Rajoilla, ei välttämättä kannata peesata. Saatan kaiken kaikkiaan yliarvioida Saksan joukkueena ja vastaavasti aliarvioida Unkarin. Valmistavissa peleistään voittivat kuitenkin kaksi kertaa Norjan ja Itävallan ja kerran myös Tanskan. Saksan pakisto Seideria lukuunottamatta niin kädetön, että toivotaan tehojen painottuvan yläkertaan (todennäköisesti siis tuloksena kaksi tai kolme tehtyä maalia). Päiväpelien tipsit yhtä lukuunottamatta ok, mutta ei pomppinut tällä kertaa.
Pisteitä
Pisteitä yhteensä: 5.Antamasi peukut: 0.
Minikommentit
10.05.2025 16:56 <Higuita> Ja nuo mainitsemani voitot siis Unkarilla
Hieman longshotti pelissä, jossa Veikkauksen arvioilla Itävallan maalien odotusarvo alle ykkösen. Näen tuon maaliodotusarvon kuitenkin hieman markkinaa korkeampana, otetaan sitten tällä tavalla kantaa Itävallan puolesta. Voi hyvin olla alikertoimiakin. Pitää myös päästettyjen maalien turnausvedon kannalta toivoa Itävallalle onnistumisia.
Vihjeet yhteensä: panokset 0.50, palautukset 2.31, tulos +1.81 yksikköä.
Wildzin vedot lyön itse sisarsivustolle. Kenties myöhemmin vielä täydennyksiä. Lauridsen ja Bruggisser erittäin marginaalisia, mutta otetaan nyt kannatushengessä mukaan, ei ehkä kannata peesata.
Vihjeet yhteensä: panokset 7.25, palautukset 0.00, tulos -7.25 yksikköä.
Pisteitä
Pisteitä yhteensä: 9.Antamasi peukut: 0.
Minikommentit
10.05.2025 23:49 <Higuita> Huonoja vihjeitä ja sitäkin huonompaa runia
Jostain syystä Betsson Groupilla ottaneet vahvasti kantaa Daugavinsia vastaan, voihan tuolla olla jotain sisäpiiritietoakin taustalla. Rikkonainen kausi alla, eikä tämän hetken pelivireestä täyttä käsitystä, pidetään siis panokset maltillisina. Muuten tuolta ei oikein äkkiseltään osunut mikään silmään, varmistan vielä heti perään. Texierin pisteitä mietin, mutta Ranskan maalien odotusarvo saattaa olla liian matala.
Vihjeet yhteensä: panokset 0.55, palautukset 0.00, tulos -0.55 yksikköä.
Näitä vihjeitä Veikkaukselle ei ainakaan kannata peesata. Pikkupanoksella kuitenkin mukaan. Voitollinen vihjaaminen pienillä bookkereilla ei tarkoita voitollista vihjaamista Veikkaukselle
Lisähyökkääjänä jälleen. Ekassa pelissä kävi muistaakseni pelaamassa 8 minuuttia, mutta toisaalta käytettiin myös ylivoimalla. Voisi olla isommankin panoksen kohde, mutta roolin epäselvyyden takia en laita seurantaan enempää. Ei muuta iltapeleihin.
Vihjeet yhteensä: panokset 1.20, palautukset 1.43, tulos +0.23 yksikköä.
Muuten ei äkkiseltään osunut mitään mielenkiintoista silmiin, nopeesti korjautuivat kertoimet. Hyvän kisatuloksen saamiseksi olisi pitänyt päästä iskemään alussa, nyt voi jo melkeinpä todeta menneen vihkoon.
Vihjeet yhteensä: panokset 3.00, palautukset 3.32, tulos +0.32 yksikköä.
Pisteitä
Pisteitä yhteensä: 7.Antamasi peukut: 0.
Minikommentit
11.05.2025 16:45 <Higuita> Dvorskyn rooli pienempi kuin oletin, tuskin edes breakeven-veto kuudesta kudista
Roolit hieman avoinna Necasin myötä, pidän kuitenkin mahdollisena ykkös-yv:n säilyttämistä ennallaan ja Necasin peluuttamista Zadinan kanssa kakkosessa. Huonoimmillaan breakeven-veto, parhaimmillaan samaa luokkaa kuin Pesonen, panoksen mitoitus hankalaa.
Vihjeet yhteensä: panokset 1.85, palautukset 0.00, tulos -1.85 yksikköä.
Pisteitä
Pisteitä yhteensä: 5.Antamasi peukut: 0.
Minikommentit
11.05.2025 20:12 <Higuita> Ei kannata säikähtää Stranskyn "nelosketjua", oli arviossa vahvana oletuksena.
11.05.2025 20:12 <Higuita> Muu olisi ollut plussaa.
Muuten ei äkkiseltään osunut mitään mielenkiintoista silmiin, nopeesti korjautuivat kertoimet. Hyvän kisatuloksen saamiseksi olisi pitänyt päästä iskemään alussa, nyt voi jo melkeinpä todeta menneen vihkoon.
Oon tosiaan vihjaillut näitä Wildzeja koko ajan huonommalla palautusprossalla sisarsivustolla, tässäkin ollut varmaan 1.70 koko ajan. Eli:
Pieni lisäpanos. Tällä hetkellä tuntuu tosin siltä, että punaista tulee kertoimesta ja kohteen hyvyydestä riippumatta. Kymmenisen prosenttia arvioistakin ollut huonoja (näistäkin toki suurin osa lähellä breakevenia), mutta tää on aktiivisen vihjaamisen sivutuote. On helpompaa heittää sata tipsiä kolmen vuoden kuin kolmen päivän aikana. Ja enemmänhän tästä tulee kuitenkin lisäarvoa kuin murto-osasta vakaan luotettavia arvioita. Toisaalta yksi laadukas arvio rahaa kaikilta ottavalle sivustolle antaa enemmän kuin parikymmentä mikkihiiriosastolle.
Pisteitä
Pisteitä yhteensä: 7.Antamasi peukut: 0.
Minikommentit
11.05.2025 21:02 <Higuita> Useammallekin Suomen pelaajalle löytyisi pelikelpoinen underi, mutta jätetään
11.05.2025 21:02 <Higuita> nyt laittamatta tageihin.
11.05.2025 22:46 <electrobootleg> ty, joo oli 1.7 wildz kun laitoit ton eilen
Minikommentit
10.05.2025 12:38 <Higuita> Nordicit 10x
10.05.2025 15:54 <Higuita> Sellaiset päiväkävelyt tällä kertaa, olipas tuskallista seurattavaa. Norjan ja
10.05.2025 15:55 <Higuita> Kazakstanin välillä tempo Suomi-Sarjasta ja salliva tuomarilinja suosi Kazakstan
10.05.2025 15:55 <Higuita> ia. Taitaa jäädä Norjalle aika isot panokset lohkon päätöspeliin Unkaria vastaan
10.05.2025 15:56 <Higuita> Likhotnikov täydellinen pommi, mutta se riski näin laajassa sohimisessa on
10.05.2025 15:57 <Higuita> Laukaustilastoihin ei näköjään voi näissä kisoissa luottaa, vertasin tapahtumia
10.05.2025 15:57 <Higuita> siihen miten kirjattiin.