Sivu 2/4

Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton
Kirjaillaan hetki niitä näitä vedonlyöntikokemuksista.

Ajauduin alalle vähän puolivahingossa. Olen aina ollut kiinnostunut numeroiden tuijottelusta ja tuossa nelisen vuotta sitten ryhdyin ihan mielenkiinnosta seuraamaan kertoimia. Oikeastaan kaikkia kertoimia. Myös lajeista joista en ollut urheilullisesti kovin kiinnostunut. Sattumalta sitten löysin jotain teknisiä etuja sieltä täältä ja rupesin panostamaan niihin puolimutulla. Ajan kanssa edut kirkastuivat ja tajusin, että varsinkin yhdellä niistä sai aikaan melko varmaa tuottoa, jolla voisi jopa elättää perheensä. Näin kävi ja hyvin luisti, kunnes yksi päivä -puf- ja etu katosi.

Olin onneksi tuossa vaiheessa jo kerännyt varsin laajasti kokemusta vedonlyönnistä ja rakennellut itselleni kasan työkaluja ja laskureita, joita ryhdyin nyt käyttämään kovemmalla teholla ja isommalla volyymilla. Tulokset olivat odotettuja. Pienemmät edut + isompi volyymi = karmea varianssi. Oikeastaan varianssi on sen verran suurta, että monesti tulee kyseenalaistettua koko touhun mielekkyys. Ainakin kolmesti olen ehtinyt tuhota 25%-30% kassasta, vaikka panostukseni on kohtuu maltillista (ei tosin millään lailla varovaista). Ottaen huomioon, että tuosta kassasta eletään päivästä toiseen, niin tuntuuhan tuo nupissa kokeneemmallakin. Isommassa kuvassa olen kuitenkin toistaiseksi onnistunut säilyttämään jonkinlaisen edun. Viimevuoden palautus oli noin 103% isommilta välilttäjiltä. Pieniä en jaksa laskea, sillä oletan voittavani kunnes limitit iskee.

Tulevaisuuden näkymät ovat mielestäni kohtalaiset. Kerran tällä hetkellä pystyn tuottoisaan toimintaan ja omaan valmiudet kehittää toimintaani, niin en näe syytä miksi tippuisin kyydistä kovin pian. Tai oikeastaan näen - laiskuus. Kehittyä pitää kokoajan. Kehitys ei välttämättä ole kaivautumista syvemmälle tuttuihin ympyröihin, vaan pikemminkin laajentamista sivulle kohti sitä rikkainta kultasuonta, joka välineilläni on saavutettavissa.

Vaikka neuvot ovat vaarallisia, niin nyt seuraa yksi. Niistä välineistä. Ottakaa ihmeessä haltuun joku näppärä scriptaus kieli edes jossain määrin itse. Käytännössä Python tai R. Edut ovat isot ja oppimiskynnys matala. Taidot ovat käytettävissä myös vedonlyönnin ulkopuolella.

Sellaista.

E

Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton

Vedonlyöntivihje: - Crotone - Atalanta - peliaika päättynyt

kohde
Crotone - Atalanta
veto
Atalanta -0.5
kerroin
1.950 (veikkaus)
panos
4 yks.

Huti: -4.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - Crotone - Atalanta - peliaika päättynyt

kohde
Crotone - Atalanta
veto
Atalanta -1.5
kerroin
3.850 (veikkaus)
panos
1 yks.

Huti: -1.00 yks.


Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton

Vedonlyöntivihje: - Columbus - Philadelphia - peliaika päättynyt

kohde
Columbus - Philadelphia
veto
Columbus ml
kerroin
1.780 (veikkaus)
panos
6 yks.

Huti: -6.00 yks.


Alkaa olla isoja pelejä pleijaripaikasta nämä. Jos underi nousee takas 1.9x pinnyllä niin voi ottaa kaveriksi.

Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton

Vedonlyöntivihje: - Atalanta - Sampdoria - peliaika päättynyt

kohde
Atalanta - Sampdoria
veto
Atalanta -0.5
kerroin
1.800 (veikkaus)
panos
3 yks.

Push: +0.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - Atalanta - Sampdoria - peliaika päättynyt

kohde
Atalanta - Sampdoria
veto
Atalanta -1.5
kerroin
3.400 (veikkaus)
panos
2 yks.

Push: +0.00 yks.



Edittinä maistuvampi

Vedonlyöntivihje: - SPAL - Bologna - peliaika päättynyt

kohde
SPAL - Bologna
veto
under 2.5
kerroin
1.700 (veikkaus)
panos
6 yks.

Osuma! +4.20 yks.


Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton
Pieni askel Ranskaan

Vedonlyöntivihje: - Dijon - Amiens - peliaika päättynyt

kohde
Dijon - Amiens
veto
Dijon -0.5
kerroin
1.900 (veikkaus)
panos
2 yks.

Huti: -2.00 yks.

Omissa mukana tasuri pinnyltä 3.62 ja efektiivisesti -0.25 kertoimella 1.638.

Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton

Vedonlyöntivihje: - Orlando - San Jose - peliaika päättynyt

kohde
Orlando - San Jose
veto
over 2.5
kerroin
1.650 (Veikkaus)
panos
5 yks.

Osuma! +3.25 yks.


Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton
Never trust the goalies

Vedonlyöntivihje: - Las Vegas - San Jose - peliaika päättynyt

kohde
Las Vegas - San Jose
veto
over 5
kerroin
1.970 (Pinnacle)
panos
4 yks.

Osuma! +3.88 yks.

tiputtelin just 2.02:sta, mutta onhan tässä ilmaa

Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton

Vedonlyöntivihje: - Suomi - USA - peliaika päättynyt

kohde
Suomi - USA
veto
USA ml
kerroin
1.900 (Veikkaus)
panos
4 yks.

Huti: -4.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - Suomi - USA - peliaika päättynyt

kohde
Suomi - USA
veto
x
kerroin
4.800 (Veikkaus)
panos
1 yks.

Huti: -1.00 yks.


Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton

Vedonlyöntivihje: - Tampa Bay - Washington - peliaika päättynyt

kohde
Tampa Bay - Washington
veto
Tampa Bay ml
kerroin
1.750 (Veikkaus)
panos
6 yks.

Huti: -6.00 yks.

Washington ollut playoffseissa tosi kova. Siitäkin huolimatta g7 Tampaa. Sulkee mun näkemyksen mukaan 1.65 tienoilla.

Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja 911
En tiedä löytyykö sieltä mielenkiintoa avata enemmän tuota itse kehittelemiesi työkalujen puolta? Mitä etua olet saanut itse kehittelemistäsi työkaluista (verrattuna ns. yleisesti saatavilla oleviin työkaluihin) ja kuinka hankalaa mielestäsi niiden kehitteleminen oli?

Miten sinä kehität itseäsi vedonlyöjänä ja mitkä metodit olet todennut sinulle parhaiten soveltuviksi? Nyt kun katsot muutaman vuoden taaksepäin niin mitä tekisit toisin - jos sellaisia asioita löytyy - mitä et tekisi lainkaan ja mitä olisi pitänyt tehdä näin jälkikäteen tarkastellen?

Tällä palstalla on mieletön määrä tietämystä eri lajeista ja muutenkin vedonlyöntiin liittyvää tietämystä. Mikäli kokeneemmat ketut jakaisivat infoaan (tätä toki tapahtuukin jo), niin kaltaiseni märkäkorvat saattaisivat siitä jopa hyötyä :) Tietenkin on sitten eri asia haluaako joku jakaa vuosien varrella kehittelemiään metodeita / toimintamalleja, vai pitääkö jokaisen hypätä omiin sudenkuoppiinsa kehittyäkseen vedonlyöjänä. IMHO kaikki betsarit hyötyisivät samankaltaisesta kollektiivisuudesta jolla parhaat pokerinpelaajat esim. analysoivat käsiä kehittyäkseen. (pokeri on sitten eri asia nykyään bottien etc. vuoksi joten ei mennä siihen enempää)

Itse olen siis täysi harrastelija, eli vedonlyönti on lähinnä harrastus ja samalla testi mihin omat - varsin rajalliset - rahkeet riittävät.

Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton
Hyviä kysymyksiä. Saatan myöhemmin kirjoittaa jotain laajemminkin.

Noista työkaluista sen verran, että kysehän ei ole mistään sen kummemasta kuin omaan käyttöön naputeltuja funktioita kasa. Mitään uutta en varmasti ole kehittänyt. Varsinainen iso hyöty tulee siitä kun näitä sitten käytetään yhdessä koneellisen tietojenhaun kanssa.

Aivan yksinkertainen esimerkki:
- Kiinnostaisi tietää mikä on pinnaclen käyttämä taustajakauma 1x2 kertoimille UCL finaalissa
- Kirjoitanpa laskut pyhonilla/Rllä/tms
- Hei tästähän voisi tehdä funktion
- Ai kato pinnaclen APIlla saa "näppärästi" kertoimet jsonina
...
- Kaikkien futiskohteiden taustajakaumat napin painalluksella

Se on sitten käyttäjästä kiinni, mitä noilla työkaluilla jää viivan alle. Voit antaa mulle vaikka minkälaiset nykyaikaiset rakennustyökalut, enkä varmasti saa niillä kunnon taloa aikaan. Taitavan timpurin käsissä samat vempaimet valmistaa kodin jollekulle seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Toisaalta nykyään on niin, sekä raksalla että vedonlyönnissä, että ilman kunnon välineitä ei tule valmista - tai ainakaan perustukset eivät ole vahvat.

Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton
Nykästäämpä yks early tähän väliin

Vedonlyöntivihje: - Russia - Egypt - peliaika päättynyt

kohde
Russia - Egypt
veto
under 2.5
kerroin
1.600 (bet365)
panos
6 yks.

Huti: -6.00 yks.

pinnyn viimestä liikettä ei kannata tuijoittaa, ku tipahti omasta lyönnistä. mulla menis suht mukavasti tuohon b365 kertoimeen niin menköön nyt ihan oikeilla yksiköillä.

Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton
napsitaan yks veketoppi pois

Vedonlyöntivihje: - Hammarby - Östersunds - peliaika päättynyt

kohde
Hammarby - Östersunds
veto
Hammarby -0.5
kerroin
1.980 (Veikkaus)
panos
2 yks.

Huti: -2.00 yks.


Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton

Vedonlyöntivihje: - NY City - NY Red Bulls - peliaika päättynyt

kohde
NY City - NY Red Bulls
veto
NY Red Bulls -0.5
kerroin
3.350 (Veikkaus)
panos
2 yks.

Huti: -2.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - NY City - NY Red Bulls - peliaika päättynyt

kohde
NY City - NY Red Bulls
veto
NY Red Bulls -1.5
kerroin
7.800 (Veikkaus)
panos
1 yks.

Huti: -1.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - NY City - NY Red Bulls - peliaika päättynyt

kohde
NY City - NY Red Bulls
veto
over 2.5
kerroin
1.630 (Veikkaus)
panos
3 yks.

Huti: -3.00 yks.


Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton

Vedonlyöntivihje: - Schalke - Hertha Berlin - peliaika päättynyt

kohde
Schalke - Hertha Berlin
veto
under 2.5
kerroin
1.700 (Veikkaus)
panos
4 yks.

Osuma! +2.80 yks.

edit. myös Atalantaa vastaan lähti pienellä kokeiluun monopolille vaikkei Cagliari vieraissa mitenkään optimiherkku olekkaan

Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton
Sohitaan vähän marginaalilajiin

Vedonlyöntivihje: - Jokerit - Amur - peliaika päättynyt

kohde
Jokerit - Amur
veto
Jokerit -1.5
kerroin
2.250 (Veikkaus)
panos
4 yks.

Osuma! +5.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - Torpedo - Dinamo Minsk - peliaika päättynyt

kohde
Torpedo - Dinamo Minsk
veto
Torpedo ml
kerroin
1.600 (Veikkaus)
panos
4 yks.

Osuma! +2.40 yks.

Lisäksi kynäriä

Vedonlyöntivihje: - Gambit - TyLoo - peliaika päättynyt

kohde
Gambit - TyLoo
veto
under 26.5
kerroin
1.970 (Pinnacle)
panos
4 yks.

Huti: -4.00 yks.


Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton

Vedonlyöntivihje: - Complexity - Mibr map2 (inf) - peliaika päättynyt

kohde
Complexity - Mibr map2 (inf)
veto
Complexity
kerroin
2.970 (Pinnacle)
panos
2 yks.

Huti: -2.00 yks.


Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton

Vedonlyöntivihje: - WBA - Millwall - peliaika päättynyt

kohde
WBA - Millwall
veto
over 2.5
kerroin
1.830 (Veikkaus)
panos
2 yks.

Huti: -2.00 yks.


Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton
muutama kaukaa haettu

Vedonlyöntivihje: - Bayern München - Mönchengladbach - peliaika päättynyt

kohde
Bayern München - Mönchengladbach
veto
x
kerroin
8.000 (Veikkaus)
panos
1 yks.

Huti: -1.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - Guingamp - Montpellier - peliaika päättynyt

kohde
Guingamp - Montpellier
veto
under 1.5
kerroin
3.050 (Veikkaus)
panos
2 yks.

Huti: -2.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - Athletic - Real Sociedad - peliaika päättynyt

kohde
Athletic - Real Sociedad
veto
under 2.5
kerroin
1.750 (Veikkaus)
panos
4 yks.

Huti: -4.00 yks.


Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton

Vedonlyöntivihje: - E. Frankfurt - F. Düsseldorf - peliaika päättynyt

kohde
E. Frankfurt - F. Düsseldorf
veto
E. Frankfurt -0.5
kerroin
1.780 (Veikkaus)
panos
4 yks.

Osuma! +3.12 yks.

Vedonlyöntivihje: - Magnitogorsk - Avangard Omsk - peliaika päättynyt

kohde
Magnitogorsk - Avangard Omsk
veto
over 4.5
kerroin
1.780 (Veikkaus)
panos
2 yks.

Osuma! +1.56 yks.


Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton

Vedonlyöntivihje: - Severstal - Magnitogorsk - peliaika päättynyt

kohde
Severstal - Magnitogorsk
veto
Magnitogorsk ml
kerroin
1.630 (Veikkaus)
panos
6 yks.

Osuma! +3.78 yks.


Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton
Pinny ei ole avannu vielä, silti

Vedonlyöntivihje: - Dallas - Anaheim - peliaika päättynyt

kohde
Dallas - Anaheim
veto
Dallas ml
kerroin
1.630 (Veikkaus)
panos
6 yks.

Osuma! +3.78 yks.


Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton

Vedonlyöntivihje: - IFK Mariehamn - KuPS - peliaika päättynyt

kohde
IFK Mariehamn - KuPS
veto
KuPS -0.5
kerroin
1.650 (Veikkaus)
panos
4 yks.

Osuma! +2.60 yks.

Vedonlyöntivihje: - IFK Mariehamn - KuPS - peliaika päättynyt

kohde
IFK Mariehamn - KuPS
veto
KuPS -1.5
kerroin
2.750 (Veikkaus)
panos
2 yks.

Huti: -2.00 yks.

saaren tapahtumat alkusyksystä eivät ainakaan heikennä tätä motivetoa.

Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton

Vedonlyöntivihje: - Bologna - Atalanta - peliaika päättynyt

kohde
Bologna - Atalanta
veto
Atalanta -0.5
kerroin
1.780 (Veikkaus)
panos
3 yks.

Osuma! +2.34 yks.

Vedonlyöntivihje: - Bologna - Atalanta - peliaika päättynyt

kohde
Bologna - Atalanta
veto
Atalanta -1.5
kerroin
3.400 (Veikkaus)
panos
1 yks.

Huti: -1.00 yks.


Re: iske laajalle

Lähetetty:
Kirjoittaja E.Clipperton

Vedonlyöntivihje: - Napoli - Crvena Zvezda - peliaika päättynyt

kohde
Napoli - Crvena Zvezda
veto
Napoli -0.5
kerroin
1.140 (Veikkaus)
panos
10 yks.

Osuma! +1.40 yks.

Coolbet 1.15