Sarjakärki kohtaa liigan neljänneksi viimeisen. Esim. paf:in 2,30 kerroin kyllä ansaitee isot sisään.Kaksi edellistä kohtaamista Bernille 6-0 ja 5-0. Bern ollut kova sekä vieraissa, että kotona. Luganoa piesty kolmessa viime matsissa.
Lähetetty:
Kirjoittaja promoe
Samaa katsoin, mutta suosittelen malttia Bernin selvän sarjajohdon takia.
Montako peliä muuten NLA liigassa pelataan runkosarjassa? Bern johtaa 20 pisteellä kakkoseen nähden. Eli luultavasti varmistanut jo runkosarjan voiton.. Motivaatio voi olla hakusessa loppukauden vieraspeleissä?
Lähetetty:
Kirjoittaja Manku
Yllä yhdenlainen tulkinta ottelusta, seuraavaksi hivenen toisenlainen. Sveitsin runkosarja on kääntymässä kohti päätöstään. Bern on dominoinut runkosarjassa, eikä sillä ole 20 pisteen johtoasemassa enää mitään panosta Lugano-ottelussa. Lugano sen sijaan taistelee kahdeksan parhaan joukkoon pääsystä, eikä sillä ole juuri varaa pistemenetyksiin. Luganolla on seuraava peli jo huomenna, jolloin pisteiden saanti lienee tätä päivää helpompaa. Huomista ajatellen tämän päivän "löysäily" saattaisi aiheuttaa kahden pelin pistesaldoksi nollaa pistettä. Tämän päivän pelissä motivaatiolla on suuri merkitys. En missään tapauksessa löisi suuria panoksia Bernin puolesta, vaan ennemminkin pienellä panoksella Luganoa kertoimella 2,3.
EDIT: Sveitsin runkosarja päättyy 23.2 (50 ottelua), joten esimerkiksi pudotuspelipaikoista taistelevilla joukkueilla on jäljellä neljästä viiteen ottelua. Bern on jo varmistanut runkosarjan voiton.
Lähetetty:
Kirjoittaja 72o
Manku kirjoitti:Yllä yhdenlainen tulkinta ottelusta, seuraavaksi hivenen toisenlainen. Sveitsin runkosarja on kääntymässä kohti päätöstään. Bern on dominoinut runkosarjassa, eikä sillä ole 20 pisteen johtoasemassa enää mitään panosta Lugano-ottelussa. Lugano sen sijaan taistelee kahdeksan parhaan joukkoon pääsystä, eikä sillä ole juuri varaa pistemenetyksiin. Luganolla on seuraava peli jo huomenna, jolloin pisteiden saanti lienee tätä päivää helpompaa. Huomista ajatellen tämän päivän "löysäily" saattaisi aiheuttaa kahden pelin pistesaldoksi nollaa pistettä. Tämän päivän pelissä motivaatiolla on suuri merkitys. En missään tapauksessa löisi suuria panoksia Bernin puolesta, vaan ennemminkin pienellä panoksella Luganoa kertoimella 2,3.
EDIT: Sveitsin runkosarja päättyy 23.2 (50 ottelua), joten esimerkiksi pudotuspelipaikoista taistelevilla joukkueilla on jäljellä neljästä viiteen ottelua. Bern on jo varmistanut runkosarjan voiton.
Oon vähän samoilla linjoilla. Tässä voi käydä vähän niinkuin Detroitille NHL:ssä viime peleissä.