Kiva kun taas saa jännätä maaotteluita. Mietin kuinka NHL lakko tulee tällä kertaa vaikuttamaan kokoonpanoihin eli saako lähes joka joukkoe melko hyvän miehistön turnaukseen?
Turnaukseen osallistuu Tsekki, Venäjä, Ruotsi ja Suomi. Mitäs mieltä lopullisesta järjestyksestä? Pelkkien maiden perusteella tuntuu todella tasaiselta, mutta veikkaisin Venäjän olevan kolmas tai neljäs.
Sunnuntaina Suomi-Ruotsi matsissa areena on varmasti aivan täynnä, koska uskoisin häpeä häviön vieläkin painavan meitä suomalaisia, joten olisi hienoa olla paikan päällä katsomassa. Tulee kiire jos meinaa lippuja vielä saada...
Joukkueiden kokoonpanot elävät koko ajan ja sen huomaa, että parhaita pelaajia korvataan vähemmän parhailla. Esimerkiksi Ruotsilta jäivät pois Holmqvist, Dick Tärnström, Jörgen Jönsson, Jonas Rönnqvist, Andreas Karlsson ja Per Svartvadet. Näinhän tapahtui myös Suomen joukkueen osalta kun Karalahti, Hahl ja Voutilainen jäivät pois. Se on selvä jo nyt, että pelattavaa otteluista tulee löytymään.
Alustavat arvioni kahteen ekaan otteluun ovat alla.
11.11.2004 Ruotsi Venäjä 48 22 30
o/u 4.5 60 40
o/u 5.0 53 47
o/u 5.5 44 56
Venäjän kokoonpanossa pitäisi olla useita World Cupiin osallistuneita pelaajia. Heistä tärkeimmät ovat Kovalchuk ja tuleva tähti Ovechkin, joka on todellinen huippulupaus. Lisäksi mukana ovat mm. Afinogenov ja Afanasenkov sekä puolustuksessa Kalinin ja Markov ja maalivahdit Sokolov ja Fomitsev. Eli tuossa valossa - jos nämä World Cupin pelaajat todella ovat joukkueessa - Venäjä tulee turnaukseen suhteellisen kovalla kalustolla. He kaikki ovat edelleenkin kokoonpanossa, mutta varma tieto tulee heidän pelaamisestaan vasta kun varsinaiset ottelukokoonpanot on julkistettu eli huomenna joitakin tunteja ennen ottelua. Viime hetken poisjääntejä on aina ja kun Venäjästä on kysymys, myös muut viimet hetken muutokset ovat mahdollisia - joukkueenjohtaja ei ole viitisinyt päivittää muutoksia järjestäjille.
Mutta jos ei Venäjän kokoonpano yllätä, Ruotsille ei saa Ruotsin kokoonpanon heikennysten vuoksi millään edes 50 prosenttia. Aina voi löpistä ja laskea Venäjän huonon taistelumoraalin tai keskittymisen varaan ja antaa Ruotsille vaikka 59 prossaa, mutta se on ilman yhtään ottelua pelkkää spekulaatiota. World Cupissahan Venäjän piti olla pelkkä statisti, mutta kuinkas kävikään? Mulla on sellainen kuva, että pappa Jursinov (tietääkseni valmentaja tässä turnauksessa) saa jokaisen pelaajan pistämään itsestään 100 prosenttia jäälle. Joukkueiden välinen puhdas tasoero ei yksinkertaisesti yllä niin suureksi, että Ruotsi tuon 50 prossaa ylittäisi edes kotiedulla ryyditettynä. Siis jos Venäjä pelaa 100 lasissa, jota en ainakaan ennakkoon epäile.
Lähetetty:
Kirjoittaja lalli20003
Jos jollain on tili Betfairilla kannattanee käydä ostamassa poies 7 kerroin joka tarjotaan Suomi-Venäjä matsin tasuriin
Muistaakseni siihen sai löydä 10€
Lähetetty:
Kirjoittaja Samuel
Se seiska on lay -kerroin: voit myydä (tarjota) sen siellä, et ostaa.
Lähetetty:
Kirjoittaja lalli20003
Joo sen tiedän :> Huomasin juuri itsekin että olin katsonut hieman kieroon..(varmaankin unenpuute)
Lähetetty:
Kirjoittaja Eetvartti
Koko pelin prosentit ovat melko samaa luokkaa Mungon kanssa, mutta kirjoitetaan taululle nyt vain 1.erän arvioita ja veikkauksia
Ruotsi - Venäjä peliin arviot ovat aika bookkeriläiheisiä eli samalla linjalla ollaan bookkereitten kansas eli ei pelejä. Tuossa nyt lähinnä arviot jos jotakuta kiinnostaa:
Ruotsi - Venäjä 1.erä 39.7% - 34.2% - 26.2%
Sitten taas Suomi-Tsekki peliin löytyi pelattavaa tosin Tsekin joukkueelle
Eli seuraavanlainen peli:
Suomi-Tsekki 1.erä 2 34,6% Nordicbet 3,3.
Tietysti tälläisiä turnaus otteluita on hieman vaikea arvioida, koska varsinkin tässä Karjalaturnauksessa annetaan uusille naamoille näyttöpaikkoja ja heidän voimasuhteitaan on vaikea arvioida...nuoruuden into jne... Mutta näillä tänään....
Karjala turnaus
Lähetetty:
Kirjoittaja VIPUNEN
Arvioni karjalaturnauksen maiden sijoituksista.
1.Venäjä
2. Suomi
3.Ruotsi
4.Tsekki
Venäjällä näytön paikka, pelaakisto tasapaksu ja siihen pari hyvää NHL kaveria.
Suomen peli tuskin muuttuu hirveästi Westerlundin tulon myötä, joten Suomi pelaa vähämaalisia vääntöjä. Kotiedulla on suomelle suurehko apu!
Ruotsilla paperilla kovin jengi, mutta valmentaja on heilläkin uusi, ja on todellinen kysymysmerkki millaista peliä ruotsi esittää.
4.Tsekki on myös ???
karjala-turnaus
Lähetetty:
Kirjoittaja mak
Uskomattomalta tuntuu, mut näyttäis et veikalta löytyis tänään parhaat pelattavat:
SWE - RUS 47 22 31
SWE - RUS X k.5,15 OA.1,13
SWE - RUS 2 k.3,35 OA.1,04
Koska kohdetta voi pelata veikalla singlenä, niin näistä saisi rakenneltua handicapin, jossa X:n panos kerrotaan 1,54 (5,15/3,35) saadan hc:n kertoimeksi 2,03 ja OA:ksi 1,08. Panos 7,4% kassasta
Ainakaan tätä tehtäessä ei ollut tihkunut tietoja mahdollisista Venäjän kokoonpanomuutoksista.
Lisäksi Playit:lta:
SWE - RUS
o 4,5 60% k.1,75 OA.1,05 Panos 6,7% kassasta
(voi olla että jostai sais tähän enemmänki, mutta kävin läpi vain yhtiöt joissa itsellä on tili.)
Lähetetty:
Kirjoittaja Xavi
mak kirjoitti:Koska kohdetta voi pelata veikalla singlenä, niin näistä saisi rakenneltua handicapin, jossa X:n panos kerrotaan 1,54 (5,15/3,35) saadan hc:n kertoimeksi 2,03 ja OA:ksi 1,08. Panos 7,4% kassasta
...
SWE - RUS
o 4,5 60% k.1,75 OA.1,05 Panos 6,7% kassasta
Mitenkään en ota kantaa itse vihjeisiin, mutta panostus hieman kummastuttaa. Nuo taitavat olla suoraan kellypanoksia ilman jakajaa. Ja se on aika riskaabeliä hommaa se...
Lähetetty:
Kirjoittaja mak
Näinhän siiinä taisi käydä miten xavi mainitsi eli ei tullut paljon tuijoteltua lukuja kun kirjoittelin.
Panos oli siis laskettu(OA-1)/(kerroin-1)*kassa/jakaja, mutta panostus % tuli laskettua suoraan kassasta jakajan kanssa (panos€/kassa/jakaja*100), eli käytännössä jakajan merkitys mitätöityy.
Eli panokset joilla käytännössä tarkoitus pelata oli viimeksi mainitun 7,4%:n sijasta 7,4%/jakaja eli virhe oli melkoinen. Toivottavasti ei mennyt liian sekavaksi
Pahoittelen..
Lähetetty:
Kirjoittaja Pelisijoittajat
Vuoden ensimmäinen Euro Hockey Tour -turnaus pelataan Suomessa. Ensimmäinen turnaus piti pelata Tsekissä, mutta jäi kuitenkin pelaamatta World Cupin vuoksi. Turnaus vaikuttaa etukäteen erittäin tasaiselta. Jokaisella joukkueella on mahdollisuus voittaa turnaus. Joukkueiden nimilistatkin näyttää hyvältä, sillä joka joukkuueessa nähdään NHL:n työsulun vuoksi Eurooppaan tulleita pelimiehiä.
Nro Pp Nimi Seura
30 MV Fredrik Norrena Linköpings HC
31 MV Niklas Bäckström Kärpät
3 P Petteri Nummelin Lugano
5 P Lasse Kukkonen Kärpät
6 P Tom Koivisto Frölunda HC
7 P Aki Berg Timrå IK
10 P Pekka Saravo Tappara
18 P Tuukka Mäntylä Luleå
27 P Antti-Jussi Niemi Frölunda HC
8 H Eero Somervuori Kärpät
9 H Kimmo Kuhta HIFK
12 H Jarkko Immonen JYP
16 H Ville Peltonen Lugano
19 H Pasi Tuominen Ässät
22 H Mikko Eloranta Rapperswil
23 H Pasi Tuominen Ässät
24 H Jari Viuhkola Kärpät
25 H Jukka Hentunen Fribourg
28 H Jani Rita HPK
37 H Jarkko Ruutu HIFK
38 H Jussi Jokinen Kärpät
71 H Tomi Kallio Frölunda HC
?? H Petri Pakaslahti Jokerit
Suomi lähtee Karjala turnaukseen mielestämme suosikkina. Suomi on voittanut Karjala turnauksen peräti kuusi kertaa putkeen. Kahdessa edellisessä Suomi ei ole menettänyt pisteen pistettä. Suomi menestyi hienosti World Cupissa sijoittuen toiseksi. Tässä joukkueessa on muutama pelaaja, jotka olivat mukana myös World Cupissa. Suomen perämiseen on astunut uusi mies, Erkka Westerlund, joka toimi kuitenkin jo Raimo Summasen aikakaudella Suomen taustajoukoissa, joten suurta muutosta sillä saralla ei tapahdu. Suomen joukkueessa ei ole kovin suuria yllätyksiä. Muutama loukkaantuminen tapahtui, joten myös Pekka Saravo, Petri Pakaslahti ja hienon alkukauden Ässissä pelannut Pasi Tuominen pääsivät mukaan kotiturnaukseen. Suurimmat Suomen tähdet eivät ole turnauksessa mukana.
Nro Pp Nimi Seura
1 MV Tomas Duba HC Plzen
31 MV Adam Svoboda Nürnberg Ice Tigers
2 P Radim Bicanek HC Zjomesti Orli
3 P Marek Zidlicky HIFK
32 P Radek Hamr Färjestads BK
35 P Jan Hejda CSKA Moskva
37 P Martin Hlavacka Karlovy Varo
44 P Miroslav Blatak HC Zlin
92 P Karel Pilar HC Sparta Praha
97 P Rostislav Klesla VH Vsetin
9 H David Vyborny HC Sparta Praha
14 H Martin Chabada HC Sparta Praha
17 H Jaroslav Hlinka AK Bars, Kazan
18 H Vaclav Nedorost HC Liberec
19 H Pavel Rosa Dynamo, Moskva
20 H Radek Dvorak HC Ceske Budejovice
24 H Zbynek Irgl HC Vitkovice
40 H Vaclav Prospal HC Ceske Budejovice
73 H Petr Prucha HC Pardubice
83 H Ales Hemsky HC Pardubice
85 H Rostislav Olesz HC Sparta Praha
91 H Martin Erat HC Zlin
96 H Jaroslav Balastik HC Zlin
Tsekki voi tehdä ihan mitä vain tässä turnauksessa. Se voi pelata koko turnauksen mainiosti tai sitten hävitä kaikki pelit puhtaasti. Joukkueen peliesitykset vaihtelevat erinomaisen ja vaisun välillä, mikä nähtiin myös World Cupissa. Tähän turnaukseen Tsekki tulee varsin vahvalla joukkueella. Jäälle marssii yhdeksän työsulussa olevaa NHL-pelaajaa. Jagr ja kumppanit eivät ole lähteneet tähän turnaukseen mukaan. Maalivahtipeli on tsekkien arvoitus. Tässä turnauksessa taitojaan esittelevät Tomas Duba ja Adam Svoboda. Näistä Tomas Duba debytoi miesten maajoukkueessa.
Nro Pp Nimi Seura
1 MV Johan Holmqvist Brynäs IF
35 MV Henrik Lundqvist Frölunda HC
2 P Lars Jonsson Timrå IK
4 P Per Hållberg Färjestads BK
5 P Andreas Lilja Mora IK
6 P Magnus Johansson Linköpings HC
7 P Henrik Tallinder Linköpings HC
8 P Christian Bäckman Frölunda HC
15 P Niclas Hävelid Södertälje SK
28 P Dick Tärnström Södertälje SK
9 H Tony Mårtensson Linköpings HC
12 H Daniel Sedin MODO Hockey
13 H Mattias Weinhandl MODO Hockey
14 H Niklas Nordgren Timrå IK
16 H Johan Franzen Linköpings HC
17 H Jonathan Hedström Timrå IK
18 H Mathias Tjärnqvist HV 71
19 H Peter Nordström Färjestads BK
20 H Henrik Sedin MODO Hockey
22 H Per Svartvadet MODO Hockey
24 H Andreas Karlsson HV 71
26 H Jonas Rönnqvist Luleå
40 H Henrik Zetterberg Timrå IK
Ruotsi vaihtoi valmentajaa World Cupin jälkeen. Hardy Nilsson sai lähteä ja tässä turnauksessa penkin takana huutaa Bengt-Åke Gustafsson. Ruotsin pelisysteemi ei paljoa muutu, sillä Gustafsson on ilmoittannut käyttävänsä Ruotsin perinteistä 1-2-2 -taktiikkaa. Ruotsiltakin puuttuu kirkkaimmat tähdet, kun kotiin jäivät Axelsson, Forsberg, Påhlsson, Holmström, Salo, Modin.. lista on pitkä. Joukkueen nimilista on silti vahva.
Nro Pp Nimi Seura
30 MV Alexander Eremenko Dynamo, Moskva
35 MV Aleksandr Fomichev CSKA Moskva
39 MV Maksim Sokolov Avangard, Omsk
2 P Vasili Turkovski Severstal, Cherepovets
3 P Vladimir Malenkih Lada, Togliatti
4 P Andrei Zyuzin Salavat Ulaev, Ufa
5 P Vitaly Vishnevski Khimik
6 P Igor Schadilov Dynamo, Moskva
7 P Sergei Gusev Avangard, Omsk
28 P Vitali Atyushov Metallurg, Magnitogorsk
32 P Andrei Markov Dynamo, Moskva
45 P Dmitry Kalinin Metallurg, Magnitogorsk
98 P Alexei Semenov SKA, St.-Petersburg
98 P Aleksandr Boikov Metallurg, Magnitogorsk
8 H Aleksandr Ovechkin Dynamo, Moskva
14 H Nikolai Zherdev CSKA Moskva
16 H Aleksei Badjukov Severstal, Cherepovets
18 H Anton But Lokomotiv, Yaroslavl
19 H Oleg Saprykin CSKA Moskva
21 H Aleksandr Perezhogin Avangard, Omsk
22 H Dmitry Afanasenkov Lada, Togliatti
23 H Aleksei Kaigorodov Metallurg, Magnitogorsk
24 H Aleksandr Frolov CSKA Moskva
25 H Viktor Kozlov Lada, Togliatti
26 H Aleksandr Skugarev Lada, Togliatti
27 H Aleksandr Boikov Lada, Togliatti
29 H Vladimir Antipov Lokomotiv, Yaroslavl
31 H Artem Chubarov Dynamo, Moskva
61 H Maksim Afinogenov Dynamo, Moskva
71 H Ilya Kovalchuk AK Bars, Kazan
98 H Evgeny Gladskih Metallurg, Magnitogorsk
98 H Petr Schastlivy Lokomotiv, Yaroslavl
Venäjän taitureita tässä turnauksessa valmentaa Vladimir Jursinov, kun Zineula Biljaletdinov on AK Bars Kazanin kanssa kiireitä. Venäjällä on hieman sama tilanne kuin Tsekilläkin, eli Venäjä voi hyvänä päivänä pyörittää peliä mielin määrin, mutta myös liian usein on niitä päiviä, milloin mikään ei onnistu. Venäjän joukkueessa on tällä kertaa sekä kokemusta että nuoruutta. Joukkueen mukana on seitsemän ensikertalaista. Kokemusta tuo mm. hyökkääjä Valdimir Antipov. Venäjällä on mukana myös hupputaitavat Ilja Kovalchuk ja nuori Aleksander Ovetshkin. Mahdollisuudet voittoon asti, kuten kaikilla tämän turnauksen joukkueilla.
1.Erän pelejä.
Venäjä - Suomi 21.8% - 46.9% - 31.3%
Venäjä - Suomi 1.erä x 46,9% Ladbrokes 2,45
Kun ei nyt pahemmin näytä tästä turnauksesta mitään kukaan kirjoittavan niin mun mielestä Suomi on kokonais pelissä on aika vahvoilla tänään.
PAFfin ja Unibetin 1,95 kelpas mulle...mutta se siitä
Lähetetty:
Kirjoittaja Sputnik
Blaah, aika laimeeta koko EHT-pläjäys, mutta jotain nyt sentään. Ihan karkealla mutullakin arvioiden Venäjälle vähän päälle 30%, samoin tasapelille vähän reilummin yleisestä linjasta poiketan, joka vissiin on 30-20-50 Joten 1X -peliä Venäjän suuntaan. Ja ei, en mitenkään (yli-)reagoinut tuohon 0-3 tappioon suomea heikentävästi, mut marginaalit on usein pieniä näissä peleissä jos vaan viitsitään pelata. Pelatkaa saa****n Venäläiset
Lähetetty:
Kirjoittaja Mungo
14.11.2004 Suomi Ruotsi 32 24 44
o/u 4.5 54 46
o/u 5.0 45 55
o/u 5.5 37 63
Ruotsin joukkue on selvästi Suomea parempi aivan kärjen (Zetterberg, Sedinit) sekä puolutustuksen osalta ja sillä on 3.5 tuntia enemmän lepoaikaa 2/2 tilanteessa.
Tsekki on Venäjää joukkueena parempi, mutta kun Venäjä oli kahdellakin tavalla epäonninen Suomea vastaan ottelun viime minuuteilla (sai jäähyn josta Suomi rokotti + veti rimaan viime sekunnilla), Venäjä saattaa sisuuntua ja välttää kolmannen peräkkäisen suoran tappion.
Lähetetty:
Kirjoittaja Eetvartti
1.Erän pelejä
Suomi-Ruotsi 24.5% - 35.1% - 40.5%
venäjä - Tsekki 20.0% - 44.8% - 35.2%
Vedot:
venäjä - Tsekki 1.erä x Ladbrokes 2,6
Suomi - Ruotsi 1.erä 2 Nordicbet 3