Sivu 1/34

Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Perustetaanpa tälle projektille blogi tänne ja aletaan lätkimään vetoja miesten dennikseen. Tällä hetkellä jonkinlainen malli on valmis, mutta en ole vielä ehtinyt mitään kunnollista ohjelmaa kirjoittaa. Näin ollen hommassa on todella paljon manuaalista työtä tällä hetkellä.

Muutamia huomioita

- Ensimmäinen ja tärkein EN SUOSITTELE PEESAAMAAN NÄITÄ
- Pelaan nämä itse niin, että olen lohkaissut irralleen about 1/15 oman kassasta. Tuosta kassasta lasken aina päivän saldon mukaan 1.5% panoksen. Teen saman henkisen ratkaisun yk:n seurannan kanssa eli lyön 100yks alkukassalla aina 1.5% tuon sivuvirtuaalikassan päivän saldosta. Ideana että tuo kassa saa kasvaa itsestään luonnollisesti ja aikanaan panostaso vastaa muita vetoja. Tarkoitus on oikealla rahalla (vaikkakin pienellä) pelaamisen kautta oppia ja kehittää malleja eteenpäin
- Malli on hyvin alkutekijöissään enkä voi sanoa ymmärtäväni lajista yhtään mitään. Suoraan voin myöntää tuntevani ehkä 5-10 pelaajaa nimeltä
- Malli olisi sinänsä tehnyt hyvää tulosta viime vuonna, mutta suhtaudun isolla varauksella itse malliin ja muutenkin tuollaiseen "back testingiin"
- Arviot on aika villejä, joten en turhaan laita niitä edes esiin. Samasta syystä kaikki vedot tasapanoksin
- Kaikenlainen keskustelu, kommentointi, vittuilu jne. on salittua. Koitan vastailla mahdollisuuksien mukaan (lähinnä taitotason mukaan). Tarkoituksena on tosiaan ensisijaisesti oppia.
- Tarkoitus tässäkin jyrätä volyymilla, mutta koska hetken aikaa homma vaatii manuaalista työtä paljon, niin kohteita ei välttämättä tule täysin tasaisesti
- Lähdetään liikkeelle pelkästään ottelun voittajasta, myöhemmin sitten laajennetaan muihin vetomuotoihin
- Merkkaan limiitit aina ylös vetoihin, jotta voidaan tulevaisuudessa arvioida mallin tuloksentekokykyä eri kokoisilla kassoilla


Vihjeet perään.

Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
ATP Australian Open - R1, - Sun 01/14

Vedonlyöntivihje: - Albot-Fucsovic - peliaika päättynyt

kohde
Albot-Fucsovic
veto
Fucsovic
kerroin
1.469 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3500

Osuma! +0.70 yks.

Vedonlyöntivihje: - Simon-Copil - peliaika päättynyt

kohde
Simon-Copil
veto
Copil
kerroin
4.830 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

1650

Huti: -1.50 yks.

Vedonlyöntivihje: - Tsitsipas-Shapovalov - peliaika päättynyt

kohde
Tsitsipas-Shapovalov
veto
Tsitsipas
kerroin
2.120 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

6600

Huti: -1.50 yks.

Vedonlyöntivihje: - Herbert-Istomin - peliaika päättynyt

kohde
Herbert-Istomin
veto
Herbert
kerroin
2.230 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Huti: -1.50 yks.



Nyt sen verran hapoilla että huomenna jatkuu.

Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz

Vedonlyöntivihje: - Sugita-Sock - peliaika päättynyt

kohde
Sugita-Sock
veto
Sugita
kerroin
3.220 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Osuma! +3.33 yks.

Vedonlyöntivihje: - Melzer-Basilashvili - peliaika päättynyt

kohde
Melzer-Basilashvili
veto
Melzer
kerroin
2.520 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Huti: -1.50 yks.

Vedonlyöntivihje: - Chardy-Sandgren - peliaika päättynyt

kohde
Chardy-Sandgren
veto
Sangren
kerroin
2.410 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

1600

Osuma! +2.12 yks.


Sandgrenin etunimi on ilmeisesti Tennys. Miten vois hävitä? Lisäksi tietokannasta (ja eilisistä vedoista) löytyy hämmentävän monta Denis/Dennys/Denys tms. nimistä kaveria. Vanhemmat lienevät hyvin ylpeitä pojistaan.

Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Nonni, nyt lähti sen verran käsistä että ei enää käsin jaksanut naputella. Toivotaan että meni tägit edes sinnepäin. Ainakin limiitit vähän pielessä, mutta korjailin ne mitkä oli selkeästi alle tuon 3300.

Lienee ihan luonnollista, kun löytyy näin paljon pelattavaa. Tai että odotusarvot osassa >1.50. Mitä äkkiseltään katselin isoimpia heittoja, niin aika paljon menee peliä nuorille altavastaajille. Ei se nyt välttämättä huonoin strategia ole, mutta tuskin markkinoilta löytyisi tuollaisia jokseenkin systemaattisia virheitä. Tämä ei sinänsä ole kovinkaan yllättävää. Kaiken kaikkiaan tenniksen ehkä vaikein asia on eri tasoisten turnausten huomioiminen. Tähän olen jonkinalaisen ratkaisun kehittellyt, mutta ehkäpä se ei riitä. Ja ietenkin se että järkevää dataa ei virallisesti ole. Joissain kohteissa oli kertoimet nousseet ilmeisesti aiempien loukkaantumisten takia, mutta en nyt ole noihin sen kummemmin paneutunut.

Vedonlyöntivihje: - Nicolas Jarry-Leonardo Mayer - peliaika päättynyt

kohde
Nicolas Jarry-Leonardo Mayer
veto
Nicolas Jarry
kerroin
3.000 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Huti: -1.50 yks.

Vedonlyöntivihje: - John Millman-Borna Coric - peliaika päättynyt

kohde
John Millman-Borna Coric
veto
John Millman
kerroin
2.200 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Osuma! +1.80 yks.

Vedonlyöntivihje: - Paolo Lorenzi-Damir Dzumhur - peliaika päättynyt

kohde
Paolo Lorenzi-Damir Dzumhur
veto
Damir Dzumhur
kerroin
1.833 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Osuma! +1.25 yks.

Vedonlyöntivihje: - Diego Sebastian Schwartzman-Dusan Lajovic - peliaika päättynyt

kohde
Diego Sebastian Schwartzman-Dusan Lajovic
veto
Dusan Lajovic
kerroin
3.740 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Huti: -1.50 yks.

Vedonlyöntivihje: - Federico Delbonis-Gilles Muller - peliaika päättynyt

kohde
Federico Delbonis-Gilles Muller
veto
Federico Delbonis
kerroin
4.220 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Huti: -1.50 yks.

Vedonlyöntivihje: - Viktor Troicki-Alex Bolt - peliaika päättynyt

kohde
Viktor Troicki-Alex Bolt
veto
Alex Bolt
kerroin
4.140 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Huti: -1.50 yks.

Vedonlyöntivihje: - Kevin Anderson-Kyle Edmund - peliaika päättynyt

kohde
Kevin Anderson-Kyle Edmund
veto
Kyle Edmund
kerroin
3.050 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Osuma! +3.07 yks.

Vedonlyöntivihje: - Philipp Kohlschreiber-Yoshihito Nishioka - peliaika päättynyt

kohde
Philipp Kohlschreiber-Yoshihito Nishioka
veto
Yoshihito Nishioka
kerroin
4.100 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Osuma! +4.65 yks.

Vedonlyöntivihje: - Ivo Karlovic-Laslo Djere - peliaika päättynyt

kohde
Ivo Karlovic-Laslo Djere
veto
Ivo Karlovic
kerroin
1.793 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Osuma! +1.19 yks.

Vedonlyöntivihje: - Novak Djokovic-Donald Young - peliaika päättynyt

kohde
Novak Djokovic-Donald Young
veto
Novak Djokovic
kerroin
1.111 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Osuma! +0.17 yks.

Vedonlyöntivihje: - Tim Smyczek-Alexei Popyrin - peliaika päättynyt

kohde
Tim Smyczek-Alexei Popyrin
veto
Tim Smyczek
kerroin
1.307 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Osuma! +0.46 yks.

Vedonlyöntivihje: - Julien Benneteau-Taro Daniel - peliaika päättynyt

kohde
Julien Benneteau-Taro Daniel
veto
Julien Benneteau
kerroin
1.625 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Osuma! +0.94 yks.

Vedonlyöntivihje: - Horacio Zeballos-Fabio Fognini - peliaika päättynyt

kohde
Horacio Zeballos-Fabio Fognini
veto
Horacio Zeballos
kerroin
4.650 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Huti: -1.50 yks.

Vedonlyöntivihje: - Guillermo Garcia-Lopez-Benoit Paire - peliaika päättynyt

kohde
Guillermo Garcia-Lopez-Benoit Paire
veto
Guillermo Garcia-Lopez
kerroin
2.860 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Osuma! +2.79 yks.

Vedonlyöntivihje: - Sam Querrey-Feliciano Lopez - peliaika päättynyt

kohde
Sam Querrey-Feliciano Lopez
veto
Sam Querrey
kerroin
1.751 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Osuma! +1.13 yks.

Vedonlyöntivihje: - Nicolas Kicker-Jordan Thompson - peliaika päättynyt

kohde
Nicolas Kicker-Jordan Thompson
veto
Nicolas Kicker
kerroin
5.420 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Osuma! +6.63 yks.

Vedonlyöntivihje: - Mackenzie McDonald-Elias Ymer - peliaika päättynyt

kohde
Mackenzie McDonald-Elias Ymer
veto
Elias Ymer
kerroin
1.909 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

1800

Huti: -1.50 yks.

Vedonlyöntivihje: - Dustin Brown-Joao Sousa - peliaika päättynyt

kohde
Dustin Brown-Joao Sousa
veto
Joao Sousa
kerroin
1.497 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Osuma! +0.75 yks.

Vedonlyöntivihje: - Marcos Baghdatis-Yuki Bhambri - peliaika päättynyt

kohde
Marcos Baghdatis-Yuki Bhambri
veto
Marcos Baghdatis
kerroin
1.813 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

2000

Osuma! +1.22 yks.

Vedonlyöntivihje: - Salvatore Caruso-Malek Jaziri - peliaika päättynyt

kohde
Salvatore Caruso-Malek Jaziri
veto
Malek Jaziri
kerroin
1.990 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

1700

Osuma! +1.49 yks.

Vedonlyöntivihje: - Lorenzo Sonego-Robin Haase - peliaika päättynyt

kohde
Lorenzo Sonego-Robin Haase
veto
Lorenzo Sonego
kerroin
4.720 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Osuma! +5.58 yks.

Vedonlyöntivihje: - Kevin King-Jo-Wilfried Tsonga - peliaika päättynyt

kohde
Kevin King-Jo-Wilfried Tsonga
veto
Jo-Wilfried Tsonga
kerroin
1.083 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.

3300

Osuma! +0.12 yks.



Nonni, sinne lävähti ~2% kassasta näihin kiinni :peukku:

Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Aloitellaan toisen kierroksen vedot jo. Näähän on ei sinänsä oo altavastaajavetoja, et mun arvioilla ainoastaan Baghdatis on altavastaaja.

Vedonlyöntivihje: - Ivo Karlovic-Yuichi Sugita - peliaika päättynyt

kohde
Ivo Karlovic-Yuichi Sugita
veto
Ivo Karlovic
kerroin
2.300 (Pinnacle)
panos
1.58 yks.

1600

Osuma! +2.05 yks.

Vedonlyöntivihje: - Marcos Baghdatis-Andrey Rublev - peliaika päättynyt

kohde
Marcos Baghdatis-Andrey Rublev
veto
Marcos Baghdatis
kerroin
3.350 (Pinnacle)
panos
1.58 yks.

1600

Huti: -1.58 yks.

Vedonlyöntivihje: - Pablo Cuevas-Ryan Harrison - peliaika päättynyt

kohde
Pablo Cuevas-Ryan Harrison
veto
Pablo Cuevas
kerroin
2.400 (Pinnacle)
panos
1.58 yks.

1600

Huti: -1.58 yks.

Vedonlyöntivihje: - Pablo Carreno-Busta-Gilles Simon - peliaika päättynyt

kohde
Pablo Carreno-Busta-Gilles Simon
veto
Pablo Carreno-Busta
kerroin
2.140 (Pinnacle)
panos
1.58 yks.

1600

Osuma! +1.80 yks.



Sousa ja Mackenzie ois kans ihan hyvät valuet, mutta pohdiskellaan vähän mitä noiden isoimpien dogien kanssa tekis. Nadal taas on hiukan yllättäen melkein +ev noilla 1.03-1.04.

Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz

Vedonlyöntivihje: - Diego Sebastian Schwartzman-Casper Ruud - peliaika päättynyt

kohde
Diego Sebastian Schwartzman-Casper Ruud
veto
Diego Sebastian Schwartzman
kerroin
1.270 (Pinnacle)
panos
1.71 yks.

12000

Osuma! +0.46 yks.

Vedonlyöntivihje: - Denis Shapovalov-Jo-Wilfried Tsonga - peliaika päättynyt

kohde
Denis Shapovalov-Jo-Wilfried Tsonga
veto
Jo-Wilfried Tsonga
kerroin
1.662 (Pinnacle)
panos
1.71 yks.

4900

Osuma! +1.13 yks.

Vedonlyöntivihje: - Fernando Verdasco-Maximilian Marterer - peliaika päättynyt

kohde
Fernando Verdasco-Maximilian Marterer
veto
Maximilian Marterer
kerroin
4.020 (Pinnacle)
panos
1.71 yks.

3200

Osuma! +5.16 yks.

Vedonlyöntivihje: - Sam Querrey-Marton Fucsovics - peliaika päättynyt

kohde
Sam Querrey-Marton Fucsovics
veto
Marton Fucsovics
kerroin
3.350 (Pinnacle)
panos
1.71 yks.

3200

Osuma! +4.02 yks.

Vedonlyöntivihje: - Nicolas Kicker-Lukas Lacko - peliaika päättynyt

kohde
Nicolas Kicker-Lukas Lacko
veto
Nicolas Kicker
kerroin
5.770 (Pinnacle)
panos
1.71 yks.

3200

Osuma! +8.16 yks.

Vedonlyöntivihje: - Peter Gojowczyk-Alexander Zverev - peliaika päättynyt

kohde
Peter Gojowczyk-Alexander Zverev
veto
Peter Gojowczyk
kerroin
5.680 (Pinnacle)
panos
1.71 yks.

3200

Huti: -1.71 yks.

Vedonlyöntivihje: - David Goffin-Julien Benneteau - peliaika päättynyt

kohde
David Goffin-Julien Benneteau
veto
Julien Benneteau
kerroin
8.670 (Pinnacle)
panos
1.71 yks.

3200

Osuma! +13.12 yks.

Vedonlyöntivihje: - Evgeny Donskoy-Fabio Fognini - peliaika päättynyt

kohde
Evgeny Donskoy-Fabio Fognini
veto
Evgeny Donskoy
kerroin
3.850 (Pinnacle)
panos
1.71 yks.

3200

Huti: -1.71 yks.

Vedonlyöntivihje: - Tim Smyczek-Albert Ramos-Vinolas - peliaika päättynyt

kohde
Tim Smyczek-Albert Ramos-Vinolas
veto
Tim Smyczek
kerroin
2.620 (Pinnacle)
panos
1.71 yks.

3200

Huti: -1.71 yks.

Vedonlyöntivihje: - Richard Gasquet-Lorenzo Sonego - peliaika päättynyt

kohde
Richard Gasquet-Lorenzo Sonego
veto
Lorenzo Sonego
kerroin
8.670 (Pinnacle)
panos
1.71 yks.

3200

Huti: -1.71 yks.

Vedonlyöntivihje: - Hyeon Chung-Daniil Medvedev - peliaika päättynyt

kohde
Hyeon Chung-Daniil Medvedev
veto
Hyeon Chung
kerroin
1.492 (Pinnacle)
panos
1.71 yks.

6300

Osuma! +0.84 yks.

Vedonlyöntivihje: - Karen Khachanov-Juan Martin Del Potro - peliaika päättynyt

kohde
Karen Khachanov-Juan Martin Del Potro
veto
Karen Khachanov
kerroin
5.240 (Pinnacle)
panos
1.71 yks.

1600

Huti: -1.71 yks.


Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Hyvin osunut toistaiseksi ja closing linjakin on hiuksen hienosti voitettu. Mutta kumpikaan noista seikoista ei poista sitä, että mitä enemmän näitä vetoja miettii, niin sitä lähempänä se on että koko malli menee romukoppaan. Tai ainakin joutuu leikkauspöydälle. Luultavasti se tapahtuu huomenna. Sillä välin tyrkitään kolmoskierrokselle jo nämä.

Vedonlyöntivihje: - Pablo Carreno-Busta - Gilles Muller - peliaika päättynyt

kohde
Pablo Carreno-Busta - Gilles Muller
veto
Gilles Muller
kerroin
2.370 (Pinnacle)
panos
1.87 yks.

3200

Huti: -1.87 yks.

Vedonlyöntivihje: - Kyle Edmund - Nikoloz Basilashvili - peliaika päättynyt

kohde
Kyle Edmund - Nikoloz Basilashvili
veto
Kyle Edmund
kerroin
1.247 (Pinnacle)
panos
1.87 yks.

13200

Osuma! +0.46 yks.

Vedonlyöntivihje: - Ryan Harrison - Marin Cilic - peliaika päättynyt

kohde
Ryan Harrison - Marin Cilic
veto
Marin Cilic
kerroin
1.175 (Pinnacle)
panos
1.87 yks.

18600

Osuma! +0.33 yks.

Vedonlyöntivihje: - Andreas Seppi - Ivo Karlovic - peliaika päättynyt

kohde
Andreas Seppi - Ivo Karlovic
veto
Ivo Karlovic
kerroin
2.440 (Pinnacle)
panos
1.87 yks.

3200

Huti: -1.87 yks.

Vedonlyöntivihje: - Nick Kyrgios - Jo-Wilfried Tsonga - peliaika päättynyt

kohde
Nick Kyrgios - Jo-Wilfried Tsonga
veto
Jo-Wilfried Tsonga
kerroin
3.320 (Pinnacle)
panos
1.87 yks.

3200

Huti: -1.87 yks.


Rublevi ehti romahtelee. Se ois ollut mun ensimmäinen (ties vaikka viimeinenkin) tennisveto, joka olis maistunut mutullakin. Voihan se olla et tota vieläkin kandeis ihan treidi mielessä kiskaista, kun varmaan rasituksestakin jo markkina miinustelee Dimitrovia ihan huolella. Toki se on jo about 0.6:lla tippunut, et tiedä sit oisko se romahdus jo nähty. (Ja kyllä, katsoin tänään tennistä. Oli hyvin viihdyttävä ottelu.)

Mitä noita malleja testaillut, niin ei toi close-markkina nyt mikään älyttömän tehokas oo openiin verrattuna, ni ei oo jaksanut kyttäillä. Toisaalta pienellä otannalla näistä kisoista, oon havainnut että tulee tosi voimakkaita liikkeitä viimeisen parin tunnin aikana. Lienee melko viisasta rahaa se.

Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Arvioiden kera. Huomenna vielä ehkä näihin huomisen yön matseihin jotain lisää. Täytyy muutamaa asiaa vielä pohdiskella.

Vedonlyöntivihje: - Tomas Berdych-Juan Martin Del Potro - peliaika päättynyt

kohde
Tomas Berdych-Juan Martin Del Potro
veto
Tomas Berdych
kerroin
2.220 (Pinnacle)
panos
2.23 yks.
raja
1.686
todennäköisyysarvio
arvio 59.3%

6100

Osuma! +2.72 yks.

Vedonlyöntivihje: - Julien Benneteau-Fabio Fognini - peliaika päättynyt

kohde
Julien Benneteau-Fabio Fognini
veto
Julien Benneteau
kerroin
3.280 (Pinnacle)
panos
2.23 yks.
raja
2.222
todennäköisyysarvio
arvio 45%

6100

Huti: -2.23 yks.


Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
R3 vielä

Vedonlyöntivihje: - Maximilian Marterer-Tennys Sandgren - peliaika päättynyt

kohde
Maximilian Marterer-Tennys Sandgren
veto
Maximilian Marterer
kerroin
1.675 (Pinnacle)
panos
2.17 yks.
raja
1.460
todennäköisyysarvio
arvio 68.5%

9000

Huti: -2.17 yks.

Vedonlyöntivihje: - Marton Fucsovics-Nicolas Kicker - peliaika päättynyt

kohde
Marton Fucsovics-Nicolas Kicker
veto
Nicolas Kicker
kerroin
5.770 (Pinnacle)
panos
2.17 yks.
raja
3.497
todennäköisyysarvio
arvio 28.6%

4000

Huti: -2.17 yks.


Chungin kans odotellaan jos nousis vielä. Kunhan aikaa löytyy niin, täytyy kyhätä simulaattori näihin, jotta saa järkevästi laskettua noi HCP-rajat. Muuten näihin ei oikein järkevästi mun mielestä noita saa. Tsonga-pelissä ois varsinkin sitä tarvittu kun tais pisteet ja pallot ja mitä näitä nyt on voittaa, mut matsissa turpaan.

Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Chungin kertoimet näköjään lähtikin tippumaan edellisten vitsien jälkeen ja on nyt ihan linjassa. Aloitellaan siis jo seuraava kierros R16. Ei muuta kun tuulipukua hankkimaan viikonlopun kunniaksi.

Vedonlyöntivihje: - Rafael Nadal-Diego Sebastian Schwartzman - peliaika päättynyt

kohde
Rafael Nadal-Diego Sebastian Schwartzman
veto
Rafael Nadal
kerroin
1.076 (Pinnacle)
panos
2.17 yks.
raja
1.028
todennäköisyysarvio
arvio 97.3%

21000

Osuma! +0.16 yks.

Vedonlyöntivihje: - Pablo Carreno-Busta-Marin Cilic - peliaika päättynyt

kohde
Pablo Carreno-Busta-Marin Cilic
veto
Marin Cilic
kerroin
1.281 (Pinnacle)
panos
2.17 yks.
raja
1.101
todennäköisyysarvio
arvio 90.8%

8700

Osuma! +0.61 yks.

Vedonlyöntivihje: - Kyle Edmund-Andreas Seppi - peliaika päättynyt

kohde
Kyle Edmund-Andreas Seppi
veto
Kyle Edmund
kerroin
1.389 (Pinnacle)
panos
2.17 yks.
raja
1.337
todennäköisyysarvio
arvio 74.8%

6300

Osuma! +0.84 yks.



Dimitrov ihan rajoilla noilla 2.5:lla mut skipataan se toistaiseksi. Noussut sen verran rivakkaan.

Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz

Vedonlyöntivihje: - Fabio Fognini - Tomas Berdych - peliaika päättynyt

kohde
Fabio Fognini - Tomas Berdych
veto
Tomas Berdych
kerroin
1.384 (Pinnacle)
panos
2.11 yks.
raja
1.261
todennäköisyysarvio
arvio 79.3%

Osuma! +0.81 yks.



Chungia varmaan kans lähtee lapulle mut siinä odotellaan isompia limiittejä.

Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz

Vedonlyöntivihje: - Novak Djokovic-Hyeon Chung - peliaika päättynyt

kohde
Novak Djokovic-Hyeon Chung
veto
Hyeon Chung
kerroin
4.450 (Pinnacle)
panos
2.11 yks.
raja
2.841
todennäköisyysarvio
arvio 35.2%

5100

Osuma! +7.28 yks.



Tää näköjään aukes 5.45 Pinnaclella...

Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Mielenkiintoisesti pomppasi avauksista 0.3:lla. Otetaan siis pois kun limiititkin ihan kohtalaiset jo. Mitä tällä olemattomalla otannalla on kerroinmuutoksia tutkinu, ni noi ensimmäisen vuorokauden heilahtelut, ei ole kovinkaan järkeviä. Tai siis closingia kohti sitten painuu melko usein toiseen suuntaan.

Saan tähän Dimitroville pienen matchup-edun. Lisäksi Dimitrov sinänsä vähän vakuuttavampi ollut MacDonald-matsia lukuunottamatta. Pieni lepoetu Edmundille. Kuitenkaan ei oikein taivu tasoero ihan noin suureksi mun papereissa. Jännä myös että Kyrgiosta vastaan kertoimet meni toiseen suuntaan (Dimi 2.16 -> 2.5 -> 2.4), joten tavallaan tässä nyt tehdään jonkinlainen takinkäännös. Varsinkin kun ihan kolikonheittohan se matsi oli. Tai sit vaan Pinnyn earlyt markkinan mielestä väärään suuntaan.

Vedonlyöntivihje: - Kyle Edmund-Grigor Dimitrov - peliaika päättynyt

kohde
Kyle Edmund-Grigor Dimitrov
veto
Kyle Edmund
kerroin
3.620 (Pinnacle)
panos
2.13 yks.
raja
2.632
todennäköisyysarvio
arvio 38%

Osuma! +5.58 yks.


Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Newportin challengeriin. Voi olla et näis liikaa satunnaistekijöitä, mut kartutetaan ainakin vetomääriä.

Vedonlyöntivihje: - Henri Laaksonen-Filip Peliwo - peliaika päättynyt

kohde
Henri Laaksonen-Filip Peliwo
veto
Henri Laaksonen
kerroin
1.787 (Pinnacle)
panos
2.15 yks.

800

Huti: -2.15 yks.


Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz

Vedonlyöntivihje: - Mitchell Krueger-Goncalo Oliveira - peliaika päättynyt

kohde
Mitchell Krueger-Goncalo Oliveira
veto
Mitchell Krueger
kerroin
1.641 (Pinnacle)
panos
2.15 yks.

900

Osuma! +1.38 yks.


Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Rennes Challenger. Nää challengerit tuntuu tosiaan suht koht ongelmallisilta, mutta kokeillaan jonkun aikaa. Ongelmallisiahan nää on tasapuolisesti about kaikille. Pelivalintoja tosin rajataan pois vähän enemmän kriteereinä ettei pahemmin ole noussut (sopupelit), pelaajat about top150 vähintään, ja valueta reilusti.

Vedonlyöntivihje: - Mikhail Youzhny-Corentin Moutet - peliaika päättynyt

kohde
Mikhail Youzhny-Corentin Moutet
veto
Mikhail Youzhny
kerroin
1.689 (Pinnacle)
panos
2.34 yks.
raja
1.538
todennäköisyysarvio
arvio 65%

900

Osuma! +1.61 yks.


Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Kertoimien mukaan Chung = Berdych?

Vedonlyöntivihje: - Dennis test v1 - Roger Federer-Hyeon Chung - peliaika päättynyt

kohde
Roger Federer-Hyeon Chung
veto
Roger Federer
kerroin
1.185 (Pinnacle)
panos
2.35 yks.
raja
1.124
todennäköisyysarvio
arvio 89%

4400

Osuma! +0.43 yks.


Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja hassi
HR Juz kirjoitti:Kertoimien mukaan Chung = Berdych?

Vedonlyöntivihje: - Dennis test v1 - Roger Federer-Hyeon Chung - peliaika päättynyt

kohde
Roger Federer-Hyeon Chung
veto
Roger Federer
kerroin
1.185 (Pinnacle)
panos
2.35 yks.
raja
1.124
todennäköisyysarvio
arvio 89%

4400

Piti laittaa kommentti, mutta laitetaan nyt sitten viesti. Chungin edellinen peli oli erityisen viihdyttävä, etenkin betsin vuoksi. Tekisi mieli Chungia pelata tasotuksella, mutta ei taida kertoimet riittää. Kiitokset hyvistä tipseistä Juzille!

Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Rennes R1

Vedonlyöntivihje: - Elias Ymer-Sergiy Stakhovsky - peliaika päättynyt

kohde
Elias Ymer-Sergiy Stakhovsky
veto
Sergiy Stakhovsky
kerroin
1.909 (Pinnacle)
panos
2.35 yks.
raja
1.786
todennäköisyysarvio
arvio 56%

700

Huti: -2.35 yks.


Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Newport R16

Ei kyl pahemmin maistu

Vedonlyöntivihje: - Bradley Klahn-Mitchell Krueger - peliaika päättynyt

kohde
Bradley Klahn-Mitchell Krueger
veto
Mitchell Krueger
kerroin
3.160 (Pinnacle)
panos
2.35 yks.
raja
2.632
todennäköisyysarvio
arvio 38%

800

Huti: -2.35 yks.


Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Vähän ärsyttää pelaa näitä dogeja taas - varsinkin kun Roger on ollut suht vakuuttava omaan silmään. Kuten usein on tälläkin palstalla todettu, niin sokkona pelaamalla kannattaisi aina valita isoja suosikkeja.

Montaa mieltähän näistä matseista ja tasoeroista tietenkin voilla, mutta tää on mun mielestä hyvinkin erikoinen kerroin. Voidaan tarkastellaan oikeastaan mitä tahansa ajanjaksoa, sanotaanpa vaikka viimeisen 2v aikana, niin ei näiden pelaajien otteissa nyt mitään kovinkaan merkittävää eroa ole ollut. Toki Roger parempi pelaaja perustasolta, ollut täällä hiukan parempi, päässyt helpolla finaaliin asti (lepoetu), kokemus finaaleista ja voittamisesta jne. Mutta joku roti sentään. Oma arvio varmaan metsässä, mutta ei toi nyt mitenkään voi olla vain reilu 20%.

Vedonlyöntivihje: - Cilic-Federer - peliaika päättynyt

kohde
Cilic-Federer
veto
Cilic
kerroin
4.450 (Pinnacle)
panos
2.28 yks.
raja
2.899
todennäköisyysarvio
arvio 34.5%

4400

Huti: -2.28 yks.


Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
ATP-kiertue käynnissä taas tällä viikolla ja näin ollen myös nämä harjoittelut jatkuu tällä viikolla. Arviot tulee Ecuadoriin ja Ranskaan. Vähän välttelen noita pienemmän pursen Itä-euroopan kisoja.

Ecuadoriin

Vedonlyöntivihje: - 2.25 - Victor Estrella-Thomaz Bellucci - peliaika päättynyt

kohde
Victor Estrella-Thomaz Bellucci
veto
Thomaz Bellucci
kerroin
2.290 (Pinnacle)
panos
2.25 yks.

1600

Huti: -2.25 yks.


Vedonlyöntivihje: - 2.25 - Horacio Zeballos-Thiago Moura Monteiro - peliaika päättynyt

kohde
Horacio Zeballos-Thiago Moura Monteiro
veto
Thiago Moura Monteiro
kerroin
2.240 (Pinnacle)
panos
2.25 yks.

1600

Osuma! +2.79 yks.


Vedonlyöntivihje: - 2.25 - -Gerald Melzer - peliaika päättynyt

kohde
-Gerald Melzer
veto
Gerald Melzer
kerroin
1.657 (Pinnacle)
panos
2.25 yks.

1600

Osuma! +1.48 yks.



Ja Montpellieriin

Vedonlyöntivihje: - 2.25 - Dustin Brown-Nicolas Mahut - peliaika päättynyt

kohde
Dustin Brown-Nicolas Mahut
veto
Nicolas Mahut
kerroin
1.735 (Pinnacle)
panos
2.25 yks.

1600

Osuma! +1.65 yks.


Vedonlyöntivihje: - 2.25 - -Yuichi Sugita - peliaika päättynyt

kohde
-Yuichi Sugita
veto
Yuichi Sugita
kerroin
2.720 (Pinnacle)
panos
2.25 yks.

1600

Huti: -2.25 yks.


Vedonlyöntivihje: - 2.25 - Andrey Rublev-Guillermo Garcia-Lopez - peliaika päättynyt

kohde
Andrey Rublev-Guillermo Garcia-Lopez
veto
Guillermo Garcia-Lopez
kerroin
3.200 (Pinnacle)
panos
2.25 yks.

1600

Huti: -2.25 yks.


Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Ecuador R16, laskenut jo jonkun verran joten otetaan talteen. Vaikka mistäs minä tiedän mihin tää päätyy. Parempaakin varmaan jossain tarjolla.

Vedonlyöntivihje: - Pablo Carreno-Busta - Andrej Martin - peliaika päättynyt

kohde
Pablo Carreno-Busta - Andrej Martin
veto
Andrej Martin
kerroin
3.920 (Pinnacle)
panos
2.2 yks.

1600

Osuma! +6.42 yks.


Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Ecuadoriin

Vedonlyöntivihje: - 2.25 - Paolo Lorenzi-Roberto Carballes Baena - peliaika päättynyt

kohde
Paolo Lorenzi-Roberto Carballes Baena
veto
Paolo Lorenzi
kerroin
1.675 (Pinnacle)
panos
2.25 yks.

3000

Huti: -2.25 yks.

Lorenzi Coolbet 1.75 jne

Vedonlyöntivihje: - 2.25 - Victor Estrella-Gerald Melzer - peliaika päättynyt

kohde
Victor Estrella-Gerald Melzer
veto
Gerald Melzer
kerroin
1.952 (Pinnacle)
panos
2.25 yks.

3100

Osuma! +2.14 yks.

Tää nyt kusee varmasti, koska Estrella tietty naulaa koko roskan.

Vedonlyöntivihje: - 2.25 - Stefano Travaglia-Nicolas Jarry - peliaika päättynyt

kohde
Stefano Travaglia-Nicolas Jarry
veto
Stefano Travaglia
kerroin
2.500 (Pinnacle)
panos
2.25 yks.

3000

Huti: -2.25 yks.


Vedonlyöntivihje: - 2.25 - Corentin Moutet-Ivo Karlovic - peliaika päättynyt

kohde
Corentin Moutet-Ivo Karlovic
veto
Ivo Karlovic
kerroin
1.561 (Pinnacle)
panos
2.25 yks.

5400

Huti: -2.25 yks.



Montpellieriin

Vedonlyöntivihje: - 2.25 - Damir Dzumhur-Ruben Bemelmans - peliaika päättynyt

kohde
Damir Dzumhur-Ruben Bemelmans
veto
Ruben Bemelmans
kerroin
2.380 (Pinnacle)
panos
2.25 yks.

3000

Huti: -2.25 yks.


Vedonlyöntivihje: - 2.25 - Pierre-Hugues Herbert - Richard Gasquet - peliaika päättynyt

kohde
Pierre-Hugues Herbert - Richard Gasquet
veto
Pierre-Hugues Herbert
kerroin
5.230 (Pinnacle)
panos
2.25 yks.

3000

Huti: -2.25 yks.


Re: Dennis

Lähetetty:
Kirjoittaja HR Juz
Montpellieriin. Alkaa klo 15->

Vedonlyöntivihje: - Dennis test v1 - David Goffin-Karen Khachanov - peliaika päättynyt

kohde
David Goffin-Karen Khachanov
veto
Karen Khachanov
kerroin
3.400 (Pinnacle)
panos
2.2 yks.

5000

Huti: -2.20 yks.


Vedonlyöntivihje: - Dennis test v1 - Damir Dzumhur-Richard Gasquet - peliaika päättynyt

kohde
Damir Dzumhur-Richard Gasquet
veto
Richard Gasquet
kerroin
1.337 (Pinnacle)
panos
2.2 yks.

15000

Osuma! +0.74 yks.


Vedonlyöntivihje: - Dennis test v1 - Andrey Rublev-Jo-Wilfried Tsonga - peliaika päättynyt

kohde
Andrey Rublev-Jo-Wilfried Tsonga
veto
Jo-Wilfried Tsonga
kerroin
1.712 (Pinnacle)
panos
2.2 yks.

7000

Osuma! +1.57 yks.


Vedonlyöntivihje: - Dennis test v1 - Benoit Paire-Lucas Pouille - peliaika päättynyt

kohde
Benoit Paire-Lucas Pouille
veto
Lucas Pouille
kerroin
1.581 (Pinnacle)
panos
2.2 yks.

8700

Osuma! +1.28 yks.