Sivu 1/1

Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Tornado
Marokko koki erittäin pahan takaiskun hävitessään ennakkoon heikolle Iranille avauskierroksella. Se oli tuossa ottelussa parempi, mutta ei ihan odotusten mukaisesti. Iran hyökkäsi välillä yllättävän paljon ja Marokko oli ajoittain ongelmissa. Marokolle ei selvästikään sopinut se, että se yrittää hallita palloa. Todennäköisesti tänään se yrittää antaa toiselle vastaiskujoukkueelle Portugalille pallonhallinnan, jolloin se pääsee pelaamaan omilla aseillaan. Tasuri kävisi periaattessa molemmille, sillä Marokolla säilyisi vielä pieni mahdollisuus, kun se kohtaa Espanjan viimeisellä kierroksella. Samoin Portugalille jäisi jatkopaikka todennäköisesti omiin käsiin viimeisellä kierroksella Irania vastaan.

Markkinoilla on todella maukkaita kertoimia underille ja Marokolle ja Marokon tasoituksille. Molemmat ovat lähtökohtaisesti undereita. Erityisesti Portugalin ei välttämättä tarvitse mitään muuta kuin kyttäillä tai vaihtoehtoisesti hallita palloa. Tasoituksista saa myös hyvää kerrointa, mutta Portugalin johtaessa Marokon on pakko hyökätä yltiöpäisesti, koska tappiolla ovat ulkona (huomioitu underin arvioissa myös).

Vedonlyöntivihje: - Portugali-Marokko - peliaika päättynyt

kohde
Portugali-Marokko
veto
Marokko+0.5
kerroin
2.450 (Pinnacle)
panos
5 yks.
raja
2.12

Huti: -5.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - Portugali-Marokko - peliaika päättynyt

kohde
Portugali-Marokko
veto
U2.5
kerroin
1.781 (Pinnacle)
panos
5 yks.
raja
1.69

Osuma! +3.90 yks.


Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Mamba
20.6.2018 por - mor 52 28 20 O2,5 41
20.6.2018 uru - ksa 76 16 8 O2,5 57
20.6.2018 irn - spa 12 25 63 O2,5 44

Vedonlyöntivihje: - por - mor - peliaika päättynyt

kohde
por - mor
veto
mor+0,75
kerroin
2.080 (sbobet)
panos
5 yks.
raja
1.82

Puoliksi huti: -2.50 yks.

1-0

Vedonlyöntivihje: - irn - spa - peliaika päättynyt

kohde
irn - spa
veto
irn+1,5
kerroin
2.030 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
1.61

Osuma! +2.06 yks.

0-1

Vedonlyöntivihje: - irn - spa - peliaika päättynyt

kohde
irn - spa
veto
U2,5
kerroin
2.050 (sbobet)
panos
4 yks.
raja
1.79

Osuma! +4.20 yks.

0-1

Saudeillekin saisi näillä arvioilla peliä, mutta maistuu huonosti. Uskon kyllä että parantavat surkeasta Venäjä-pelistä, mutta pallonhallintaan perustuva pelisysteemi ei oikein näyttänyt sopivan joukkueelle.

Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Tietäjä

Vedonlyöntivihje: - Jalkapallo - Portugali - Marokko +0,5 - peliaika päättynyt

kohde
Portugali - Marokko +0,5
veto
2
kerroin
2.450 (Unibet)
panos
4 yks.
raja
2.25

Huti: -4.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - Jalkapallo - Uruguay -1,5 - Saudi-Arabia - peliaika päättynyt

kohde
Uruguay -1,5 - Saudi-Arabia
veto
1
kerroin
1.671 (Pinnacle)
panos
10 yks.
raja
1.52

Huti: -10.00 yks.

Saudien peli oli todellisissa ongelmissa ensimmäisessä pelissä, varmasti parantavat, mutta niin taitaa Uruguaykin elleivät lähde löysäilemään. Uruguaylla oli ensimmäisessä pelissä paikkoja pistää palloa maaliin vaikka kuinka monta ja nyt tulee vielä heikompi vastus vastaan, joten odotan nyt vähintään 2 maalin voittoa tästä vaikka silmät kiinni.

Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Ylikerroin.com
Betsari Pro:n blogissa pelivalintoja joka matsiin:

Veikkausvihjeet: MM-jalkapallo ke 20.6.2018

Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Ylikerroin.com
Ylikerroin.com kirjoitti:
20.06.2018, 10:46
Betsari Pro:n blogissa pelivalintoja joka matsiin:

Veikkausvihjeet: MM-jalkapallo ke 20.6.2018
Päivitetty lisäpanos ja kommentteja pariin eka peliin:

Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Spurs77

Vedonlyöntivihje: - MM2018 - Uruguay - Saudi Arabia - peliaika päättynyt

kohde
Uruguay - Saudi Arabia
veto
Uruguay -1.5
kerroin
1.760 (Sbobet)
panos
5 yks.
raja
1.68

Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Spurs77

Vedonlyöntivihje: - MM2018 - Espanja - Iran - peliaika päättynyt

kohde
Espanja - Iran
veto
Espanja -1.5
kerroin
1.917 (Pinnacle)
panos
5 yks.
raja
1.81

Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Ver

Vedonlyöntivihje: - URU-KSA - peliaika päättynyt

kohde
URU-KSA
veto
URU -1,75
kerroin
1.925 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.
raja
1.8

Huti: -1.50 yks.

Vedonlyöntivihje: - IRN-SPA - peliaika päättynyt

kohde
IRN-SPA
veto
SPA -1,5
kerroin
1.917 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.
raja
1.8

Huti: -1.50 yks.


Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Ylikerroin.com
Veikkausvihjeissä pelattiin Portugalia, mutta monivedossa on huippuetua Marokon suunnassa.

MM-futis monivetovihjeet ke 20.6.2018

Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja HerraSir

Vedonlyöntivihje: - MM-kisat 2018 - Uruguay - Saudi Arabia - peliaika päättynyt

kohde
Uruguay - Saudi Arabia
veto
Uruguay -1.5
kerroin
1.810 (Sbobet)
panos
10 yks.
raja
1.5

Huti: -10.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - MM-kisat 2018 - Uruguay - Saudi Arabia - peliaika päättynyt

kohde
Uruguay - Saudi Arabia
veto
Edinson Cavani to score at anytime
kerroin
1.720 (Bet365)
panos
8 yks.
raja
1.53

Huti: -8.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - MM-kisat 2018 - Iran - Spain - peliaika päättynyt

kohde
Iran - Spain
veto
Under 2.5
kerroin
2.140 (Sbobet)
panos
5 yks.
raja
1.96

Osuma! +5.70 yks.


Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Chiapas

Vedonlyöntivihje: - Uruguay - Saudi-Arabia - peliaika päättynyt

kohde
Uruguay - Saudi-Arabia
veto
Uruguay -1.50
kerroin
1.793 (Pinnacle)
panos
10 yks.
raja
1.613
todennäköisyysarvio
arvio 62%

Huti: -10.00 yks.

1-0


Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Tornado
Muiden kanssa samoilla linjoilla. En usko, että Saudeilta löytyy kykyä ja taitoa muuttaa pelitapaansa nopeasti. Ja toisaalta, ei sinne puolustukseen ole mahdollista saada parempia pelaajia, aivan hirveä oli se Saudi-Arabian topparipari. Se pelitapa millä he pelasivat ei toiminut alkuunkaan tuolla taitotasolla. Luultavasti kyseinen pelitapa toimi omissa karsinnoissa, mutta kun vastassa on kovia tai edes keskitasoisia eurooppalaisia ja etelä-amerikkalaisia, ei sillä pelitavalla ole toivoakaan. Uruguay on vielä Venäjää Nopeampi hyökkäyssuuntaan ja hyökkäys paljon laadukkaampi. Luultavasti Suarez ja Cavani tulevat tuolta puolustuksesta läpi heittämällä.

Vedonlyöntivihje: - Uruguay-Saudi-Arabia - peliaika päättynyt

kohde
Uruguay-Saudi-Arabia
veto
Uruguay -1.5
kerroin
1.729 (Pinnacle)
panos
10 yks.
raja
1.54

Huti: -10.00 yks.


Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Tornado
Iran pelaa erittäin organisoidusti ja kurinalaisesti, joukkue on valmennettu ja roolitettu erittäin hyvin, kuten aiemmin olen todennut. Parhaimmillaan Iranin voi laittaa juuri ja juuri ehkä D-luokan alapäähän. Espanja on taas itselläni top 4 joukkue ja A-luokkka. Tasoeroa on siis 3,5-4 luokkaa. Näillä tasoeroilla menee 80% helposti rikki. Espanjan ensimmäinen peli oli hieman epäonninen, koska kaksi maalia tuli erikoistilanteista ja yksi De Gean heikosta pelistä. Toisaalta Portugali (tai Ronaldo) oli hieman parempi. Hyvin vaikea nähdä miten Iran kestää tulevaa ryöpytystä koko 90 minuuttia, kun vastassa on yksi koko turnauksen parhaista. Numeroitakin tuijottaen tässä on itselläni pitkälti sama tasoero kuin Uruguayn pelissä: Espanja on Uruguayta n. luokan parempi, samoin Iran on Saudi-Arabiaa ehkä 0.75-1 luokkaa parempi. Vaikka vähän antaisi Iranille vielä mutua sen hyvästä puolustuspelistä, ja siitä, että A- D- - - ei toteudu -1.5 niin usein kuin B+ E - tähän saa lyödä 10 yksikköä.

Tämä on noussut taas koko päivän.

Vedonlyöntivihje: - Espanja-Iran - peliaika päättynyt

kohde
Espanja-Iran
veto
Espanja-1.5
kerroin
1.909 (Pinnacle)
panos
10 yks.
raja
1.69

Huti: -10.00 yks.


Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Tornado
Ziyech on Marokon erikoismies, ampuu pilkkuja ja vapaapotkuja, lisäksi hyvä kaukolaukaus, mikä on eduksi, kun Marokolla ei välttämättä ole kunnon aseita murtautua Portugalin boksiin. Se oli ajoittain Iraniakin vastaan ongelma.

Vedonlyöntivihje: - Portugali-Marokko, maalintekijä - peliaika päättynyt

kohde
Portugali-Marokko, maalintekijä
veto
Ziyech
kerroin
6.000 (Veikkaus)
panos
0.5 yks.

Huti: -0.50 yks.


Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja HerraSir

Vedonlyöntivihje: - MM-kisat 2018 - Portugal - Morocco - peliaika päättynyt

kohde
Portugal - Morocco
veto
Under 2.5
kerroin
1.757 (Pinnacle)
panos
5 yks.
raja
1.64

Osuma! +3.79 yks.

Vedonlyöntivihje: - MM-kisat 2018 - Portugal - Morocco - peliaika päättynyt

kohde
Portugal - Morocco
veto
Morocco -0.5
kerroin
7.000 (Coolbet)
panos
2 yks.
raja
5.95

Huti: -2.00 yks.


Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Mamba
Mä en oikein käsitä 80+% arvioita Espanjalle. Iran on kumminkin ollut viime vuosina selvästi kovin aasialaismaa. Selkeästi edellä mm. Japania ja Australiaa. Jos vertaa vaikka avauskierroksen Ranska - Australia matsiin niin tämän pitäisi olla ennakkoon paljon tasaisempi peli jos yhtään katsoo viime vuosien pelien voimasuhteita. Ranska ja Espanja ovat suunnilleen samaa tasoa. Australiaan verrattuna Iran on vielä megaunder-porukka joka pudottaa pelin maaliodotusta ja sitä myötä suosikin voiton todennäköisyyttä. Vai ajatteletteko ettei Iranin passiivinen pelityyli sovi ollenkaan Espanjaa vastaan?

Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Tornado
Ramos vetänee Espanjan pilkut. Espanjalla myös odotettavissa hieman keskiarvoa enemmän erikoistilanteita, jossa voidaan hyödyntää Ramosin pääpelivoimaa. Aika maistuva maalintekijäveto. Veikka tässä hyvin kartalla, kun tarjoaa 3.80

Vedonlyöntivihje: - Espanja-Iran, maalintekijä - peliaika päättynyt

kohde
Espanja-Iran, maalintekijä
veto
Ramos
kerroin
5.910 (Pinnacle)
panos
2.5 yks.

Huti: -2.50 yks.


Re: Jalkakapallon MM 20.6.

Lähetetty:
Kirjoittaja Jonkka

Vedonlyöntivihje: - Iran-Espanja - peliaika päättynyt

kohde
Iran-Espanja
veto
Iran +2
kerroin
1.657 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.62

Osuma! +1.97 yks.

0-1

Vedonlyöntivihje: - Iran-Espanja - peliaika päättynyt

kohde
Iran-Espanja
veto
U 3
kerroin
1.628 (Pinnacle)
panos
8.5 yks.
raja
1.53

Osuma! +5.34 yks.

0-1