Sivu 1/1

Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Lyhyen hiljaiselon jälkeen foorumilla ilmoittaudun jälleen paikalla olevaksi. 2017 oli MLB-betsaajalle haastava, minulle mitä suurimmissa määrin myös. The Handicapper, joka siis on MLB-betsaajan tueksi kehitetty ohjelma, keräsi kohtalaisesti kiinnostusta. Datan päivityksen (latausten) perusteella aktiivi käyttäjiä oli noin 30-40. Tavoitteena on tietenkin ollut paljon suurempi käyttäjäkunta, mutta kävijöiden saaminen kotisivuille on erittäin suuren työn takana. Softa toimi palautteen perusteella kohtalaisen hyvin, ja erillaisia bugeja/ongelmia esiintyikin kauden aikana vähän. Itse en onnistunut tekemään tulosta The Handicapperin tuottamien arvioiden avulla viime kaudella vaikkakin jotkut käyttäjät onnistuivat tässä. Tähän vaikuttaa tietenkin moni asia, joista olennaisin on varmasti arvioiden tekemisen ja vetojen asettamisen ajankohta. Mikäli on aikaa odottaa kokoonpanojen julkistamista, jää varmista moni huono veto (arviot tehty oletetuilla kokoonpanoilla) asettamatta.

Tulen julkaisemaan v5 The Handicapperista joskus kevään aikana. Tähän mennessä MLB-arviot ovat perustuneet pelkästään ottelun simulointiin. Nyt tulen lisäämään vaihtoehtoisia (vähemmän komplekseja) tapoja luoda arvioita. Suurin muutos on kuitenkin lajien lisääminen, kun NBA ja NHL (mahdollisesti myös Premier League) on tarkoitus ottaa mukaan valikkoon. Oma osaamiseni NBA:sta ja NHL:stä on rajallista ja ohjelman tarkoituksena onkin toimia vedonlyöjän päätöksenteon tukena ja tarjota työkalu omien mallien tai ajatusten soveltamiseen. Tavoitteena on rakentaa alusta jossa joukkue- ja pelaaja datat päivittyvät automaattisesti, kokoonpanot ja kertoimet päivittyvät reaaliaikaisesti (Pinnaclen asiakkaille) ja käyttäjä voi helposti soveltaa omia näkemyksiään lopullisen arvion tekemiseen.
th5.PNG
http://www.eastsidesportsanalysis.com/t ... apper.html

Vuosien varrella on itselleni käynyt selväksi, että suurin kiinnostuksen kohde on ennemmin ohjelmien ja työkalujen rakentaminen kuin vedonlyöjänä toimiminen (tähän vaikuttaa varmasti heikko menestys viime vuosina). Olen saanut kyselyitä vedonlyöntiin tarkoitettujen työkalujen rakentamisesta ja mikäli myös ylikertoimen käyttäjäkunnasta löytyy tuoteideoita tai avun tarvetta otan mielelläni vastaan ideoita/kysymyksiä. Kyseessä voi olla mitä vaan yksinkertaisesta excel-pohjaisesta virityksestä end-to-end järjestelmään.

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Pientä edistystä tapahtunut. MLB kohta valmis, NBAn & NHLn mukaan saaminen näyttää todennäköiseltä. Lähinnä töitä edessä NBAn ja NHLn osalta datan keräämisessä ja jalostamisessa, mutta eiköhän sekin puoli saada kuntoon ennen julkaisupäivää, joka asettuu jonnekin maaliskuun loppupuolelle.
th5_v2.PNG
Kysymys liittyen NBAn mallintamiseen, eli käyttääkö joku esim. Baseball-Referencen dataa ja tarkemmin onko DRtg (Defensive Rating = points allowed per 100 posessions) käyttökelpoinen tunnusluku osana puolustuspelaamisen mallinnusta? Puolustuspelaamisen mallintaminen taitaa olla monessa lajissa se vaikein osa ja ilmeisesti myös koripallossa.
pic1.PNG

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Olisi tarve muutamalle beta-version testaajalle. Löytyykö täältä? Vaatimuksena Windows-kone.

Kiitos!

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
v5.1.0 on julkaistu: https://www.eastsidesportsanalysis.com/ ... apper.html
th5_02.PNG
MLB ja NBA tässä vaiheessa mukana, NHL vielä työpöydällä. Kun kalenterista löytyy taas aikaa, tulee ohjelmaan myös muita ominaisuuksia. Noin 95% todennäköisyydellä ohjelmasta löytyy vielä jotain bugeja, joten jos/kun niitä ilmenee, olisin iloinen jos saisin niistä tiedon.

Kaikki palaute/parannusehdotukset tervetulleita.

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Heti joutui laittamaan päivitystä (v5.1.1): https://www.eastsidesportsanalysis.com/ ... apper.html

NBA puolustuspelaamisen algoritmiin oli hiipinyt inhoittava koodausvirhe, jonka johdosta tietyt tilastot arvoittuivat voimaluvuiksi epäjohdonmukaisesti. Myös muutama muu epäolennaisempi bugi fiksattu.

EDIT: Virheestä johtuen esim. ottelu 25/3/2018 Utah Jazz @ Golden State Warriors, oli arviot GSW:n puolella siten, että joukkueen ev oli jossain 3-4 välillä. Fiksin jälkeen arviot selkeästi johdonmukaisempia. Toki NBAn loppukauden matseissa lepuutuksista ja motivaatiosta johtuen paljon sellaista, jota en ole edes yrittänyt mallintaa kvantitatiivisesti.

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Päivän MLB-arviot.
mlb-2018-09-15.PNG
Arviot generoitu uudella The Handicapperillä, joka julkaistaan vielä tämän vuoden aikana.

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja Carzon
Onko tämä viimeinen kuva jostain vielä jukaisemattomasta versiosta?

Kiitos muuten mainiosta työkalusta. En malta odottaa, että NBA ja NHL alkavat :peukku:

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Carzon kirjoitti:
18.09.2018, 16:17
Onko tämä viimeinen kuva jostain vielä jukaisemattomasta versiosta?

Kiitos muuten mainiosta työkalusta. En malta odottaa, että NBA ja NHL alkavat :peukku:
Kuva on versiosta 6, joka julkaistaan tämän vuoden aikana. Aikaisemmista versioista poiketen yhdellä näkymällä saa useamman ottelun arviot näkyviin. Yksittäisen ottelun tarkempi analysointi tapahtuu otteluraportilla (kuva alla).

NHL:n piti toimia versio 5:ssä, mutta en yksinkertaisesti ehtinyt saada kaikkea toimimaan. Nyt näyttää paremmalta. Back-end datahaku toimii ja tarvittava "perusdata" on kohta kerätty.

Kuva

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja Carzon
Kiitos vastauksesta, olitkin kirjoittanut kuvan alle, että uudesta versiosta. Ite niin hätänen, ettei aina kerkee kaikkee lukee. :)
Uusi versio näyttää todella hyvältä. Täällä suunnassa odotellaan innolla. MLB toiminut itsellä äärimmäisen hyvin. Tosin otanta pieni, kun pelejä hieman alle 100. ROI n. 20%.

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Carzon kirjoitti:
19.09.2018, 09:05
Kiitos vastauksesta, olitkin kirjoittanut kuvan alle, että uudesta versiosta. Ite niin hätänen, ettei aina kerkee kaikkee lukee. :)
Uusi versio näyttää todella hyvältä. Täällä suunnassa odotellaan innolla. MLB toiminut itsellä äärimmäisen hyvin. Tosin otanta pieni, kun pelejä hieman alle 100. ROI n. 20%.
Mukava kuulla. :peukku:

NHL näyttää alkavan 3.10 eli pari viikkoa olisi aikaa saada kaikki toimimaan :geek:

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja Carzon
Miltäs vaikuttaa, ehtiikö puskea uutta versiota ulos ennen änärin alkua?

Oliko sulla millanen ajatus tuosta uuden version hinnasta?

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Carzon kirjoitti:
26.09.2018, 14:11
Miltäs vaikuttaa, ehtiikö puskea uutta versiota ulos ennen änärin alkua?

Oliko sulla millanen ajatus tuosta uuden version hinnasta?
Kyllä näyttää ihan todennäköiseltä, että ehtii valmistua ennen NHL:n runkosarjan alkua.

Ajatuksena on että lokakuu on ilmainen ja sen jälkeen kk-maksu on noin parinkympin tiennoilla. Ohjelmaa vois myös kokeilla/käyttää maksutta, mutta silloin joutuu tyytymään datasettiin joka päivittyy kerran kaudessa.

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Versio 6 julkaistu, mukana nyt myös NHL. Jotain bugeja voi vielä tulla vastaan ja käyttäjien virustorjuntaohjelmat hälyttävät varmasti .exe tiedostosta. :| Näita hiotaan lähiviikkoina.

Palaute ja ideat edelleen tervetulleita. Kiitos.

https://www.eastsidesportsanalysis.com

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Ensimmäiset arviot kauden 2018-19 NBA peleihin ovat nyt mahdollisia The Handicapperilla. PHI @ BOS peliin heittää seuraavanlaisia lukemia, jotka ovatkin kohtalaisen nätisti linjassa markkinaan. Overissa tällä hetkellä pientä valueta. Itse en osaa lajin/sarjan osalta voimasuhteita arvioida, joten mielenkiinnolla seuraan millaisia arvioita SSukkela ja muut tuloksentekijät tällä kaudella saavat aikaiseksi.

Kuva

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Painamalla joukkueen nimilyhennettä pääsee muokkaamaan kokoonpanoja.

Kuva

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja king_diamond
Ei jalkapalloversiota olisi tulevaisuudessa tulossa?

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
NFL on näillä näkymin seuraava lisäys. Futiksessa on ongelmana käyttökelpoisen datan löytäminen kohtuulliseen hintaan. Ainakaan omalle kohdalle ei ole osunut sopivan tuntuista vaihtoehtoa. Hauska idea voisi olla kokeilla esim FIFA pelin pelaajadataa (https://www.fifaindex.com) ja katsoa miten tarkkoja arvioita niillä saisi aikaiseksi.

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_

Vedonlyöntivihje: - NBA - ind@cle - peliaika päättynyt

kohde
ind@cle
veto
U 207.5
kerroin
1.952 (Pinnacle)
panos
2 yks.

Huti: -2.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - NBA - atl@tor - peliaika päättynyt

kohde
atl@tor
veto
atl +13.5
kerroin
1.961 (Pinnacle)
panos
2 yks.

Osuma! +1.92 yks.


Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_

Vedonlyöntivihje: - NBA - bos@mia - peliaika päättynyt

kohde
bos@mia
veto
mia +3.0
kerroin
1.909 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
1.623
todennäköisyysarvio
arvio 61.6%

Osuma! +1.82 yks.

Vedonlyöntivihje: - NBA - bos@mia - peliaika päättynyt

kohde
bos@mia
veto
under 212.0
kerroin
1.925 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
1.701
todennäköisyysarvio
arvio 58.8%

Huti: -2.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - NBA - lac@den - peliaika päättynyt

kohde
lac@den
veto
lac +5.5
kerroin
1.961 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
1.770
todennäköisyysarvio
arvio 56.5%

Huti: -2.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - NBA - okc@sas - peliaika päättynyt

kohde
okc@sas
veto
under 225.5
kerroin
1.961 (Pinnacle)
panos
3 yks.

Niin naurettava arvio, että ei kehtaa julkaista.

Huti: -3.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - NBA - det@sac - peliaika päättynyt

kohde
det@sac
veto
det +5.0
kerroin
1.961 (Pinnacle)
panos
2.5 yks.
raja
1.412
todennäköisyysarvio
arvio 70.8%

Tässäkin arvio huitelee naurettavan rajamailla, mutta antaa nyt mennä.

Huti: -2.50 yks.


Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Alla olevassa taulukossa muutama numero tämän kauden NBA-linjoista. Data 2018-10-03-2019-01-13.

***********************************************************************
AWAY SPREAD+ = vierasjoukkue altavastaaja (tasoitus > 0)
AWAY SPREAD- = vierasjoukkue ennakkosuosikki (tasoitus < 0)
HOME SPREAD+ = kotijoukkue altavastaaja (tasoitus > 0)
HOME SPREAD- = kotijoukkue ennakkosuosikki (tasoitus < 0)
POINTS O-U = joukkueen pelit yli-alle linjan
***********************************************************************

-Linja on ollut keskimäärin "väärässä" noin 0.53 pistettä (vierasjoukkueet -0.53 ja kotijoukkueet +0.53 pistettä).
-Keskimääräinen totals linja on ollut 218.9 pistettä, joka on keskimäärin ylitetty 1.87 pisteellä.
-Kotijoukkuetta ja overia pelaamalla olisi tehnyt rahaa.
-Philadelphia ja Toronto ollut markkinan suosikki jokaisessa kotiottelussa.

Kuva

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Aikaa kulunut näköjään pyröeästi 1,5v siitä kun viimeksi kirjoitellut jotain tähän "blogiin". Tällä hetkellä menossa muutama kehitystyö: Valioliigan lisääminen https://www.thehandicapper.net sovellukseen ja uuden sivuston pystyttäminen => https://www.playerrankings.net

Valioliigan kanssa hieman vielä haastetta pelaajadatan suhteen, mutta eiköhän sieltäkin valmista tule aikanaan. playerrankings.net sivuston ideana on hyödyntää vuosien saatossa keräämääni pelaajatietokantoja ja tarjota dataan perustuvia pelaaja-arvioita muiden käyttöön. Lähinnä kai kyseessä voisi olla vedonlyöjät, jotka itse rakentelevat omia mallejaan. Hieman kyllä naurattaa itseäni tämänkin projektin aloittaminen, ihan kuin ei olisi ollut jo tarpeeksi tekemistä nykyisten systeemien ylläpitämisessä.

Toistaiseksi ainoastaan NHL-datat käytössä, mutta täältä pääse siis kurkistamaan miltä näyttää:

https://www.playerrankings.net tai suoraan NHL-sviustolle: https://www.playerrankings.net/files/nhl.html

Palautetta otan jälleen mielelläni vastaan!

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Valioliigan kanssa voi tehdä hieman tiukkaa, jos oikeasti meinaavat pelata kolmen viikon kuluttua 8--)

Nyt tuonne https://www.playerrankings.net sivustolle lisätty NBA ja NFL. MLB (ja EPL) tulevat perässä.

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja Ylikerroin.com

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Pikkuhiljaa alkaa Valioliiga-osio valmistumaan. Enää kaikki tylsimmät vaiheet edessä (kaikki skeida pitää tietenkin jättää viimeiseksi) :)

Kuva

Re: Virtaviivaista vedonlyöntiä

Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Nyt on The Handicapperin Valioliiga-osio valmis ja nettisovelluksen avulla voi laatia arviot kaikkiin Valioliiga otteluihin. Kuten myös muissa lajeissa (MLB, NBA, NFL ja NHL) perustuu mallinnus pelaaja-kohtaiseen arviointiin. Ja kuten myös lähes kaikissa joukkuelajeissa on hyökkäyspelaamisen mallintaminen datan avulla helpompaa (mikä ei ole sama kuin tuottavampaa) kuin puolustuspelaamisen. Hyökkäyspelaamisen osalta käyttäjä voi itse määrittää painot 10-20 eri muuttujalle (riippuen pelipaikasta). Puolustus- ja maalivahtipeli ei ole räätälöitävissä, vaan niihin käytetään ennalta määriteltyjä malleja.

Jotain tuunausta mahdollisesti vielä edessä seuraavien viikkojen aikana, mutta isolta osin kaikki toimii kohtalaisen hyvin.

Palautetta otan erittäin mielelläni vastaan ja myös ajatuksia siitä, miten jalkapalloa (ja miksei muita lajeja) mallintavat/arvioivat käsittelevät kotikenttäetua. Lähinnä kiinnostaa onko lähestymistapa sarjakohtainen, luokkakohtainen vai peräti joukkuekohtainen? Esim. Valioliigassa on tällä ja edelliskaudella alemman kastin joukkueet (11-20) saaneet suhteessa enemmän pisteitä kotona kuin vieraissa kuin kärkikastin joukkueet (1-10).

https://www.thehandicapper.net

Kuva