Tänään on 28.03.2024, 13:06.

Norja Tippeliga - avauskierros 2009

Raportoi katsomistasi peleistä sekä pelaa ottelun jälkipelit täällä.
Vastaa Viestiin
zot
Avatar
Jäsen
Viestit: 1007
Liittynyt: 12.06.2008, 21:25

Tuotto: +30.61 yks.

Palautus%: 107.58%

Panosten ka: 1.72 yks.

Vetoja: 235

Pisteitä: 965
Paikkakunta: Äärikeskusta

Norja Tippeliga - avauskierros 2009

Viesti Kirjoittaja zot »

Norjan Tippeliga alkoi viikonloppuna ja tässä muutama huomio ottelupareista. Yllätyksiä oli riittämiin – suoritustasossa ainakin. Norjassakin tällä kaudella sarjan keskitaso on heikentynyt a) kahden lisäjoukkueen ansiosta (14>16) ja myös sarja on kärsinyt jonkinlaista pelaajakatoa – harvan joukkueen kohdalla voidaan puhua vahvistumisesta kauteen 2008 verrattuna – oletusarvoisesti pikemminkin päinvastoin. Yksi syy lienee yleisessä taloudellisessa tilanteessa.


14/03/09

Stabæk - Lillestrøm 1-1 (0-0)
Yllätys numero 1. Mestarit olivat yllättävän heikkoja kun taas Lillestrom pelasi mielestäni odotettua paremmin. Stabaek menetti viime kauteen verrattuna kaksi parasta pelaajaansa joskin sai täksi kaudeksi mm. Daigon ja Hoffin – varsinkin japanilainen esitteli ottelun aikana pallonhallintatekniikkaansa ja on hyödyllinen vielä. Lillestrom ei mielestäni edelleenkään ole top4 luokkaa kuten monet mediat Norjassa rohkeasti ennustavat – edellytyksiä suoritustason parantamiseen ei pitäisi olla viime kauteen verrattuna. Tosin lukumäärällisesti LSK:ssa on uusia pelaajia ehkä eniten muihin joukkueisiin verrattuna mutta vain yksi uusi hankinta esiintyi avauksessa (Dosso, eikä hänkään sykähdyttänyt... eipä silti isäntien edellä mainittu ”huippuhankinta” Hoff myöskään säväyttänyt). Fredriksson LSK:n maalilla oli ottelun suomalaispelaaja. Täysin ansaittu tasapeli kaiken kaikkiaan.

15/03/09

Aalesund - Tromsø 1-1 (1-0)
Yllätys numero 2. Aalesund pelasi varsin hyvän ottelun tapahtumarikkaassa pelissä – kummallakin oli tilanteita runsaasti ja Aalesundilla oli jopa huonoa tuuriakin etteivät saaneet toista maalia. Tromso on edelleen omia suosikkejani kärkiviisikkoon mutta AAFK:n hyvä peliesitys panee miettimään pitäisikö tarkistaa ratingeja jopa hivenen ylös päin. Kopteff siirtyi AAFK:hon täksi kaudeksi pysyvästi ja vaikuttaa siltä että saa jatkossakin avauskokoonpanopaikan – avauskierroksen ottelu ei tosin säväyttänyt. Koppinen pelasi tutusti TIL:n puolustuksessa normipelin. Jokseenkin ansaittu tasapeli – myös jopa 3-2 tulos olisi ollut oikeutettu.

Bodø/Glimt - Fredrikstad 1-1 (0-1)
Tulos ei ehkä yllätä eikä sekään että isäntien Thiago oli tasoitusmaalin tekijä – tällä oli paikka jopa 2-1 voittomaaliinkin. Tilanteiden valossa B/G:lle olisi suonut kolmekin pinnaa mutta ei tasapeli FFK:n kannalta ansaitsematon ollut – ehkä hieman väritön esitys vierailta kuitenkin. Missatut maalipaikat noin 5-3 joista kotijoukkueen tilanteet olivat selvästi vaarallisemmat. Ei ehkä ole syytä rukata ratingeja vielä – b/g on ihan tasokas sakki joskin ylisuoritti viime kaudella. FFK:n pitäisi olla edelleenkin vahvempi joukkue näistä kahdesta tällä kaudella. Avauskierroksella FFK pelasi ilman paria tärkeähköä pelaajaa joten piste on tässä valossa hyvä saavutus.

Lyn - Molde 0-1 (0-0)
Yllätys numero 3. Ennakkoon pyöreä ottelu mutta ennen kaikkea erittäin huono esitys isänniltä! Lyn menetti kauden 2008 jälkeen tukun hyviä pelaajia mutta en arvannut esityksen olevan näin heppoisen. Isännillä ei oikeastaan ollut puolittaistakaan maalipaikkaa. Molden maalipaikoista useimmat olivat myöskin vain puolittaisia mutta pysyipähän Lyn tälläkin tavoin pois omalta maalilta. Vieraat veivät isäntiä kummallakin jaksolla joten 0-1 on varsin hyvin ottelua kuvaava tulos. Varsinkin avainpelaaja Vegard Forren pelasi Molden puolustuksessa erinomaisen ottelun. Lienee varmaa että mies on siirtomarkkinoilla vielä kuuma nimi.

Rosenborg - Vålerenga 3-0 (1-0)
RBK vahvisti tällä esityksellä asemiaan mestarisuosikkina – varsinkin kun pahin uhka Stabaek ei esittänyt mitään erityisempää. RBK:lle täysin ansaittu voitto. Joukkue on kova ja avauskokoonpanokin näytti tutun karulta – jälki oli myös sen mukaista eikä Engalla ollut mitään sanomista. Kentän kunto oli surkea mutta se ei maalipaikkojen luontia haitannut. Tilanteiden valossa pelin olisi pitänyt ratketa jo puoliaikaan mennessä. Rosenborg on ehkä yksi harvoja joukkueita joka on jopa vahvistunut viime kaudesta ja on jo siksi ennakkoon vahvin ennakkosuosikeista.

Strømsgodset - Start 3-3 (0-1)
No tämä ottelu oli ainakin viihdyttävä. Maaleissa oli hieman tuuriakin mukana joskin Bolanosin 0-1 upea vapari oli kierroksen komeimpia maaleja. Myöhemmin Bolanos teki myös onnekkaamman kimmokemaalin mutta lähes vastaava maali tuli isännille. Myöskin yksi Godsetin maaleista tuli paitsiolta haiskahtavassa tilanteessa mutta toisaalta isänniltä vietiin mielestäni selvä pilkkukin. Maalipaikkojen valossa Godset olisi ansainnut enemmän. Joukkueet lienevät suhteellisen tasavahvoja tämän kauden sarjassa – IKS:n Bolanos oli luonnollisesti illan pelaaja ja tämä jatkoi jo preseasonilla alkaneita hyviä esityksiään. Täytyy ihmetellä miksei mies kelvannut Odenselle

Viking - Odd Grenland 3-0 (3-0)
Melkoinen shokkialku nousijajoukkue Odd Grenlandille – alle puolessa tunnissa peli oli jo ohi käytännössä. Avainpelaaja oli ylivoimaisen huonon esityksen jälkeen vieraiden uusi brassipakki Marcelo - luulenkin että hän voi pakkailla jo kassejaan. Ensin Marcelo hävisi maalinedustalla kaksinkamppailun illan toista avainpelaajaa Niangia vastaan: 1-0. Pian tämän jälkeen Marcelo kaatoi läpiajossa Martin Fillon ja sai vain keltaisen – mielestäni punainen ei olisi ollut vääryys. Marcelo ei pystynyt estämään Niangin maalintekoa jatkossakaan vaan tämä pyöri ympyrää Niangin iskiessä jälleen läheltä: 2-0. Ratkaiseva lopullinen niitti pilkulta oli täysin Marcelon ansiota – tämä kaatoi jälleen Fillon – täällä kertaa penalttialueella: 3-0 21 minuutin jälkeen! Norjalaismedia antoi täysin ansaitusti arvosanan 1 (asteikolla 1-0) Marcelolle – harvinaisen huono arvosana mutta sitä oli myös suorituskin – peliaikaa siunaantui 36min kunnes valmentaja ymmärsi ottaa miehen pois. Tämän jälkeen peli tasaantui ja Odd sai pari huippupaikkaa ja todennäköisesti tämä ottelu antoi hieman vääristyneenkin kuvan joukkueiden voimasuhteista. Silti ansaittu voitto, kiistatta.

16/03/09
Sandefjord - Brann 3-1 (1-0)
Yllätys numero 4: Umpisurkea Brann. Toisaalta jo preseason ottelut ovat menneet jo myös perseelleen ja oikeastaan parhaat esitykset harjoituskaudella ovat olleet tilanteissa jossa joukkue on ollut selvästi häviöllä ja/tai saanut myös punaisen kortin. Sandefjord pitäisi olla sarjan huonoimpia ellei huonoin mutta tämän ottelun perusteella löytyisi vielä yksi heikompi sakki… Koko ottelussa vierailla oli vain kaksi kohtuupaikkaa mutta kyllä Sandefjord näytti paremmalta alusta alkaen – kotivoitto oli täysin ansaittu. Malick Mane oli preseasonilla pirteä ja oli sitä kiistatta maanantain ottelussakin: 2-0 ja 3-0 maalit hänen toimestaan. Nähdyn perusteella on utopiaa uskoa Brannin mestaruusmahdollisuuksiin. Kyynärpää – Nielsenistä ei taida olla suurta apua ainakaan. Nooh, annetaan vielä mahdollisuus mutta vetoja Brannin puolesta en uskaltaisi laittaa.

Oma ranking tällä hetkellä:
RBK / Stabaek / TIL, FFK / Viking, LSK / Valerenga, MFK, Brann / Lyn / Bodo, Odd, Godset / IKS, AAFK, SF

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

WARNING: Keyboard Not Attached. Press F10 to Continue

Minikommentit


Zizou
Avatar
Jäsen
Viestit: 914
Liittynyt: 18.12.2003, 12:02
Pisteitä: 840
Paikkakunta: Jumpan Kulma

Viesti Kirjoittaja Zizou »

Olipa hyvä yhteenveto, kiitos!
Saman kuvan sain matseista, kun luin noita VG:n ottelurapsuja + katsoin videopätkiä.
Oletko itse nähnyt missään enää viimekaudella olleita "numeraalisia otteluraportteja", joissa oli maalipaikat ja pelaaja-arvostelut silleen nätissä pikku laatikossa - näitä oli ainakin VG:llä ja tais olla myös Nettavisenilla?

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


zot
Avatar
Jäsen
Viestit: 1007
Liittynyt: 12.06.2008, 21:25

Tuotto: +30.61 yks.

Palautus%: 107.58%

Panosten ka: 1.72 yks.

Vetoja: 235

Pisteitä: 965
Paikkakunta: Äärikeskusta

Viesti Kirjoittaja zot »

Valitettavasti vg näyttää hylänneen maalintekopaikkojen listauksen sivustojen layoutin huonontuessa muutenkin dramaattisesti. Parhaiten nuo saa arvioitua itse - esim nettavisen live otteluraporteista (tai miljoona vastaavaa live sivustoa). Yhden ottelun analyysiin ei mene aikaa kauheasti käsipelilläkään ja vaikka vg:n "sjanser" olikin hyvä niin jo aiemminkin pidin parempana highlightseja / text commentary analysointia jolloin maalintekopaikkojen laadunkin voi arvioida.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

WARNING: Keyboard Not Attached. Press F10 to Continue

Minikommentit


Zizou
Avatar
Jäsen
Viestit: 914
Liittynyt: 18.12.2003, 12:02
Pisteitä: 840
Paikkakunta: Jumpan Kulma

Viesti Kirjoittaja Zizou »

zot kirjoitti:Valitettavasti vg näyttää hylänneen maalintekopaikkojen listauksen sivustojen layoutin huonontuessa muutenkin dramaattisesti. Parhaiten nuo saa arvioitua itse - esim nettavisen live otteluraporteista (tai miljoona vastaavaa live sivustoa). Yhden ottelun analyysiin ei mene aikaa kauheasti käsipelilläkään ja vaikka vg:n "sjanser" olikin hyvä niin jo aiemminkin pidin parempana highlightseja / text commentary analysointia jolloin maalintekopaikkojen laadunkin voi arvioida.
Jep, näin se on - numeraalisesta koosteesta et näe kuin maalipaikkojen määrän. Joskus kun oli itse katsonut matsin livenä ja seuraavana päivänä katsoi statsit VG:n sivulta, niin oli mahdollista saada matsin kulusta "väärä kuva", jos käytössä olisi ollut pelkät maalipaikkanumerot.
Mutta kiireiseen aikaan ne oli kyllä nopeat ja helpot katsoa :-)
ja ei toi Norjan lukeminen silleen vahvinta aluettakaan ole...

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


100% 200€ bonus librabet.com.

Katso kaikki vedonlyöntibonukset.

Vastaa Viestiin