit - peliaika päättynyt

kohde
Sete-Tiikerit
veto
Tiikerit
kerroin
2.700 (Veikkaus)
panos
2 yks.

Osuma! +3.40 yks.

1-3


Raja ~2.38
Pinny @2.91