Sivu 1/1

Veikkausliiga elokuu

Lähetetty:
Kirjoittaja Jonkka

Vedonlyöntivihje: - Haka-HIFK - peliaika päättynyt

kohde
Haka-HIFK
veto
HIFK +0
kerroin
2.130 (Pinnacle)
panos
2.5 yks.
raja
2.06

Osuma! +2.83 yks.

0-2

Haka metsästää edelleen kauden ensimmäistä voittoaan. Peliesitykset ovat olleet ihan hyviä eikä olisi suuri vääryys, vaikka joukkueen voittosarakeessa olisikin jo täytettä. Haka on kuitenkin pelaamisessaan kaatunut erityisesti puolustuspelaamisen virheisiin, mistä vastustajat ovat saaneet liian helppoja maaleja ajoittain. Ennen edellistä peliä SJK:ta vastaan päävalmentaja Tainio kertoikin joukkueen harjoittelussa keskittymisen olleen puolustuspelaamisessa.
HIFK on valmentajavaihdoksen jälkeen pelannut nyt kolme peliä tappioita. Kolmen pelin perusteella ei vielä isoja johtopäätöksiä voida tehdä, mutta ainakin henkisellä puolella joukkue vaikuttaa nyt valmiimmalta peleissä. Tuntuu, että Kankkunen on halunnut entisestään yksinkertaistaa joukkueen pelaamista. HIFK:n ongelmat ovat olleet viime peleissä yksittäisten pelaajien henkilökohtaiset virheet ja tällä hetkellä ne tuntuvat vielä osumaan pitkälti samalle (samoille) pelaajalle. Materiaalissa ei ole tällä hetkellä kuitenkaan paljoa kierrätysmahdollisuuksia erityisestikään puolustuksessa. Patrosen saaminen kuntoon olisi mielestäni plussaa IFK:lle tähän peliin.

Uskon pelin asetelman sopivan hyvin HIFK:lle. Haka ottaa pallonhallinnan ja HIFK iskee paikan tullen sitten vastaan, mihin helsinkiläisiltä löytyy paljon sopivia pelaajia. Kankkusen aikana HIFK:n pallonhallinta on kolmessa pelissä ollut prosentteina 46, 38 ja 43. Alhaisesta pallonhallinnasta huolimatta laukauksia joukkue on saanut luotua hyvin.

Re: Veikkausliiga elokuu

Lähetetty:
Kirjoittaja Jonkka

Vedonlyöntivihje: - TPS-Honka - peliaika päättynyt

kohde
TPS-Honka
veto
TPS +0,5
kerroin
1.819 (Pinnacle)
panos
3.5 yks.
raja
1.75

Huti: -3.50 yks.

0-2


Re: Veikkausliiga elokuu

Lähetetty:
Kirjoittaja Jonkka

Vedonlyöntivihje: - Lahti-Ilves - peliaika päättynyt

kohde
Lahti-Ilves
veto
Ilves -0,25
kerroin
1.980 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.9

Huti: -4.00 yks.

3-2


Re: Veikkausliiga elokuu

Lähetetty:
Kirjoittaja Jonkka

Vedonlyöntivihje: - Inter-HIFK - peliaika päättynyt

kohde
Inter-HIFK
veto
U 2,5
kerroin
1.884 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.
raja
1.85

Huti: -1.50 yks.

3-2


Re: Veikkausliiga elokuu

Lähetetty:
Kirjoittaja tallipoika
Haka - KuPS,

Haka
-Starck(p, **)
+ Chidi(h, ***, 1+2) ja maalissa debytoi lainalle tullut Tånnander, joka oli HJKssa penkinlämmittäjänä.

KuPS
- ei mainittavia
+ uudet Labeau(h) ja Tarasovs(p) aloittavai ilm KuFuss(farmi)

Haka on huomannut, ero Ykkösen ja Veikkausliigan välillä on iso, nyt vastassa vielä kärkiryhmä, hikinen ilta odotettavissa, KuPSin agressiivinen karvaus lienee myrkkyä, muutoinkin virhe herkälle puolustukselle.

15,91-24,88-59,21
----
Inter - HIFK,


Inter
- Muniz(kk, ***, 0+1, pk)
+ Hoskonen(p, ***) ja Moisander(mv, ***)

HIFK
- ?

Kovakuntoiset kohtaa, ei peliä. Hauska nähdä jos kentällä olisi samaan aikaan Annan(Inter) ja Mosa(HIFK) siinä voisi tapahtua jotain..

56,59-22,21-21,20
-----
Lahti - RoPS,

Lahti
- ei mainittavia

RoPS
- Malolo(kk, ***, 0+1), Carr(h, ***) loukk ed ott ja sivussa + ed ott oli sivussa mm Sihvonen(p, ***), Kantola(kk, ***), Rahimi(h, ***), Gyasi(h, ***), Kokko(h, ***, 1+0)

Lahti, 3.peli 9 päivään, pientä rotaatiota odotettavissa.
RoPS pelasi ed ottelussa varmaan kauden parhaan pelinsä, mutta, tuntui kunto pettävän loppuolella, ja MIFK teki voittomaalin 93 minuutilla, ei tehnyt hyvää muutoinkin heikolle itseluottamukselle..., samassa pelissä hajsi 2 elintärkeää ukkoa, samantasoisia ei muutoinkin kapealta penkiltä löydy. 3.peli 10 päivään ja kapea rosteri ei ole paras yhdistelmä...
14.8.20.JPG

Re: Veikkausliiga elokuu

Lähetetty:
Kirjoittaja ratami

Vedonlyöntivihje: - Veikkausliiga 2020 - FC Inter - HIFK - peliaika päättynyt

kohde
FC Inter - HIFK
veto
FC Inter
kerroin
1.770 (Coolbet)
panos
4 yks.
raja
1.7

Osuma! +3.08 yks.

3-2


Re: Veikkausliiga elokuu

Lähetetty:
Kirjoittaja Jonkka

Vedonlyöntivihje: - Haka-HJK - peliaika päättynyt

kohde
Haka-HJK
veto
HJK -1
kerroin
1.806 (Pinnacle)
panos
4.5 yks.
raja
1.73

Osuma! +3.63 yks.

1-4

Vedonlyöntivihje: - Haka-HJK - peliaika päättynyt

kohde
Haka-HJK
veto
U 3
kerroin
1.961 (Pinnacle)
panos
2.5 yks.
raja
1.9

Huti: -2.50 yks.

1-4

Vedonlyöntivihje: - RoPS-Inter - peliaika päättynyt

kohde
RoPS-Inter
veto
U 3
kerroin
1.806 (Pinnacle)
panos
4.5 yks.
raja
1.73

Osuma! +3.63 yks.

0-2

Vedonlyöntivihje: - RoPS-Inter - peliaika päättynyt

kohde
RoPS-Inter
veto
RoPS +1,5
kerroin
1.961 (Pinnacle)
panos
3.5 yks.
raja
1.89

Huti: -3.50 yks.

0-2


Re: Veikkausliiga elokuu

Lähetetty:
Kirjoittaja Poiquets
Nordicbetin artikkeli: ”Loppuvatko RoPS:lta pelaajat kesken HJK:ta vastaan sääntöpykälän takia?”

https://www.nordicbet.com/fi/blogi/jalk ... ottelussa/

Re: Veikkausliiga elokuu

Lähetetty:
Kirjoittaja Jonkka

Vedonlyöntivihje: - RoPS-HJK - peliaika päättynyt

kohde
RoPS-HJK
veto
HJK -2
kerroin
2.050 (Pinnacle)
panos
7 yks.
raja
1.88

Huti: -7.00 yks.

0-1

Onhan HJK:n oltava tässä valtava suosikki. RoPS ei saa edes peluuttaa parhaita pelaajiaan, koska ovat lainalla HJK:sta. Malolo ollut hyvä keskinkentällä, mutta hänelläkin ollut pieniä loukkaantumisia viime aikoina. Klubi tarvitsee pelistä ehdottomasti voiton. Tässä kuitenkin erityisesti täksi kaudeksi muodostunut hieman asetelma Ropsista helsinkiläisten farmijoukkueena ja onkin vaikea sanoa, miten tämä asetelma vaikuttaa molempien joukkueiden motivaatioihin pelissä. Ei HJK:lla tässä mitään tarvetta ole liikaa nöyryyttää vastustajaa, minkä takia tasoitus voikin olla tässä vedossa liian korkea. RoPSin pelaajilla varmasti motivaatio korkealla näyttää etteivät ole vain farmijoukkue.

Re: Veikkausliiga elokuu

Lähetetty:
Kirjoittaja ratami

Vedonlyöntivihje: - Veikkausliiga 2020 - SJK - FC Honka - peliaika päättynyt

kohde
SJK - FC Honka
veto
SJK (+0,5)
kerroin
1.961 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.85

Huti: -4.00 yks.

0-2


Re: Veikkausliiga elokuu

Lähetetty:
Kirjoittaja Jonkka

Vedonlyöntivihje: - RoPS-HJK - peliaika päättynyt

kohde
RoPS-HJK
veto
RoPS U 0,5
kerroin
1.602 (Pinnacle)
panos
5 yks.
raja
1.54

Osuma! +3.01 yks.

0-1


Re: Veikkausliiga elokuu

Lähetetty:
Kirjoittaja Jonkka

Vedonlyöntivihje: - HIFK-Haka - peliaika päättynyt

kohde
HIFK-Haka
veto
Haka +0,5
kerroin
1.961 (Pinnacle)
panos
3.5 yks.
raja
1.89

Osuma! +3.36 yks.

0-1

Hakalla tosiaan toppariosastolla isoja poissaoloja, kun kauden paras toppari Fribergi loukkaantumisen takia tänään poissa. Haka on kohdannut viime peleissään HJK, KuPS ja Inter. Nyt vastus helpottuukin huomattavasti ja mielestäni Hakalla on kertoimia paremmat todennäköisyydet venyä pisteille tässä.