Tänään on 10.12.2019, 04:30.

Jalkapallon mm 28.6.

Keskustelua arvokilpailuista.
Vastaa Viestiin
Tornado
Avatar
Jäsen
Viestit: 3811
Liittynyt: 23.02.2006, 12:59

Tuotto: +76.91 yks.

Palautus%: 100.45%

Panosten ka: 3.65 yks.

Vetoja: 4658

Pisteitä: 3185

Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja Tornado »

Kolumbia oli varsin hyvä Puolaa vastaan. Toisaalta pitää kyllä huomioida Puolan heikkous, joukkue ei saanut hyökkäyssuuntaan mitään aikaiseksi ja puolustus ei parantunut Senegal-pelistä. Joka tapauksessa Rodriguez-Quinteron peli toimi hyvin yhteen ja tuossa kaksikossa on kyllä pelintekotaitoa reippaasti yli tämän kisojen keskiarvon. Tähän otteluun Sanchez palannee keskikentän pohjalle pelikiellon päätyttyä. Senegal pelannut myös varsin mukavasti, joskin ensimmäisessä pelissä myös Puolaa vastaan tuli pieni illuusio esimerkiksi Senegalin puolustuksesta. Puola ei saanut oikein mitään aikaiseksi, mutta Japanikin sai useasti sahattua Senegalin hieman hitaan puolustuksen auki. Tänään vastus on huomattavasti kovempi ja ainakin Cuadrado tulee varmasti aiheuttamaan ongelmia tuolle Senegalin puolustukselle. Samoin Kolumbian puolustus joutuu nyt testiin, sillä esimerkiksi Puolan laitapeli oli täysin olematonta. Nyt laidalta löytyy mm. Mane ja Sarr/Niang. En oikein jaksa uskoa, että Senegal lähtisi puolustamaan tästä tasapeliä, ei oikein sovi heidän joukkueelleen tai muutenkaan peli-identiteettiin.

Alustavasti ei löydy peliä 1x2. Totalseissa overi juuri ja juuri pelikelpoinen, mutta pitää katsella mihin kertoimet riittää. Mielestäni tähän on kuitenkin pari hyvää maalintekijävetoja. Rodriguez ja Mane pitäisi olla pilkunvetäjiä, ainakin Rodriguez vetää myös vaparit, mahdollisesti Manekin.

Vedonlyöntivihje: - Senegal-Kolumbia, maalintekijä - peliaika päättynyt

kohde
Senegal-Kolumbia, maalintekijä
veto
Rodriguez
kerroin
3.860 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.
raja
3.3

Huti: -1.50 yks.

Vedonlyöntivihje: - Senegal-Kolumbia, maalintekijä - peliaika päättynyt

kohde
Senegal-Kolumbia, maalintekijä
veto
Mane
kerroin
4.110 (Pinnacle)
panos
1 yks.
raja
3.8

Huti: -1.00 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 2.50, palautukset 0.00, tulos -2.50 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

28.06.2018 17:46 <Tornado> Rodriguez olikin sitten rikki...


Jonkka
Jäsen
Viestit: 1192
Liittynyt: 06.09.2011, 16:45

Tuotto: -87.84 yks.

Palautus%: 98.88%

Panosten ka: 2.83 yks.

Vetoja: 2761

Pisteitä: 575

Re: Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja Jonkka »

Vedonlyöntivihje: - Senegal-Kolumbia - peliaika päättynyt

kohde
Senegal-Kolumbia
veto
O 2,5
kerroin
2.010 (Pinnacle)
panos
4.5 yks.
raja
1.89

Huti: -4.50 yks.

0-1

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Twitter: @OASavolainen

Minikommentit


Ylikerroin.com
Jäsen
Viestit: 867
Liittynyt: 21.12.2013, 11:56
Pisteitä: 1556

Re: Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja Ylikerroin.com »

Betsari Pro:n blogissa pari pelivalintaa pohdintoineen:

Veikkausvihjeet: MM-jalkapallo to 28.6.2018

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Tornado
Avatar
Jäsen
Viestit: 3811
Liittynyt: 23.02.2006, 12:59

Tuotto: +76.91 yks.

Palautus%: 100.45%

Panosten ka: 3.65 yks.

Vetoja: 4658

Pisteitä: 3185

Re: Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja Tornado »

Tunisialla on tullut muutamia loukkaantumisia, ensimmäisessä pelissä maalivahti ja toisessa pelissä pari puolustuksen pelaajaa. Epäilen, ettei nuo puolustuksenkaan pelaajat (Bronn, Ben Youssef) ole tänään mukana, joka hieman heikentää joukkuetta. Tunisia oli ensimmäisessä pelissä vielä ihan ok, vaikka omaan päähän tuli paikkoja. Toisessa pelissä oli pakko lähteä hyökkäämään ja hakemaan voittoa, jonka seurauksena tuli 5-2 turpaan. Belgian Batshuayilla oli kyllä paikka tehdä hattutemppu useasta sellaisesta 85%+ maalintekopaikasta, mutta toisaalta eipä tuossa lopussa Tunisia edes yrittänyt puolustaa. Panaman peli loppui Englantia vastaan jo ensimmäisellä puoliajalla katastrofaaliseen puolustukseen ja pariin pilkkuun. Hyökkäyssuuntaan joukkue oli ajoittain ihan hyvä ja loi jopa pari maalipaikkaa. Suurin into tietenkin putosi 5-0 tappioasemaan.

Ehkä nuo runsasmaaliset pelit näkyy kertoimissa, koska itselleni tähän underille löytyy Panaman lisäksi peliä. Tunisian hyökkäys on kevyesti 2-2,5, jopa luokkaa kehnompi kuin Englannin tai Belgian eivätkä varmasti aiheuta paljon ongelmia Panaman päädyssä.Panamalla maalinteko ei ollut karsinnoissa helppoa vaikka vastassa oli Tunisian tasoista sekä heikompaa ja selvästi parempaa. Molemmilla varmasti riittää motivaatiota taistelemiseen ,mutta ehkä kuitenkin Panamalla debytanttina aavistus enemmän (vaikutus arvioon marginaalinen). Ei Tunisia tässä itselläni ole millään yli 50%, kyseessä on kuitenkin ~D ja E rankin joukkueet vastakkain, jossa panosta ei ole.

Panokset kuitenki kohtuullisena tällaisessa matsissa.

Vedonlyöntivihje: - Panama-Tunisia - peliaika päättynyt

kohde
Panama-Tunisia
veto
Panama +0.5
kerroin
2.090 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.96

Huti: -3.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - Panama-Tunisia - peliaika päättynyt

kohde
Panama-Tunisia
veto
U3
kerroin
1.671 (Pinnacle)
panos
4.5 yks.
raja
1.56

Push: +0.00 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 7.50, palautukset 4.50, tulos -3.00 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

28.06.2018 09:25 <911> Kahdessa pelissä Panama on saanut 4 vetoa maalia kohti. Tunisian hyökkäys on

28.06.2018 09:26 <911> minusta paljon parempi kuin Panaman ja puolustuskin on laadukkaampi. Tunisia vie

28.06.2018 09:27 <911> ja Panama vikisee :)


Mamba
Jäsen
Viestit: 595
Liittynyt: 11.03.2003, 17:18

Tuotto: +19.96 yks.

Palautus%: 102.00%

Panosten ka: 5.91 yks.

Vetoja: 169

Pisteitä: 206
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja Mamba »

28.6.2018 jap - pol 31 28 41 O2,5 48
28.6.2018 sen - col 23 28 49 O2,5 44

Vedonlyöntivihje: - jap - pol - peliaika päättynyt

kohde
jap - pol
veto
pol+0
kerroin
1.920 (Sbobet)
panos
4 yks.
raja
1.75

Osuma! +3.68 yks.

0-1

Vedonlyöntivihje: - jap - pol - peliaika päättynyt

kohde
jap - pol
veto
O2
kerroin
1.770 (Sbobet)
panos
4 yks.
raja
1.54

Huti: -4.00 yks.

0-1

Vedonlyöntivihje: - sen - col - peliaika päättynyt

kohde
sen - col
veto
sen+0,75
kerroin
1.840 (Sbobet)
panos
3 yks.
raja
1.72

Puoliksi huti: -1.50 yks.

0-1

Vedonlyöntivihje: - bel - eng - peliaika päättynyt

kohde
bel - eng
veto
avausmaalin tekijä: ei maalia
kerroin
8.000 (veikkaus)
panos
2 yks.

sisältää 0-0 tuloksen ja ehkä myös oman maalin tai menee silloin pushiksi.

Huti: -2.00 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 13.00, palautukset 9.18, tulos -3.82 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Taika
Jäsen
Viestit: 5328
Liittynyt: 11.04.2003, 12:29

Tuotto: +90.94 yks.

Palautus%: 102.01%

Panosten ka: 0.47 yks.

Vetoja: 9537

Pisteitä: 5050
Paikkakunta: Tampere

Re: Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja Taika »

Vedonlyöntivihje: - japani-puola - peliaika päättynyt

kohde
japani-puola
veto
puola+0
kerroin
1.970 (sportmarket)
panos
0.5 yks.
raja
1.923
todennäköisyysarvio
arvio 52%

Osuma! +0.48 yks.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Herra_Huu
Jäsen
Viestit: 33
Liittynyt: 01.12.2016, 13:10

Tuotto: -11.40 yks.

Palautus%: 86.59%

Panosten ka: 2.93 yks.

Vetoja: 29

Pisteitä: 23

Re: Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja Herra_Huu »

Vedonlyöntivihje: - Englanti-Belgia - peliaika päättynyt

kohde
Englanti-Belgia
veto
Own goal scored
kerroin
13.000 (bet365)
panos
2 yks.

Huti: -2.00 yks.

Luulisi että tämä tippuu melko pian. Kumpikaan ei halua tätä peliä voittaa, joten oma maali on tässä pelissä huomattavasti todennäköisempi. Muualla kerroinlinja about 7.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


HerraSir
Jäsen
Viestit: 465
Liittynyt: 24.07.2017, 10:56

Tuotto: +26.77 yks.

Palautus%: 100.48%

Panosten ka: 3.96 yks.

Vetoja: 1395

Pisteitä: 1253

Re: Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja HerraSir »

Vedonlyöntivihje: - MM-kisat 2018 - Senegal - Colombia - peliaika päättynyt

kohde
Senegal - Colombia
veto
Senegal -0.5
kerroin
4.859 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
3.91

Huti: -2.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - MM-kisat 2018 - Senegal - Colombia - peliaika päättynyt

kohde
Senegal - Colombia
veto
Senegal +0.5
kerroin
2.100 (Pinnacle)
panos
5 yks.
raja
1.89

Huti: -5.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - MM-kisat 2018 - Japan - Poland - peliaika päättynyt

kohde
Japan - Poland
veto
Poland +0
kerroin
1.940 (Sbobet)
panos
6 yks.
raja
1.72

Osuma! +5.64 yks.

Vedonlyöntivihje: - MM-kisat 2018 - Japan - Poland - peliaika päättynyt

kohde
Japan - Poland
veto
Poland -0.5
kerroin
2.800 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
2.44

Osuma! +7.20 yks.

Vedonlyöntivihje: - MM-kisat 2018 - Panama - Tunisia - peliaika päättynyt

kohde
Panama - Tunisia
veto
Panama +0.5
kerroin
2.130 (Pinnacle)
panos
5 yks.
raja
1.89

Huti: -5.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - MM-kisat 2018 - England - Belgium - peliaika päättynyt

kohde
England - Belgium
veto
Under 2
kerroin
2.100 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.92

Osuma! +4.40 yks.


Vihjeet yhteensä: panokset 26.00, palautukset 31.24, tulos +5.24 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 4. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Aki Lahti
Avatar
Jäsen
Viestit: 1708
Liittynyt: 16.01.2003, 18:53

Tuotto: -330.39 yks.

Palautus%: 90.52%

Panosten ka: 2.88 yks.

Vetoja: 1209

Pisteitä: 998
Paikkakunta: Iitti

Re: Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja Aki Lahti »

Unibetille tulosvetoa

Senegal - Kolumbia 20% 26% 54% moa 0,98 - 1,57

Vedonlyöntivihje: - Jalkapallo - Senegal - Kolumbia - peliaika päättynyt

kohde
Senegal - Kolumbia
veto
1-1
kerroin
7.000 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
8.1
todennäköisyysarvio
arvio 12.35%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

0-1

Vedonlyöntivihje: - Jalkapallo - Senegal - Kolumbia - peliaika päättynyt

kohde
Senegal - Kolumbia
veto
0-0
kerroin
10.500 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
12.47
todennäköisyysarvio
arvio 8.02%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

0-1

Vedonlyöntivihje: - Jalkapallo - Senegal - Kolumbia - peliaika päättynyt

kohde
Senegal - Kolumbia
veto
3-0
kerroin
71.000 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
96.38
todennäköisyysarvio
arvio 1.04%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

0-1

Vedonlyöntivihje: - jalkapallo - Senegal - Kolumbia - peliaika päättynyt

kohde
Senegal - Kolumbia
veto
1-0
kerroin
12.500 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
15.43
todennäköisyysarvio
arvio 6.48%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

0-1

Vedonlyöntivihje: - jalkapallo - Senegal - Kolumbia - peliaika päättynyt

kohde
Senegal - Kolumbia
veto
0-1
kerroin
7.000 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
7.72
todennäköisyysarvio
arvio 12.95%

Alikerroin

Osuma! +0.60 yks.

0-1

Vedonlyöntivihje: - Jalkapallo - Senegal - Kolumbia - peliaika päättynyt

kohde
Senegal - Kolumbia
veto
2-4
kerroin
67.000 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
99.65
todennäköisyysarvio
arvio 1%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

0-1

Yhteistodennäköisyys yhteensä on 41,84%
Kannattaa katsoa löytyykö Veikkaukselta pelikelpoisia kertoimia näihin tuloksiin.

Vihjeet yhteensä: panokset 0.60, palautukset 0.70, tulos +0.10 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 16. Antamasi peukut: 0.

Tulosvetoa Veikkauksen ja Unibetin kohteista.Panostus 21.6.2019 lähtien Kelly/1...27.6.2019 Totals vedot Kelly/5...1X2 Vedot Kelly/5

Minikommentit

28.06.2018 16:24 <Romppanen> Pakko myöntää, että nyt menee yli kovaa ja korkealta...

28.06.2018 16:39 <eccim> Vähän kaikkea.

28.06.2018 17:05 <Tornado> Toivottavasti osuu!


Tornado
Avatar
Jäsen
Viestit: 3811
Liittynyt: 23.02.2006, 12:59

Tuotto: +76.91 yks.

Palautus%: 100.45%

Panosten ka: 3.65 yks.

Vetoja: 4658

Pisteitä: 3185

Re: Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja Tornado »

Inui kyllä hämmentää poissaolollaan, hyvä ase olisi ollut vastaiskuissa. Glik tuo varmasti paljon Puolan puolustukseen, joten helppoa ei tule maalinteko olemaan Japanilla. Samoin Puolan hyökkäys ollut aivan karmeaa ainakin omiin odotuksiin nähden. Nyt joukkue saa pelata toki vapautuneesti, mutta ei se nyt ihan taikaiskusta voi parantua vaikka vastassa nyt etukäteen heiveröisin puolustus. Puola perusarviolla yli 60% (ennen turnausta heittämällä tuo), mutta heikot esitykset ja Japanin motivaatio kääntää hurjasti tätä Japanille.

Maistuu vain yksi tuttu maalintekijäveto. Hyökkää Lewandowskin ja Grosickin kanssa, jos Puola on tähän suosikki ja totals linjat mitä nyt (ja omat pelaaja-arviot sinne päin :) niin kyllä tämä on yk.

Vedonlyöntivihje: - Japani-Puola, maalintekijä - peliaika päättynyt

kohde
Japani-Puola, maalintekijä
veto
Zielinski
kerroin
9.580 (Pinnacle)
panos
1 yks.
raja
8

Huti: -1.00 yks.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Tornado
Avatar
Jäsen
Viestit: 3811
Liittynyt: 23.02.2006, 12:59

Tuotto: +76.91 yks.

Palautus%: 100.45%

Panosten ka: 3.65 yks.

Vetoja: 4658

Pisteitä: 3185

Re: Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja Tornado »

Senegal raketoi itsensä selvästi pelattavaksi. Suora voittokin erittäin hyvä 5.30.

Vedonlyöntivihje: - Senegal-Kolumbia - peliaika päättynyt

kohde
Senegal-Kolumbia
veto
Senegal +0
kerroin
3.760 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
3.23

Huti: -3.00 yks.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


HerraSir
Jäsen
Viestit: 465
Liittynyt: 24.07.2017, 10:56

Tuotto: +26.77 yks.

Palautus%: 100.48%

Panosten ka: 3.96 yks.

Vetoja: 1395

Pisteitä: 1253

Re: Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja HerraSir »

Vedonlyöntivihje: - MM-kisat 2018 - Senegal - Colombia - peliaika päättynyt

kohde
Senegal - Colombia
veto
Senegal +0.5
kerroin
2.240 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.89

Balde Keita avauksessa +++

Huti: -3.00 yks.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Aki Lahti
Avatar
Jäsen
Viestit: 1708
Liittynyt: 16.01.2003, 18:53

Tuotto: -330.39 yks.

Palautus%: 90.52%

Panosten ka: 2.88 yks.

Vetoja: 1209

Pisteitä: 998
Paikkakunta: Iitti

Re: Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja Aki Lahti »

Tulosvetoa Unibetille

Panama - Tunisia 21% 26% 53% moa 1,09 - 1,71

Vedonlyöntivihje: - jalkapallo - Panama - Tunisia - peliaika päättynyt

kohde
Panama - Tunisia
veto
1-1
kerroin
7.500 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
8.12
todennäköisyysarvio
arvio 12.32%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

1-2

Vedonlyöntivihje: - jalkapallo - Panama - Tunisia - peliaika päättynyt

kohde
Panama - Tunisia
veto
3-3
kerroin
61.000 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
84.14
todennäköisyysarvio
arvio 1.19%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

1-2

Vedonlyöntivihje: - jalkapallo - Panama - Tunisia - peliaika päättynyt

kohde
Panama - Tunisia
veto
3-0
kerroin
61.000 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
87.78
todennäköisyysarvio
arvio 1.14%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

1-2

Vedonlyöntivihje: - jalkapallo - Panama - Tunisia - peliaika päättynyt

kohde
Panama - Tunisia
veto
2-1
kerroin
14.000 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
18.65
todennäköisyysarvio
arvio 5.36%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

1-2

Vedonlyöntivihje: - jalkapallo - Panama - Tunisia - peliaika päättynyt

kohde
Panama - Tunisia
veto
0-2
kerroin
9.500 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
11.01
todennäköisyysarvio
arvio 9.08%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

1-2

Vedonlyöntivihje: - jalkapallo - Panama - Tunisia - peliaika päättynyt

kohde
Panama - Tunisia
veto
2-4
kerroin
51.000 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
76.06
todennäköisyysarvio
arvio 1.31%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

1-2

Yhteistodennäköisyys noin 30,4%
Veikkauksen kiinteissä tulosvedoissa mm. 3-3 62,00...3-0 64,00....2-4 52,00

Vihjeet yhteensä: panokset 0.60, palautukset 0.00, tulos -0.60 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 4. Antamasi peukut: 0.

Tulosvetoa Veikkauksen ja Unibetin kohteista.Panostus 21.6.2019 lähtien Kelly/1...27.6.2019 Totals vedot Kelly/5...1X2 Vedot Kelly/5

Minikommentit


Aki Lahti
Avatar
Jäsen
Viestit: 1708
Liittynyt: 16.01.2003, 18:53

Tuotto: -330.39 yks.

Palautus%: 90.52%

Panosten ka: 2.88 yks.

Vetoja: 1209

Pisteitä: 998
Paikkakunta: Iitti

Re: Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja Aki Lahti »

Unibetille tulosvetoa

Englanti - Belgia 38% 33% 29% moa 1,24 - 1,09

Vedonlyöntivihje: - jalkapallo - Englanti - Belgia - peliaika päättynyt

kohde
Englanti - Belgia
veto
1-1
kerroin
6.000 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
6.46
todennäköisyysarvio
arvio 15.48%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

0-1

Vedonlyöntivihje: - jalkapallo - Englanti - Belgia - peliaika päättynyt

kohde
Englanti - Belgia
veto
2-2
kerroin
16.000 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
19.13
todennäköisyysarvio
arvio 5.23%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

0-1

Vedonlyöntivihje: - jalkapallo - Englanti - Belgia - peliaika päättynyt

kohde
Englanti - Belgia
veto
1-0
kerroin
7.500 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
8.65
todennäköisyysarvio
arvio 11.56%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

0-1

Vedonlyöntivihje: - jalkapallo - Englanti - Belgia - peliaika päättynyt

kohde
Englanti - Belgia
veto
4-1
kerroin
71.000 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
99.89
todennäköisyysarvio
arvio 1%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

0-1

Vedonlyöntivihje: - jalkapallo - Englanti - Belgia - peliaika päättynyt

kohde
Englanti - Belgia
veto
0-1
kerroin
9.000 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
10.5
todennäköisyysarvio
arvio 9.52%

Alikerroin

Osuma! +0.80 yks.

0-1

Vedonlyöntivihje: - jalkapallo - Englanti - Belgia - peliaika päättynyt

kohde
Englanti - Belgia
veto
0-3
kerroin
41.000 (unibet)
panos
0.1 yks.
raja
53.03
todennäköisyysarvio
arvio 1.89%

Alikerroin

Huti: -0.10 yks.

0-1

Yhteistodennäköisyys noin 44,68%

Vihjeet yhteensä: panokset 0.60, palautukset 0.90, tulos +0.30 yksikköä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

Tulosvetoa Veikkauksen ja Unibetin kohteista.Panostus 21.6.2019 lähtien Kelly/1...27.6.2019 Totals vedot Kelly/5...1X2 Vedot Kelly/5

Minikommentit

28.06.2018 19:11 <Henkka> Lepositeet taas avattu :(


C.W.
Jäsen
Viestit: 130
Liittynyt: 29.08.2007, 19:32
Pisteitä: 8

Re: Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja C.W. »

Tulinpa tässä ajatelleeksi korttivetoja.

Lähtisikö Englanti hakemaan 0-0 tasuria ja hitosti kortteja? Belgialle lohkovoitto fair playn kautta? Antaako ylpeys myöten?

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


RedDevilKarra
Jäsen
Viestit: 358
Liittynyt: 14.12.2003, 18:53
Pisteitä: 20
Paikkakunta: Sotkamo

Re: Jalkapallon mm 28.6.

Viesti Kirjoittaja RedDevilKarra »

Nythän Englanti-Belgia pelin voittaja saa selvästi helpomman vastuksen seuraavalla kierroksella (Japani) kun taas lohkokakkonen kohtaa Kolumbian. Luulisi lisäävän motivaatiota ainakin jonkin verran.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

28.06.2018 19:26 <Henkka> mut sen jälkeen vaikeampaa.

28.06.2018 19:29 <RedDevilKarra> Juu mutta Englanti tehnee Englannit, häviää tänään sekä heti perään Kolumbialle.

28.06.2018 20:03 <C.W.> Ei kai Belgia maalia tee. Lohkon kakkossija on Belgian tasoiselle nipulle

28.06.2018 20:04 <C.W.> vapaalippu välieriin, eikä finaalipaikkakaan mahdottomuus olisi, kun taas kaavio

28.06.2018 20:05 <C.W.> toisella puolella on kivikkoisempi, puolivälierässä jos selviää brasseista niin

28.06.2018 20:07 <C.W.> välierässä tulisi Ranska ja jos selviää finaaliin niin Espanja tai Kroatia.

28.06.2018 22:31 <RedDevilKarra> Siellä se Belgia sen maalin kuitenkin teki.


Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Arvokisat”