Sivu 1/1

Kertomus omasta 7 card stud 'urasta'

Lähetetty:
Kirjoittaja thePJP
Eli tuossa neljä vk sitten päätin lähteä kokeilemaan 7 card studia hyvin menneen sunnuntai-illan jälkeen. No etsiskelin tarjontaa eri paikoista ja löysin hyvän paikan jossa melko paljon pelaajia. Aloitin 600$ alku rollilla. Tilasin yhden kirjan, 7 CS for advanced players. Ensimmäiset 1k kättä olivat mitään sanomattoman surkeita. Olin tippunut 600$ alkurollista ~420 dollariin. Ajattelin että nyt pitää ruveta keskittymään. Olin multitablettanut neljää 25NL pöytää ja ajattelin siirtyä vain kahden pöydän peluuseen. Rupesin tekemään tässä vaiheessa myös tässä pelimuodossa muistiinpanoja vastustajista. Koska olin ensimmäisistä tuhannesta kädestä tappiolla ~180$ olin tietysti harmissani. Päätin kuitenkin pysyä samassa NL25 pöydässä. Seuraavat tuhat kättä sujuivatkin jo huomattavasti paremmin ja pysyin jo omillani. Nyt olin pelannut 5 päivää. Eli viiden päivän jälkeen 2000 kättä pelattu ja noin 180$ tappiota. Ja olin vakuuttunut siitä että tämä taso (NL25) on riittävä minulle. Koitti ensimmäinen päivä jolloin ehdin pelata hiukan enemmän. Pelasin tuona päivänä ainoastaan pokeria ja 1/2 tai 1/3 ajasta pyhitin 7 CS:lle. Olin siirtynyt taas neljän pöydän multitabletukseen. Ehdin pelata pitkälti yli toista tuhatta kättä. Ja koska paikka oli uusi, oli bonusehdot juuri tulemassa täyteen. Bonus oli 200$ ja sain sen tuona päivänä. Lisäksi jäin muusta 7 card studin pelaamisesta 80$ voitolle. Sain siis tappiot korkojen kanssa takaisin. Olin siirtynyt 100$ voitolle! Olin vakuuttunut omasta pelistäni. Balance näytti siis lukemia: 700$. Ajattelin että vielä ei ole aika siirtyä NL50-tasolle. Vasta jos päästään 1000$ rolliin.

Seuraavat 3 päivää olivat erittäin kiireisiä eikä pokerille jäänyt juurikaan aikaa. Saldoksi jäi +-0 näiltä kolmelta päivältä.

Olin nyt pelannut 10 päivää ja kaikki tuntui sujuvan mukavasti. Myös seuraavat neljä päivää jättivät niin vähän aikaa pokerille että se meni lähinnä Texasissa, joskin ehdin noin tunnin pelata seveniä joka päivä. Nämä neljä tuntia olivat parasta seven aikaani koskaan. Tunti ansioksi jäi ~25$. Ja tämä kerrottuna neljällä näyttää 100$ voittoa. Olin jälleen ylivakuuttunut taidoistani ja ajattelin nyt jo mahdollista siirtymistä NL50:een. Rolli näytti siis 800$ ja olin periaatteessa sopinut itseni kanssa sinne menosta vasta kun rolli on >1000$. No siirryinpä kuitenkin. Ja tulin häntä koipien välissä takasin. Hävisin suoralta kädeltä 2x buy-inin, 50$. Yhteensä siis 100$ ja neljän sitä edeltävän päivän voitot menivät sen sileän tien. Rolli putosi siis takaisin 700$ ja palasin vanhalle NL25 tasolle.

Kun kolmas viikko alkoi balance näytti 765 dollaria. Tässä vaiheessa päätin lukaista kirjan uudestaan jos vaikkapa onnistuisin sisäistämään siitä jotakin. Kolmannen viikon ensimmäinen päivä meni siinä. Seuraavat päivät sujuivat seuraavasti:

Kolmannen viikon toinen päivä: 2h seveniä, +35$
3. päivä: 1½ h seveniä, mielestäni hyvällä pelillä +-0
4. päivä: 1½ h seveniä, -10$

Loput päivät olivat täyttä sontaa pelin osalta, tosin muutaman 80$-90$ potin ansiosta jäin omilleni viimeisistä kolmesta päivästä. Nyt tuosta kolmen viikon seven 'ajasta' on kulunut hiukan alle viikko. Cashouttasin tilin tyhjäksi ja päätin kokonaan lopettaa koko pelin pelaamisen. Alku tuntui todella kiinnostavalta. Sitten vaan yhtäkkiä kiinnostus lopahti. Voittoa jäi lopulta noin 180$ eli cashouttasin noin 780$.

Nykyään, niin kuin ennen tätä kolmen viikon jaksoa pelailen vaan Omahaa ja Texasia, tietysti isommilla nappuloilla kuin 7 CS.

Tulipas pitkä :lol: b

Edit: Tulipas tylsä :?

Toivottavasti joku jaksaa lukea loppuun asti.. 8)