Tenniskausi on kuumimmillaan ja kolmen slämin lähes putki lähestyy, joten pistetäänpä pieni seuranta pystyyn.
Taustasta sen verran että lajia on tullut seurattua kohtuu aktiivisesti vuosikausia ja nyt olen harrastemielessä vibe koodaillut tähän myös mallia. Blogissa tulee olemaan mukana myös ainakin alkuvaiheessa earlyja ja softeja joten pahoittelut siitä, mutta omaksi seurannaksi tämä on tarkoitettu. Myöskin panostustaso hakee vielä vähän muotoaan eikä ole suoraan Kellystä johdettu toistaiseksi. Tiedossa on myös ATP tenniksen vedonlyöntimarkkinan kova taso joten tulosodotukset on hyvin maltilliset.
ATP Hampuri
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Alex De Minaur v Tommy Paul - peliaika päättynyt
kohde
Alex De Minaur v Tommy Paul
veto
Tommy Paul
kerroin
2.270(Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
1.961
todennäköisyysarvio
arvio 51%
Osuma! +2.54 yks.
Pidetään tässä panoskoko pienenä kun tähän liittyy epävarmuutta ja tuntuu markkina tulevan vastaan. Voi olla että itsellä Paulin todennäköisyyttä nostaa jonkin verran kotimaassaan Houstonissa massakauden alussa tullut turnausvoitto, mutta Yhdysvaltojen massasta ei voi kovin paljon vetää johtopäätöksiä Euroopan massoille. Euroopan massoilla kummallekkaan ennen tätä Hampurin turnausta ei merkittävää menestystä ole tullut
Ranskan Avoimet R128
Näissä tarkemmat peliajat julkaistaan myöhemmin
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Sebastian Baez v Roman Andres Burruchaga - peliaika päättynyt
41 vuotiaan Wawrinkan ura alkaa olla loppusuoralla ja käyrä osoittaa vahvasti alaspäin eikä meneillään oleva massakausi ole tuonut minkäänlaista menestystä. Edes kotiturnauksessa Genevessä viikko ei tarjoillut muuta kuin yhden kolmannen erän tiebreakissa tulleen voiton 241 rankatusta Italian Brancacciosta eikä Ranskan avointen ensimmäisen kierroksen arpa suosinut kun vastaan tulee huippuvireessä oleva nuori kotiyleisön suurin toivo Arthur Fils.
Fils toki joutui vetäytymään Rooman turnauksen avauskierroksella pari viikkoa sitten joka tuo tähän pientä epävarmuutta. Kyse oli ilmeisesti tuntemuksista lonkan seudulla ja varotoimenpiteenä antoi luovutuksen. Kaiken pitäisi olla kuitenkin kunnossa eikä tutkimuksissa löytynyt mitään vakavampaa. Joten vaikea nähdä että Wawrinkka pystyisi edes erää viemään tässä ottelussa.
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Novak Djokovic v Giovanni Mpetshi Perricard - peliaika päättynyt
Tässä toinen pappa tänään 39 vuotta täyttävä Djokovic. Djokoon toki liittyy myös epävarmuutta eikä niissä harvoissa kisoissa miät AO:n jälkeen on pelattu ole menestystä tullut, mutta en tälle juurikaan antaisi painoarvoa kun ei Djoko muutenkaan pelaa enää kuin slämeistä. Kyllä tämän match-upin laskusuunnassa olevaa Perricardia vastaan pitäisi Djokolle sopia enemmän kuin hyvin, sillä Djoko edelleen hyvänä palauttajana pystyy palauttamaan servebot tyyppisen Perricardin syötöt josta jo massa alusana vie osan tehosta pois hyvin kun taas Perricard itse ei osaa palauttaa ollenkaan.
Re: Tenniskesä
Lähetetty:
Kirjoittaja Some bet
Ranskassa on saatu karsijatkin sijoitettua kaavioon ja kaavio on täten nyt valmis. Myöskin 1. kierroksen ensimmäisen päivän eli sunnuntain ohjelma on julkaistu.
Challenger Cervia Finaali
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Max Alcala Gurri v Buvaysar Gadamauri - peliaika päättynyt
kohde
Max Alcala Gurri v Buvaysar Gadamauri
veto
Buvaysar Gadamauri
kerroin
2.300(Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
2.083
todennäköisyysarvio
arvio 48%
Huti: -2.00 yks.
Otetaan mukaan yksi Challenger finaalikohde, mutta pidetään tässä taas panostus maltillisena sillä kyseessä saattaa olla klassinen ansa. Tässä kohtaa kaksi hyvässä nosteessa olevaa pelaajaa, joista Gurri on puhdas massaprofiilin pelaaja ja viettääkin lähes kaiken ajan massaturnauksia kiertämällä. Menestystä on toistaiseksi tullut kuitenkin enimmäkseen alemman eli ITF tason turnauksista, mutta esimerkiksi saatuaan villin kortin Barcelonan ATP turnauksen karsintoihin kyyti oli kylmää 108 sijalle rankattua Mulleria vastaan.
Gadamauri on taas monipuolisempi pelaaja, jolle massa ei ole samalla tavalla spesialiteetti, mutta toisaalta hänellä on jo vyöllään yksi Challenger tason turnausvoitto massalta tältä keväältä.
Cervian massa alusta on ilemisesti varsin hidas, jonka voisi nähdä suosivan Gurria, mutta toisaalta ottelu pelataan paikallista aikaa alkuillasta, jolloin päivä on lämpimimmillään ja melko lämmintä onkin luvassa, joten se voi taas suosia Gadamauria. Tämä siis itsellä hyvin lähellä 50-50 ottelua.
Ranskan Avoimet R128
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Kyrian Jacquet v Marco Trungelliti - peliaika päättynyt
36 vuotiaana lähellä jo kanssa sitä pappa osastoa oleva Trungelliti aloitti massakauden vahvasti ottamalla Challenger tason turnausvoiton sekä etenemällä Marokon ATP turnauksessa karsintojen kautta aina finaaliin asti, jossa tuli häviö huippuvireistä nuorta Rafael Jodaria vastaan. Sen jälkeen tie on ollut kivisempi ja matkan varrelle on mahtunut uskomattomia sulamisia joista ehkä uskomattomin tapahtui viime sunnuntaina Geneven ATP turnauksen ensimmäisellä kierroksella tänään kyseisessä turnauksen finaalissa pelaavaa Navonea vastaan, jossa menetettiin 1-0 & 5-1 johto. En kuitenkaan painottaisi näitä liikaa kuten ehkä markkina tuntuu tekevän sillä ottelut ovat tosiaan olleet tiukkoja.
Jacquet sen sijaan tuli melko helpon karsintakaavion läpi kolmella voitolla pääsarjaan. Muilta osin hänellä oli melko pitkä pelitauko maaliskuun lopun jälkeen karsintoihin asti kyynerpääleikkauksen vuoksi.
Näkisin kuitenkin edelleen Trungellitin perustasoltaan massalla niin paljon vahvempana pelaajana, että uskoisin hänen etenevän Ranskassa ainakin toiselle kierrokselle jos vain itseluottamus on edes vähän kasassa vaikeiden vaiheiden jälkeen.
Myös Geneven ja Hampurin finaalit ovat vedonlyönnillisesti mielenkiintoisia. Geneven finaaliin softit eilen avas Navonen 1,8 tasolta ja siihen sai itse peliä (59%) mutta nyt kertoimet ovat tulleet alas. Tuo on mutulla kuitenkin vähintään yhtä hyvä kohde kuin mallin prosentitkin antaa ymmärtää, joten ottaisin seurantaan vähän ohkaisemmallakin valuella. Nyt ei kuitenkaan kertoimet riitä, joten seuraillaan niitä. Samaten Hampurissa Paul itsellä perusarvioissa niin paljon edellä että raaka arviolla riittäisi peleille, mutta pakko laskea hieman Busen hurjan viikon seurauksena joten pelipäätöksen prosentit (62%) ei tällä hetkellä aivan riitä joten seuraillaan myös.
Re: Tenniskesä
Lähetetty:
Kirjoittaja Some bet
Ei ollutkaan Arthur Filsillä kaikki kunnossa lonkan suhteen vaan samaisen vaivan vuoksi joutui vetäytymään kokonaan turnauksesta ennen kuin se ehti alkaakaan. No vedonlyönnillisesti tietenkin hyvä että vetäytyminen tapahtui ennen ottelua jos vaivaa on eli siitä ei harmia tullut.
Mikään ei muuta kuitenkaan sitä että itsellä Wawrinkka kuuluu turnauksen heikoimpiin pelaajiin ja jopa Lucky loserina mukaan nostettu Hollannin De Jong riittää niukasti peleille Wawrinkaa vastaan
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Jesper De Jong v Stan Wawrinka - peliaika päättynyt
Ranskan avointen ensimmäinen kierros saatiin eilen illalla päätökseen kun Sinner voitti ranskalaisen villin kortin pelaajan Clement Taburin tyylipuhtaasti erin 3-0. Sinner otti täten tourilla 30 perättäisen voittonsa (erät 61-3!) ja etenkin nyt näin Alcarazin poissa ollessa jahtaa vakavissaan Djokovicin kaikkien aikojen ennätystä 43 perättäistä voittoa kausilta 2010-2011. Matkaa on toki vielä, mutta Ranskassa tie kohti finaalia tuntuu ensimmäisen kierroksen jälkeen siloittuvan entisestään kun yläkaaviosta Arthur Fils joutui lonkkavaivan vuoksi vetäytymään kokonaan ja Indiana Wellssissä sekä Roomassa Sinnerille kovan vastuksen antanut Daniil Medvedev teki taas temppuja ja meni häviämään todelliselle "massakenttien spesialistille" Adam Waltonille.
Näistä syistä johtuen meillä onkin toisella kierroksella todellisia Roland Garrosin klassikoita edessä kuten Zachary Svajda - Adam Walton ja tuo vihjattukin Federico Cina - Jesper De Jong. Tuossa on erittäin hyvät mahdollisuudet kerran jo turnauksesta pudonneella De Jongilla ottaa ainakin kolmannen kierroksen paikka Ranskassa.
Tämän päivän eittämättä yksi mielenkiintoisimmista kampailuista käydään kahden nuoren Brasilian Fonsecan ja Kroatian Prizmicin välillä. Prizmic on pelannut tasaisen vahvan massakauden ottaen monia hyviä päänahkoja ja Ranskassa ensimmäisellä kierroksella kaatui todella vakuuttavasti Yhdysvaltojen Michael Zheng. Fonseca taas kuuluu siihen osastoon jonka lopullista läpimurtoa moni varmasti on odotellut, mutta vaikka ranking onkin nykyään melko korkealla 30. niin tuntuu että se edelleen odottaa tulemistaan. Massakausi lähti liikkeelle melko vahvasti Moncossa, jossa tappio tuli vasta puolivälierissä 2-1 Zvereviä vastaan, mutta sen jälkeen merkittävää menestystä ei ole tullut.
Itsellä tähän näinollen Prizmic lähteekin suosikkina. Tässä softit avasi Prizmicin peräti 2,5 tasolta, mutta jäin itsekin ihmettelemään mallin antamaa hurjaa arviota kerrointa vasten Prizmicin voitolle eikä tullut laitettua peliä sisään. Kertoimet tulikin sitten ryminällä alas ja jäin odottelemaan kun ajattelin tässä että markkina voisi olla hieman enemmän Fonseca myönteinen että josko kertoimet palautuisi vielä ylöspäin, mutta tuntuu että merkittävää liikettä siihen suuntaan ei ole joten ei jäädä odottelemaan enempää.
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Raphael Collignon v Ben Shelton - peliaika päättynyt
kohde
Raphael Collignon v Ben Shelton
veto
Raphael Collignon
kerroin
2.850(Pinnacle)
panos
2.5 yks.
raja
2.632
todennäköisyysarvio
arvio 38%
Osuma! +4.62 yks.
Re: Tenniskesä
Lähetetty:
Kirjoittaja Some bet
Ranskan avoimet R32
Jos näitä joku peesailee niin tästä ei varmaan valitettavasti riitä kerrointa monellakaan peesailijalle, mutta mennään tällä. On kuitenkin itselle oikeen maistuva kohde myös vielä 1,5 tason kertoimilla sekä pelitasoituksilla aina -4,5g asti. Eli kaikki Ninja kloonit tällä hetkellä tarjoaa tuota kerrointa
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Felix Auger-Aliassime v Alejandro Tabilo - peliaika päättynyt
kohde
Felix Auger-Aliassime v Alejandro Tabilo
veto
Alejandro Tabilo
kerroin
2.490(Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
2.326
todennäköisyysarvio
arvio 43%
Huti: -3.00 yks.
Re: Tenniskesä
Lähetetty:
Kirjoittaja Some bet
Hyvän alun jälkeen Ranskan avoimissa on miestä koeteltu ja tulos kääntynyt jo negatiivisen puolelle. Useita pahoja sulamisia on nähty ja peräti viidessä kohteessa on menetetty veto 2-0 johdosta. CLV mielessä kuitenkin tuntuu että keskimäärin markkina on biitattu melko mukavasti, joten ei muuta kun jatketaan vastatuuleen suuntaamista. Pitää toki turnauksen jälkeen käydä luvut tarkemmin läpi.
Pelit alkaa Ranskassa käymään vähiin ja turnauksen loppuhuipennus lähestyy. Melkoinen yllätysten turnaus onkin ollut ja paljon on suosikkeja tippunut matkan varrella pois. Koska turnauksen voittaja ei ole Sinner voidaan jokatapauksessa puhua yllätysvoittajasta. Liekö vihdoin Zverevin aika ottaa se ensimmäinen slämi vai nähdäänkö turnauksessa vielä lisääkin yllätyksiä ja voittaja olisikin joku todellinen yllätysnimi? Sen tiedämme ensi sunnuntaina.
Seuraavaksi kiertueella siirrytäänkin sitten kausista lyhyimpään eli ruohokauteen, joka huipentuu kesäkuun lopussa alkavaan Wimbledonin Grand Slam turnaukseen.
Ensimäinen välieräpari on selvillä ja siinä kohtaavat Zverev ja Mensik. Kertoimet on tähän kohteeseen auenneet siinä mielessä mielenkiintoisesta asetelmasta että kertoimet ovat pitkälti samalla tasolla jolla eilen Zverev - Jodar sulkeutui, mutta ainakin itsellä kun turnaukseen lähdettiin niin Jodar oli rankingeissa jopa selvästi Mensikiä edellä. Enkä näe kovin paljon syytä muuttaa tuota asetelmaa, mutta ehkä markkinaan vaikuttaa Mensikin eilinen ainakin näennäisesti vakuuttava voitto Fonsecasta. Toisaalta Zverev otti myös vakuuttavasti voiton Jodarista joskin voidaan ehkä spekuloida että oliko Jodarilla jo tankki vähän tyhjä. Toisaalta myös Mensikillä on huomattavasti Zvereviä kovempi turnausrasitus jo alla sekä Navonen ottelun päättyessä iskeneet kovat krampit. Myös eilisessä Fonseca pelin loppupuolella ilmeisesti jotain pientä vaivaa oli. Tässä toki hieman helpottaa se että naisten turnauksen välierät pelataan perinteisesti torstaina ja miesten perjantaina joten nyt edessä on kaksi lepopäivää.
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Jakub Mensik - Alexander Zverev - peliaika päättynyt
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Jakub Mensik - Alexander Zverev - peliaika päättynyt
kohde
Jakub Mensik - Alexander Zverev
veto
Alexander Zverev -2,5 set
kerroin
2.620(Pinnacle)
panos
1 yks.
raja
2.273
todennäköisyysarvio
arvio 44%
Huti: -1.00 yks.
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Jakub Mensik - Alexander Zverev - peliaika päättynyt
kohde
Jakub Mensik - Alexander Zverev
veto
Alexander Zverev -5,5g
kerroin
1.980(Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
1.818
todennäköisyysarvio
arvio 55%
Osuma! +1.96 yks.
Otetaan mukaan myös ensimäiset kohteet ruoholta. Kelit Birminghamissa on arvoitus joten kohteet pelataan kun pelataan.
Challenger Birmingham
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Elias Ymer v Christopher O'Connell - peliaika päättynyt
kohde
Elias Ymer v Christopher O'Connell
veto
Elias Ymer
kerroin
2.120(Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.852
todennäköisyysarvio
arvio 54%
Osuma! +4.48 yks.
Vedonlyöntivihje: - Tennis - James McCabe v Kamil Majchrzak - peliaika päättynyt
kohde
James McCabe v Kamil Majchrzak
veto
Kamil Majchrzak
kerroin
1.487(Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.429
todennäköisyysarvio
arvio 70%
Osuma! +1.95 yks.
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Harry Wendelken v Mark Lajal - peliaika päättynyt
kohde
Harry Wendelken v Mark Lajal
veto
Harry Wendelken
kerroin
2.910(Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
2.564
todennäköisyysarvio
arvio 39%
Huti: -3.00 yks.
Re: Tenniskesä
Lähetetty:
Kirjoittaja Some bet
Ranskan avoimet puolivälierät
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Felix Auger-Aliassime v Flavio Cobolli - peliaika päättynyt
kohde
Felix Auger-Aliassime v Flavio Cobolli
veto
Flavio Cobolli
kerroin
2.040(Pinnacle)
panos
2.5 yks.
raja
1.923
todennäköisyysarvio
arvio 52%
Osuma! +2.60 yks.
Re: Tenniskesä
Lähetetty:
Kirjoittaja Some bet
Challenger Birmingham
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Billy Harris v Yunchaokete Bu - peliaika päättynyt
kohde
Billy Harris v Yunchaokete Bu
veto
Yunchaokete Bu
kerroin
1.813(Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.639
todennäköisyysarvio
arvio 61%
Osuma! +3.25 yks.
Re: Tenniskesä
Lähetetty:
Kirjoittaja Some bet
Eipä tuo kiva Ottoa vastaan ole pelata, mutta eihän se tekeminen ole viimeaikoina vakuuttanut, vaikka toki nyt ollaan taas hallikovien lisäksi parhaalla alustalla eli ruoholla. Vastustaja on rankingiaan vahvempi ja on noussut tämän kauden aikana ITF pelaajasta Challenger pelaajaksi ja matkan varrelle mahtuu jo yksi Hallissa tullut finaalipaikka. Ruoholla näyttöä ei kovin paljon ole, mutta Birminghamin turnaus on alkanut vahvasti
Birmingham Challenger
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Filippo Romano v Otto Virtanen - peliaika päättynyt
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Shintaro Mochizuki v Max Basing - peliaika päättynyt
kohde
Shintaro Mochizuki v Max Basing
veto
Max Basing +4,5g
kerroin
1.943(Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.754
todennäköisyysarvio
arvio 57%
Huti: -4.00 yks.
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Hugo Gaston v Stefanos Tsitsipas - peliaika päättynyt
kohde
Hugo Gaston v Stefanos Tsitsipas
veto
Hugo Gaston
kerroin
2.900(Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
2.564
todennäköisyysarvio
arvio 39%
Huti: -4.00 yks.
Vedonlyöntivihje: - Tennis - Adolfo Daniel Vallejo v Nicolas Mejia - peliaika päättynyt
kohde
Adolfo Daniel Vallejo v Nicolas Mejia
veto
Adolfo Daniel Vallejo
kerroin
1.649(Pinnacle)
panos
5 yks.
raja
1.493
todennäköisyysarvio
arvio 67%
Huti: -5.00 yks.
Re: Tenniskesä
Lähetetty:
Kirjoittaja Some bet
Synkkää on meininki mutta pusketaan eteenpäin. Eilen tuli kuitenkin suomalaisittain hieno voitto kun Otto Virtanen eteni toiselle kierrokselle ottamalla kovan päänahan neljänneksi sijoitetusta Sheltonista