SM-liiga 24.10
Lähetetty:
Sunnuntain ainoassa ottelussa kohtaavat kuntopuntarin kärkipäässä majailevat HPK ja Tappara. HPK on pelannut koko alkukauden hienosti. Se on hävinnyt ainoastaan yhden ottelun varsinaisella peliajalla. Lisäksi Ässät yllätti Kerhon Rinkelinmäellä jatkoajan jälkeen. HPK on voittanut jatkoajalla tai rangaistuslaukauksilla peräti 7 kertaa. Tappara aloitti kauden heikosti, mutta on nyt löytänyt hyvän rytmin ja merkintöjä voittosarakkeeseen on alkanut kertyä. Kirvesrinnat ovat voittaneet edelliset viisi peliä. Tosin Ässät taipui vasta jatkoajan jälkeen.
HPK:n edellinen peli oli torstaina, jolloin joukkue vieraili Ilveksen vieraana Hakametsässä. Silloin Kerho vei kaksi pistettä mukanaan rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Tapparan edellinen peli oli keskiviikkona. Silloin vastassa oli paikallisvastustaja Ilves. Tappara vei Mansen mestaruuden murskalukemin 6-1. Tappara aloitti heti tyrmäävästi siirtyen kolmen minuutin pelin jälkeen jo 2-0 johtoon.
Molempien joukkueiden loukkaantumistilanne on mainio. Tappara pääsee otteluun parhaalla kokoonpanollaan. HPK:n ainut mahdollinen poissaolija on lievästä angiinasta kärsivä Tuomas Eskelinen. Eskelisen pelaaminen ratkennee vasta ottelupäivän aamuna.
Hockey Night -otteluna nähdään kahden kovakuntoisen joukkueen taistelu Hämeen herruudesta. Ottelusta on luvassa jännittävä ja nopeatempoinen ottelu. HPK yrittää saalistaa niitä tärkeitä kolmen pisteen voittoja, kun taas Tappara hakee jo kuudetta voittoaan putkeen. Tasainen ottelu, mutta suosikkiaseman saa kuitenkin kotietunsa turvin HPK.
Kauden aikaisemmat kohtaamiset:
30.9. HPK-Tappara 4-3 (3-1,0-1,0-1,1-0)
Pelivalintamme on luettavissa sivuiltamme huomenna sunnuntaina.
Pelisijoittajat/Tuomo