Tässä blogissa on tarkoitus vihjailla EPL/SerieA/LaLiga - sarjojen vihjeitä.
Kerroinkonetta on testattu ja viilattu parin kauden ajan. Koneessa on pohjana viimeisen kymmenen vuoden xgtilastot ja joukkuekohtaiset voima-arviot. Voima-arvioiden pohjalta muodostetaan perusprosentit, jossa on datana vihjattavien kymmenen sarjan lisäksi Bundesliga ja Ligue1. Perusprosentteja säädetään maaliodotusarvojen ja viilatun poissonin pohjalta.
Sitten on tietysti kokoonpanotiedot, rasitukset yms. viilaukset mukana.
Kone on tuottanut varsin mukavaa tulosta, mutta varovasti mukana, jos joku seurailee. Omassa vedonlyönnissä on tullut entistä enemmän tullut lisättyä livevedonlyöntiä. Pohjana on omat etukäteiskertoimet ja sitten livestatsit. Olen ollut huomaavivani, että markkina reagoi pelin virtaukseen todella voimakkaasti. Joskushan se menee ihan "oikeinkin", mutta kyllä silti pelin aaltoilu on pääsääntö.
Panostus vihjeissä on 1-5unit.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Como-Monza - peliaika päättynyt
Comon loukkitilanne käänsi arviota entisestään. Comon joukkuearvioon liittyy huomattavaa epävarmuutta. Joukkue pelailee XG suhteen varsin mukavasti, mutta tulokset sukeltavat. Monza on saanut vieraspeleissä tilkittyä varsin mukavasti luukut, joten vähämaalinen peli lienee luvassa.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Milan-Empoli - peliaika päättynyt
3-0. Alussa näytti ihan hyvältä, mutta repeshän tämä...
Maaliodotusarvo on Empolilla hyvin alhainen, joten vihje perustuu Empolin puolustustaistelun onnistumiseen. Aikomuksena on itsellä tsekata livessä, että onko matsianalyysi ollut kohdallaan. Jos peli pysyy rauhallisena, niin saatan istua jopa 75min asti vedon kanssa(0-0/0-1/1-1) tilanteessa. Tuossa vaiheessa LTD tms. hyppääminen ulos. Empolilla on varsin haastava loukkaantumistilanne, joten bensa saattaa loppua kesken loppua kohden. Jos matsi alkaa näyttää Milanin ylikävelyltä, niin back Milan aikaisessa vaiheessa. Toivottavasti tilanne ei ole jo 1-0 tuossa vaiheessa! Milanin rajakerroin on itsellä 1.47, joten sitä ei suoraan ihan saa pelille.
Tässä matsissa sidessa valuet on jonkin verran Fiorentinan puolella, esim. AH1 (+0.5) on pelikelpoinen juuri ja juuri.
Fiorentinalla on toki vielä huomenna Eurooppaliigan matsi, mutta se tuskin tuo valtavaa rasitusta.
Tässä matsissa on valueta overeissa muutoinkin. Esim. o2 rajakerroin on 1.26 ja o2.5 raja 1.63.
Parma on ollut hankala vastustaja isommilleen, mutta "hyvät otteet" eivät ole viime aikoina näkyneet tulostaululla.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Roma-Atalanta - peliaika päättynyt
Serie A kierroksen paras tärppi allekirjoittaneen koneesta on Atalantan voitto "kriisiseura" As Romasta. Roman esitykset eivät ole vakuuttaneet ja joukkue on ajautunut synkkään kierteeseen. Atalanta on taasen huimassa myötätuulessa. Peli kulkee niin saapasmaassa kuin eurokentilläkin.
As Roma on onnistunut voittamaan Atalantan kotonaan vain yhden kerran edellisen kymmenen vuoden aikana. Usein pelin kuva on ollut se, että AS Roma on vienyt XG:t ja ollut oikeutettu voittamaan, mutta Atalanta on keksinyt keinot napata pisteet. Nyt kun joukkuiden vire on täysin Atalantan puolella, niin Atalantasta saatava tarjous 2.33 kelpaa Pinnyltä erinomaisesti. Roma lähtee todennäköisesti todella puolustusvoittoisesti hakemaan edes sitä 0-0 tasuria, mutta jos pelissä tulee aikainen maali, niin lukemat saattavat revetä ihan kunnollakin.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Udinese-Genoa - peliaika päättynyt
Udinesen esitykset eivät ole viime aikoina vakuuttaneet. Viimeksi Empolia vastaan oli voittokin otettavissa pelitapahtumiin nähden. Genoa alkaa pikku hiljaa selvitä loukkaantumiskurimuksesta, mutta peli ei voi mitenkään olla raiteillaan vieläkään.
Totaleissa ollaan vähän underin puolella markkinaan nähden.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
La liga kierroksen tärppejä ohessa.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Mallorca-Valencia - peliaika päättynyt
1-2. Barcan puolustus on kyllä liian huteraa. Sinänsä toki XG:t oli reilusti Barcan puolella.
Barcelonalla on edelleen melkoinen loukkaantumissuma, vaikka aika monta tärkeää jamppaa on jo saatu takaisin. Otteluruuhkan keskellä, Mallorca-peli tulossa vielä nopeasti vastaan, odotellaan jalan nostamista kaasulta, kun peli on ratkennut. Barcelonan suora voitto on edelleen pelikelpoinen, raja 1.13.
Celta venyi jättisuoritukseen Barcaa vastaan ja Espanyol puolestaan kynti syvällä vieraspelissään, joten markkinan Celta-myönteisyys ei tullut yllätyksenä. Espanyol on joukkue, joka elää ja hengittää kotipeleistään. Nyt on kasvojen pesun paikka ja koko kauden kannalta tämä on todella tärkeä matsi. Mikäli tässä tulee "oikeutettu" selkeä tappio, niin Espanyol tippuu kotiotteluissaankin alimpaan voimaluokkaan. Celtan vieraspelit ovat olleet tervanjuontia ja otteet ovat ailahdelleet todella paljon. Toivotaan pientä ulospuhallusta tähän kohtaan.
Atletico on päässyt tuloksellisesti melkoiseen iskuun, mutta esitykset ovat jättäneet kyllä paljon sattuman varaan. Joukkue hurvitteli viikolla Mestareiden liigassa ja olisi todella sopivaa, että tähän kohtaan tulisi rauhallinen ja vähämaalinen kamppailu. Markkina on kuitenkin vetänyt linjan vähän liiankin alas. Valladolid + 1.5 sisältää pientä valueta, mutta ei riitä pelikelpoiseksi. Täytyy katsoa Ticon lopullinen kokoonpano, jos sattuisi vielä kierrätystä tulemaan, niin sitten hyökätään kiinni tuohon tasoitukseen.
Pakko lyödä pieni jännäri tähän matsiin. Kukapa olisi ennen kautta uskonut Real Madridin olevan tällaisessa tilanteessa Mbappen hankinnan jälkeen. Joukkueelle on karu loukkaantumistilanne ja ottelusumakin on päällä. Pari edellistä La Liga- peliä ovat olleet kuitenkin hyvää suorittamista erityisesti puolustuspäässä. Tätä samaa "rellu" yrittää varmasti jatkaa kotipelissään. Vinin poissaolo on karu paikka, kun Mbappe hakee vielä peliään. Tekisi mieli vetää suora tulosveto 1-0 voitolle.
Pari viimistä vihjettä tuli suoraan koneesta ilman sen suurempaa mutuilua. Erityisesti Athletic on luonut jatkuvasti maaliodottamaa enemmän kuin tulosta on syntynyt.
Näillä mennään viikonlopun La Liga-kierrokselle. Villareal-Girona on mielenkiintoinen matsi. Otteluun liittyy kuitenkin niin merkittäviä loukkaantumishuolia molemmilla, etten edes lähtenyt arvailemaan niiden vaikutusta otteluun. Villarealilla on lähes rosterin verran porukkaa lasareetissa. Girona on saanut takaisin pelaajia, mutta Itävallan reissu jätti liikaa kysymysmerkkejä. Mutulla vetäisin tähän Girona +0.5, mutta vasta livestä, jos sattuisi Villareal saamaan avausmaalin.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Tässä tärpit suurimman ja kauneimman lauantaipäivään.
Tässä matsissa oli perusprosentit linjassa markkinan kanssa, mutta maaliodottamassa löytyi todella merkittävä ero. Oikeastaan olisi voinut lyödä vaan tuon perinteisen o2.5, mutta mennään tällä kertaa tällä. Brentfordin kotimatsit ovat olleet välillä täyttä hurlumheitä ja toivotaan vastaavaa otollisen vastustajan kanssa.
1-1. Newcastlen esitys jäi todella vaisuksi. Loukit on sekoittaneet pakan pahemman kerran.
Newcastlella on ollut merkittäviä viimeistelyongelmia, mutta ei taito mihinkään ole kadonnut. Newcastlella on paljon hampaankolossa West Ham tappion jälkeen. Crystal P nollasi Tottenhamin muutama viikko sitten. Tämä muistissa otin vielä arviota jonkin verran alaspäin ja silti jäi valueta merkittävästi.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Nottingham-Ipswich - peliaika päättynyt
Olisin halunnut olla tässä isolla kädellä Nottinghamin kelkassa, mutta kone oli eri mieltä.
Nottingham maistuu mutulla, mutta kertoimet ovat aivan rajassa. AH-1 löytyy kuitenkin pientä valueta.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Wolves-Bournemouth - peliaika päättynyt
Tämän kauden yhtenä ideajoukkueista on ollut Bournemouth. Muutama viikko sitten ManC voitossa availtiin kuohujuomia, mutta on kyllä jouduttu nöyrtymään myös useita kertoja "pelijumalien" kanssa. Okei, Wolves haki näppärän voiton Fulhamista viimeksi, eikä ole hävinnyt neljään peliin. Tekeminen ei ole silti vakuuttanut ja sairastuvalla on porukkaa. Wolves on viimeistellyt todella hyvin verrattuna XG-lukemiin. Ei hämäännytä tuosta. Pysytään ideajoukkueen kelkassa, kun markkina ei täysin "ymmärrä" voimasuhteita.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - West Ham-Arsenal - peliaika päättynyt
2-5. Melkoinen eka jakso. Arsenalilla on nyt palaset kohdillaan.
Arsenalin sairastupa on tyhjentynyt niin lupaavasti, että tykkimiehet on tällä hetkellä itse asiassa valioliigan ykkösjoukkue omissa papereissa. Vieraspelit ovat yskineet kuitenkin sen verran vahvasti, etten saa millään näillä kertoimilla Arsenalille peliä.
Overeista löytyy pientä valueta, kun Arsenalin hyökkäyspeli oli aika tukkoista pitkin syksyä. Sporting sai jo maistaa Arsun kuvioita viikolla ja todennäköisesti myös West Ham törmää niihin.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Sunnuntain valioliigakierros on tosi mielenkiintoinen. Peliä markkinaan nähden vähän heikosti..., mutta laitetaan pikku viritystä.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Chelsea-Aston Villa - peliaika päättynyt
Chelsea on ollut ideajoukkueena tällä kaudella Marescan johdolla. Valitettavasti markkina on tullut mukana ja näyttää siltä, että arvostaa jopa enemmän Chelseaa. Aston Villan esitykset vaikeissa vierasotteluissa Poolia ja Spursia vastaan olivat kelvollisia. Itse asiassa Tottenhamia vastaan Villa voitti XG:t. Villan vieraspelit ovat olleet vauhdikkaita, mutta se osaa kyllä puolustaa halutessaan, kuten nähtiin Juventusta ja Man U vastaan. Tässä, kun tullaan joulukuulle, niin otteluruuhkista ja rasituksesta johtuen maalimääräarviot ruuvataan ministi alaspäin. Aston Villan tasoitus kelpaa peliin, mutta u3 sisältää valueta jo mukavasti. On toki mahdollista, että peli repsahtaa, mutta vaikka pelissä tulisi aikainen avausmaali, niin nähdäkseni kummankaan ei pitäisi vielä avata hanoja kokonaan.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - ManU-Everton - peliaika päättynyt
Red Devils fanina olisin todella halunnut päästä pelaamaan tässä ottelussa Unitedia. Mutuna sanoisin, että United on velvoitettu voittamaan tämän pelin. Amorim on todella mielenkiintoinen valmentaja ja uskon, että saa kyllä joukkueen lentoon. Tällä hetkellä kuitenkin pelissä on todella paljon kysymysmerkkejä. Puolustus vuotaa, hyökkääjät ovat tehottomia ja loukkaantumisongelmat ovat vaivanneet. Kone on armoton ja pelille nousee Evertonin tasoitus +1.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Liverpool-ManC - peliaika päättynyt
Liverpool nousee pelille, koska markkina mielestäni ylireagoi KdB odotettuun avaukseen. Man C on ajautunut kriisiin ja tässä on hyvä mahdollisuus päästä kriisistä ulos. City on onnistunut voittamaan Poolin vain kerran viimeisen kymmenen vuoden aikana Liverpoolin vieraan valioliigassa. Ja nyt City on kriisissä!
Liverpoolille kelpaisi tästä matsista myös tasuri valioliigan tilanteesta johtuen, joten myös Pool +0.5 sisälsi valueta.
Cityn puolustus on ollut niin karmeaa syksyn aikana, että yksinkertaisesti odotan Poolin kuumien hyökkääjien tekevän tarvittavat maalit tässä matsissa. On toki mahdollista, että Haaland saa hanat auki KdB tarjoilusta, mutta silti uskon tällä kertaa Pooliin. On jännä nähdä keksiikö Pep jotain taktiikkapuolella.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Kiirettä pitää, kun herkullinen viikkokierros värittää valioliigaa joulukuun alun kunniaksi. Viikonlopun pelit napsuivat kivasta, joten otetaan vastaan ja kerätään puskuria sitä kierrosta kohtaan, kun kaikki menee päin mäntyä.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Ipswich-Crystal P - peliaika päättynyt
Crystal P on mun papereissa yksi plussajoukkue, jonka tulokset eivät ole vastanneet peliesityksiä. Fair pointseissa(FP) Crystal P on aivan Newcastlen kanssa samoissa. Toki tehottomuus voi olla kroonista, mutta uskotaan vielä, että kauden suunta kääntyy.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Leicester-West Ham - peliaika päättynyt
Leicester on valmentajan vaihdosta huolimatta pahnan pohjimmainen omassa koneessa. West Hamilla alkaa olla palikat kohdallaan, vaikka Arsenalin pyörremyrskyssä olikin kylmää kyytiä.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Arsenal-ManU - peliaika päättynyt
Todella mielenkiintoinen peli. ManU voitti Evertonin selkeästi, mutta peliesitys ei vastaa lopputulosta. En usko, että Manun ongelmat ovat kadonneet Amorimin kultasormen alla näin nopeasti.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - ManC-Nottingham - peliaika päättynyt
Olenhan minäkin sitä mieltä, että Cityn karmea kierre katkeaa jossain vaiheessa ja tulokset palaavat normaaleiksi. Mikä ihme takaa sen, että nyt on se hetki. Markkina tuntuu olevan yltiöoptimistinen, että City murskaa Nottinghamin. En kyllä ole ollenkaan samaa mieltä. Sekä Nottinghamin tasoituksissa, että undereissa on selvää valueta oman koneen kertoimiin nähden.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Newcastle-Liverpool - peliaika päättynyt
Newcastle on köysissä, kun loukkaantumissumasta on seurannut tehottomuutta ja esitykset ovat olleet todella vaisuja. Poolin mahtiesitys Cityä vastaan oli vakuuttava, mutta ei unohdeta vaikeuksia Sotonin vieraana.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Southampton-Chelsea - peliaika päättynyt
Aston Villa ei ollut niin huono Chelsean vieraana kuin numerot antavat ymmärtää. Annetaan vielä mahdollisuus. Pienen säädön tein alaspäin joukkueen voimaluvussa. Vaikeuksien jälkeen Villalta odotetaan oman puolustuspään tilkitsemistä, jonka he kyllä osaavat tehdä.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Fulham-Brighton - peliaika päättynyt
Sokerina pohjalla on Bournemouthin kotimatsi Tottenhamia vastaan. Tottenhamin alakerta on riekaleina loukkaantumisista johtuen ja ideajoukkue Bournemouthin kertoimissa on selkeää valueta oman koneen mukaan. Markkina on reagoinut tilanteeseen overien hinnoittelun nousulla. Ne ovat kyllä jo lähteneet ihan lapasesta.
Käytännössä kaikki underit pitävät sisällään valueta. Valitsen vihjeeseen u3.5. Uskon, että Tottenham lähtee puolustuksen kautta liikkeelle, koska sillä ei ole varaa hurlumheihin repaleisen alakerran vuoksi.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Mallorca-Barcelona - peliaika päättynyt
1-5. Barcan ketsuppipullo avautui toisella jaksolla.
Mallorca on vaarallinen vastus Barcelonalle orastavan kriisin keskellä. Vastustajat ovat oppineet murtamaan Barcan korkeaa puolustuslinjaa. Jopa Las Palmasin viritelmät näyttivät todella vaarallisilta. Flickin täytyy reagoida jotenkin, muttei mitään hajua, että miten. Barcelonalla on pelaajia, jotka voivat ratkaista ottelun yksilösuorituksillaan. Mallorca on yksi kauden ideajoukkueista, joten omassa koneessa saattaa olla säädöt vähän positiiviset, mutta kyllä valueta on reilusti kaikissa Mallorcan pelimuodoissa.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Ath.Bilbao-Real Madrid - peliaika päättynyt
Markkina on todella rellumyönteinen tässä. Kone tuuttaa tässä allekirjoittaneelle melkein tasabookin. Valueta on siis merkittävästi Bilbaon puolella. On totta, että Ancelotti on saanut viime kierroksilla rivit järjestykseen, mutta Bilbao on erittäin vaikea paikka vierailla ykkösmiehistöllekin. Real on onnistunut viisi vuotta peräkkäin nyysimään niukan vierasvoiton BIlbaossa. XG:t ovat olleet keskimäärin 1,3 -1,3. Bilbaolla on hyvä konsepti pelissään, joskin tehottomuus on vaivannut. Mutulla sanoisin, että Bilbao tulee viemään tätä peliä. Real saattaa tyytyä vastaiskupeliin. Vaikea sanoa, että mitä saavat aikaan Mbappe-Bellingham voimin, kun Vini jatkaa poissa oletuksena.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Serie A kierroksen helmi on, kun Jolle Pohjanpalon Venezia niittaa Comon ja ottaa vihdoin voiton. Toivottavasti Jolle osuu tyhjään maaliin tällä kertaa. Meni meinaan Lecce-peli metsään...
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Inter-Parma - peliaika päättynyt
Inter on kieltämättä kovassa iskussa ja sairastupa on tyhjentynyt. Parma on kuitenkin näyttänyt tällä kaudella, että se pystyy haastamaan kärkijoukkueita. Parma on ollut ajoittain hyvin overjoukkue, mutta Interiä vastaan luulisivat ymmärtävän, että tarkkaan puolustaminen ja vastaiskut on ainut mahdollisuus saada tulosta. Interin peliesitykset ovat vaihdelleet. Välillä ketsuppipullo on avautunut ihan kunnolla. Markkina uskoo Interin suurimaaliseen voittoon. Pelisofian mukaisesti poimitaan mielellään näitä altavastaajien händäreitä, kun ihan jo psykologisesti mikään ei takaa, että Inter jaksaa paahtaa pelin jo ratkettua esim. 2-0 tilanteessa.
Näin siinä sitten kävi, että markkina on syönyt Atalantan viikkokausia kestäneen valuen umpeen. Kauan sitä riemua kestikin, mutta nyt ollaan samassa linjassa sidessa Atalantan kanssa. Pientä valueta on havaittavissa overeissa.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Genoa-Torino - peliaika päättynyt
Genoan vierasvoitto perustui aikaiseen vastustajan punaiseen korttiin. En tee voima-arvioon mitään muutosta ja koneesta tulee ulos käytännössä coinflip ja vähämaalinen sellainen. Undereissa ihan pientä valueta, mutta ei riitä peliin.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Juventus-Bologna - peliaika päättynyt
Fiorentinan ottelu keskeytyi dramaattisesti Interiä vastaan. Ei ole kyllä mitään hajua, että onko tällä minkälaista vaikutusta seuraavaan matsiin. Joukkueen peli on kulkenut ja se on ollut erityisen tehokas.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Venezia-Como - peliaika päättynyt
Tämä matsi on Venezian kauden must win- ottelu. Haaveet sarjapaikan säilyttämisestä voidaan unohtaa mikäli tästä matsista ei tule voittoa. Edellinen kotipeliä Lecceä vastaan oli pelillisesti erinomainen, mutta tuloksellisesti kamala. Venezian XG:t ovat olleet jatkuvasti toteutunutta korkeammat. Jalkapalloromantikko toivoo, että Jolle ratkaisee tämän vähämaalisen kamppailun ja maksipanostus(5yks) ei mene hukkaan.
Napolin voitosta on tällä hetkellä ihan pientä valueta, mutta ei riitä vihjeeksi. Vihjeet tässä vaiheessa tiistain loukkaantumistietojen varassa, joten kannattaa katsoa lähemmin kokoonpanoja, jos haluaa hifistellä.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - ManU-Nottingham - peliaika päättynyt
Tämän päivän valioliigan osalta kertoimet ovat ihan markkinassa lukuunottamatta Man U- Nottingham peliä. En ruuvaa vielä Nottinghamia isommin alaspäin ja uskon, että se voi haavoittaa isoja myös vieraissa.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Fulham-Arsenal - peliaika päättynyt
Voi voi sentään minkä markkina teki. Arsenalin arvostus on noussut markkinassa valtavasti. Tuntuu siltä, että jälleen kerran kyseessä on ylireagointi. Ei kertakaikkisesti Premierissä vierasjoukkueilla ole yleensä hauskaa. Arsenalin fair pointsit vieraspeleistä viime kaudella ka 2,0 ja tällä kaudella 1,4. Markkinan arvio Arsenalin vierasvoitosta (63%) on omassa koneessa pahasti yläkanttiin. Fulham on ollut tällä kaudella hyvä ja kiusannut suurempiaan. Otetaan peliin +1 kotitasoitus.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Ipswich-Bournemouth - peliaika päättynyt
Jos joku ihmettelee, että miten Bournemouth voi viikosta toiseen nousta pelille, niin joukkue on varjotaulukossa tällä hetkellä neljäntenä Arsenalin ja Man C välissä! Ipswich oli todella pahasti alakynnessä Palacea vastaan ja nyt vastaan asettuu pari luokkaa kovempi vierasjoukkue. Valitettavasti myös markkina on alkanut arvostamaan Bournemouthia huomattavasti enemmän ja "etu" alkaa olla syöty. Molempien joukkueen peleissä on merkittävä repsahdusvaara maalimäärissä. o3 riittää niukasti peleihin. Ipswich on saanut rivejään paremmin kasaan puolustuksessa, mutta se on tapahtunut hyökkäyksen kustannuksella.
Molemmat joukkueet ovat aavistuksen siipirikkoisia. Brighton kärsi hieman epäoikeudenmukaisen tappion Fulhamin vieraana ja nyt lienee aika palata voittojen tielle. Sidet on markkinan kanssa linjassa, mutta underissa on hieman valueta. Valitaan u3, jossa odotusarvo oli paras.
Tämä on todella mielenkiintoinen matsi monella tavalla. Tasapelistä löytyy jonkin verran valueta, joten pelaan itse back Draw:n ja ajatuksena on hypätä ulos vedosta, jos peli alkaa näyttää siltä. Tottenhamin johdossa tai tasatilanteessa roikun 70min asti ja sitten ostan itseni ulos.
Päivän paras value löytyy koneesta matsin undereista. Tämä on kyllä todella mielenkiintoinen veto psykologisesti. On aivan totta, että Tottenhamin alakerrassa on valtavat poissaolot. Se kuitenkin nähdäkseni aiheuttaa valtavaa varovaisuutta omassa pelissä, joka laskee koko pelin maaliodotusta. Bournemouthia vastaan joukkue oli täysi vastaantulija ja olisi voinut hävitä 3-0. Chelsea mylläsi vajaamiehisen Sotonin. Chelsean palikat ovat muutenkin kohdallaan. Alkukaudesta joukkueen kertoimissa oli valueta, mutta markkina on kääntänyt kelkkansa tässäkin tilanteessa. Mikäli matsiin tulee aikainen Chelsean avausmaali, niin matsi saattaa revetä, mutta muussa tapauksessa u4 pitäisi olla tosi kivasti näpeissä.
Sidet on sunnuntaina aika lailla markkinassa La Ligassa. Totaleissa pientä eroa ja vain yksi nostetaan vihjeeksi.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Uusi viikko käynnistyy koneiden päivityksellä. Ensiksi käsittelyssä EPL, koska kyllä suurin mielenkiinto kohdistuu siihen.
Varjosarjiksen järjestys on mulla tällä hetkellä:
1. Pool, 2. Arsu, 3. Bournemouth!, 4. Villa, 5. City, 6. Chelsea, 7. Fulham, 8. Spurs.
Otteluruuhkan merkitys alkaa näytellä entistä suurempaa roolia. Tällä viikolla europelit mukana ja tämä antaa perinteisesti altavastaajille, joilla ei eurokiireitä ole, pientä etulyöntiasemaa. Omat viilaukset oon tehnyt näihin sen perusteella kuin laajalla rosterilla kärkijoukkue pystyy operoimaan ja onko rosterin kierrätysmahdollisuudet olemassa viikolla. Chelsea esimerkiksi ei rasitu europeleistä samoin kuin Pool, City jne., koska se kierrättää Konferenssiliigan peleissään kokoonpanoa voimakkaasti. Tämä on aika hyvä senkin vuoksi, että nuori joukkue pysyy tyytyväisempänä, kun vastuu jakaantuu. Tässä siis pelit maanantain tiedoilla, kannattaa katsoa eurokierros yms. kokoonpanojutut, jos pelailee vasta lähempänä.
Tämän illan vihjeessä underi. Joulukuun underit ovat loistaneet poissaoloillaan, mutta tässä olisi jälleen oiva tilaisuus siihen. Wolves on ollut uskomattoman tehokas joukkue peliesityksiinsä nähden, mutta oma pää on myös vuotanut. Nyt sairastupa on tyhjentynyt lupaavasti ja uskoisin Wolvesin saavan paketin paremmin kasaan.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Arsenal-Everton - peliaika päättynyt
Arsenalin arvostus näkyy tässäkin vihjeessä. Joukkueella kävi huono tuuri Fulhamia vastaan ja se olisi ehdottomasti ansainnut voiton. Arsenal pelaa europelin kotona, joten matkustusrasitukselta säästytään. Mikäli isompia loukkeja ei synny, niin Arsenal naruttaa Evertonin huolella. Tietenkin joulukuussa on pieni vaara, että jalka nostetaan liian aikaisin kaasulta, mutta luotetaan Arsuun, kun konekin on kerrankin samaa mieltä. Vihjeet menevät osittain päällekkäin, joten panosta leikattu.
Nottingham on paha kanto kaskessa Villalle ja pieni suosikki omissa papereissa. Markkina arvioi tasabookiksi. Laitetaan pientä peliä. Mutulla underi maistuu oikein hyvin tähän.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Brighton-Crystal P - peliaika päättynyt
En tiedä, että säikähtikö markkina Brightonin kahta tasuria Sotonia ja Ipswichiä vastaan. Joukkueella on toki loukkaantumismurheita jonkin verran, mutta silti kyseessä on laatunippu. Brighton on voittanut kotonaan tällä kaudella Cityn, Spursin ja Unitedin. Heikompia jengejä vastaan on ollut ailahtelevia esityksiä. Palace on ollut ideajoukkueena muutamallakin kierroksella, joten tuntuu vähän pahalta vetää heitä vastaan. Uskotaan konetta... Undereissa on pientä valueta, mutta jää liven tipsivihkoon.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - ManCity-ManUnited - peliaika päättynyt
Manchesterin Derbyyn tullaan harvinaisen sekavissa tunnelmissa. Molempien joukkueiden puolustus on vuotanut. Amorim ajaa Unitedille sisään hyökkäävämpää pallonhallintaa, joten en voi mitenkään uskoa, että tässä yhtäkkiä vedettäis kilpikonnapuolustusta päälle. Cityn loukkitilanne on todella hankala erityisesti puolustuksessa ja rasitus näkyy koko joukkueessa. Eniten ehkä Haalandin otteissa... Kyllä tulee Alvarezia ikävä... Oli miten oli, Unitedin suorittaminen on ollut niin heikkoa, että Cityn tasoitettu voitto kelpaa peleihin. United-fanina heidän venymisensä tuntuisi ihan kivalta, mutten usko kyllä siihen. Itse asiassa Unitedilla on tosi hankalaa ohjelmaa tarjolla tässä parilla seuraavalla kierroksella ja voi olla että voittoa saadaan odottaa aina tammikuulle.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Chelsea-Brentford - peliaika päättynyt
Tässä on yksi tämän kierroksen parhaista hauista omasta koneesta. Ei voi kuin kerta toisensa jälkeen ihmetellä markkinan reagointia. On aivan totta, että Chelsea on hyvässä iskussa, paremmassa kuin viime kaudella, ja Maresca on saanut nuoret tähdet tuikkimaan. Lisäksi Chelsea on kohdannut syksyllä kaikki kärkitiimit, joten sillä on hyvä mahdollisuus kiriä Poolin etumatkaa kiinni. Brentford on ollut täyttä rautaa kotona ja ihan surkea vieraissa tällä kaudella. Nyt on vielä vaarana, että keskikentän poissaolot sotkevat tekemistä. Chelsea on ollut viime kausilla kuuluisa ailahteluistaan. Ovatko ne kadonneet kokonaan pois - en usko. Tottenhamia vastaan Chelsea hävisi XG:t, mutta vei tehokkuudellaan ja Spursin alakerran repaleisuudella voiton. Otan peleihin Brentfordin tasoituksen +1.5 maalia. Brentford on hakenut kolmena viime vuotena täydet pisteet Stamfordilta, joten se tietää miten Chelseaa horjutetaan. Oli ihan pakko tarkistaa, niin viime vuonna tämän saman tasoituksen tarjous oli Pinnyllä 1.47(68%). Ei nämä voimasuhteet niin paljoa ole muuttuneet joukkueiden välillä.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Bournemouth-West Ham - peliaika päättynyt
Bournemouth kairasi voiton viikonloppuna viime hetken maaleilla Ipswichin vieraana. Pelin xg:t olivat kuitenkin luokkaa 1-3, joten voitto oli täysin oikeutettu. Mikäli haluaa kikkailla, niin voi odotella illan matsin lopputulosta. Antonion poissaolo on massiivinen takaisku, en ole aivan varma, että onko hän tässä viikon päästä pelikunnossa. Pysytään ideajoukkueen kelkassa. Bournemouth on tosiaan kolmantena varjotaulukossa tällä hetkellä, joten odotukset ovat jälleen kovat kotimatsissa. Markkina on tietenkin reagoinut jo paljon, mutta pientä valueta on koneessa näkyvissä. Viime vuonna tässä samassa matsissa West Ham oli suosikki!
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Getafe-Espanyol - peliaika päättynyt
Getafe on huomattavasti isompi suosikki omassa koneessa. Katsotaan suunnat viikkoon tästä. Maaliodotus on myös huomattavasti markkinaa korkeampi. Otetaan peliin o1.5.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Valladolid-Valencia - peliaika päättynyt
Kaksi loukkaantumissumassa tarpovaa joukkuetta. Molemmat osaavat tehdä maaleja, joten peli voi revetä kunnollakin laukalle.
Näillä mennään. Barcan kokoonpanotiedot on katsottava ennenkuin uskaltaa peliä laittaa. Pientä valueta oli kotivoitolle tarjolla, mutta tosiaan jos on kärkipelaajat huililla, niin tilanne voi kääntyä.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Serie A kierros sisältää muutamia tosi maukkaita tärppejä.
Varjosarjiksen tilanne tällä hetkellä:
1. Atalanta, 2. Lazio, 3. Inter, 4.Juventus, 5. Napoli, 6. AC Milan, 7, Fiorentina.
Milanon joukkeilla ja Fiorentinalla on yksi matsi vähemmän pelattuna.
Fiorentina on ylisuorittanut merkittävästi XG nähden.
Markkina on kääntänyt kelkkansa Atalantan kanssa. Voihan kyynel... Atalantalla ei ole mitään hävettävää esityksessään Rellua vastaan, mutta on jännä nähdä minkälainen ulospuhallus joukkueella tulee tähän peliin, vai tuleeko minkäänlaista. Atalanta oli monta kierrosta alipelattu esityksiin ja tuloksiin nähden. Onkin tyypillistä, että markkina vetää sitten toiseen laitaan.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Juventus-Venezia - peliaika päättynyt
Venezia on ollut pahasti tuuliajolla vierasmatseissa ja kotonakaan ei ole tullut tulosta. Juventus sai upean voiton ManC chämppärissä ja itseluottamusruiske on toivottavasti korkea. Jotain kierrätystäkin voi tähän tulla. Se on mukana arvioissa.
Milanilla on rasitusta ja loukkaantumishuolia erityisesti hyökkäyspäässä. Genoa on ollut rikki viikkokausia, mutta pikku hiljaa pelaajia alkaa kuntoutumaan. Milan on tietenkin suosikki, mutta Genoan tasoitus maistuu koneelle ja mutullakin.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Lazio-Inter - peliaika päättynyt
Sokerina pohjalla on Serie A:n kärkimatseihin lukeutuva Lazion ja Interin ottelu. Lazio on niukka suosikki itselle tässä. Markkina on ihastunut Interin "dominointiin", mutta en ole itse nähnyt esityksiä niin vakuuttavina. Lazio on todella kova kotijoukkue ja se on saanut muutamia erinomaisia tuloksia viime viikkoina. Surkean Saksan reissun jälkeen Interille saattaisi kelvata vaikeasta vieraspelistä tasapelikin.
Torinon vierasvoitto nousi vihjeisiin niin myöhään eilen, etten tägännyt sitä mukaan. Empolin loukkaantumistilanne on karmea.
Näillä mennään viikonloppuun.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Vauhti kiihtyy kohti joulua, kun Premierin tiivis ottelutahti tiedetään. Osa joukkueista potee valtavia kokoonpanohuolia ja rasituksen ottaminen huomioon on aivan must.
Laitetaan tässä jo vihjeet ensi lauantain peleihin, koska sen verran makoisia merkkejä on näkyvillä koneessa.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Aston Villa- Man City - peliaika päättynyt
Aston Villa on ollut paha kanto kaskessa huippukuntoiselle Cityllekin. Villa on itse asiassa fair pointseissa kauden toiseksi kovin kotijoukkue tällä hetkellä Arsenalin jälkeen. Odottelen myös selvästi markkinaa vähämaalisempaa ottelua. Totalit ovat olleet vastatuulessa muutaman viikon, mutta uskoa riittää, että flipit kääntyy. Cityn kuormitus on ollut niin kova samoilla pelaajilla, että otan rasituksen huomioon kaikissa joulun ajan matseissa hyvin voimakkaasti.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Ipswich-Newcastle - peliaika päättynyt
Ipswich saa pienen plussan viime kierroksen voitosta, mutta mikä tärkeämpää he ovat saaneet pelitapansa toimimaan jollain tavalla. Puolustus ei enää vuoda kuin seula. Newcastlella on merkittäviä loukkaantumisia edelleen erityisesti puolustuspäässä.
Arsenal pelasi nihkeän tasurin Evertonia vastaan. Toki se olisi ansainnut voiton, mutta esitys oli silti pettymys. Arsenalin puolustuspelaaminen on kuitenkin mestarin tasolla tällä hetkellä ja sen varaan voidaan nojata. Aion laittaa jonkin verran 1-0 tulosvetoja pörssiin sisään kauden mittaan Arsenalille, jotta pääsis surettelemaan "helppoja" rahoja. Sidet on linjassa markkinan kanssa.
Sunnuntain peleihin tulee vihjettä myöhemmin.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
La Ligan tärppejä ohessa.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Espanyol-Valencia - peliaika päättynyt
La Liga kierroksen paras tärppi on ehdottomasti Tico Barcelonan vieraana. Simeone on taitava löytämään taktisia oivalluksia ja Barcelona on horjutettavissa. Tico tulee matsiin kovalla itseluottamuksella ja tekee taatusti matsista vaikean Barcalle. Itsellä on Ticon mestaruusveto pohjalla 15 kertoimella ja tästä voitto, niin pääsis jo surettelemaan aika kivan siivun.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Real Madrid-Sevilla - peliaika päättynyt
Edelleenkin jatketaan vetopuolella Barcan ja Realin kampittamista. Onhan tämä nyt taas melkoinen linja. Real on siinä määrin rikki, että heille kelpaa varmasti myös hallittu voitto pelaajien säästämiseksi. Talvitauko lähestyy ja tekee varmasti "rellulle" hyvää. Sevilla pystyi kiusaamaan Atleticoakin, vaikka lopulta hävisikin matsin.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Valioliigassa on tänään huippumielenkiintoinen sunnuntai.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Everton-Chelsea - peliaika päättynyt
On tää nyt kamalaa, kun joutuu alkukauden ideajoukkuetta (Chelsea) vastaan vetämään nyt kierroksesta toiseen, mutta vaikka otteet ovat olleet hyviä, niin ei Chelsea nyt mikään voittokone vielä ole... tai ainakin tarvitaan näyttöjä lisää. Everton onnistui puolustustaistelussaan Arsua vastaan ja uskoisin samaa yritettävän Chelseaa vastaan. Aikainen avausmaali saattaa repäistä matsin, mutta tällä mennään.
Siis huh huh... Markkinalla on pakko olla jotain Amorim- lisää tämän matsin kerroinasettelussa. Tää matsi on mun kertoimissa ihan tasabookki ja peliin voisi ottaa suunnilleen kaikki Bournemouthin vedot. Päädyn ottamaan vihjeeseen tasoituksen +1. Bournemouthilla on kaikki keinot vahingoittaa ManUn vuotavaa alakertaa.
Nyt se sitten nähdään, että löytyykö Anzen pelikirjasta jotain uutta. Liverpoolilla on kaikki puolellaan tässä matsissa. Spursin puolustus on riekaleina, rasitusetu on Poolin puolella ja itseluottamus on vahva. Tottenham "EI VOI" lähteä matsiin tutulla vauhtifutiksellaan tai matsi repeää totaalisesti. Paine Anzen suuntaan taktisesti on suuri. Hänellä on näytön paikka tässä tilanteessa. Maaliodotuslinja on markkinalla aivan hurja. Harvoin u4- linjasta saa tällaista kerrointa.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Las Palmas-Espanyol - peliaika päättynyt
Valioliigassa on luvassa kaksi todella mielenkiintoista kierrosta. Huomenna aloitetaan perinteisellä Boxing day- kierroksella. Muutamat joukkueet ovat kammottavassa loukkaantumiskierteessä ja tämä otetaan tietysti huomioon rankalla kädellä.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Man City- Everton - peliaika päättynyt
City on köysissä ja nyt sillä on edessään pari helpompaa matsia. Kokoonpanohuolet ovat jo vähän helpottaneet, mutta toki erityisesti puolustuspää on edelleen repaleinen. Everton on onnistunut nollaamaan Arsun ja Chelsean. Uskon, että Citykin pysyy jotenkuten aisoissa.
Nonni. Tähän on tultu. Bournemouthin kertoimet ovat linjassa markkinan kanssa. Pitkin syksyä on tullut oltua Mouthin kelkassa lähes joka kierroksella. Yleensä markkina reagoi jossain vaiheessa toiseen suuntaan yli, kuten Chelsea, mutta nyt ollaan ihan linjassa. Pientä valueta on underille tässä matsissa.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Chelsea-Fulham - peliaika päättynyt
Fulham on hieman hiipunut peliesityksiltään alkakaudesta, mutta se on silti raapinut kohtuu tuloksia erityisesti isompia vastaan. Fulham on kuudentena varjotaulukossa ja samoin vierasesityksissä. Chelsea on suosikki, mutta Fulhamilla on keinot kiusata Chelseaa Evertonin tavoin. Yksi maali Fulhamille, niin veto on jo aika vahvoilla. Nyt ollaan selvästi joulukuulla, kun pääsee vetämään melkein matsiin kuin matsiin underia.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Soton- West Ham - peliaika päättynyt
Tässä on mielenkiintoinen matsi. Southampton onnistui pitämään Fulhamin kurissa viime matsissa. Nyt siirrytään kotikentälle ja katsotaan millainen "New manager bounce" saadaan aikaan. Paquetan poissaolo Antonion lisäksi on paha, mutta muuten West Hamilla on ykköset kehissä.
Wolvesin kotikertoimissa on ihan pientä valueta, mutta ei riitä pelille. Muutoin matsi on ihan linjassa. Man U olis kyllä ansainnut enemmän Bournemouthia vastaan...
Sakan poissaolo on massiivinen takaisku Arsenalille. Lisäksi tällä kaudella merkittävässä loukkaantumiskierteessä oleva Arsu nostaa taatusti jalan kaasulta, jos ja kun matsi on ratkaistu.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Aston Villa - Brighton - peliaika päättynyt
Tässä yksi poiminta jo seuraavalta kierrokselta. Brighton on niin pahoissa loukkaantumisvaikeuksissa, että Villan kotivoitolla on tosi iso value jo tässä vaiheessa pelattuna.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Serie A:n vuoden viimeinen kierros on käsillä. Varjosarjiksen tilanne on seuraava:
1. Inter
2. Atalanta
3. Juventus
4. Lazio
5. Napoli
6. AC Milan
7. Fiorentina
8. Bologna
9. Roma
10. Cagliari
11. Como
12. Venezia
Cagliari ja Venezia ovat syvällä putoamiskurimuksessa, mutta kaikki on mahdollista erojen ollessa hyvin pieniä sijoilla 13.-19.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Empoli-Genoa - peliaika päättynyt
Empolin loukkaantumistilanne on hyvin synkkä ja Genoa on saanut rivejään parempaan kuosiin. Odotuksena on hyvin tarkka ja vähämaalinen matsi. Myös suora tasapeli sisältää valueta kivasti.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Lazio-Atalanta - peliaika päättynyt
Lazio on ollut suorastaan vakuuttava kotimatseissaan tällä kaudella lukuunottamatta Inter- mahalaskua. Fair score oli tuossa 0-6 tappiossa 1-2 ja ensimmäinen puoli tuntia oli ihan mukavasti Lazion hallussa, joten en tee tuosta matsista marginaalista miinusta enempää Lazion kotivoimaan. Joukkue on minun koneessani suosikki tässä matsissa ja monia eri vetomuotoja voisi ottaa. Valitsen DNB voiton. Hieman useammin osuva AH (+0.5) rajakerroin on Laziolle 1.54, joten siitäkin on valueta löydettävissä. Atalanta on ollut hurjassa iskussa 11 perättäisen voiton turvin. Nyt on kuitenkin kova haaste edessä, kun toivottavasti sisuuntunut Lazio haluaa puhdistaa kasvonsa kotiyleisön edessä ennen talvitaukoa.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Udinese-Torino - peliaika päättynyt
Udinesen kokoonpano on aivan rikki loukkaantumisista johtuen. Torinolla on oiva mahdollisuus hakea vähintään piste tästä matsista. Undereissa on aika kivaa valueta näkyvissä, mutta kun Udinesen alakerrassa on niin paljon poissaoloja, niin en koske undereihin kuitenkaan.
Napoli- Venezia sisältää pientä valueta overeille, mutta ei riitä peliin.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Juventus-Fiorentina - peliaika päättynyt
Matsissa on pientä valueta myös undereissa. Fiorentina on ollut jopa vähän ylipelattu monellakin kierroksella, mutta nyt vastaan asettuu hyvin rikkinäinen vanha rouva. Puolustuspäässä on todella paljon poissaoloja ja vaihtoruletilla Fiorentina pystyy varmasti hakemaan uuden vaihteen peliin toisella puoliajalla.
Laitetaan jännäri tähänkin matsiin sisään. Markkina on ottanut Milanin surkean kokoonpanotilanteen huomioon, joten ei saada peliä AS Romalle tälläkään kierroksella. Overeissa on vähän ilmaa, joten laitetaan pientä.
Re: Eurofutiskoneet raksuttaa
Lähetetty:
Kirjoittaja kingruff
Tässä sitten vielä vuoden viimeiset vihjeet Premieriin.
Vedonlyöntivihje: - Eurofutis 2024-2025 side - Leicester-Man C - peliaika päättynyt
Pientä valueta on myös undereissa. Nyt se on todettava, että City ei enää voi munia näitä. Everton-tasuri oli jatkoa karmealle putkelle. Haaland on jäissä ja kyllä hänkin joskus herää. Laitetaan silti vetoa pienellä sisään, kun kone kertoo. Leicester oli ihan pirteä Poolia vastaankin, vaikkei lopulta voinutkaan mitään.
Nottingham on ollut todella hyvä viime aikoina ja noussut jopa taistelemaan UCL-paikoista. Everton on onnistunut tilkitsemään puolustustaan, mutta markkina on nähdäkseni reagoinut vähän liikaakin undereiden suuntaan. Tekisi mieli jättää vetämättä tuo o2, mutta pakko luottaa koneeseen, kun niin iso value.
Tottenham on ajautunut loukkaantumisten myötä kriisiin. Wolves on saanut kaksi voittoa valmentajan vaihdon jälkeen ja sillä on eväät tehdä Tottenhamin elämä hankalaksi. Undereissa on jälleen hurjaa valueta, mutta muistaen viime aikojen Tottenham ja puolustuksen poissaolot, niin leikataan panosta vähän.