Hieman joutunut pitämään taukoa vedoista. Kun vedonlyöntiä ei tee ammatikseen, pitää hyväksyä, että välillä joutuu keskittymään tärkeämpiinkin asioihin. Yksi tärkeimmistä opeista, mitä aiemmilta vuosilta vedonlyönnistä olen saanut on, ettei vetoja tule pelata, jos ei ole kunnolla aikaa perehtyä asioihin. Liian vähällä ajankäytöllä asetetut vedot aiheuttavat vain isoja tappioita ja huonoa mieltä. En sano, että nytkään olisi hyvä tuntuma joukkueiden tasoeroista tällä hetkellä, joten vedot pelaan tällä hetkellä todella pienellä panoksella tietäen, että isolla todennäköisyydellä tulee huonoja vetoja pelattua. Tämän kuitenkin hyväksyn nyt ja nautin vain taas vedonlyönnistä.
Vaikka tuntuma ei ole tällä hetkellä sarjasta paras mahdollinen, niin uskon pudotuspelien olevan hieman uusi peli runkosarjaan verrattuna. Puolivälierissä tämä ei vielä niin näy niin voimakkaasti, mutta erityisesti välieristä eteenpäin pudotuspelien vaatimustaso nousee taas merkkittävästi. Tasaisia sarjoja tiedossa eikä viime kauden tapaista ennakkosuosikkia ole tänä vuonna (tai aiempien kausien Tappara & Kärpät). Erittäin mielenkiintoisen pudotuspelit tulossa. Pudotuspeleissä tarkoitus tehdä pientä tulosta markkinoiden ylireagoinneilla pelien tuloksiin.
HIFK kyllä ladannut hyökkäyksen todella kovan materiaalin, mutta siihen nähden puolustus jäänyt melkoisen kevyeksi. Halonen riittää varmaan tepsiä vastaan, mutta mitenköhän jatkossa.
Re: Liiga Pudotuspelit
Lähetetty:
Kirjoittaja Dyny
HIFK:n bottom-4 puolustusosasto ei kyllä vakuuta tähän sarjan alkuun. Schmaltz ja Auvitu toki takuuvarma kaksikko, mutta sen jälkeen tulee hiiren hiljaista. Motinin puuttuminen on yllättävän iso lovi punaisten "pelaamisen struktuuriin" vai miten se nyt muotisanoin kuuluu ilmaista. Samaan aikaan myös koko kauden pelaavissa ollut Ahonen poissa, sekä Lyytinen. Kerrannaisvaikutuksena sitten tasoltaan joksenkin romahtanut Kotkansalo, Jardine ja Winberg joutuvat pelaamaan liian isolla vastuulla.
HIFK:n bottom-4 puolustusosasto ei kyllä vakuuta tähän sarjan alkuun. Schmaltz ja Auvitu toki takuuvarma kaksikko, mutta sen jälkeen tulee hiiren hiljaista. Motinin puuttuminen on yllättävän iso lovi punaisten "pelaamisen struktuuriin" vai miten se nyt muotisanoin kuuluu ilmaista. Samaan aikaan myös koko kauden pelaavissa ollut Ahonen poissa, sekä Lyytinen. Kerrannaisvaikutuksena sitten tasoltaan joksenkin romahtanut Kotkansalo, Jardine ja Winberg joutuvat pelaamaan liian isolla vastuulla.
Vaikeuksia luvassa.
Dynyn kanssa täysin samaa mieltä. Auvity toki oli syksyllä huono, mutta pelasi idioottimaista jähyään lukuun ottamatta odotuksiani paremmin viime pelissä. Kotkansalo ja Schmaltz tällä hetkellä ainoat pelimiehet puolustuksessa. Winbergillä näyttäisi olevan itseluottamus alhaalla ja tällä kaudella kehityskäyrä ei ole jatkanut aiempien kausien tapaan ylöspäin.
Voi olla ettei puolustajia ollut saatavilla siirtorajan viimeisillä päivillä, mutta kyllä silti hieman ihmetytti, että jo valmiiksi laajaa ja tasokasta hyökkäystä laajennettiin vaikkei puolustuksessa ole tällä hetkellä ainuttakaan kiekollista puolustajaa.
IFK:n pelitapa on puolustajille vaativa, kun ei riitä, että omissa antaa lyhyen helpon syötön hyökkääjille vauhtiin. Pelitavassa hyökkääjät karkaavat kauas keskialueelle hakemaan pidempiä avaavia syöttöjä, mikä ei sinällään ole väärin, vaan yksi pelitapa muiden joukossa. Ainut ongelma vain on, kun tappioasemassa mirokarjalaiset ovat avaamassa omista näitä pitkiä avauksia takasiniselle tepsin ohjauspelin läpi niin huonostihan se päättyy.
IFK:lla oli kuitenkin ensimmäisessä pelissä paikkansa, mutta toistaiseksi yritykset näistä paikoista jäivät aika kesyiksi. Veivasin ensimmäisen pelin jälkeen arviotani TPS myönteisemmäksi, mutta edelleen löyty peliä helsinkiläisille.
Nuo muotisanat muuten ärsyttäviä. Tietyt Urheilulehden toimittajat näitä viljelee, kun analyysi muuten jää kevyeksi. Sitten keksitään sanoja, joiden merkitystä edes toimittaja ei välttämättä tiedä. Mutta kunhan proaktiivista menemistä niin kaikki hyvin.
Eiköhän sieltä tule taas klassinen Tappara ja ei tehdä yhtään enempää kuin tarvitsee. Ylivoimalla johtomaali ja sitten loppu peli puolustetaan ja valutaan KooKoon vauhtiin.
Ilves ei ole sarjassa ollut aivan Tepsin tasolla, mutta kotietu tässä parissa merkittävä mielestäni. Ilveksellä kärkipelaajat eivät selvästikään ole kunnossa, vaikka kokoonpanossa ovatkin. Vastaavasti Tepsillä tuntuu kaikki olevan kunnossa, minkä lisäksi viime kaudelta näyttää jo muodostuneen arvokasta kokemusta pudotuspeleistä eikä turkulaisten keskittyminen tunnu karkailevan liikaa voitosta huolimatta. Eiköhän tänäänkin nähdä kokonaisuudessaan tasokas kamppailu.
Vielä kertoimet ei juurikaan reagoineet kokoonpanoihin, minkä vuoksi voi TPS kerroin vielä hyvin nousta tästä. Pelataan kuitenkin jo tässä vaiheessa tällä kertoimella, kun odotusarvoa tarjolla mielestäni.