Serie A 14.-16.9.
Lähetetty:
Pientä sepustusta siitä kauneimmasta.
Kesä ja alkukausi ovat olleet Serie A:ssa pelkkää juhlaa. Sarjan top6 joukkueista (Juve, Milan, Napoli, Viola, Roma, Inter) kaikki vahvistuivat. Rahaa ei palanut, mutta siirrot olivat enimmäkseen yllättävänkin järkeviä. Juve hakee Tevezin avulla menestystä euroopassa; Milan sai De Jongin "uutena" tärkeään rooliin kk:lle ja viimeisimpänä rahtasi Kakán joukkueeseen tuomaan seuralle rahaa lipunmyynnin ja muun hypetyksen myötä; Napoli vaihtoi Mazzarrin Beniteziin ja osti RM:n penkin; Viola nappasi piikkiin Rossi&Gomez kaksikon paikkaamaan Joveticin lähtöä, mikä tulee onnistumaan hyvin; Roma sai Maiconista ensimmäisen oikean laitapakin vuosiin ja nyt keskientän roolituskin viimein toimii; Inter taas löysi viime kauden sekoilujen jälkeen oikean valmentajan penkin taakse Napolista ja tulos on jo nyt nähtävissä. Sarjan muut joukkueet eivät ole onnistuneet hankinnoissa yhtä hyvin, mikä tarkoittaa keskikastin häviämistä sarjasta. Parmalla, Laziolla ja Udinella voi olla jouluna pää jumissa, kun tajuavat, ettei pelattavaa suuntaan tai toiseen enää ole (okei, ehkä vikasta EL-paikasta voivat vielä jouluna haaveilla).
Kesän aikana viimeinenkin catenacchion varjo siirtyi takavasemmalle, kun hyökkäyspelin vahvistaminen oli kesän ykkösjuttu. Luvut eivät ole keskimääräisesti suuria, mutta suunta oli selkeä, siis tänä kesänä. Myös viime kausi oli edelliskautta overimpi, mutta tässä on ansa, johon ei pidä tippua (tai toivottavasti jotkut tippuvat
): Viime kauden overisuus johtui vain ja ainoastaan Romassa helmikuuhun saakka huseeranneesta, ultarhyökkäävään peliin vannovasta, Zemanista. Lähes jokaisen joukkueen maalikeskiarvo oli siis kauden lopussa "liian korkealla" Romaa vastaan pelatuista 3-3 tms. peleistä johtuen. Joka tapauksessa Serie A voinee viimeistään nyt luovuttaa catenacchio-sarjan tittelin muualle. Prosenttipallo sen sijaan elää ja voi edelleen hyvin, kuten mm. Milanin UCL-karsinnoissa nähtiin :jorma:
14.9.2013 Inter Milan Juventus 24 32 44 u/o 2,5 56,5 43,5
14.9.2013 Napoli Atalanta 73,5 18,75 7,75 u/o 2,5 49,5 50,5
14.9.2013 Torino Milan 15 24,25 60,75 u/o 2,5 53,5 46,5
15.9.2013 Fiorentina Cagliari 65,5 23 11,5 u/o 2,5 47 53
15.9.2013 Hellas Verona Sassuolo 44 34 22 u/o 2,5 55,5 44,5
15.9.2013 Lazio Chievo 62 25 13 u/o 2,5 57 43
15.9.2013 Livorno Catania 43,5 33 23,5 u/o 2,5 54,5 45,5
15.9.2013 Udinese Bologna 59,5 26 14,5 u/o 2,5 54,5 45,5
15.9.2013 Sampdoria Genoa 30 35 35 u/o 2,5 59,5 40,5
16.9.2013 Parma Roma 32,2 30,6 37,2 u/o 2,5 52 48
Juve vieraissa totutusti underia.
Benitez saanut paletin toimimaan ennätysnopeasti, kuten odotinkin. Pelitapa selvä ja homma toimii. HUOM. -1,25 ei riitä!
Nappoli iskenyt kahdessa ekassa matsissa 7 häkkiä, joissa ainoastaan 1,3 maalia liikaa. UCL ja Milan-matsit kuitenkin kolkuttelevat ovella, joten pientä hölläystä johtoasemassa.
Allegrilla alkaa olla sellaisia palikoita hyökkäyspäässä käytössä, että joku osuu väkisinkin. Toro ei edelleenkään vakuuta.
1 maalinkin voitto tuo 3p jne.
Astori takaisin sardinialaisten puolustukseen ja ei siitä niin helposti enää läpi tullakaan.
Sassuolo tulee olemaan vielä Hellasta korkeammalla, mutta tällä hetkellä sen vähän sekaisin.
Sassuolo mulla markkinaa overimpi.
Hernanes pelikiellossa, joten Lazio lähtenee kahdella registalla hallitsemaan peliä. Konkon paluu iso juttu hyökkäyspelin kannalta.
Kuten gazzettassakin oli, niin Catania ei tosiaan ole enää sama Catania viime kaudelta, joka oli tehokas ja todella vaikea vastustaja kenelle tahansa, varsinkin kotona. Luulin Inter-matsiin saakka et ois ollu. Vieraissa joukkue ei ole koskaan juhlinut.
Muriel on aivan jäätävän hyvä, kun vaan saa vastuuta ja palloa jalkaan. Bolognalla ei ole muuta taktiikkaa kuin antaa palloa Diamantille jalkaan ja katsoa mitä tapahtuu. Helppo pelata pois.
Yksi parhaista derbyistä ikinä missään. Kotietu nolla ja Genoa pikkasen Doriaa kovempi.
Varsinkaan Genoa ei tätä saa hävitä. Pikkasen normaalimpia underimpia nää aina.
En tiiä miks tää tuli pelattavaksi, mut pelataan nyt pois
Minulta kysyttiin arvioiden myymisestä, mutta tällä hetkellä ei halua sihen ole. Olen vielä parisen kuukautta Roomassa kielikurssilla ja päivät tarpeeksi täysiä muutenkin, joten ilmaiseksi vihjailu riittää oikein hyvin - silloin kun aikaa löytyy.
Kesä ja alkukausi ovat olleet Serie A:ssa pelkkää juhlaa. Sarjan top6 joukkueista (Juve, Milan, Napoli, Viola, Roma, Inter) kaikki vahvistuivat. Rahaa ei palanut, mutta siirrot olivat enimmäkseen yllättävänkin järkeviä. Juve hakee Tevezin avulla menestystä euroopassa; Milan sai De Jongin "uutena" tärkeään rooliin kk:lle ja viimeisimpänä rahtasi Kakán joukkueeseen tuomaan seuralle rahaa lipunmyynnin ja muun hypetyksen myötä; Napoli vaihtoi Mazzarrin Beniteziin ja osti RM:n penkin; Viola nappasi piikkiin Rossi&Gomez kaksikon paikkaamaan Joveticin lähtöä, mikä tulee onnistumaan hyvin; Roma sai Maiconista ensimmäisen oikean laitapakin vuosiin ja nyt keskientän roolituskin viimein toimii; Inter taas löysi viime kauden sekoilujen jälkeen oikean valmentajan penkin taakse Napolista ja tulos on jo nyt nähtävissä. Sarjan muut joukkueet eivät ole onnistuneet hankinnoissa yhtä hyvin, mikä tarkoittaa keskikastin häviämistä sarjasta. Parmalla, Laziolla ja Udinella voi olla jouluna pää jumissa, kun tajuavat, ettei pelattavaa suuntaan tai toiseen enää ole (okei, ehkä vikasta EL-paikasta voivat vielä jouluna haaveilla).
Kesän aikana viimeinenkin catenacchion varjo siirtyi takavasemmalle, kun hyökkäyspelin vahvistaminen oli kesän ykkösjuttu. Luvut eivät ole keskimääräisesti suuria, mutta suunta oli selkeä, siis tänä kesänä. Myös viime kausi oli edelliskautta overimpi, mutta tässä on ansa, johon ei pidä tippua (tai toivottavasti jotkut tippuvat
14.9.2013 Inter Milan Juventus 24 32 44 u/o 2,5 56,5 43,5
14.9.2013 Napoli Atalanta 73,5 18,75 7,75 u/o 2,5 49,5 50,5
14.9.2013 Torino Milan 15 24,25 60,75 u/o 2,5 53,5 46,5
15.9.2013 Fiorentina Cagliari 65,5 23 11,5 u/o 2,5 47 53
15.9.2013 Hellas Verona Sassuolo 44 34 22 u/o 2,5 55,5 44,5
15.9.2013 Lazio Chievo 62 25 13 u/o 2,5 57 43
15.9.2013 Livorno Catania 43,5 33 23,5 u/o 2,5 54,5 45,5
15.9.2013 Udinese Bologna 59,5 26 14,5 u/o 2,5 54,5 45,5
15.9.2013 Sampdoria Genoa 30 35 35 u/o 2,5 59,5 40,5
16.9.2013 Parma Roma 32,2 30,6 37,2 u/o 2,5 52 48
Vedonlyöntivihje: - Inter-Juve - peliaika päättynyt
- kohde
- Inter-Juve
- veto
- u2,5
- kerroin
- 1.990 (Sbobet)
- panos
- 10 yks.
Osuma! +9.90 yks.
1-1
Juve vieraissa totutusti underia.
Vedonlyöntivihje: - Napoli-Atalanta - peliaika päättynyt
- kohde
- Napoli-Atalanta
- veto
- Napoli -0,5
- kerroin
- 1.407 (Pinnacle)
- panos
- 7 yks.
Osuma! +2.85 yks.
2-0
Benitez saanut paletin toimimaan ennätysnopeasti, kuten odotinkin. Pelitapa selvä ja homma toimii. HUOM. -1,25 ei riitä!
Vedonlyöntivihje: - Napoli-Atalanta - peliaika päättynyt
- kohde
- Napoli-Atalanta
- veto
- u2,75
- kerroin
- 1.901 (Pinnacle)
- panos
- 6 yks.
Osuma! +5.41 yks.
2-0
Nappoli iskenyt kahdessa ekassa matsissa 7 häkkiä, joissa ainoastaan 1,3 maalia liikaa. UCL ja Milan-matsit kuitenkin kolkuttelevat ovella, joten pientä hölläystä johtoasemassa.
Vedonlyöntivihje: - Torino-Milan - peliaika päättynyt
- kohde
- Torino-Milan
- veto
- Milan -0,5
- kerroin
- 1.890 (Sbobet)
- panos
- 10 yks.
Huti: -10.00 yks.
2-2
Allegrilla alkaa olla sellaisia palikoita hyökkäyspäässä käytössä, että joku osuu väkisinkin. Toro ei edelleenkään vakuuta.
Vedonlyöntivihje: - Fiorentina-Cagliari - peliaika päättynyt
- kohde
- Fiorentina-Cagliari
- veto
- Cagliari +1,25
- kerroin
- 1.870 (Pinnacle)
- panos
- 6 yks.
Osuma! +5.22 yks.
1-1
1 maalinkin voitto tuo 3p jne.
Vedonlyöntivihje: - Fiorentina-Cagliari - peliaika päättynyt
- kohde
- Fiorentina-Cagliari
- veto
- u2,75
- kerroin
- 2.020 (Sbobet)
- panos
- 4 yks.
Osuma! +4.08 yks.
1-1
Astori takaisin sardinialaisten puolustukseen ja ei siitä niin helposti enää läpi tullakaan.
Vedonlyöntivihje: - Hellas-Sassuolo - peliaika päättynyt
- kohde
- Hellas-Sassuolo
- veto
- Hellas +0
- kerroin
- 1.602 (Pinnacle)
- panos
- 10 yks.
Osuma! +6.02 yks.
2-0
Sassuolo tulee olemaan vielä Hellasta korkeammalla, mutta tällä hetkellä sen vähän sekaisin.
Vedonlyöntivihje: - Hellas-Sassuolo - peliaika päättynyt
- kohde
- Hellas-Sassuolo
- veto
- o2,25
- kerroin
- 2.000 (Sbobet)
- panos
- 3 yks.
Puoliksi huti: -1.50 yks.
2-0
Sassuolo mulla markkinaa overimpi.
Vedonlyöntivihje: - Lazio-Chievo - peliaika päättynyt
- kohde
- Lazio-Chievo
- veto
- Lazio -0,5
- kerroin
- 1.704 (Pinnacle)
- panos
- 6.5 yks.
Osuma! +4.58 yks.
3-0
Hernanes pelikiellossa, joten Lazio lähtenee kahdella registalla hallitsemaan peliä. Konkon paluu iso juttu hyökkäyspelin kannalta.
Vedonlyöntivihje: - Livorno-Catania - peliaika päättynyt
- kohde
- Livorno-Catania
- veto
- Livorno +0
- kerroin
- 1.870 (Pinnacle)
- panos
- 10 yks.
Osuma! +8.70 yks.
2-0
Kuten gazzettassakin oli, niin Catania ei tosiaan ole enää sama Catania viime kaudelta, joka oli tehokas ja todella vaikea vastustaja kenelle tahansa, varsinkin kotona. Luulin Inter-matsiin saakka et ois ollu. Vieraissa joukkue ei ole koskaan juhlinut.
Vedonlyöntivihje: - Udinese-Bologna - peliaika päättynyt
- kohde
- Udinese-Bologna
- veto
- Udinese -0,5
- kerroin
- 1.870 (Pinnacle)
- panos
- 10 yks.
Huti: -10.00 yks.
1–1
Muriel on aivan jäätävän hyvä, kun vaan saa vastuuta ja palloa jalkaan. Bolognalla ei ole muuta taktiikkaa kuin antaa palloa Diamantille jalkaan ja katsoa mitä tapahtuu. Helppo pelata pois.
Vedonlyöntivihje: - Sampdoria-Genoa - peliaika päättynyt
- kohde
- Sampdoria-Genoa
- veto
- Genoa +0,25
- kerroin
- 1.820 (Pinnacle)
- panos
- 10 yks.
Osuma! +8.20 yks.
0-3
Yksi parhaista derbyistä ikinä missään. Kotietu nolla ja Genoa pikkasen Doriaa kovempi.
Vedonlyöntivihje: - Sampdoria-Genoa - peliaika päättynyt
- kohde
- Sampdoria-Genoa
- veto
- u2,25
- kerroin
- 1.926 (Pinnacle)
- panos
- 2 yks.
Huti: -2.00 yks.
0-3
Varsinkaan Genoa ei tätä saa hävitä. Pikkasen normaalimpia underimpia nää aina.
Vedonlyöntivihje: - Parma-Roma - peliaika päättynyt
- kohde
- Parma-Roma
- veto
- u2,5
- kerroin
- 2.000 (Sbobet)
- panos
- 3 yks.
Huti: -3.00 yks.
1-3