Heitetään tänne tällaiset, vaikka kisa on alkamassa jo puolen tunnin päästä. Alku ajettaneen hyvin rauhallisesti, joten vihjeet pitäisi hyvin ehtiä hyödyntää myös livessä.
Kovin pitkästi en nyt aamuyöstä jaksa perustella, mutta ideana on pelata levänneitä miehiä joukkueesta, joka on ehkä parhaiten rakennettu. Miesten maantieajoon osallistuu hirveä määrä nimekkäitä kuskeja, mutta vetomiehiä ei ole juuri lainkaan. Tähtikuskeista todella moni on vielä kaiken lisäksi ajanut Tourin, joka loppui vasta viime sunnuntaina, joten "yllätykselle" on hyvä mahdollisuus. Jotenkin järkevä joukkue on mielestäni vain Italialla ja Slovenialla - ja ehkä myös Tanskalla. Italian tiimistä poimin Bettiolin, joka on yhden päivän kisojen erikoismies ja Ronden voittaja kahden vuoden takaa, sekä Mosconin, joka nappasi keväällä Tour of the Alps -etappikisassa kaksi etappivoittoa vähän tämän päivän reittiä muistuttavilla - mutta lyhyemmillä - etapeilla.
Vedonlyöntivihje: - Pyöräily - Maantieajo, miehet - peliaika päättynyt
Vedonlyöntivihje: - Pyöräily - Ion Izagirre - peliaika päättynyt
kohde
Ion Izagirre
veto
Win
kerroin
151.000(Bet365)
panos
1 yks.
Tokio Maantieajo
Huti: -1.00 yks.
Vedonlyöntivihje: - Pyöräily - Ion Izagirre - peliaika päättynyt
kohde
Ion Izagirre
veto
TOP3
kerroin
38.500(Bet365)
panos
1 yks.
Tokio Maantieajo
Huti: -1.00 yks.
Vedonlyöntivihje: - Pyöräily - Ion Izagirre - peliaika päättynyt
kohde
Ion Izagirre
veto
TOP3
kerroin
34.000(Paf)
panos
1 yks.
Tokio Maantieajo
Huti: -1.00 yks.
Re: Kesäolympialaiset Tokio 2020
Lähetetty:
Kirjoittaja Bawdy
Miesten kiipeily, voittaja.
Tomoa Narasaki 2.50 Coolbet.
Esim Pinnacle 1.67
Re: Kesäolympialaiset Tokio 2020
Lähetetty:
Kirjoittaja Dangler
Vedonlyöntivihje: - Tokio 2020 - Jousiammunta, M: Intia - Kazakstan - peliaika päättynyt
kohde
Jousiammunta, M: Intia - Kazakstan
veto
Intia
kerroin
1.869(Pinnacle)
panos
1 yks.
raja
1.67
Osuma! +0.87 yks.
6-2
Kauden parhaiden yksilökisatulosten keskiarvo 670 - 657, keskimääräinen piste/nuoli 9,23 - 9,09.
Pariisin 21.-27.6.21 yksilökisan tulosten ka 659 - 652.
Arvio 60-40.
Vedonlyöntivihje: - Tokio 2020 - Jousiammunta, M: Usa - Ranska - peliaika päättynyt
kohde
Jousiammunta, M: Usa - Ranska
veto
Ranska
kerroin
3.420(Pinnacle)
panos
0.35 yks.
raja
3.03
Huti: -0.35 yks.
6-0
Kauden parhaiden yksilökisatulosten keskiarvo 676 - 674 ja keskimääräinen piste/nuoli 9,36 - 9,13.
Pariisin 21.-27.6.21 yksilökisan tulosten ka 671 - 670.
Usalla maailman top 1 ja 10 ampujat joukkueessaan, mutta Wukiella taso heitellyt viime vuosina. Ranskan ampujat top 20-27.
Arvio 67 - 33.
Vedonlyöntivihje: - Tokio 2020 - Jousiammunta, M: Australia - Kiinan Taipei - peliaika päättynyt
kohde
Jousiammunta, M: Australia - Kiinan Taipei
veto
Australia
kerroin
3.020(Pinnacle)
panos
0.5 yks.
raja
2.5
Huti: -0.50 yks.
4-5 jatkoerän jälkeen.
Näistä joukkueista löytyi melko vähän aiempia tuloksia.
Kauden keskimääräinen piste/nuoli 9,11 - 9,18.
Tokio pre turnauksessa Australialaiset 650 - 656 - 659 ja Kiinan Taipein Deng 648 (muut eivät osallistuneet).
Kiinan Taipeilla melko nuori joukkue 20v, 22v, 27v ja Ausseilla kokenut kaarti 30v, 30v, 35v.
Arvio 40-60.
Vedonlyöntivihje: - Miesten 400m voittaja - peliaika päättynyt
kohde
Miesten 400m voittaja
veto
Wayde Van Niekerk
kerroin
7.000(Bet365)
panos
0.5 yks.
raja
5.556
todennäköisyysarvio
arvio 18%
Pinnyllä vain 4,24
Huti: -0.50 yks.
Re: Kesäolympialaiset Tokio 2020
Lähetetty:
Kirjoittaja Tornado
Vedonlyöntivihje: - Naisten Triathlon, top 3 - peliaika päättynyt
kohde
Naisten Triathlon, top 3
veto
Nicola Spirig
kerroin
5.500(Paf/unibet)
panos
1 yks.
raja
5
Huti: -1.00 yks.
Re: Kesäolympialaiset Tokio 2020
Lähetetty:
Kirjoittaja JMT
Vedonlyöntivihje: - Maantiepyöräily - Naisten TT - peliaika päättynyt
kohde
Naisten TT
veto
Chloe Dygart
kerroin
2.100(Bet365)
panos
1 yks.
raja
1.92
Huti: -1.00 yks.
Kahden kauppa kuten kertoimista näkee, mutta Dygartin maksimipotentiaali paljon kovempi. Viime vuoden MM-kisoissa katkennut jalka haitannut valmistumista, mutta voitti kesäkuun puolivälissä kansallisen mestaruuden, josta on vielä 1,5 kk ollut aikaa rakentaa kuntoa lisää. Coolbet 2,15
Re: Kesäolympialaiset Tokio 2020
Lähetetty:
Kirjoittaja nutipäällikkö
Vedonlyöntivihje: - Skateboarding Park (Women) - peliaika päättynyt
Laitetaas nyt pitkästä aikaa vihjettä, koska on tullut muutama veto täältä peesattua menestyksekkäästi. Pitää nyt tauon jälkeen kokeilla olisiko motivaatiota vaihteeksi vedonlyöntiuran kehittämiseen.
Taiwanin pappa on huomattavasti kokeneempi kovissa peleissä. Hänen pelinsä on paljon monipuolisempaa kuin lähinnä pidempien ja epävarmojen pelaajien kaatamisessa meritoituneella, heikohkon kauden Ranskassa pelanneella Egyptin Assarilla.
Muuan Oláhkin pieksi kanveesiin helpohkosti tuossa keväällä. Luotetaan siis, että idän nopeus on valttia, kun rystypainoitteinen Assar ei varsinaisesti mikään lännen nopein ole.
Vedonlyöntivihje: - Pyöräily Time Trial - Tom Dumoulin - peliaika päättynyt
kohde
Tom Dumoulin
veto
Win
kerroin
23.000(Bet365)
panos
3 yks.
Tokyo
Huti: -3.00 yks.
Vedonlyöntivihje: - Pyöräily Time Trial - Tom Dumoulin - peliaika päättynyt
kohde
Tom Dumoulin
veto
TOP3
kerroin
6.500(Bet365)
panos
3 yks.
Tokyo
Osuma! +16.50 yks.
Vedonlyöntivihje: - Pyöräily Time Trial - Tom Dumoulin - Dennis Rohan - peliaika päättynyt
kohde
Tom Dumoulin - Dennis Rohan
veto
Tom Dumoulin
kerroin
3.500(Bet365)
panos
20 yks.
Tokyo
Osuma! +50.00 yks.
Vedonlyöntivihje: - Pyöräily Time Trial - Tom Dumoulin - peliaika päättynyt
kohde
Tom Dumoulin
veto
TOP3
kerroin
4.750(nordicbet)
panos
11 yks.
Tokyo
Osuma! +41.25 yks.
Re: Kesäolympialaiset Tokio 2020
Lähetetty:
Kirjoittaja credit
Vedonlyöntivihje: - Pyöräily - Aika-ajo, miehet - peliaika päättynyt
kohde
Aika-ajo, miehet
veto
Ganna, Filippo TOP3
kerroin
1.850(Olybet)
panos
1 yks.
raja
1.587
todennäköisyysarvio
arvio 63%
Tokio 2021
Rataprofiili ei suosi Gannaa mutta ei ole hänen kannaltaan myöskään kohtuuttoman huono. Panos vain yksi yksikkö Olybetin limiittien takia. Betfairilla oli vielä vähän aikaa sitten tarjolla 1,81:n kerrointa parin satasen edestä. Coolbetilla Gannan sijoittumisesta TOP3:n ulkopuolelle saa kertoimen 2,22, joten teoriassa Gannan sijavedosta voi pelata myös arbin.
Re: Kesäolympialaiset Tokio 2020
Lähetetty:
Kirjoittaja slowroller
En saa tasoeroa tähän tärkeään peliin näin suureksi omissa papereissa.
Vedonlyöntivihje: - Koripallo - Italia - Australia - peliaika päättynyt
kohde
Italia - Australia
veto
Italia +7.5
kerroin
2.010(Pinnacle)
panos
5 yks.
raja
1.85
Osuma! +5.05 yks.
Re: Kesäolympialaiset Tokio 2020
Lähetetty:
Kirjoittaja slowroller
Jos Ranska, jolla voi olla kisojen paras puolustus, sai jenkitkin jäämään tähän niin saavat kyllä Tsekinkin.
Pieni varaus sille, että voittavat tämän pelin hyökkäämälläkin, joten panokseen smooth.
Vedonlyöntivihje: - Koripallo - Tsekki - Ranska - peliaika päättynyt
kohde
Tsekki - Ranska
veto
Tsekki alle 78.5 pistettä
kerroin
1.917(Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.83
Osuma! +2.75 yks.
Re: Kesäolympialaiset Tokio 2020
Lähetetty:
Kirjoittaja slowroller
Aika isoa tasoitusta taas tarjotaan. Toki joukkueiden tasoero on selvä, mutta Japani ei kotikentällään lopeta tosissaan pelaamista ja en toisaaalta ihmettelisi jos Lukaa lepuutetaan tämän pelin lopussa.
Vedonlyöntivihje: - Koripallo - Slovenia - Japani - peliaika päättynyt
kohde
Slovenia - Japani
veto
Japani +18
kerroin
2.160(Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
2
Huti: -4.00 yks.
Re: Kesäolympialaiset Tokio 2020
Lähetetty:
Kirjoittaja Tuplakirves
Vedonlyöntivihje: - Uinti - Kanada - peliaika päättynyt
kohde
Kanada
veto
TOP3
kerroin
2.000(paf)
panos
30 yks.
Tokyo 4x200m Vapaa naiset
Huti: -30.00 yks.
Vedonlyöntivihje: - Uinti - Anton Chupkov - peliaika päättynyt
kohde
Anton Chupkov
veto
Win
kerroin
10.000(Nordicbet)
panos
4 yks.
Tokyo 200m Rinta miehet
Huti: -4.00 yks.
Vedonlyöntivihje: - Uinti - Anton Chupkov - peliaika päättynyt
Vedonlyöntivihje: - Uinti - Kanada - peliaika päättynyt
kohde
Kanada
veto
TOP3
kerroin
2.000(paf)
panos
30 yks.
Tokyo 4x200m Vapaa naiset
Vedonlyöntivihje: - Uinti - Anton Chupkov - peliaika päättynyt
kohde
Anton Chupkov
veto
Win
kerroin
10.000(Nordicbet)
panos
4 yks.
Tokyo 200m Rinta miehet
Vedonlyöntivihje: - Uinti - Anton Chupkov - peliaika päättynyt
kohde
Anton Chupkov
veto
TOP3
kerroin
4.000(Nordicbet)
panos
11 yks.
Tokyo 200m Rinta miehet
Tässä ton Kanadan piti uida just se minkä se ui, Kiinan ei pitäny riittää sille, ei tosiaan rittänyt ui uuden Maailmanennätyksen
ei kuulemma kannata selitellä ni ei selitellä paskapeli oli.
Asia miks laitoin tän uuden ikkunan oli se että toi Chupkovin sija oli siis virhe nordiciltä ja otin sitä ite muutaman euron ihan sen takia että halusin nähdä että miten on tuleeko palautus, kun pelaa virhettä, ei tullut eli tässä ainakin on yks esimerkki jos jollakin joskus perutaan veto että olis muka ollu virhe eli ainakaan ohi menneissä tule peruutuksia pelasin itse tota Chupkovia sijalle 2,0 kertoimella, koska sekin oli mun mielestä liikaa, mutta Matti teki käännetyt Marco Kochit tää on osittain sisäpiiriä ja ne jotka pelas ja hävis Kochiiin rahaa Riossa ni ainakin tietävät.
Re: Kesäolympialaiset Tokio 2020
Lähetetty:
Kirjoittaja Nöörthuug
Pinnyn kertoimia kannattaa kyttäillä josko nämä palautuis pelattaviksi jossain kohtaa. Ihan mukavasti ovat näiden kahden ukon kertoimet eläneet.
Jokaisesta erästä kolme parasta finaaliin ja aikavertailun kautta kuusi juoksijaa. Viimeisessä erässä juokseminen auttaa Topia tässä, mutta mahtaako riittää sittenkään. Mene ja tiedä.
Huti: -1.00 yks.
Re: Kesäolympialaiset Tokio 2020
Lähetetty:
Kirjoittaja Tornado
Vedonlyöntivihje: - Naisten kolmiloikka, Senni Salminen finaaliin - peliaika päättynyt
Tokio 2021