Heti alusta asti oli selvää että ottelussa nähtäisiin yksi rangaistuspotku koska tuomarina häärii ehkäpä suomen huonoin tuomari, Juha Nykänen. Noin 10 minuutin pelailun jälkeen se tapahtui kun aaseen Antti Pehkonen repi nro ? kumoon, tuomio sinänsä oli oikea mutta myöhemmin pelissä Nykäsen taso osoittautui jälleen kehnoksi. Seuraavaksi oli AC:n vuoro, voin jopa näin ilman oulu-laseja sanoa että aaseen tasoitus oli oikeutettu, viime pelissä paikkoja missanneen Talalan ladatessa nätisti volleysta pallon takanurkkaan.
En nyt hypotermiasta kärsivänä muista paikkoja tarkemmin, mutta yllätyin positiivisesti siitä että aasee pystyi luomaan paikkoja enemmän kuin vepsu, VPS:lta mieleen jäi lähinnä n+10 kertaa paitsioon kirmannut solariumin ylikäyttäjä nro 10. VPS:n johtomaali tuli Viljasen onnettomasta purusta jonka jälkeen pallo pomppi Veli Lammelle joka törkkäsi pallon sisään.
Lopun aikaa AC haki vimmatusti tasoitusta, itse manageri Miiga Juntunen katsoi aiheeksi antaa neuvoja(-->vaihdot, rizvani, väisänen) Härköselle viettäen loput pelistä Oulun vaihtopenkin vieressä, lopulta kentällä ei ollutkaan kuin kaksi puolustajaa jonka seurauksena VPS pääsi vaarallisiin 2 vs 2 tilanteisiin.
Pahimmat tilanteet tulivat kulmahässäköistä jotka huipentuivat yliajan kolmannella minuutilla olleeseen huikeaan paikkaan. Luultavasti VPS:aa veikanneilla olisi ollut sydänkohtaus lähellä

Oulu-laseittakin voin sanoa että tasapeli olisi ollut "reiluin" lopputulos, tosin tämän tapaisia pelejä nähtiin Tervareilta viime vuonnakin.. parin kuukauden päästä Juntunen valmentamassa?
Minikommentit