Tänään kaksi ottelua:
HIFK - SaiPa
Tänään sarjaa tauon jälkeen jatkaa myös Helsingin IFK, joka saa vastaansa Helsingissä. HIFK pääsee tähän peliin päivän enemmän levänneenä, sillä SaiPa jatkoi otteluitaan jo eilen Lappeenrannassa. Tämä ottelu on joukkueitten toinen kohtaaminen tällä kaudella. IFK johti ottelua Lappeenrannassa ensimmäisen erän jälkeen jo 3-0, kun Arttu Luttinen viimeisteli hattutempun vajaassa kymmenessä minuutissa. SaiPa kuitenkin taisteli ja nousi 3-3 -tilanteeseen, mutta Jarkko Ruutu teki voittomaalin ajassa 59.09 ja sinetöi HIFK:n voiton SaiPasta.
HIFK pelasi viimeisen pelin ennen maaottelutaukoa 6.11. Silloin petopaidat matkustivat Ässien vieraaksi Isomäelle. Tuo ottelu ei päättynyt varsinaisella peliajalla, vaan jouduttiin jatkoajan jälkeen rangaituslaukauskilpailuun. Ottelu päättyi lopulta Ässille, kun nuori kanadalainen veivasi taidokkaasti kiekon Jan Lundellin selän taakse ja näin selvisi, että vain yksi piste matkusti Helsinkiin IFK:n mukana. Ässät-peliä edeltävänä päivänä Jokerit ja HIFK taistelivat neljännen kerran Stadin herruudesta. Kuten kauden muutkin paikallisottelut myös tämä kääntyi Jokereille. Tällä kertaa luvuin 6-1. IFK:lla on siis alla kahden ottelun tappioputki. Muutenkin helsinkiläisten kausi ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, josta osoituksena sarjataulukon vasta kuudes sija. Ennakkoon IFK:n materiaalin olisi pitänyt riittää taistelemaan aivan kärkisijoista yhdessä Kärppien ja Jokerien kanssa. Kautta on kuitenkin vielä paljon jäljellä, joten kaikkea ehtii vielä tapahtua. Ennen taukoa joukkue ei kuitenkaan esittänyt millään osa-alueella omaa itseään.'
Vierasjoukkue SaiPa jatkoi otteluitaan tauon jälkeen eilen Lappeenrannassa, mihin JYP oli matkustanut Jyväskylästä. Ennakkoon ottelu piti olla tasainen, mutta suosikin asemaa kantoi silti SaiPa harteillaan. SaiPan neljän ottelun voittoputki ei saanut jatkoa JYP:n kustannuksella, vaan vieraat korjasivat kolme pistettä mukaansa luvuin 3-1. JYP meni toisessa erässä johtoon, mutta SaiPa tasoitti heti perään. Kolmannessa erässä Jarkko Immonen kuitenkin vei JYP:n johtoon siirretyn rangaistuksen aikana ja Jaakko Uhlbäck kaunisteli loppulukemat heti perään ja näin hurrikaanit otti kaikki jaossa olleet pisteet. Ennen taukoa Idän Ihmeellä oli siis neljän ottelun voittoputki.
Poissa IFK:lta Timo Pärssinen ja Toni Häppölä. SaiPalta sairastuvalla Pekkala.
Ensimmäinen peli tauon jälkeen on aina pieni kysymysmerkki, mutta tämän pelin pitäisi olla melko selvää pässin lihaa IFK:lle. IFK on hävinnyt tällä kaudella yhden kotiottelun.
Lukko-HPK ja pelivalinnat
Pelisijoittajat / Tuomo
Minikommentit