Sivu 1/1

Lentopallo 30.1-1.2

Lähetetty:
Kirjoittaja Volleyball
Tervehdys. Ajattelin vielä tämän viikonlopun laitella myös tänne vedot tarjolle, sitten tosin ehkä pieni tauko edessä. Tänään vaan yksi peli mestaruusliigassa, mutta sitäkin mieluisampi kohde. Lauantaina ja sunnuntaina sen sijaan useampiakin pelejä. Tässä kuitenkin tämän päivän kohde tällä kertaa jopa melko ajoissa kun sain hoidettua tipsit aikaisin. Hyvin on kestänyt Veikan kerroin lyöntiä tähän saakka putoamatta lainkaan, toivottavasti vieläkin.

Vedonlyöntivihje: - Lakkapää-Etta - peliaika päättynyt

kohde
Lakkapää-Etta
veto
Lakkapää
kerroin
2.650 (Veikkaus)
panos
5 yks.
raja
2.25

Huti: -5.00 yks.

0-3


Pohjoisten joukkueiden kohtaamisessa tarjotaan kotijoukkueelle mukavaa ylikerrointa. Ettan peli ei ole viimeaikoina juurikaan vakuuttanut, ja herättää itsessä suurta ihmetystä miksi joukkueesta on tehty näin suuri suosikki tähän. Etta on voittanut kuudesta viime pelistä vain yhden, siinäkin särkät kotonaan ja ollut jo jonkin aikaa alavireinen. Lakkapää on osoittanut ihan pirteitäkin otteita viime peleissä, voittaen muunmuuassa Sampon ja Iskun ja häviten niukasti Hurrikaanille vieraissa. Viimeisin peli Iskua vastaan sen sijaan oli huono. Joukkue on uusine pelaajineen saanut harjoitella nyt taas hieman enemmän yhdessä ja siitä voi olla paljonkin hyötyä. Lakkapää on ollut aina parhaimmillaan kotihallissa. Arvio on jopa hieman varovainen. Maukasta ylikerrointa siis tuputetaan. Uskon kertoimen laskevan tuosta päivän mittaan.

Re: Lentopallo 30.1-1.2

Lähetetty:
Kirjoittaja Volleyball
Laitetaanhan tännekkin välillä muutakin kuin Suomen liigaa tarjolle. Ne jotka ei kerenny Lakkapään kelkkaan voi poimia Ranskan liigasta marjat pois. Todella hyvin ilmaa tässäkin kohteessa, varsinkin Pinnaclella kerroin loistavan iso.

Vedonlyöntivihje: - Sete-Chaumont - peliaika päättynyt

kohde
Sete-Chaumont
veto
Chaumont
kerroin
3.420 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
2.75

Osuma! +7.26 yks.

2-3


Chaumont on hävinnyt Setelle viimeisen kolmen vuoden aikana vain kerran. Kotietu on Setelle tärkeä, mutta niin iso altavastaajana Chaumont ei tässä ole, kuin joissain paikoissa kertoimet antavat ymmärtää. Ryöstöreissu on hyvinkin mahdollinen. Chaumontin kotipelissä kertoimet olisivat tässä täysin erilaiset, sillä joukkueiden materiaaleissa ei ole suurta eroa. Chaumontissa hakkurina muuten pelaa mestaruusliigaa seuraaville tuttu Hermans Egleskalns, joka teki kovaa jälkeä Suomessa, ennen lähtöään isommille kentille.

Re: Lentopallo 30.1-1.2

Lähetetty:
Kirjoittaja myyräkuume
Pistetääs omat vihjeet tänne Volleyballin tyrmättäviksi. :wink:

Vedonlyöntivihje: - Riento-Kove - peliaika päättynyt

kohde
Riento-Kove
veto
Kove -1,5 erää
kerroin
2.350 (PInnacle)
panos
2 yks.
raja
2.03

Osuma! +2.70 yks.


Vedonlyöntivihje: - Leka-Sampo - peliaika päättynyt

kohde
Leka-Sampo
veto
Leka
kerroin
1.770 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
1.69

Huti: -2.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Valepa-Hurrikaani - peliaika päättynyt

kohde
Valepa-Hurrikaani
veto
Valepa -1,5 erää
kerroin
1.710 (Pinnacle)
panos
1 yks.
raja
1.69

Osuma! +0.71 yks.


Re: Lentopallo 30.1-1.2

Lähetetty:
Kirjoittaja Volleyball
Tervehdys. Jatketaanhan tänään. Eilinen pari unittia plussalle Ranskan liigan ansiosta, kotimaassa Perpo oli pehmeä. Tänään pelejä ympäri Eurooppaa. Kokoonpanoja tulee tietoon sen verran myöhään, että myös vedot auttamatta jää näin vähän myöhemmälle, tosin kaikkiin vieläkin kerkeää kevyesti mukaan ja osaan peleistä vielä hyvinkin aikaa. Vihjeet tulee tänään ilman sen kummempia perusteluja kiireen takia, taustatyö on kuitenkin tehty samalla tavalla kuin ennenkin. Aika laaja skaala vetoja tarjolla aina näin lauantaisin, viikon paras päivä lentopallovedonlyöntiin melkeinpä poikkeuksetta.


Puola:

Vedonlyöntivihje: - Belchatov-Bydgoszcz - peliaika päättynyt

kohde
Belchatov-Bydgoszcz
veto
Bydgoszcz +2.5
kerroin
1.714 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.47

Huti: -4.00 yks.



Vedonlyöntivihje: - Warszavska-Zaksa - peliaika päättynyt

kohde
Warszavska-Zaksa
veto
Warszavska
kerroin
3.070 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
2.7

Huti: -2.00 yks.


Italia A1:

Vedonlyöntivihje: - Trentino-Verona - peliaika päättynyt

kohde
Trentino-Verona
veto
Verona
kerroin
3.580 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
3.23

Huti: -2.00 yks.



Ranska:

Vedonlyöntivihje: - Cannes-Tours - peliaika päättynyt

kohde
Cannes-Tours
veto
Cannes
kerroin
1.990 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.72

Osuma! +2.97 yks.



Ja lopuksi Suomen mestaruusliiga:

Vedonlyöntivihje: - Leka-Sampo - peliaika päättynyt

kohde
Leka-Sampo
veto
Leka
kerroin
1.787 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.61

Huti: -3.00 yks.


Leka ollut viime kotipeleissään kova, huolimatta hyökkäyksen pienistä ongelmista. Puolustus-torjuntapeli toimii sen sijaan mallikkaasti ja hakkuri kiven kova pelistä toiseen.

Vedonlyöntivihje: - Riento-Kove - peliaika päättynyt

kohde
Riento-Kove
veto
Riento
kerroin
2.630 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
2.15

Huti: -3.00 yks.


Riennon kerroin noussut päivän aikana reilusti ja nyt alkaa olla jo mukavasti ilmaa. Näen tämän lähelle 50-50 pelinä, Korson ollessa pienen pieni suosikki kuitenkin.

Vedonlyöntivihje: - Valepa-Hurrikaani - peliaika päättynyt

kohde
Valepa-Hurrikaani
veto
Hurrikaani
kerroin
3.750 (Bet365)
panos
2 yks.
raja
3.35

Huti: -2.00 yks.


Edit. Hurrikaania otettu reilusti lisää ja myös kerroinraja tippunut erinäisistä syistä.

Vedonlyöntivihje: - Valepa-Hurrikaani - peliaika päättynyt

kohde
Valepa-Hurrikaani
veto
Hurrikaani
kerroin
3.700 (Bet365 ja Pinnacle yhdistetty)
panos
3.5 yks.
raja
3

Huti: -3.50 yks.


Re: Lentopallo 30.1-1.2

Lähetetty:
Kirjoittaja Volleyball
Eilen meni sen verran mukavasti vedot, että tyhmää olisi olla jatkamatta kun kerran kulkee :) Altavastaajia peliin tänäänkin tungetaan. 20 min pelin alkuun tosin vain.

Vedonlyöntivihje: - Sampo-Kove - peliaika päättynyt

kohde
Sampo-Kove
veto
Kove
kerroin
4.190 (Pinnacle)
panos
3.5 yks.
raja
3.46

Huti: -3.50 yks.