Suomi-sarja 8.12
Lähetetty:
Suomi-sarja Lohko 1 pohjoinen
Raahe-Kiekko - Ahmat H: 1 Nordicbet 2,10
Ennakko kaavailuissa RaKi oli vahvempi joukkue ja on mielestäni edelleen, vaikkei sarjataulukko sitä osoita. Viime peleissä RaKi on saanut tiivistettyä joukkue peliään ja maaleja on tehty sen verkkoon alkukautta vähemmän. Toinen syy on RaKin maalivahdin Sami Kitinpramin parantuneet otteet. Maalinteko tökkii edelleen, RaKi on tehnyt pohjoislohkosta vähiten maaleja (ka. 3,6 maalia/ottelu). Ei siinä ettei paikkoja olisi, vaan ei mene vain sisään ja pelaajat laukoo avopaikosta pleksiin. Maalintekoa ei varmaan helpota se, että eilen sai lukea lehdestä, että kaikkien aikojen Suomi-sarjan paras pistemies Mika Ritoniemi lähti (sai lähteä) joukkueesta. Itse näen tämän vain hyvänä asiana, koska ei ensimmäinen kerta kun Ritoniemellä on ongelmia valmentajan kanssa.
Ahmat on ollut hyvä, vaikka se on pelannut viidellä pakilla melkein koko kauden. Ehkä parhaiten materiaalin kapeus näkyi viime pelissä RoKia vastaan, kun RoKi väsytti Ahmat ja vei kolmannen erän puhtaasti 6-0 Sarjataulukossa Ahmat on hienosti toisena RoKin jälkeen.
Tällä kaudella joukkueet ovat jo kohdanneet Raahessa jolloin Ahmat vei pelin 2-7, mutta silloin Raahelta puuttui kolme pakkia. Uskon että nyt tulee revanssi.