Kesäkuun alusta lähtien oon seuraillut Vedonlyöjä.comin toimintaa. Tässä hieman seurantaa ja kokemuksia.
Sivusto pilkkoi seurannan alkukuusta kahteen eri kauteen, joten nyt ei ole enää sellaista seurantaa, jossa vihjeet olisivat aikajärjestyksessä. Tässä kaaviossa ne kuitenkin ovat tältä vuodelta.
Live-vihjeet
Live-vihjeitä tulee Telegramiin ilmaiseksi jalkapallo-otteluihin pitkin ottelua. En tiedä, mihin yhtiöön livevedot ovat. Ilmeisesti Pinnaclelle. Olen kysynyt asiasta pariin otteeseen, mutta vastausta en ole saanut.
Betfairin pörssiin peesaillessa olen huomannut, että jos livevinkki ei ole kymmenen sekunnin sisällä jo hyväksynnässä, niin on auttamatta myöhässä. Osaa vihjeistä on täysin mahdoton peesata, koska joihinkin sarjoihin on pitkiä hyväksymisaikoja ja joidenkin sarjojen vaihto ei vain riitä muutamien satasien livevetoihin tarvittavassa ajassa. On myös joitain kohteita, joissa pörssin kerroin on ollut jo valmiiksi pienempi kuin livevinkin kerroin. Osaan saa pörssistä hieman parempaakin kerrointa, jos on todella nopea.
Useimmat, erityisesti voittavat vinkit, ovat juuri sellaisia vetoja, joiden kerroin on roimassa laskusuunnassa. Alle-vetojen ja plusmerkkisten tasoitusvetojen kertoimethan harvemmin nousee peliajan kuluessa.
Livevedot linjoittain.png (4.46 KiB) Katsottu 4799 kertaa
Re: Vedonlyöjä-com
Lähetetty:
Kirjoittaja Tikissä
Kiitokset näistä infoista
Re: Vedonlyöjä-com
Lähetetty:
Kirjoittaja DollariExpress
Itsekin muutaman päivän seurannut tuota telegramia ja olin eilen jo poistamassa tuota koska melko päin seiniä menevät,tuntuu että liveen lyödään hätäpäissään melkeen mitä vaan ja usein se "signaali 10min" on jo 16 min eli jäljessä ollaan jo ku luuri piippaa,välissä luuri tuuttaa liki 10 kertaa illassa,joka toinen on ostettava krediiteillä.
ei palvele tuo liveveto ketään eikä mitään.
En tosiaan ole maksamassa yhtään tuon vihjeistä.
En ole saanut edes tietää kuka tuota tekee?
Re: Vedonlyöjä-com
Lähetetty:
Kirjoittaja Nbb
Ja lisää mielenkiintoisia juttuja. Nyt alkanut tippumaan Cs-vihjeitä. Tekijää ei taideta missään kertoa. Tänään on 11.05 vihjattu Mongolz -1,5 1,73 Veikkaukselle. Pinnaclella samaan aikaan kerroin n.1,78 melkein 10x isommalla max betillä. What? Nyt kerroin 1,91 pinnaclella 10k limppuihin.
Itsekin olin alkuun varsin kiinnostunut palvelusta varsinkin Mutasen läsnäolon takia. Tulikin heti liityttyä Telegram-ryhmään ja lyötyä hänen arvioillaan Serie A- ja Veikkausliiga-vetoja. Niihin sai softeilta välillä ihan hyvän oa:n vetoja. Virallisissa vihjeissä välillä oa oli jotain 1,015 luokkaa, joka kyllä herätti itsessäni aika epämukavia ajatuksia. Vaikka kuinka olisi ammattilainen kyseessä niin kyseisellä odotusarvolla vihjaaminen on aika, noh, optimistista.
Livevihjeitä on tullut lyötyä. Löytyy n. 300 vetoa seurannasta 96% palautuksella, vaikka samaan aikaan sivuston seuranta on plussalla. Mikä sitten mättää? On tullut yritettyä olla koneen ääressä Pinnacle auki juuri kiireisimpinä aikoina eli ti-to iltoina sekä viikonloppuina. Huomannut sitä paljon, että jos vihjataan joukkueen +1,5 tms 1,95 kertoimella, niin vaikka kuinka nopeasti olisi lyömässä, niin hyvä veto on jo alle 1,9 tai jopa enemmänkin. Huonot vedot saattavat taas vain nousta, jolloin omaan seurantaan painottuu paljon enemmän niitä, koska ne ovat ainoita johon ehtii, vaikka heti olisikin lyömässä. Muutaman kerran laittanut nämä vedot tauolle, koska koneella istuminen jonkun 1,01 ev:n takia monta tuntia ei kovin järkevää rahallisesti ole. Ja uskon, että peesaajan ev näissä ei plussalla edes ole, koska mahdotonta ehtiä kertoimiin.
Telegram-ryhmästä tuli lopulta poistuttua viime viikolla. Ei jaksanut katella ilmoituksia kun hehkutetaan kovaa palautusprosenttia jossain 15 vedon otannassa. Tarkoitus ei ole nyt vähätellä tekijöitä yhtään, vaan todeta miten hankalaa peesaaminen on vaikka kuinka osaavia tyyppejä olisin palvelun puikoissa. Pinnacle+betfair+Veikkaus kolmikolle vihjatut vedot on aika tarkalleen breikissä 1300 vedon jälkeen. Pitää myös muistaa vihjeiden hinta lisätä palautusprosenttiin, niin ilman softeja ei kovinkaan helppoa ole tästä voittoa tehdä.
Mutta pakko kuitenkin arvostaa, että on tämmöinen palvelu, jossa hommaan panostetaan paljon, ja todellista seurantaa myös julkaistaan.
Re: Vedonlyöjä-com
Lähetetty:
Kirjoittaja Muikkuz
Tässä käppyröitä ja lukemia.
Pieniä huomioita. Luulen, että pesäpallovedoissa maksullisten vihjeiden kertoimet kestää parhaiten. Veikkauksella taitaa saada veikatakin niitä ihan hyvällä rahalla.
Loistavien tennisvetojen kertoimet taas romahtavat välittömästi eikä ole lainkaan tavatonta, että tennisvihje olisi myynnissä vaikka kerroin olisi tippunut kymmenisen prosenttia. Esimerkiksi eilen osunut Eala kertoimella 3,94 -vihje oli läpi päivän myynnissä vaikka 3,50:n päälle olevia kertoimia ei ollut tarjolla.
Ilmaisvihjeiden odotusarvo voi olla yli kuusikin prosenttia. Sitten taas maksullisessa vihjeessä voi olla odotusarvo kolme prosenttia. Ihan hyvä, ettei pelkästään pienimpien odotusarvojen vihjeitä julkisteta ilmaiseksi. Toisaalta kun ostaa maksullisen vihjeen ja odotusarvo onkin noin pieni, niin joku voi siihen pettyä.
Sivusto ei erittele maksullisia vihjeitä ja ilmaisia vihjeitä seurannassaan.
Re: Vedonlyöjä-com
Lähetetty:
Kirjoittaja Turbojugend
Onko tuossa seurannassa siis mukana myös nuo samantien putoavat tenniskohteet, joita ei juuri kukaan asiakas pysty pelaamaan? Paljonko niitä kohteita on tuosta määrästä?`
Re: Vedonlyöjä-com
Lähetetty:
Kirjoittaja K1m
Tässä vielä selkeyden vuoksi kuvana mitä tarkoitin minikommentilla. Tässä ääripään kautta, että jokainen vihje olisi maksanut 5€. Eli ei ota huomioon kampanjaa, ilmaiskohteita, takuukohteita tai void/push tilanteita(esim. keskeyttää 1. erän aikana=krediitit palautetaan). Kyseessä siis Tennis/WTA.
Vedonlyönti on vaikeaa, kuten myös vihjaaminen, peesaaminen ja moni muu asia. Kyllä tässä yritetään tehdä asiat niin hyvin kuin vain pystyy. Mitä kaikkiin vihjepalveluihin tulee niin ne sopii joillekin ja joillekin ei. Onneksi näissä saa jokainen itse valita miten tekee
Mukavaa vuoden jatkoa kaikille ja tsemppiä taas, kun sarjat ja liigat alkaa muissa lajeissa
Onko tuossa seurannassa siis mukana myös nuo samantien putoavat tenniskohteet, joita ei juuri kukaan asiakas pysty pelaamaan? Paljonko niitä kohteita on tuosta määrästä?`
Minkähän ihmeen takia nuo kohteet eivät olisi seurannassa? Se, että juuri sinä et ehdi kohteisiin ajoissa, ei tarkoita sitä etteikö muut ehtisi. Nopea täytyy kyllä olla, se on sanomattakin selvää, ihan sama "vika" on kaikissa laadukkaammissa maksullisissa vihjeissä tai vihjepalveluissa, oli sitten kyseessä Valiovihje tai Tikkemanin tennikset.
Itse olen toisinaan ehtinyt lyömään vihjattuun kertoimeen Pinnaclelle, mutta suunnilleen kerran kerrasta peliä on saanut tai saisi maistuvalla edulla myös muille sivustoille, kertoimien ollessa välillä samaa tasoa, välillä huonompaa mutta ajoittain selvästi vihjattua korkeampaakin. Tietenkin vähän pienemmillä panoksilla, mutta kuitenkin. Vihjeissä on peräti listattu, näin hatusta heitettynä joku 95% kerroista, valmiiksi näiden eri pelisivustojen kerrointarjontaa, joten jos näinkin helpoksi tehtynä vetoja ei ehdi saamaan sisään, on ehkä jo lähtökohtaisesti aivan väärän harrastuksen parissa.
Vaikka nyt tämä postaus haiseekin vahvasti, niin vastaan silti. Et ehkä ymmärtänyt koko kysymystä, joka kuuluu sinulle suomennettuna:
"Ovatko nuo kohteet joita juuri kukaan asiakas ei pääse pelaamaan millä kertoimella seurannassa, jos ne ilmeisesti kertoimen tippumisesta riippumatta roikkuvat myytävinä koko päivän (kuten yllä sivuston käyttäjä on todennut).
Vaikka nyt tämä postaus haiseekin vahvasti, niin vastaan silti. Et ehkä ymmärtänyt koko kysymystä, joka kuuluu sinulle suomennettuna:
"Ovatko nuo kohteet joita juuri kukaan asiakas ei pääse pelaamaan millä kertoimella seurannassa, jos ne ilmeisesti kertoimen tippumisesta riippumatta roikkuvat myytävinä koko päivän (kuten yllä sivuston käyttäjä on todennut).
Pahoittelut väärinymmärryksestä! (?)
Kerroit ylempänä minikommentissa, että "peesaajan kannalta tuo (tennisvetojen) tulos näyttää hieman erilaiselta mikäli kerroin AINA romahtaa", eli tähän peilaten annat ikään kuin ymmärtää että kaikkien tennisvetojen seuranta olisi vääristynyt tjsp. Sinänsä toteamuksesi on ihan totta, ja totta kai tiedät myös vastauksen ylläolevaan kysymykseesi, mutta siis mitä muutakaan kerrointa seurannassa käytettäisiin kuin vihjaushetkellä tarjolla ollutta kerrointa, mikä tässä tapauksessa on useimmiten ollut pinnaclen, ihan kohtuullisen hyvien limittien markkinalle. Oman näkemyksen mukaan siis joka ikinen noista tennisvihjeistä on sellainen, missä kertoimet tipahtaa reilusti lyhyessä ajassa, mutta en silti ymmärrä miten muutenkaan vedot kirjattaisiin seurantaan. Vai tarkoitatko kuitenkin joitain tiettyjä yksittäisiä kohteita, joissa kerroin romahtaa poikkeuksellisen paljon?
Se on toki sitten eri asia, että jos myynnissä ollut pelikelvottomia kohteita. Näistä tosin uskon että rahat saa kysymällä takaisin, jos markkina on totaalisesti lähtenyt alta. Se on myös oma keskustelunsa, että kuinka kauan vihjeen julkaisun jälkeen on ylipäätään kannattavaa ostaa vihje, varsinkin jos tietona on se, että kertoimet tipahtaa nopeasti vihjeen jälkeen. Huonot kohteet palautuu ja hyvät eivät koskaan? Kumman on vastuu siinä, jos tarjolla on esim. kertoimien palauduttua sinänsä pelikelpoisia kohteita, jotka ei välttämättä keskimäärin kuitenkaan niin maistuvia? En tiedä, peesaaja voi myös onneksi jättää vihjeen ostamatta.
Tuohon keskivertopeesaajan tulokseen liittyen, niin noin se valitettavasti vähän vääjäämättä menee yhtään järkevimmissä vihjepalveluissa. Laadukkaat vihjeet yhtään isompien panosrajoitusten markkinaan tuovat isomman rahan pelaajia, kertoimet liikkuu railakkaammin. Käytännössä on miltei mahdotonta päästä samoihin lukemiin vihjeiden seurannan kanssa. Ja samalla tavalla ne seurannat niissäkin tehdään, vaikka aika harva niihin enimmäkseen pinnaclelle vihjattuihin kertoimiin pääsee käsiksi, jäljelle jää mitä jäljelle jää.
P.S. En ole K1m, enkä edes vedonlyöjä c o m -tiimin jäsen
Kerroit ylempänä minikommentissa, että "peesaajan kannalta tuo (tennisvetojen) tulos näyttää hieman erilaiselta mikäli kerroin AINA romahtaa", eli tähän peilaten annat ikään kuin ymmärtää että kaikkien tennisvetojen seuranta olisi vääristynyt tjsp.
Kirjoitin yllä sanatarkasti näin:
"Onko tuossa seurannassa siis mukana myös nuo samantien putoavat tenniskohteet, joita ei juuri kukaan asiakas pysty pelaamaan? Paljonko niitä kohteita on tuosta määrästä?"
Eli kyse ei siis tietenkään ole kaikista vedoista (kuten käyttäjä Muikkuz myös hyvin kertoi (osassa kerroin korjaantuu)). Ikävä kyllä ne vedot ovat yleensä niitä joita sitten painetaan toiseen suuntaan kun tulee todellista tietoa.
Se on toki sitten eri asia, että jos myynnissä ollut pelikelvottomia kohteita. Näistä tosin uskon että rahat saa kysymällä takaisin, jos markkina on totaalisesti lähtenyt alta.
Jos tällainen rahat takaisin heikosta vihjeestä mahdollisuus on, niin ilman muuta sivuille infoa!!!!!!
mikä tässä tapauksessa on useimmiten ollut pinnaclen, ihan kohtuullisen hyvien limittien markkinalle.
Ei kai ole kuvitelmaa että Pinnacle tarjoaa esimerkiksi naisten tenniksen alapään turnauksiin kovinkaan kestäviä kertoimia?????
........vaikka aika harva niihin enimmäkseen pinnaclelle vihjattuihin kertoimiin pääsee käsiksi, jäljelle jää mitä jäljelle jää.
Juuri näin, jäljelle ensimmäisen jälkeen jää mitä jää, ja siksi olisi hyvä tietää miten seuranta on kokonaisuudessaan rakentunut, eli perustuuko kokonaisseuranta tuon alkuperäisen mukaan jolloin se antaa väärän kuvan kokonaisuudesta, varsinkin kun pyöritään 101% tasolla. Ymmärretty?
Re: Vedonlyöjä-com
Lähetetty:
Kirjoittaja CanNotLose
Mut siis oon varma että biittaan markkinan sharp buukkereilla niin miksen vaan ite max bettaa vetoja ja printtaa. Etenkin kun oon ollut voitollinen pitkään betseissä ja tehnyt rahani sillä. Ja kun on pitkään tehnyt niin itseluottamus on kunnossa, että voitan joten ongelma on se että ei saa riittävästi sisään kohteisiin. Enkä varmana muuten kerro kellekkään miten sen teen. Etenkin jos likviditeetti vetohetkellä kohteissa <10k.
Re: Vedonlyöjä-com
Lähetetty:
Kirjoittaja BetsiEsa
Kyseessä on heittämällä markkinoiden kallein vihjepalvelu. Mikäli peesaaja olisi vetänyt jokaisen vihjeen ja maksanut 5€ vihjeestä niin olisi saanut maksaa yli 9 000€ vihjeistä. Tätä ei oteta edes huomioon seurannassa. Seuranta ilmoitettu olleen voitollinen aikojen alusta 1800€ edestä, mikäli on vetänyt tasapanoksin 100€:lla jokaisen vihjeen.
Palautusprosentti 100.6%, jos ottaa vihjemaksut huomioon niin todellinen palautus% on 96.1%.
Mielestäni nuo kulut tulisi ainakin ilmoittaa seurannassa. Nyt se johtaa aika pahasti harhaan, että paukutellaan henkseleitä vihjeiden olleen voitollisia. Toinen seikka vielä se, että kuinka hyvin peesaaja ehtii vetämään vihjattuun kertoimeen.
Re: Vedonlyöjä-com
Lähetetty:
Kirjoittaja hk_
Jos sen verran sallitaan, että korjataan muutama yksityiskohta. Seurannassa on vuoden alusta vihjeitä 4474 kpl. Näistä 968 kpl ovat kaudelle 2024-25, 1971 kpl kaudelle 2025-26 ja 1535 kpl on live-vetoja. Maksullisia vihjeitä näistä on 538 kpl, joista osa on ollut TAKUUKOHTEITA, joista maksu on palautettu mikäli eivät ole osuneet. 538 / 4474 = 12%, eli 12% kaikista seurannassa olevista vihjeistä ovat olleet maksullisia.
Tämän lisäksi on ravi-vihjeitä ja analyysejä käytännössä päivittäin, jotka ovat maksullisia (3-5€ per päivä). Nämä eivät ole mukana seurannassa.
Henkseleitä emme ainakaan tarkoituksella ole paukutelleet, toki silloin tällöin nostelemme hyvää menestystä jossain lajissa tai sarjassa. Pyrimme myös huomioimaan huonommat jaksot, joita väkisin tulee.
Vihjemaksuja emme laske mukaan seurantaan, eikä se tietääksemme ole millään tavalla ollut standardi niiden vihjepalvelujen osalta, jotka tarjoavat maksullisia vihjeitä. Niiden vaikutus palautusprosentiin liittyy suoraan vedonlyöjän pelikassan kokoon ja yksittäisen vedon panoksen suuruuteen.
Olemme pyrkineet ja pyrimme jatkossakin olemaan asiakkaan luottamuksen arvoisia julkaisemalla seurantaa vihjeistä.